maanantai 8. helmikuuta 2016

Yad Vashem Holokaustihistoria-museossa

Viime torstaina kävin Tel Avivin suomalaisen kirjaston (kiitos Sirpa:) järjestämällä reissulla Jerusalemin Yad Vashem Holocaust-museossa.  Yritin miettiä olenko ollut tuolla aikaisemmin,mutta en löytänyt pääkopastani minkäänlaisia muistikuvia sellaisesta,joten todennäköisesti tämä oli ensimmäinen kerta tuolla. 

"Jad Vashem tunnetaan Vainojen Museona, mutta se on paljon enemmän. Käytännön työtä Jad Vashem tekee eri osa-alueilla. Jad Vashemin kampuksella Jerusalemissa sijaitsevat varsinaisen historiallisen ja taidemuseon ohella erittäin kattava arkisto, tutkimuskeskus, visuaalinen keskus ja laajalti tunnettu kansainvälinen koulu. Jad Vashem toimii useilla eri tavoilla akateemisesti ja taiteen keinoin varjellakseen juutalaisvainojen muistoa, mutta myös siirtääkseen muiston merkityksen tuleville sukupolville."
Sulkumerkeissä oleva teksti on kopioitu Yad Vashemin sivuilta ja kertoo mistä paikasta on kyse.
Meillä oli suuri onni olla kuvassa näkyvän Susanna Kokkosen opastamina käynnillämme Holocaust-historian museossa. Susanna johtaa Yad Vashemin kristillistä osastoa. Parempaa ja asiantuntevampaa opastusta emme olisi voineet löytää;opimme niin paljon Susannan kautta. Susanna kiertää maailmalla kertoen holokaustista ja antisemitismista,ja YouTubesta voi löytää useita videoita,joissa Susanna puhuu,kuten tässä.  Ja tällä videolla Susanna vierailee Pulssi-ohjelmassa  ja kertoo työpaikastaan.
Kuja,jonka varrelle on istutettu puita ns. Vanhurskaat kansakuntien joukossa-ihmisten muistolle. Sieltä voi löytää esimerkiksi Raoul Wallenbergin muistoksi istutettu puu.
Tämä muistomerkki on pystytetty Janus Korczakin muistolle. Korczak oli puolanjuutalainen lääkäri,pedagogi ja kirjailija.Lisää hänestä ja lapsista joita hän yritti pelastaa voi lukea täällä(suomeksi)
Yad Vashemissa on monta osa-aluetta mutta koska meillä  oli rajallisesti aikaa kävimme läpi Holokaustin historian museon. Aloitimme holokaustissa kuolleiden lasten muistoksi pystytetyssä luolaan rakennetussa muistomerkissä. Sisällä näkyy tuhansia kynttiläliekkiä,joita itse asiassa on vain muutama ,mutta peilien avulla niitä näkyy olevan tuhansia. Holokaustissa kuoli noin puolitoista miljoonaa lasta ja sisällä luetaan lasten nimiä,heidän ikänsä kuolinhetkellä sekä kotipaikkakuntansa.Tuolta tulee hiljaisena ulos...
Lasten muistomerkin on suunnitellut israelilais-kanadalainen arkkitehti Moshe Safdie,ja muistomerkin rakentaminen  mahdollistui tämän 2½ -vuotiaana  Auswichissa kuolleen Uziel-pojan vanhempien lahjoittaman lahjoituksen ansiosta. Vanhemmat selvisivät mutta Uziel ei...
Moshe Safdie on suunnitellut myös kallioon rakennetun holokaustihistorian rakennuksen.Kolmikulmainen rakennus on hyvin vaikuttava ja ihmisiä tulee Yad Vashemiin kuulemma myös museon arkkitehtuuria katsomaan. 
Museon sisällä ei saa kuvata mutta ehdin ottaa yhden hieman epäselvän kuvan alussa. Moshe Safdien suunnittelema museorakennus on vaikuttava mutta niin on myös sen sisältö joka meille aukeni Susannan pätevän opastuksen kautta..Museo ei tuo esille  6 miljoonan ihmisen joukkotuhoa ,sillä uhreja käsitellään yksilötasolla. Opastusmatkan varrella kuulimme monta surullista tarinaa.

En osaa sanoa enempää. Mitä koimme voi kokea vain tuolla käymällä mutta hyvän kuvan saa myös lukemalla Yad Vashemin holokaustimuseon sivuja. Näinä päivinä kun ihmisiä tapetaan eri puolilla maailmaa on aihe ikävä kyllä ajankohtainen.
Museon jälkeen kävimme illallisella Jerusalemin viehättävässä Ein Kerem-kaupunginosassa sijaitsevassa Karma-ravintolassa. Kuvassa ei näy Karma,vaan osa tuota viehättävää kaupunginosaa,joka on edukseen etenkin illalla kun katujen varrella olevat ravintolat ovat täynnä ihmisiä.

24 kommenttia:

Outi Krimou/Outi's life kirjoitti...

Kaunis paikka, vaikka tarinat varmasti näiden muistomerkkien ja -tilojen takana ovatkin hieman ahdistavia.

Ihanaa viikkoa Jael.

Marjo kirjoitti...

Mielenkiintoinen paikka ja varmasti pysäyttävä. Olisi mielenkiintoista vierailla tuolla.
Olen kuuntelemassa luentoa Varsovan Uudesta juutalaismuseosta. Oli pysähdyttävää kuulla kun rakennuksen tehnyt suomalaisen arkkitehtuuritoimisto Lahdelma & Mahlamäen arkkitehti Rainer Mahlamäki luennoi. Tässä uudessa museossa on muuten hieman samanlainen päivänvalon kivien välistä tuleva "aukko" kuin tässä sinun vierailemassasi paikassa.

Eeviregina kirjoitti...

Museo on koskettava. Kävin siellä eka kertaa noin 18 vuotta sitten ja uudelleen, täysin uudistetussa museossa pari vuotta sitten.
Aihe on edelleen ajankohtainen ja ahdistavakin. Olemme käyneet Euroopassa useissa museoissa ja leireissä, ja jokainen on erilainen. Siskoni tyttö Israelista lähtee piakkoin luokkaretkelle Auschwitziin, sieltä käydään paljon retkillä noissa paikoissa.
Kuulinkin tapaamisestanne. Kivaa, jos joskus järjestetään tuollaisia tapaamisia suomalaisnaisten kesken.

Jael kirjoitti...

Outi;kaunis paikka ja koska se on korkealla sieltä näkyy hyvin Jerusalemia.Ahdistavaa mutta on hyvä muistaa ja menehtyneiden tarinat ovat koskettavia.Mutta on hyvä käydä tuolla ettei unohda.

Marjo:todellakin pysäyttävä mutta myös kiehtova paikka. Mielenkiintoista,en tiennytkään että Varsovan museon oli suunnitellut suomalainen toimisto;hienoa! Kuten Susanna yhdellä videolla kertookin,niin tuonne tulevat kaikki maailman holokausti/muistomuseot oppimaan.Katosta tulikin tuolla hieno valo,mutta kun tulimme ulos oli jo pimeää.

EeviRegina:Se on todellakin koskettava. Uudistettu museorakennus on todella hienosti toteutettu. Todellakin ikävä kyllä ajankohtainen. Tiedänkin tuon että täältä lähdetään luokkaretkelle Auswichiin,vähän erilainen luokkaretkipaikka,mutta unohtaahan ei saa...
Oli mukava tavata myös ihania siskojasi taas:) Ja oli meillä pari miestäkin tuolla mukana;D

Lisay kirjoitti...

Yad Vashem on aina vaikuttava paikka,mutta talla vierailulla sain todella paljon uutta tietoa Susannan opastuksella.
Mukava oli istua myohemmin ravintolassa ja tutustua paremmin meihin taalla oleviin suomalaisiin.
Uutta retkea odotellessa...

mimon mami kirjoitti...

Kiitos tästä tekstistä ja linkeistä. Unohtaa ei saa. Varmasti vaikuttava paikka. Berliinissä olen juutalaisten museossa ja muistomerkillä käynyt, jotka teki vaikutuksen.
Aurinkoista viikkoa! Tänään täällä eteläisessä Suomessa vettä sataa, on liukasta ja harmaata! Sieltä se kevät kuitenkin välillä kurkistelee.

anumorchy kirjoitti...

Mahtava museo ja upea Susannan opastus!

Anne kirjoitti...

Kaunista tuolla näytti olevan. Kamalan surullista, en tiedä olisinko itse pystynyt mennä tuonne. Hyvä että tarinat pysyvät elossa ja niitä kerrotaan, tärkeää ettei näitä ihmisiä unohdeta <3

NetaLeena kirjoitti...

Tosi vaikuttava paikka ja Susannan opastuksella sai tosi paljon uutta tietoa.Unohtaa ei tosiaan saa.Tyttoni lahteekin ensi kuussa Puolaan keskitysleireille luokkaretkelle.Oli kiva tutustua myos muihin Suomalaisiin paremmin.Kiva oli myos ravintola.

NetaLeena kirjoitti...

Tosi vaikuttava paikka ja Susannan opastuksella sai tosi paljon uutta tietoa.Unohtaa ei tosiaan saa.Tyttoni lahteekin ensi kuussa Puolaan keskitysleireille luokkaretkelle.Oli kiva tutustua myos muihin Suomalaisiin paremmin.Kiva oli myos ravintola.

Nelli L kirjoitti...

Tuo on yksi lukuisista kohteista jossa haluan käydä.
Itse en ole kovin uskonnollinen ollut koskaan vaikka äitini sitä onkin mutta oman herätyksen sain kun ensimmäistä kertaa olin Puolassa. Vaikka trauma on syvällä ja se heijastuu seuraaviin sukupolviin varmasti vielä pitkään niin on silti upeaa nähdä miten tuhkasta nousee uusi vahva sukupolvi. On hienoa myös nähdä miten tyttäreni ikäiset nuoret paluumuuttaa Puolaan ja näkee Puolan uusin silmin mitä taas me hieman vanhempi sukupolvi.

Allu kirjoitti...

Onpas hieno museo!

Amalia kirjoitti...

Toi aika on ollut ihan kauheeta, vaan eipä oo hääppöstä nytkään, niillä ihmisillä, jotka dodan keskellä elää. Ja muutaman hullun ukon takia.

Piipe Elch kirjoitti...

Olen käynyt Yad Vashemissa keväällä 1988 ja se oli vaikuttava kokemus. Olen lukenut paljon juutalaisten kohtaloista ja tunnen syvää myötätuntoa niitä juutalaisia kohtaan, jotka joutuivat Hitlerin vainojen kohteeksi. Pari vuotta sitten käin Berliinissä juutalaismuseossa ja koskettava oli myös se käynti.

Leena Lumi kirjoitti...

Vaikuttavaa! Hirveän tärkeä museo, että muistaisimme...

Lapset..ja he kaikki.

<3

Jael kirjoitti...

Lisay>Susanna on mahtava opas,ja hänen kauttaan kaikki avautui paljon paremmin tuolla.Ravintolakin oli tosi mukava,ja oli tosi mukavaa nähdä teidät siskokset taas:)

Mimon Mami:mukava kuulla että pidit.Todella vaikuttava paikka on ja itse asiassa tuolla on niin paljon nähtävää että siihen menisi koko päivä. Berliinin muistomerkki on varmaan myös vaikuttava. Meillä oli viime viikolla lämmintä ja tällä viikolla vähän viileämpää,mikä sopii minulle.Hyvää loppuviikkoa!

Anu:todellakin,Susanna oli mahtava opas:)

Anne:Yad Vashem sijaitsee kauniilla kukkulalla,josta näkee eri puolille Jerusalemia. Ei ehkä ihan helppoa mennä tuonne mutta toisaalta on lohdullista ajatella että elämä jatkuu.

NetaLeena:Oli mielenkiintoista ja kyllä oli hieno tuo Susannan selostus,olimme onnekkaita. Siskosi Suomessa kertoikin että tyttäresi menee pian Puolaan,ei ehkä ihan helppo luokkaretki mutta pistää varmaankin ajattelemaan.Todella mukavaa oli taas tavata sinut ja siskosi:)

Nelli:toivottavasti pääsetkin tuonne joskus.Nimenomaan on lohdullista että elämä jatkuu ja näit mielenkiintoisia juttuja Puolassa:)Varmaankin myös Berliinissä oli koskettavaa käydä muse

Allu:hyvin vaikuttava.

Amalia:Näin on ,aina nousee niitä hulluja..:(

Piipe:Varmaankin oli vaikuttava kokemus.Paikka on vierailusi jälkeen muuttunut paljonkin sillä tuota museorakennusta ei silloin vielä ollut kuten ei myöskään lasten muistoluolaa ja muutenkin rakennettu lisää tuonne. Varmaankin oli koskettavaa käydä myös Berliinin museossa...

Leena:Niin on.Ihme etten ole tuonne aiemmin mennyt...Lapset,kyllä tuntui kun niitä nimiä luettiin ääneen...

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Tuo olisi ollut ihan minun tyylinen kohde, mutta ei sitten ehditty. Kiitos siis tästä vierailusta.

katveita kirjoitti...

Myös museoalueen kauempana olevat muistomerkit ovat käymisen arvoisia. Ne on rakennettu hienosti osaksi maisemaa ja kertovat omaa tarinaansa, taustanaan taivas ja ympäröivä vihreys (tai ruskeus). Niitä on sekä vanhempia että nuorempia. Vaikuttavin varmaan juna, ainoa, joka kuljetuksista on jäänyt

Arnoya Ari kirjoitti...

Vanhassa museossa tuli käytyä, silloin "ennen vanhaan" kibbutsit järjestivät usein erilaisia retkiä.

Matkatar kirjoitti...

Nämä ovat hyvin koskettavia paikkoja, tunnelma on saatu tiivistettyä patsaiden ja arkkitehtuurin kautta hyvin.

Katriina kirjoitti...

Holocaust ei suinkaan ole historiaa, jonka voisi unohtaa. Siitä ei vain ei tietyt saksalaiset ihmiset halunneet Nürnbergin oikeudenkäynnin jälkeen puhua ja toivoivat, että sen asia sillä tavalla voisi "unohtaa" eli piilottaa "maton alle". On hämmästyttävää, että vieläkin on olemassa eri puolella maailmaa ihmisiä, jotka kiistvät itsepäisesti esimerkiksi holocaustin olemassaolon. Parhaillaan käydään oikeudenkäyntiä viimeistä elossa olevaa 94-vuotiasta Ausschwitzin rautatiepysäkillä ollutta vartijaa vastaan, joka ei voi kiemurrella puolustelemalla itseään "tietämättömyydellä", mitä ihmisille sen jälkeen kävi. Kannattaa seurata uutisia siitä
Olen vieraillut kahdella keskityleirilla ja tietenkin järkyttynyt. Katsoin myös tuon "Pulssi-haastattelun. Luulin minäkin aiemmin, että Yad Vashem on museo, jossa valtiovierailuilla olevien valtiopäämiesten ohjelmaan kuuluu laskea seppele. Arvostan nyt suuresti, että siellä tehdään merkittävää tieteellistä tutkimusta uskonnoista. En ole ikinä käsittänyt ihmisten erottelua, syrjimistä tai vainoamista uskonnon(kaan) mukaan.

Tiia K kirjoitti...

Kunpa emme koskaan unohtaisi, kunpa ihminen oppisi. <3 6miljoonaa, koko Suomen kansa määrällisesti...

Jael kirjoitti...

Paluumuuttajatar:harmi ettei jäänyt aikaa tuonne. Mutta videoita on aika hyvin netissä joten virtuaalimatkalla voi käydä ja kuunnella vaikka Susannaa.

Katveita: Sinne emme ehtineet. Aluehan on muuttunut kun tuo uusi museorakennus rakennettiin.Täytyy mennä joskus uudestaan tuonne että näkee myös nuo sinun kuvailemasi asiat.

Ari:mun kibutsi ei järjestänyt retkeä tuonne ,sen sijaan nukuimme ulkona Siinailla;D

Matkatar:näin on ,hyvin koskettava paikka ja mekin näimme vain osan siitä

Katriina:ja tuolla käydessä tuleekin hyvin esille,että ei unohtaisi.Minustakin on käsittämätöntä että tuota vielä kiistetään,menee täysin yli ymmärryksen.Muutama viikko sitten Helgingin Uutisissa lähes
90-vuotias Helsingissä asuva Nenne Kafka kertoi kokemuksistaan ,ja eikös sinnekin kommentteihin tullut mitä ihmeellisempiä ,hänen kokemuksiaan vähätteliviä kommentteja,oikein suutuin siitä.Yad Vashem onkin paljon enemmän kuin museo,ja mielenkiintoinen paikka,joka ylläåpitää muistoja ja tekee tutkimuksia. Olen samaa mieltä kanssasi mitä tulee ihmisten vainoamiseen ,syrjimiseen,ym ym.

Tiia: Niinpä! Ajatella,tosiaankin enemmän kuin koko Suomen kansa...

Aili Mummo kirjoitti...

Kiitos Jael; vaikuttava paikka varmasti!