torstai 29. syyskuuta 2016

Surullista

Eilen kävellessämme Annelin kanssa Tel Avivin keskustan Rothchild bulevardilla,eteen tuli yllättäen siniristilippu.Ihmettelimme ensin että miten ihmeessä se oli voinut ilmestyä tuohon puuhun roikkumaan,mutta oletin sen liittyvän edellisillan DLD Innovaatio-festifaalitapahtumaan,sillä Suomestakin taisi olla joku delegaatio tuossa tänään päättyvässä tapahtumassa. Mietimme pitäisikö ottaa lippu mukaamme,mutta se sai jäädä paikalleen. Tänään menin bussilla ohitse,ja pysäkkini oli ihan lähellä tuota puuta,mutta lippua siellä ei enään näkynyt. Olisin muuten vienyt sen mukaani....
Eilen menehtyi Israelin entinen presidentti Shimon Peres,jonka kuvasin pari vuotta sitten vapaaehtoiskollegani Helenen kameralla,presidentin residenssissä,kun Peres vielä oli presidentti. Peres ,tuo ikuinen optimisti,oli täysin voimissaan sekä henkisesti että ruumiillisesti ,ennenkuin sai aivoinfarktin,josta ei sitten toipunut,2 viikkoa sitten. Samana päivänä  kun sai infarktin hän ehti pitää vielä yli tunnin puheen,ilman muistiinpanoja. Peres oli kuollessaan 93-vuotias,eli hyvin iäkäs,mutta hänen tapauksessaan tuntuu että hän lähti liian aikaisin,korkeasta iästään huolimatta.Hän ei koskaan mennyt eläkkeelle vaan teki täyspainoisesti töitä loppuun saakka,ja unelmoi rauhanomaisesta Lähi-Idästä,Ikävä kyllä hän ei päässyt näkemään unelmaansa.
Tuon presidentin residenssikäynnin lisäksi tapasin hänet aivan nuorena,jolloin minusta tuli Peres-groupie;D sillä hän oli hurmaava mies.
Bill Clinton tänään jättämässä hyvästit  Shimon Peresin arkun edessä.Kuva täältä
,Hautajaiset ovat huomenna,ja suuri liuta maalman johtajia on tulossa hautajaisiin,sillä Peres oli rakastettu ja maailmalla kunnioitettu johtaja. Hautajaisiin tulevat mm. Yhdysvaltain istuva sekä entinen presidentti,eli Obama ja Clinton(Hillary myös), Englannin prinssi Charles ja Camilla,Espanjan kuningar Felipe,Englannin entinen pääministeri Tony Blair,Ranskan Francois Hollande,Kanadan päämisteri Justin Trudeau ,Suomen Juha Sipilä ja monet muut. Sen vuoksi hautajaiset ovatkin ehkä suurin turvaoperaatio mikä täällä on tähän mennessä nähty.
Tel Avivin keskustan Rabin -aukion ekologisen lammikon ei-toimivan suihkulähteen päällä huomasin tällaisen komean linnun;en tiedä mikä lintu oli kyseessä.Se katseli tarkoin lammikkoa,ja ohi kulkeva vanhempi pariskunta kertoi että lintu kyttää tuolla päivittäin lammikon  koikarppeja,ja yrittää pyydystää niitä.Kurkkasin lampeen,enkä nähnyt kaloja;mutta ehkä ne olivat lumpeiden alla lintua piilossa....

18 kommenttia:

  1. Olisin toivonut Peresin unelman toteutuneen. Kunnioitan hänen muistoaan.

    VastaaPoista
  2. Peresiä kunnioitettiin täällä Saksassakin kovasti.

    VastaaPoista
  3. Hän eli kunnioitettavan pitkän elämän. Harva saman ikäinen on noin pirteä ja tässä päivässä mukana, kuin Peres oli.
    Yhdeksän vuotta sitten siskoni poika piti puhetta koulussaan presidentti Peresille. Hyvä muisto tuokin.
    Siskot kertoivatkin että Jerusalem on huomenna sekaisin, TelAvivin tiekin suljetaan kokonaan liikenteeltä. Ei varmaan kannata lähteä minnekään autolla seikkailemaan. Hautapaikkakin on aika lähellä siskoni asuinaluetta.

    VastaaPoista
  4. Juu ikävä kun kuoli hieno mies. Toivottavasti seuraaja on yhtä hyvä tyyppi.

    VastaaPoista
  5. Unelma:samoin,mutta niin ei ikävä kyllä käynyt,vaikka oli optimisti loppuun saakka.

    Allu:ei ihme.,

    Eeviregina:siskonpojallasi on sitten myös hyvät muistot hänestä.Tosiaankin,oli ihan uskomattoman pirteä ja aktiivinen ikäisekseen.Ei todellakaan kannata lähteä minnekään kun tiet suljetaan ulkomaalaisten hautajaisvieraiden tieltä. Aika hurja turvallisuusoperaatio tarvitaan tuohon,eikä aikaakaan ollut paljon sen suunnittelemiseen.

    Matkatar:Ikävä tosiaankin vaikka oli noin iäkäs. Hän ei enään ollut missään virallisessa virassa,joten ei seuraajaa,mutta toivottavasti löytyy hyvä henkinen seuraaja,vaikka noin isoja kenkiä on kyllä ihan mahdoton täyttää...

    VastaaPoista
  6. Sai ainakin kuolla tietäen, että oli saanut paljon aikaa. Ei ollut mennyt elämä joutaviin.

    VastaaPoista
  7. Oli todella sharmikas mies loppuun asti ja uskalsi elää unelmaansa. Siellä onkin huomenna odotettavissa melkoinen ruuhka.

    VastaaPoista
  8. Surullista todella.
    Minua henkilokohtaisesti harmittaa, kun Jordanian kuningas Abdallah ei ole tulossa. Jos isa-Hussein olisi viela elossa ja vallassa, han olisi tullut takuulla. Niin kuin tuli Rabinin hautajaisiin ja myos sita ennen, kun jordanialainen sotilas oli ampunut retkeilevia koululaistyttoja. Rohkea Kuningas Hussein vieraili silloinkin kaikkien uhrien kotona. Nyt vaan lahettavat jonkun varapaaministerin.

    VastaaPoista
  9. Niin muuten se lintu on varmaan jonkun sortin kuningaskalastaja.

    VastaaPoista
  10. Tämmöiset pitkään elävät on mielenkiintoisia hahmoja, hienoa että tapasit hänet nuorempana. Kaikki muuttuu aina kun entisiä menee ja uusia tulee.

    VastaaPoista
  11. Pereziä jäädään kyllä kaipaamaan - mutta itse tahdon - on pakko - uskoa, että unelmilla on siivet ja ne kantavat vielä kuolemankin jälkeen <3

    VastaaPoista
  12. Toivottavasti Peresin unelma toteutuu, vaikka häntä ei enää ole..:)

    VastaaPoista
  13. Paluumuuttajatar:tuon pitkän elämän aikana saikin paljon aikaiseksi,enemmän kuin monet muut.

    Sirokko:tosiaankin oli,uskalsi unelmoida,jotkut kutsuivat häntä naiiviksi ,harmi että ei toteutunut.Juuri sen vuoksi Hillaryn pitäisi voittaa USAn vaalit...Taisi olla todellinen ruuhka,ja minusta Tel Avivissakin oli vähemmän autoja liikkeellä kuin yleensä perjantaisin.

    Anu:todellakin,kun luulin hänen elävän vielä pitkään. Etenkin kun vielä oli niin terveet elämäntavatkin.Harmi tosiaankin ettei Abadallah tullut;isänsä Hussein oli eri maata.,,, Kuningaskalastaja,ettei se vaan ole syönyt kaikki lammen koikarpit...

    Akissfromthepast:kaksi kertaa tapasin,ja teki vaikutuksen:) Hän oli sitä ikäpolvea ettei oikein ole sen ikäisiä kuin kourallinen jäljellä.

    Lady of the Mess:Varmaankin jäädään,ja hänen intoaan ja unelmaansa.Näin on ,toivottavasti löytyy jatkaja...

    Satu:kyllä,koska iästä huolimatta se tuli yllätyksenä-

    Hannele:toivottavasti tosiaankin.

    VastaaPoista
  14. Peresin perintö toivottavasti elää vielä pitkään ~ jospa hänen unelmansa rauhasta Lähi-Idässä vielä toteutuu.

    VastaaPoista
  15. Nina:pitää todellakin yrittää olla optimistinen ja toivoa että niin on.

    VastaaPoista
  16. Shimon Peresin muistoa kunnioittaen.

    (Seurasin hautajaisia BBC:n kautta.)

    VastaaPoista
  17. Nurkkalintu:Peres olisi varmaan ollut tyytyväinen hautajaisiinsa,ja etenkin ulkomaalaisiin arvovieraisiin. Osa hautajaisista oli hänen toiveidensa mukaista,kuten se että laulaja David D'Or lauloi tietyn laulun.

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...