lauantai 19. maaliskuuta 2016

Haifan upeat näkymät ylhäältä katsoen

Kuvassa näkyy yksi Haifan maamerkeistä,Purjetorni
Haifan 27-tunnin reissun toisen päivän aamuna matkasimme Haifan Carmelit-metrolla  ylös keskeiseen Carmeliin ,ja kävelimme Panorama Centeriin ,josta mahtavat näkymät alas kaupunkiin ,ja Haifan lahdelle. Keskeinen Carmel on Haifan yläkaupunkia,ja koska se sijaitsee korkealla vuoristossa,oli siellä aika viileetä ja ilmakin tuntui puhtaammalta.
Näkymät olivat niin mahtavia,että niitä olisi voinut katsella vaikka kuinka kauan. Kuvassa näkyy alhaalla Haifan satamaa ja  Haifan lahden asuinalueita. 
Taustalla näkyy vuoristoa.
Haifan lahti aina mietityttää: suuri luonnollinen lahti jonka ranta-alueella teollisuutta.  Tämä voisi olla upeaa rivieraa.jollei tuolla olisi teollisuutta. Miten  sääli;näen tuon lahden aina mielessäni täysin erilaisena. Teollisuusalueen takana olevat Haifan hallintoalueeseen kuuluvat kaupungit ovat kärsineet ilmasaasteista,ja vaikka saasteiden määrä ilmassa onkin vähentynyt vuodesta 2009 alkaen,ei se ole niiltä alueilta hävinnyt.
Kävelimme eteenpäin  ja tulimme Bahai puutarhojen  alueelle,tai  sille kohtaa katua ,mistä pääsee puutarha-alueelle. Keskiviikko taitaa olla ryhmävierailujen päivä  sillä emme päässeet sisälle mutta ryhmät pääsivät.Mutta ylhäältä oli mahtavat näkymät Bahai-temppeliin ja puutarha-alueelle. Bahain puutarha-alue on kaikessa upeudessaan aina vau! Haifan lisäksi myös Akon kaupungissa on Bahain puutarha-alue rakennuksineen.
Portaita pitkin pääsee alas alakaupunkiin;German Colonyn alueelle. 
Katse German Colonystä ylöspäin.

19 kommenttia:

  1. Noita maisemia on ikävä. Mutta kyllä minä vielä sinne tulen.

    VastaaPoista
  2. Tuula:hyvin ymmärrän että ikävöit.Haifan alakaupunki,downtown ,on muuten viime vuosien aikana muuttunut edukseen,ja on nyt aivan ihana! Yllättyisit positiivisesti.

    Allu:tosiaankin upeat maisemat:)

    VastaaPoista
  3. Hyviä kuvia kauniista maisemista! Jämähdin tänne näitä ihastelemaan. Sinulla oli varmasti mukava Haifa-matka; - kiitos postauksista.

    VastaaPoista
  4. Hienot on Haifan maisemat! Varsinkin Bahai-puutarhojen ja tuon "purjetalaon" ansiosta.
    Kas kun Carmelit toimi. Viime kesakuussa kun siella vietimme viikonlopun, oli taas rikki ollut jo pitkan aikaa. Meilla oli muuten silloin huone hotellissa Panorama centerin vieressa, ja nuo maisemat suoraan sielta huoneesta.
    Lauantaisin ala-Haifassa on mielenkiintoinen kirpputorialue.

    VastaaPoista
  5. SaaraBee:tosiaankin upea tuo Bahain puutarha:)

    Nurkkalintu,kiitos,kiva kun pidit:)Oli tosi mukava vaikkakin kovin lyhyt matka:)

    Anu:Hienot maisemat todellakin sieltä ylhäältä:) Carmelit toimi tällä kertaa tosi hyvin,kaikki 4 kertaa kun sitä käytimme:) Meillä oli tosi lyhyt matka,mutta kuitenkin ehdimme nähdä aika paljonkin. Meillä oli tosi ihana hotelli Hadarissa;ja tosi edullinenkin;oli mahtava hinta-laatusuhde:)

    VastaaPoista
  6. Onpa upeat maisemat merellepäin! Onkohan tuo samaa aluetta, kun joskus olemme ajaneet autolla Karmelvuorelle? Emme kylläkään nähneet noin upeita maisemia, eikä siellä ollut paljoa asutusta?

    VastaaPoista
  7. Upeita kuvia. Olen samaa mieltä tuosta Haifan lahdesta, että olisi niin upea rantakahviloineen ja upeine hiekkarantoineen.

    VastaaPoista
  8. Huikeat näkymät! Hauskan naaman muodostaa tuo muotopuutarha :)

    VastaaPoista
  9. Kyllä on upeen näköistä ja mä, kun oon aina luullut, et siel ei oo kun hiekkaa ;)

    VastaaPoista
  10. Kiitos jälleen upeista kuvista Jael! Minun piti verestää vanhoja muistojani vuosien takaa käynneistäni Haifassa. Bahai-temppelin rauhaisaan puutarhan olisin voinut jäädä pidemmäksikin aikaa ihastelemaan näkymia itse puutarhassa ja alas aina elämää täynnä olevaan kaupunkiin, melkoinen kontrasti sinänsä. Carmelita luostari Stella Maris oli kiinni vierailuni aikana, mutta onneksi on tämä netti olemassa, jonka kautta voi paikkaiila omia muistikuvia. Eräänä sateisena päivänä vanhan kaupungin liepeillä läpimärkänä ja viluisena sain syödäkseni kulhollisen maailman parasta sipulikeittoa ja hieman myöhemmin sen parhaan Irish coffeen :)

    VastaaPoista
  11. Onpa todella hienot näkymät, ja upeat kuvat olet saanut! Maisema olisi upea varmasti myös iltavalaistuksessa.

    VastaaPoista
  12. Eeviregina:ylhäältä on mielettömän hienot maisemat.Te olette sinne Carmel-vuorille varmaan ajaneet eri kautta,eikä Haifan kautta.

    Nelli:kiitos:) Niinpä,ajattele miten upeaa olisi jos siellä tosiaankin olisi rantakahviloita ym ym teollisuuden sijaan...

    Lepis:yläkaupungista tosiaankin upeat näkymät,ja voin vain kuvitella mitä näkyy siellä olevien hotellien ylimmistä kerroksista.. Tuo Bahain puutarha on ihan ihme!

    Hannele:tosiaankin nautin siellä niistä enkä meinannut haluta lähteä pois...

    Amalia:hih,hiekkaakin on mutta paljon muutakin;D

    Hanski:sulla on hyviä muistoja Haifasta:) Näkymät ovat hienot tuolla Bahai puutarhojen alueelle,sekä alhaalta että ylhäältä päin:) Stella Marikseen emme ehtineet kun oli niin lyhyt matka mutta olisi kiinnostanut.No ehkä sitten joku toinen kerta.Kerroit niin elävästi tuosta muistostasi että aloin ajatella sipulikeittoa;D

    Satu:Tuolta ylhäältä oli huikeat maisemat.Olisikin kiva kuvata sama myös iltavalossa,takuulla on upeaa:)

    VastaaPoista
  13. Teollisuusalueille luulisi riittävän vaatimattomammatkin näkymät. Itsekin aina ihmettelen, että miksi ne pitää rannoille rakentaa? Tarvitsevatko vettä toimiakseen? Niistä huolimatta, kauniit on näkymät.

    VastaaPoista
  14. Paluumuuttajatar:niinpä,vaikka erämaahan voisivat mennä,toisaalta sitäkin on sääli pilata.Mutta niin mielelläni näkisin tuon kauniin lahden eri käytössä.

    VastaaPoista
  15. Mahtavat on näkymät! Sääli että on teollisuutta muuten olisi kaunis ranta.
    Kiitos sightseeingistä Jael <3

    VastaaPoista
  16. Ihanat puutarhat!

    Se onkin kummallista, että niin usein teollisuutta ängetään rannoille.

    <3

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...