tiistai 10. tammikuuta 2017

Melkein linnunsilmin

Tein tänään iltapäivällä  ystävän kanssa todella pitkän kävelylenkin. Muutaman kylmemmän,ja parin todella tuulisen päivän jälkeen oli taas lämmintä eikä tuullut erityisemmin.Sen sijaan merellä oli hyvät laineet ,ainakin lainelautailijoita varten. 
Kävelimme rantatietä pitkin Jaffaan. Lainelautailijoita oli meressä tosi monta.
Matkan varrella näimme nämä kisut,joille eräs mies heitti lihapaloja. Nämä olivatkin pulskia ja hyvinvoivan näköisiä kissoja.
Kävelimme Jaffaan,ja sieltä eteläisessä Tel Avivissa takaisin kohti keskustaa. Matkan varrella kävimm tervehtimässä ystäväni Maryn ystävää Carlosta,josta olen kuullut jo vuosia,mutta vasta nyt tapasimme.Carlos asuu vanhan talon kattokerroksessa,jonne hissittömässä talossa on 4½ rappukerroksen verran matkaa.Hänellä on koko kattokerros käytössään. Katolta näkyykin sitten kaupunkia joka suunnalta.Tässä näkyvät joitakin vuosia sitten rakennetut pyöreähköt talot,joita on 4.
Carloksen valtava kattokerros on hyvin hyödynnetty: siellä kasvaa vihanneksia ja yrttejä,tässä vasta alulla.Tunnistatteko tuon kasvualustan? Carlos on hyödyntänyt vanhaa satelliittilautasta,ja rakentanut sille jalat.Carlos on muuten lähes täysin sokea,pystyy vain jotenkuten tunnistamaan hahmot,mutta on rakentanut tälle katolle vaikka mitä,sokeudestaan huolimatta.Katolla on myös erillinen vuokrattava asunto,josta löytyikin  ruotsalainen Matilda,joka asuu siellä miesystävänsä kanssa. Matildalla on suomalainen äiti,mutta hän ei osaa suomea.
Olispa tällainen tila missä voi kasvattaa omat kasviksensa.
Korkeita taloja matalien takana,
Tässä näkyy vanhaa ja ränsistynyttä,ja takana uudempia kaupunkitaloja.
Katolta huomaa miten ennen enemmän ränsistynyt eteläinen Tel Aviv on muuttumassa. Carloksen vanhan talon viereen on rakennettu uusia hienoja taloja mikä ei olekaan niin hyvä asia;alueella asuu paljon taiteilijoita mutta alueen hintojen kohotessa ei heillä enään ole varaa asua tuolla.
Pilvenpiirtäjiä.
Neve Tzedekin matalia taloja.
Ehkä paras näkymä katolta. Voin vain kuvitella miltä näyttää auringonlasku katolta katsottuna.Sääli että näin upean näköalapaikan omistaja ei itse pysty nauttimaan kauniista merinäkymästä. 

19 kommenttia:

  1. Kontrasti vanhojen ja uusien nykyaikaisten talojen välillä on todella suuri!
    Kauniit näkymät merelle:)

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia! Mä olen aina haaveillut asuvani tuollaisessa kattokerroksessa. Suomessakin on kerrostaloissa nykyään paljon niitä sellaisia kattohuoneistoja, jotka ovat minusta aivan ihania. Tai riippuu tietysti siitä, missä talo sijaitsee. Meren lähellä ihan kiva; korpimetsässä ei niinkään. :-)

    VastaaPoista
  3. Huikeita kuvia!! On upeita näkymiä! Myös on korkeatasoista rakentamisen osaamista.

    VastaaPoista
  4. Viimeinen kuva on ihana, kelpais noissa maisemissa asua! Ja nuo palmut on aina niin eksoottisia. Kylläpä meitä pohjoismaalaisia riittää joka terassille asumaan...

    VastaaPoista
  5. Wautsi mikä paikka tuo Carloksen koti on. Minusta noissa vanhoissa rakennuksissa on omaa taikaansa, joten harmittaa hieman, että uudet rakennukset "pilaavat" maisemaa.

    VastaaPoista
  6. Hannele:tosiaankin suuri. Minä itse asun yli 40 vuotiaassa talossa,eikä siinä ole parvekkeita.Tänään kaikissa uusissa taloissa on sellaiset.

    Satu:kiitos:) Minäkin asuisin niin mielelläni tuollaisessa,ja vieläpä meren lähellä. Aika ihana paikka kylläkin ,ja erityisesti pidin noista kasvialustoista:) Ei edes häiritsisi ne monet rappust jos tuollaisessa asuisi;D

    Kirsti:kiitos:) Hienot näkymät tuolta katolta tosiaankin,kun on kaikki kulmat käytössä.Ja rakentaminen on tänään täällä paljon parempaa kuin silloin kuin omaa kotitaloani rakennettiin-

    Eeviregina: Siitä kohdasta näkyykin kivasti Välimeri,ja se auringonlasku olisi tuolta kiva kuvata.Hih,oli kyllä yllätys löytää katolta ruotsalainen,jolla vielä on suomalainen äitikin;D

    OUti:tosi mahtava koti Carloksella tosiaankin.Itse asunto tosi vaatimaton,mutta tuo katto-osa,ihan mahtava.Vanhat talot ovatkin jännempiä kuin uudet,tosin uudet kaupunkitalot joita täällä nyt rakennetaan ovat tosi hyvän näköisiä:)

    VastaaPoista
  7. Nuo kattotasanteet ovat oivia paikkoja kasvattaa vaikka mitä. Ja varmaan tälle Carlokselle, jonka kerrot olevatn melkein sokea, se on hieno henkireikä suurkaupungissa ja kun hän tuntuu vielä viihtyvän ja tekevän siellä kaikenmoista.
    Mielenkiintoista katsella paikkoja lintuperspektiivistä. Silloin näkee "tarkemmin". Ja sen miten vanha väistyy uuden tieltä.
    Mukavaa viikkoa Jael!

    VastaaPoista
  8. Tuula kirjoittaa tuossa edellä hienosti esiin samoja ajatuksia mitä itsellänikin heräsi
    Carloksesta ja kattopuutarhasta. Hieno juttu ! Merikuvat ovat aivan upeita. Ei ihme
    että merinäköalasta saa maksaa enemmän asuntomarkkinoilla kuin jos ei näe merta.

    VastaaPoista
  9. Siis vau, kyllä minä viihtyisin tuolla katolla ja näkymä merelle on huikea :)

    VastaaPoista
  10. Oilis tuolla mahtava asua ja tuo merinäköala ON upea!!

    VastaaPoista
  11. Luoja - miten tulee ikävä kaikkea - elämää, uusia paikkoja, ihan kaikkea!

    VastaaPoista
  12. Hienoja kuvia upeista maisemista.

    Minäkin kaipaisin nyt jäättömiä kävelyreittejä ja paljon valoa.

    VastaaPoista
  13. Tuula:Tällaisessa ilmastossa etenkin asunto tuollaisella katolla on oikea aarre:) Ja Carlos,sokeudestaan huolimatta,on tehnyt katosta ihanan paratiisin:) Varmaankin henkireikä hänelle.Tuolta tosiaankin pystyy katselemaan muuttuvaa kaupunkikuvaa:) Kaunista viikkoa sinullekin Tuula:)

    Rita:Hieno katto,ja toisessa istutusalustassa oli kasvamassa 8 eri lehtikaalin alkua,kertoi Carlos. Merinäkymästä tosiaankin saa maksaa enemmän,onhan se niin hieno.Helsingissä Pikku-Huopalahdessa näin meren ikkunasta:)

    Nelli:tuolla kyllä viihtyisi hyvin,hissittömyydestä huolimatta;D

    Hannele:niinpä,kiva olisi tuollaisessa asua,oikein onnekkaat sellaiset jotka voivat.Mutta oli ihanaa päästä käymään tuollaisessa kattopaikassa:)

    Kyllimarjaana:kiva nähdä sinulta kommentti ,kiitos:)Toivottavasti eteen tulee jotain noista jutuista joita kaipaat.

    Unelma;kiitos,oli hyvä kuvauspaikka tuolta. Ja oleppa varovainen niiden jäisten teiden kanssa.

    VastaaPoista
  14. Miten kaunis onkaan tuo meri, vai oliko se järvi, vesi on elementtini, katselisin sitä tunti tolkulla, onpa hienoa nähdä minkalaisia rakennuksia siellä on ,unelmoin että pääsisin joskus sinne galileanjärven rannalle.

    VastaaPoista
  15. Olen omakotitaloasuja. Kiitos siitä. Mutta olen myön kattojen ystävä. Kiitos niille vuosille, jolloin sain asua kattoja katselemassa. Mutta asua kattojen päällä näkemättä niitä, mitä tuhlausta. Vai osaako asukas iloita siitä silti? Toivottavasti!

    VastaaPoista
  16. Upea merinäköala ja kivasti laitetut hyötykasvit, erityisen hauska idea tuo lautasantenni!

    VastaaPoista
  17. Pike:Välimeri on kyllä aina ihana.En asu ihan vieressä mutta bussilla pääsen hyvin viereen. Voi kun unelmasi toteutuisi...

    Paluumuuttajatar:muistankin kuvasi ja ihanan terassinne kuvat sieltä Istanbulin asunnostanne,siellä olikin hyvät näkymät.Minäkin ajattelin että mitä tuhlausta kun Carlos ei voi nähdä katoltaan maisemia,mutta toisaalta hän on siellä hyvin onnellinen,saa touhuta kasvimaansa ja muiden harrastustensa parissa siellä.

    Tiiu: Todellakin upea näköala,ja kivasti näkee tuolta joka puolelle. Lautasantenni olikin tosi kiva kasvualusta:)

    VastaaPoista
  18. Jael, täällä nuo Carloksen istutukset olisivat isossa muurikkapannussa. Ellet tiedä, mikä se on, googlaa. Se voi olla myös ihan tuotenimi eli Muurikka.

    ...mutta eikö Jaffassa ole myös niitä kauniita vanhoja taloja, jotka eivät näytä ränsistyneiltä ainakaan minulle?

    En ole tajunnut, että Jaffa on noin liki Tel Avivia...

    Ehkä Carlos 'tuntee' auringonlaskut, toivon niin.

    Mukavaa viikonloppua<3

    VastaaPoista
  19. Leena:tiedän hyvin mikä on muurikkapannu,olen sellaisesta joskus saanut jotain syötävääkin;D Toinen kasvualusta minkä Carlos oli laittanut oli rakennusmiesten käyttämä iso astia,jossa sekoitetaan sementtiä tai sellaista. Juu,Jaffassa on myös kauniita taloja,mutta uudempia tai laitettuja. Kauneimmat talot ovat Tel Avivin sydämessä . Jaffa ja Tel Aviv ovat kiinni toisissaan,me kävelimme Maryn kanssa hänen kodistaan Jaffan kirpputorille ja takaisin.Toivottavasti Carlos tosiaankin tuntee ne auringonlaskut.Jännä ihminen ,sitä ei muistanut että hän on on sokea kun hän kulki siellä katollaan. Myös tyttärensä,puoleksi japanilainen,oli siellä.Kiitos,ihjanaa viikonloppua sinullekin Leena:)

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...