lauantai 6. elokuuta 2016

Tuli huomioitua

Eilinen aamu (perjantai) oli hurjaa ravaamista edestakaisin. Kävin Tel Avivin keskustassa hankkimassa vähän ruokatarpeita viikonlopuksi,ja kun olin bussipysäkillä,bussini meni ohitse pysähtymättä.Olin ainoa pysäkillä ,ja pysäkin takana,koska siellä oli varjoa.Kyllä harmitti,ja päätin ottaa toisen bussin, josta voin myöhemmin vaihtaa omaan bussiin,mutta en ehtinyt vaihtaa,sillä parin pysäkin päästä kuljettaja  ilmoitti että bussissa on jotain vikaa.Äkkiä piti poistua, ja kaunis kangaskassini ostoksineen jäi bussiin.Seuraavassa bussissa sitten sain kuljettajalta numeron minne soittaa.Sanoivat soittavansa minulle kun löytävät kassini. Menin kotiin ja odottelin,mutta sitten tuli mieleen että parasta mennä pääteasemalle.Otin bussin kaupungin keskustaan ja soitin taas saamaani numeroon. Sieltä ilmoitettiin että kassi on löytynyt,ja soittavat sitten kun seuraava bussi sieltä pääteasemalta tulee kohti asuinkaupunkiani Holonia. Siinä ei ollut mitään järkeä joten sanoin että otan bussin pääteasemalle,jolloin selvisi että kassi onkin ihan eri suunnassa eli Tel Avivin yliopiston juna-asemalla,missä on bussin toinen pääteasema.Kaksi bussia sitten sinne,ja kassi onneksi löytyi:) Olivat vielä laittaneet sen jääkaappiin koska siellä oli ruokatarpeita,kiltisti tehty. Kaksi bussia sitten sieltä vielä kotiin. Ja kun odotin sitä toista bussia niin näin tämän harlekiinin liikennevaloissa ,suojatiellä. Aina kun oli vihreää harlekiini asetti suojatien keskelle jakkaran,jonka päälle nousi ja jonglöörasi,jonka jälkeen hän vielä nousi käsillään seisomaan tuolla jakkaralla. Sen jälkeen hän kiersi hattuineen autojen välissä keräämässä palkkiotaan.Aika hurjaa ja hyvin synkronisoitu homma liikennevalojen kanssa. Kuulemma ovat aina tuolla,eli heitä on useitakin. 
Sillä välin kun olin Holonin keskustassa miettien odotanko pääteasemalta tulevaa bussia,josta pitäisi nopeasti napata se kassi,vai meenkö pääteasemalle,huomasin että kaupungin keskustassa olevalle aukiolle oli ilmestynyt tällainen aurinkoenergialla toimiva puhelimen latauspiste.Kiva juttu:)
Uusissa kaupunkibusseissakin on nykyään tuollaiset puhelimenlatausjutut.
Torstaina tapasin pitkästä aikaa E:n ,jonka ohjaaja olin vielä viime vuonna. Olimme viimeksi tavanneet syksyllä,aivan liian pitkä aika.Häntä odotellesseni kauppakeskuksessa katselin hieman ympärilleni.
Käyn aika harvoin tässä kauppakeskuksessa,mutta oli kiva nähdä siellä Yves Rocherin kauppa,joka tuntuu niin tutulta...Yves Rocher on toiminut täällä vasta muutaman vuoden.
Sitten tapasinkin E:n ,jonka kanssa kävelimme lähellä olevaan Saronaan. E oli kasvanut lähes minun pituiseksi.Oli todella ihanaa tavata taas ;)
Loveat-kahvilan terassia
Tällä viikolla ajatukset kääntyivät taas myös entiseen asuinmaahani Venezuelaan,ja sen surulliseen tilanteeseen. .Oli järkyttävää lukea miten venezuelalaiset nuoret naiset joutuvat sterilisoimaan itsensä  koska kondomeja ja ehkäisyvälineitä on lähes mahdotonta hankkia,ja uusia suita ei ole varaa ruokkia kun ruuasta on muutenkin pulaa. Kun asuin siellä vielä vuonna 2005,ei tilanne silloinkaan ollut erityisen hyvä,mutta ruokaa oli kaupoissa eikä siitä näyttänyt olevan pulaa.Sen sijaan näin usein työntekijöiden mielenosoituksia valtion lastensairaalan edessä lähellä missä asuimme,ja kun kerran kysyin miksi sain tietää että pula on lähes kaikesta sairaalassa.Ihmettelin että miten se voi olla mahdollista öljyrikkaassa maassa.  No nythän tilanne on toinen  eikä öljystäkään saa enään niin paljon kuin ennen,mutta miten ihmeessä siellä ei tapahdu vallankumousta.....Joskus sellainen on tarpeellinen..Venezuelan valtio väittää edelleenkin että heidän terveydenhuoltonsa on mitä parhain;minä taas muistan miten tuntemani ihmiset sanoivat että toivottavasti eivät joudu sairaalaan kun ei tiedä pääseekö sieltä enään elävänä pois....

13 kommenttia:

Nelli L kirjoitti...

Tuntuu, että naisten asema ei muutu vaikka millainen työ olisi asian eteen tehty. Surullisia uutisia siis Venezuelassa ��
Olipa mukavaa, että kassi oli laitettu kylmään vaikka harmillista, että jouduit juoksentelemaan ympäri Tel Avivia ...

Nelli L kirjoitti...

Tuntuu, että naisten asema ei muutu vaikka millainen työ olisi asian eteen tehty. Surullisia uutisia siis Venezuelassa ��
Olipa mukavaa, että kassi oli laitettu kylmään vaikka harmillista, että jouduit juoksentelemaan ympäri Tel Avivia ...

Jael kirjoitti...

Nelli;siellä Venezuelassa on kyllä tosi kurjasti asiat,tuntuu tosi pahalta kun on itse asunut siellä.
Kassin vuoksi,josta en halunnut luopua,jouduin juoksemaan (istumaan busseissa)koko aamupäivän ja osan iltapäivää,vaikka suunnitelmat viikonlopun aamupäivälle olivat ihan erilaiset.Mutta pääasia että ostokset ja kassi löytyivät:)

Outi Krimou/Outi's life kirjoitti...

Onpahan ollut varsin bussivoittoinen päivä sinulla. Onneksi kassi oltiin otettu talteen.

Rita A kirjoitti...

Ihan uskomattomat vaiheet seikkailuissasi joista kerrot ekassa kappaleessa !
Vastoinkäyminen toisensa jälkeen. Onneksi sen jälkeen kuulumiset kevenivät :)
Hassua nähdä tuo Yves Rocher siellä. Kun opetin kosmetologeille kieliä
mennävuosina, he äänsivät sen "Ykä Roska" :D

anumorchy kirjoitti...

Aika hauska tuo harlekiini! Kaikkea sita keksivatkin.

Kiva kun sait kassisi takaisin! Ja onni ettei siita tullut mitaan pommihalytysta.

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Hyvä, että löysit kassisi, mutta paljon sait ajella sen eteen..:) Ikävää tuo tilanne Venetzuelassa...ja monessa muussakin maasa nykyään.

SusuPetal kirjoitti...

Huh, järkyttävä tuo venezuelalaisten(kin) naisten tilanne.

En voinut olla nauramatta, kun kuvailit bussikommelluksiasi!! Hyvä, että laukku löytyi.

Leena Lumi kirjoitti...

Olipa sinulla viuhuva päivä, mutta loppu hyvin kaikki hyvin!

Aina kun luen Venezuelasta niitä ikväiä juttuja, muistan, että olet assunut siellä. Nykyään sieltä ei kuulu mitään hyvää..., mutta eletään toivossa.

<3

Jael kirjoitti...

Outi:viikonloppuaamupäivän suunnitelmat meni ihan uusiksi unohtuneen kassin vuoksi;D Onneksi löytyi ja vielä pidettiin kylmässä:)

Rita:hih,bussiseikkailut;D No tulipahan nähtyä yksi uusi reittipätkä yliopiston ympäri,joka oli minulle uusi ja todella mielenkiintoinen;D Ha Ha Ykä Roska;D Pari vuotta vasta on ollut Yves Rocher täällä,eikä vielä kovin tunnettu,mutta ilahduttaa nähdä täälläkin tuttuja tuotteita.

Anu:niitä on kuulemma jonkinlainen joukko jotka pitävät tuota showta päivittäin;D Saavat kai aika hyvät tipit,mutta kyllä ihan pelotti että ehtiikö tehdä kaiken ajoissa.Ja entä jos pallo putoaa.. HIh,en edes tullut ajatelleeksi pommihälytystä;D

Hannele:Tykkään niin siitä kassista etten halunnut siitä luopua,ja viikonlopun ruuatkin oli siinä.... Venezuelan tilanne on todella surkea,kyllä surettaa ihmisten puolesta siellä.Ja monessa maassa tietenkin myös,mutta tuo koskettaa minua paljon koska olen siellä asunut.

SusuPetal.todellakin järkyttävä tilanne,eikä nyt mitään valoa näkyvissä tunnelissa,jotain on pakko tapahtua. Ongelma on myös se että siellä on aina ollut aika vähän kotimaista ruokatuotantoa ja nyt sitäkään tuskin on kun ei ole raaka-aineita ulkomailta...
Hih,oli kyllä aika koomista,no tulipahan istuttua bussissa kunnolla sen kassini eteen;D

Leena:juu siihen meni yli 4 tuntia koska jouduin menemään eri suuntiin ja pitkät välimatkat. Mutta onneksi kassi sisältöineen oli jääkaapissa turvassa pääteasemalla:)
Venezuelan tilanne on todella ikävä. Se saa minut ajattelemaan niitä aikojani siellä.

Hannele på Hisingen kirjoitti...

kiva et kassis löytys!

Jael kirjoitti...

Hannele:onneksi:)

Allu kirjoitti...

Olen kuullut paljon Venezuelan tilanteesta, kun ystävieni miniäkokelas on sieltä kotoisin, huh huh.