maanantai 26. joulukuuta 2016

Vuoden viimeinen viikko

Hei kaikki ihanat lukijat,toivottavasti joulun pyhät ovat sujuneet mukavalla tavalla ja olette nauttineet. Täällähän alkoi Hanukka-juhla yhtaikaa Joulun kanssa ,mutta se ei ole sellainen pyhä jolloin kaikki on kiinni,ja kestäähän se sentään 8 päivääkin. Lapsilla on tosin lomaa koulusta tällä viikolla. Muuten tuo juhla näkyy siinä että munkkeja näkee joka paikassa,ja moneen paikkaan on pystytetty suuri hanukkakynttelikkö,johon sytytetään joka päivä yksi kynttilä lisää,kunnes kynttelikkö on täynnä.Itse en ole viettänyt mitään,sunnuntai ,joulupäivä,oli täällä arkipäivä.
Joku oli käynyt maalaamassa torin viereisen kävelykadun tolpat.Paljon kivemmat ne ovatkin tällaisina kuin tavallisina harmaina tolppina. Jokainen tolppa oli nyt erilainen.
Viime viikon loppupuolella teki niin mieli Matjessilliä,joten matkasin IKEAn. Pari muutakin pientä juttua oli kyllä tarkoitus hankkia. Israelissa on 3 IKEAa,ja 4. IKEAn rakentamisen pitäisi lähitulevaisuudessa alkaa etelässä,Beershevan kaupungissa. Minä käyn Rishon LeZionin IKEAssa,joka on lähinnä. Autolla sinne pääsee luotani aika nopsaakin,mutta busseilla ei,sillä pitää vaihtaa bussia ja odotella että tulee IKEAan vievä bussi. IKEat täällä avautuvat klo 10 aamulla,mutta sisälle kahvilaan pääsee jo klo 9.30. Klo 10 asti kahvi on ilmaista ,ja vaikka kahvi nyt pitääkin hakea automaatista eikä sitä tehdä enään tiskin takana,on koneesta tuleva capuccino silti aika hyvää. Kun tulin kafeteriaan huomasin että yleisilme oli täysin muuttunut: huonekalut olivat erilaiset ja entistä vaaleammat,ja katoissa roikkuivat nuo ihanat ,kankailla päällystetyt lamput. Ilme on nyt entistä pohjoismaalaisempi.
Tuollainen lamppu olisi kiva olohuoneessakin...
Niitä oli monta erilaista.
Matjessilli oli loppunut,harmikseni,mutta Kallen Kaviaaria tuli mukaan tuubillinen.
Sunnuntai eli joulupäivä oli hyvin sateinen päivä;satoi lähes koko päivän,ja välillä oli taukoja. Torin viereinen kävelykatukin oli tyhjä,ja monet kauppiaat eivät edes olleet avanneet kojujaan viereisellä torilla. torilla. Tel Avivin Carmel-tori ei ole katettu ,kuten monet muut torit täällä,kuten Jerusalemin Mahana Jehuda tori,tai Ramlen kaupungin tori.Rakennusluvat ovat olemassa,mutta osa myyjistä pistää hanttiin,mikä on aika käsittämätöntä,sillä sadepäivinä on paljon vähemmän asiakkaita torilla.Mutta jos toria kunnostetaan joutuvat torikauppiaat maksamaan aika suuren summan,eivätkä kaikki siihen pysty.
Kangaskaupan ikkuna samaisella kävelykadulla. Vihreä on vuoden 2017 väri,Pantonen mukaan. Tosin nämä sävyt eivät ole  lähellä Pantonen sävyä nro. 15-0343 
Torin lähellä oleva todella huonokuntoinen vanha suojeltu rakennus,jonka restaurointi ehkä nyt vihdoinkin alkaa. Rakennus on niin huonokuntoinen että sitä pitää tukea pylväillä.
Tässä toinen röttelö. Viereinen talo oli lähes samassa kunnossa,mutta katsokaa sitä nyt: niin hieno ,ja pari kerrosta lisätty. Röttelö on hieman hankalempi tapaus,sillä takana ei ole tilaa johon voi rakentaa uuden osan ,´kuten vieressä olevaan taloon on rakennettu.
Tel Avivin suuren synagoogan kyljessä on hanukkakynttelikkö,tuossa nuolen alla.
Illalla olin suunnitellut meneväni Immanuel kirkon joulukonserttiin ystäväni Maryn kanssa,mutta se alkoi aika myöhään,emmekä jaksaneetkaan lähteä sinne. Sen sijaan teimme kävelylenkin illalla Maryn lähistöllä,joka on torin lähellä. Shenkin-kadun molemmat puolet oli valaistu,näytti melkein jouluiselta.
Bussia odotellessani huomasin  takana olevan jäätelökaupan ikkunassa hanukkakynttelikön.

17 kommenttia:

  1. Oli jälleen kiinnostavaa lukea postaustasi ja katsella hyviä, suuria kuvia. Pidän kuvistasi paljon, myös röttelökuvista!
    Me olemme viettäneet joulua lauluin ja eri tilaisuuksin. On tullut lisää sävyjä elämään!
    Mietimme kovasti, että kuuluuko Bethelem Israeliin? Muistin sellaista, ettei sinne esimerkiksi turistit voineet noin vain mennä.

    VastaaPoista
  2. Kiva, mielenkiintoinen postaus, kiitos.
    Olen parina iltana katsellut livenä Jerusalemista kynttilän sytyttämistä (Zion Square'n webcam). Eihän siitä selkeästi näe, mutta pääsee kuitenkin hieman tunnelmaan mukaan :)
    Hyvää viikkoa sinulle ja Bambille!

    VastaaPoista
  3. Kauniita röttelöitä näkee joka puolella, toivottavasti joku tuonkin pelastaa vielä ennenkuin se ihan romahtaa.
    Noista katutolpista muuten tuli upeat! Olisikin kiva kun joku täälläkin ottaisi asiakseen maalata ne :D
    Mukavaa loppuviikkoa ja Uutta vuotta!

    VastaaPoista
  4. Kivat nuo maalatut pylväät, enemmäkin voisi koristella tuolla tavalla.

    Uutta ja vanhaa arkkitehtuuria sulassa sovussa, sellaisesta tykkään.

    Mukavaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
  5. Hienoa, että vanhoja rakennuksia kunnostetaan takaisin loistoonsa. Kiva idea maalata nuo tolpat, piristää kummasti katukuvaa.
    Ihanaa vuoden viimeistä viikkoa sinulle Jael <3

    VastaaPoista
  6. Kaunista arkkitehtuuria, hyvä että siellä kunnostetaan. Samaa ei voi sanoa täällä, missä kaikki vanha mieluummin laitetaan maan tasalle.
    Tolpat on kivoja piristeitä, niitä voisi maalata muuallakin.
    Mukavaa vuoden viimeistä viikkoa!

    VastaaPoista
  7. Kirsti:kiitoss,ja kiva kun pidit . Nuo röttelöt ovat sellaisia että niitä käy sääli,ainakin tuota toista.Kun ovat suojeltuja niin kaupunki määrää tarkasti miten ne tulee restauroida ja mitä saa tehdä niillä,ja se on kallis homma.Jos ei ole tilaa rakentaa tuohon lisää niin se ei ole niin kannattavaa.Betlehem kuuluu Palestiinaan,kävin siellä keväällä,ja kirjoitin siitä Tel Aviv-blogissani.

    Nurkkalintu:kiva että voi nähdä livenä,minä en ole nähnyt mitään kun säät ovat olleet vähän huonot.Samoin sinulle ja kisulle hyviä vuoden viimeisiä päiviä.

    Matkatar.Noissa röttelöissä on niin paljon potentiaalia,se kauneus tulee jopa läpi vaikka ovat niin huonokuntoisia. Oli tosi kivaa nähdä katutolpat maalattuna,ne on nyt lähes kaikki maalattu,jokainen erilainen. Mukavaa loppuviikkoa ja UUtta Vuotta sinullekin:)

    SusuPetal:Noista tolpista tuli ihan iloinen mieli:) Täällä kun restauroidaan vanhoja taloja niin yleensä lisätään kerros tai pari ,ja sitten taakse osa,jos tilaa. Muuten ei kannata koska korjaus niin kallista. Usein lopputulos tosi hyvän näköistä.
    Kiitos samoin sinulle mukavaa vuoden viimeistä viikkoa:)

    Outi:Niistä vanhoista röttelöistä tulee niin hienoja uusittuna. Todellakin kiva idea maalata nuo tolpat,kivaa väri-iloa:) Samoin sinulle Outi hyvää vuoden viimeistä viikkoa:)

    Sirokko:Onneksi niitä kunnostetaan,sillä liian monet pistettiin maan tasalle. Teillä on siellä varmaan kaunista vanhaa arkkitehtuuria ,sääli ettei säilytetä. Tolpat tosi kivoja,olikohan se ihan jonkun päähänpisto..mutta lopputulos tosi kiva.)
    Mukavaa vuoden viimeistä viikkoa sinullekin.

    VastaaPoista
  8. Turkissa saatiin seurata miten röttelöistä tuli kaunista. Toivottavasti nuokin saavat uuden elämän.

    VastaaPoista
  9. Jännittäviä asioita monipuolisesti.
    Ihanat kyntteliköt, upeat lampunvarjostimet kattovalaisimissa.
    Hauskaa katutaidetta. Kissa-aihe sopii sinulle mainiosti :)
    Kiva kuulla että vihreä on tuleva muotiväri; minulla on sitä paljon !

    VastaaPoista
  10. Niin upeaa. TelAvivista tulee aina jotenkin Kazimierz mieleen. Samanlaista boheemia elämänrytmiä molemmissa, boheemista miljööstä puhumattakaan. Voisin vain istua katukivetyksellä ja katsoa hiljaa mitä ympärillä tapahtuu.

    VastaaPoista
  11. Tosi kivan näköiset nuo lampunvarjostimet. Joskus ihmettelen noiden somistajien taitoa tehdä kankaan palasta valmiin näköisiä vaatteita.

    VastaaPoista
  12. Siellä uusi ja vanha kohtaavat, hienoa on se että kaikkea vanhaa ei revitä maan tasalle uuden tieltä.

    Mukavia välipäiviä sinulle ja Bambille.

    VastaaPoista
  13. Mielenkiintoinen postaus! Hienot nuo maalatut tolpat. Mukavia vuoden viimeisiä päiviä ja onnellista uutta vuotta!

    VastaaPoista
  14. Paluumuuttajatar:toivottavasti löytyykin joku joka on valmis sijoittamaan noihin röttelöihin

    Rita:Ikean lamput tosi ihania.Onkohan siellä tuollaista lampunvarjostinta,voisi itse liimata.Kissatolpatkin tosi ihania.Ja minäkin pidän tosi paljon vihreän eri sävyistä ,joten otan ilolla vastaan vuoden värin:)

    Amalia:tosi kivan näköiset nuo lampunvarjostimet.Ja tuo kangaskauppa on kangaskauppakadun varrella,useissa ikkunoissa luomuksia joita ei tosiaankaan ole ommeltu;D

    Unelma:onneksi ei kaikkea ehditty repiä pois,ja se että niihin voi lisätä uuttakin toimii kivasti.Kiitos samoin sinulle mukavia vuoden viimeisiä päiviä:)

    Tanja:kiitos samoin sinulle Tanja:)

    Tiiu:kiitos,ja pidin tosi paljon noista maalatuista tolpista,siellä on monta erilaista. Oikein hyvää uutta vuotta sinullekin:)

    VastaaPoista
  15. Ihanaa, että teillä sataa<3

    Erittäin kaunis IKEA!

    Tuo restauroitu talo on kaunis, kaunis. Hyvä kun säilyttävät tuon vanhan tyylin, eivätkä pilaa modernisoimalla.

    <3

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...