maanantai 16. tammikuuta 2017

Sitruspuiden taikaa

Tämä on sitä aikaa täällä jolloin sitruspuut tarjoavat paljon silmänruokaa,ja olen edelleenkin ihan otettu niistä.  Otin muutaman kuvan sitruspuista kun kävin Bambin kanssa iltapäivälenkillä ; lähellä on omakotitaloalue,jossa lähes joka pihalla on joku hedelmiä täynnä oleva sitruspuu,
Yhden omakotilalon aidan reunalla kasvaa monta erilaista sitruspuuta,ja etenkin täynnä hedelmiä olevat kumkvattipuut osuvat silmiin.
Siis ihan mieletön määrä kypsiä hedelmiä näissä kumkvattipuissa,mutta käyvätköhän talon asukkaat napsimassa niistä hedelmiä...Kauheasti tekisi itse mieli tehdä niin,tykkään kumkvateista.
Hyviä sellaisinaan ,tai vaikka paloiteltuna salaateissa.
Myös Tel Avivin Carmel-torin vieressä olevan kävelykadun varrella olevan talon pikkuruisessa pihassa on  hedelmiä täynnä oleva kumkvattipuu.
Oman asuintaloni sisäänkäynnin edessä olevalla puutarha-alueella on pikkuinen sitruunapuu,jossa tasan 2 hedelmää,ja jonka istuttivat sinne edesmenneen asukkaan lapset muistoksi.  Siitä en ottanut kuvaa mutta huomasin tämän kasvin kukkivan  sitruunapuun vieressä.En muista tämän nimeä,mutta olen muistaakseni nähnyt tällaisia kukkakaupoissa.

15 kommenttia:

Outi Krimou/Outi's life kirjoitti...

Onpa kyllä runsas satoisia sitruspuita siellä. Ilmat ovat olleet ilmeisesti hyvät näiden hedelmien kypsymiselle.
Ihanaa viikkoa sinne lämpimään Jael <3

Kirsti kirjoitti...

Miten ihanaa aikaa siellä vietetäänkään nyt. Hedelmäpuita ja kukkia. Varmasti on muita aikoja, jolloin luonto kukoistaa, siellä missä sitä luontoa löytyy. Kyllä yksikin kukkiva tai hedelmiä täynnä oleva puu riittää koristamaan jonkin kohdan kaupungissa. Ainakin tuo kumkvattipuu näyttää olevan todella upean näköinen!

Allu kirjoitti...

Ihania!

Jael kirjoitti...

Outi:todella runsas sato noissa kumkvattipuissa,mutta joku toiselta puolelta maata kertoi facessa että heillä taas on huono vuosi sitruspuissa. Ihanaa viikkoa sinne teillekin:)

Kirsti:talvi on täällä minusta parasta aikaa,todella lyhyt.Minähän en pidä lämpimästä joten nautin siitä,mutta jo nyt alkaa olla lämpimämpää:( Kumkvattipuut ovat ihan lähelläni omakotitalon pihalla,ja olisi kiva kysyä aikovatko käyttää niitä;D Kesällä sitten kaikki on niin kuivaa täällä joten pitää nauttia tästä kaudesta.

Allu:on ne:)

Satu kirjoitti...

Hitsiläinen, enpä ole pitkään aikaan syönytkään kumkvatteja. Siitä on jo useampi vuosi! Mutta nämä meikäläisten kauppojen kumkvatit eivät varmaankaan vedä vertoja tuollaisille ihan tuoreille. Olisi ihana maistaa joskus yhtä suoraan puusta!

Nelli L kirjoitti...

Siis vau, Tuoksukin on varmaan aika ihana?

Eeviregina kirjoitti...

Kauniita sitruspuita. Ja näkyy siellä laventelikin kukkivan. Jerusalemin seudulla on nyt vielä kylmempää ja teinit saavat pukea talvivaatteita päälleen. Harmittaa, en taida tänä keväänä päästä Israeliin.

Sirokko kirjoitti...

Onpa komeat kumkvattipuut! Onneksi meidän on vielä pieni, en sillekään sadolle keksi käyttöä. Kuoria olen tosin säilönyt ja käyttänyt, mutta se hedelmäliha on niin tosi karvasta.
Olipa muuten mahtava idea edellisen postauksen lautasantenni!

Fiiia kirjoitti...

Voi kun on aivan ihanan näköistä! Yksi mun lemppari asioista täällä Australiassa on ollut se, et ympäri vuoden kasvaa jotakin hedelmiä ja kasviksia - tällä hetkellä poimitaan omasta puutarhasta luumuja ja aprikooseja!

http://fiiaelina.blogspot.com.au/

MatkaMartta kirjoitti...

Itse eilen näin viimeksi myös mandariinipuun täynnä ihania mandariineja meidän kylällä ja niitä sekä sitruunoita ja appelsiineja on täynnä myös basaarin pöydät. Kumkvatti on ihan outo ilmestys, tarttee selvittää näkyykö meillä sellaisia. Mitäs niistä tehdään ruoanlaitossa?

Jael kirjoitti...

Satu:Mä tykkään laittaa kumkvatteja salaattiin,ja olen keittänyt niistä hilloa. AInahan se on niin että suoraan puista poimitut hedelmät ovat parhaita,mutta jos löydät kumkvatteja niin osta ihmeessä muutama;D

Nelli:jos ihan lähelle menee;D

Eeviregina: Minusta nuo sitruspuut ovat niin kauniita kun niissä on hedelmiä. Ja laventeli kukkii ainakin tuon talon edessä. Minä haluaisin tänne Jerusalemin sään mutta tänään oli joku 20 astetta päivällä,tosi lämmintä. Ei tammikuussa pitäisi olla vielä näin lämmintä.Harmi kun et tänä keväänä pääse tänne.

Sirokko: todellakin ja niin täynnä hedelmiä,eivätkä näytä niitä poimivan;D Vähän riippuu lajikkeesta kai se karvaus,mutta salaatteihin olen tykännyt leikata siivuja kumkvatista,ja hilloksikin sopii hyvin. Eikös ollutkin kiva idea se lautasantenni,olen ihan ymmällä että sokea mies osaa tehdä kaikenlaista siellä katolla:)

Fiia: Kiitos,olen ihan hulluna tuohon näkyyn:) Teilläkin on niin suotuisa sää hedelmien kasvattamiseen,ja omat puut,ooh:)

MatkaMartta:Nuo sitruspuut täynnä hedelmiä ovat kyllä ihan mahtavan näköisiä:)Toivottavasti löytyy teilläkin kumkvatteja.Niitähän syödään kuorineen,tosin joskus on siemeniä sisällä,ei aina tosin. Salaatteihin mainioita,leivontaan,hilloihin .

Rita A kirjoitti...

Oi ihania satumaisia sitruspuita ! Katsoin ensin että mitenkäs nuo appelsiinit ovat noin
pitkulaisia kun en kumkvatteja tunnistanut :) Viimeisen kuvan kukka on hempeän
ihastuttava, hiukan tulee terälehdistä narsissi mieleen.

Jael kirjoitti...

Rita:ne ovatkin niin nättejä että olen ihan vau ja oooh! Kumkvatteja niin runsaasti että ihmettelen milloin korjaavat pois.. Ehkä tuo kukka onkin jonkinlainen narsissi,olen kyllä ennen nähnyt,mutten muista nimeä.

Amalia kirjoitti...

Voi että oon kade noista hedelmistä, tai toisaaltaa, mitäs suotta, kun et sinäkään niitä pääse syömään :) Oisko toi kukka Afrikantähti?

Suomalainen Kyproksella kirjoitti...

Ihanat sitrukset, kadulla kuuluu vain lits ja läts kun jäävät auton alle. Pyörän alle jäänyt on hiljaisempi! Täällä niitä on kadunvarsipuina, tosi väkeviä. (piti maistaa) Tuo kukka näyttäisi olevan sarjanarsissi, eli joku tasettilaji. Narcissus tazetta. Sitrustellaan! Ali