lauantai 11. helmikuuta 2017

Puiden juhla

Kukkiva Plumeria
Tänä viikonloppuna on täällä vietetty taas puiden uutta vuotta; silloin istutetaan uusia puita,syödään kuivia hedelmiä ja ihaillaan luontoa.  En itse kyllä muistanut istuttaa mitään,mutta laitoin sentään jonkun verran itäneen sipulin vesipurkkiin luomaan lisää vihreää vartta. Tällä kertaa puiden uusi vuosi osui viikonlopuksi,joten tarhalaisten ja koululaisten puiden /kasvien istuttamiset tehtiin jo etukäteen.Nykyajan Israelissa tällä juhlalla on ekologinen merkitys.
Kuluneella viikolla täällä muuttui myös ilmasto,ja talvi loppui. Talvitakki,lämpimät sukat ja huivit palasivat odottelemaan seuraavaa talvea. Ulkona vihertää,ja hortoilukausi on parhaimmillaan.Kuvassa näkyy suosikkivillivihannestani kiiltomalvaa ja nokkosta.
Billien kukkakaupassa on keväistä.
Ihania värejä.
Hyvää viikonloppua kaikille;täällä viikonloppu on jo päättynyt ja huomenna alkaa uusi viikko.

16 kommenttia:

Outi Krimou/Outi's life kirjoitti...

Kauniita kuvia <3
Hyvää viikonloppua Jael!

Eeviregina kirjoitti...

Ihanaa kevään vihreyttä! Kasvaako sinun alueellasi punavuokkoja? Taitaa olla niiden aika, entäs mantelipuut, kukkiiko jo?
Mua niin harmittaa, etten pääse sinne käymään, olen melkein aina helmi-maaliskuussa käynyt siellä...
Ihania nuo sykaamitkin. Hyvää puiden uutta vuotta!

anumorchy kirjoitti...

Vehreita kuvia. Mutta eikos tuo eka ole plumeria eika fiikuksen sukuinen?

Jael kirjoitti...

Outi:kiitos,ja kaunista viikonloppua sinullekin:)=


Eeviregina:ihanan vihreää onkin nyt:) Punavuokot eivät vielä kuki tässä lähelläni mutta pohjoisessa/etelässä kyllä. Mantelipuitakaan ei kasva lähelläni mutta totta,nyt on niiden kukinta-aika.- Voihan harmi ettet nyt pääse tänne . Kiitos,ja hyvää viikonloppua sinulle:)

Anu:vehreää on. Hups,olen aina kuvitellut tuon fiikukseksi.Korjasinkin sen plumeriaksi.

Tiiu/Puutarhahetki kirjoitti...

Ihanan vehreää siellä teillä! Hauskaa viikonloppua!

Lisay kirjoitti...

Taitaa meilla ainakin talvi viela jatkua,silla ensi viikko on sateista ja yolampotilatkin lahella nollaa.
Kevaan kunniaksi istuttelin muutama viikko sitten valkosipulinkynsia ja nyt ne kasvaa jo runsaasti.Sapatiksi ostin myos ensimmaiset tulppaanit,joiden aukeamista tosin viela odottelen...

Jael kirjoitti...

Tiiu:tämä onkin sitä vehreintä aikaa täällä,kun teillä on kesä niin täällä kaikki kuivaa.Hyvää viikonloppua sinullekin:)

Lisay:täällä ollut viime viikon alusta lähtien paljon lämpimämpää,ja saapa nähdä kylmeneekö(toivottavasti..) Minulla kukki kirsikkatomaatti,mutta ei tullut tomaatteja.

lepis kirjoitti...

Puiden juhla! Ihana idea!

Hyvää kevättä!

lepis kirjoitti...

Tai siis, onhan meillä syksyllä Puun päivä! :)

Nelli L kirjoitti...

Kaunista, puun juhla on aivan ihana juhla <3

Satu kirjoitti...

Minä niin tykkään tuosta puiden juhlien ideasta, että istutetaan uusia puita. Miksei tänne Suomeenkin voitaisi saada tuommoista juhlaa? :-)

Sirokko kirjoitti...

Täälläkin vietetään joskus puiden istutuspäivää kouluissa. Minä istutin mandariinin siemenen, mutta eipä se näytä itäneen, olisi jo pitänyt. Täällä on ollut tosi kylmää ja sateista, vasta tänään tuntuu eka kerran keväältä.

Unelma kirjoitti...

Siellä jo villivihannekset kasvavat, me saamme vielä odotella.

SusuPetal kirjoitti...

Ooh, mitä väriloistoa <3

Jael kirjoitti...

Lepis:tuo onkin yksi suosikkijuhlistani,vaikka onkin pieni sellainen.Ekologisuus siinä viehättää:)No kevät teki vähän takapakkia,tuli sadetta ja viileämpää;D Mukavaa viikkoa sinulle:)

Nelli;koko ajatus sen takana on tosi ihana:)

Satu:Tosiaankin kiva kun voi istuttaa uusia puita ,ja lapset oppivat jo pieninä kasvun merkityksestä. Mä vähän luulen että kun Suomessa on muutenkin niin paljon puita niin ei ole oikeastaan tarve uusien puiden istutukselle,samaan tapaan kuin täällä.

Sirokko:kiva että teilläkin,tällaisissa lämpimissä maissa se onkin tärkeää. Minulla itivät ja kasvoivat Suomessa kaikki sitrussiemeneni jotka laitoin multaan,ja kotona oli varmaankin joku 15 pientä puun alkua.Täällä en sisällä saa niitä kasvamaan ,kai kun ei ole tasaista huoneenlämpöä kuten Suomessa. Tuon keväisen sään jälkeen on nyt satanut eilen ja tänään,mikä onkin ihan hyvä kun on ollut niin vähäsateinen talvi.

Unelma:sitten kun ne kasvaa teillä niin meillä on kaikki jo kuivunut pois.

SusuPetal:tuossa kukkakaupassa on aina niin värikästä,siihen kuuluu myös värikäs kukkakauppias jota olen joskus tänne kuvannut.

Leena Lumi kirjoitti...

Oih, tämä ihana juhla ja nuo syklaamit<3

Hyvää ystävänpäivää Jael♥♥♥