torstai 20. huhtikuuta 2017

Kaikenlaista

Kauniin keltaisen kiinanruusun kuvasin kun huomasin sen erään talon pihassa. Punaisia,ja valkoisiakin kiinanruusuja näkee paljon, myös asuintaloni pensasaidassa, mutta näitä keltaisia näkee vähemmän. Todella kaunis kukka.
Tällä viikolla on sitten  ollut päiväsaikaan tosi lämmintä, ja viikonlopusta tulossa vielä lämpimämpi. Kuten tästä hieman tärähtäneestä puhelinkuvasta huomaa, kesävaatteet on jo otettu esille. Aamuisin ja iltaisin on kuitenkin tosi miellyttävää nyt.
Lähistön kaikki villikasvit ovat jo kuivuneet pois,mutta varjoisilla alueilla voi vielä löytää hieman luonnon vihreää.
Maanantaina,kun oli Pesah-pyhän viimeinen päivä (ja pääsiäismaanantai), näin kokonaisen klaanin asettuvan puiston ruohopläntille lähes ikkunani alle.(ikkunastani ehkä 5 metriä tuohon): Alussa ajattelin että ovat vain piknikillä, mutta sitten huomasin että heillä oli jopa 2 grilliä mukana,jotka aseteltiin puitten alle,nurmikon päälle ja tämä puistossa jossa grillaaminen on kielletty. Aloin tuntea ärtymyksen merkkejä, sillä savuthan tulevat sisälle asuntooni, riippuen tuulen suunnasta. Jouduinkin sulkemaan ikkunat, ja soitin kaupungin päivystykseen josta luvattiin lähettää puistovahti antamaan varoituksen,mistä ärsyynnyin vielä enemmän, sillä minusta noille pitäisi lyödä sakkolappu kouraan jotta oppisivat ettei täällä saa grillata. Puistovahtia ei kuulunut, joten soitin uudelleen,ja sain kuulla että joka puolella kaupunkia oli tullut valituksia, eikä vahteja tarpeeksi, sillä yleensä ei pyhän viimeisenä päivänä ole grillattu näin ahkerasti. Lähetin kaupungin aplikaation avulla vielä kuvankin grillaajista,mutta mitään puistovahtia ei tuonne ilmestynyt,grrr! Parin viikon kuluttua on itsenäisyyspäivä joka on myös  kansallinen grillauspäivä, ja odotan sitä jo kauhulla...
Berliinissä asuva veljeni vaimoineen vierailivat täällä,  ja tänään iltapäivällä kiertelimme Tel Avivin jemeniläisessä korttelissa missä oli tämä upea bougainvillea.

Mukavaa loppuviikkoa:)

14 kommenttia:

Outi Krimou/Outi's life kirjoitti...

Muistan miten viime vuonnakin puhuit noista grillaajista. Todellinen riesa tuntuvat olevan noin juhlapyhinä.

Johanna - Omamaamansikka blogi kirjoitti...

On kurjaa, kun ihmiset eivät ollenkaan ota huomioon toisia ihmisiä! Ja varsinkin, kun asiat on ilmoitettu ihan selkeästi. Mietin, että siellä teillä taitaa olla kohta niin kuivaakin, että tulipalon vaarakin on ihan todellinen.

Mukavaa, olet saanut sukulaisia kylään! Ja sääkin suosii. Mukavaa viikonloppua!

Lisay kirjoitti...

Onkohan edesmennyt isoaitikin otettu grillijuhliin mukaan,kun nakyy peiton paalla joku iso valokuvakin-vai mika se on?Hih!

SusuPetal kirjoitti...

En ole varmaan koskaan nähnyt muun kuin punaisen värisiä kiinanruusuja!

Nelli L kirjoitti...

Olen kyllä vähän sitä mieltä, että tuolla pitäisi puistovahtien olla alunperinkin paikalla pitämässä jöötiä. Kun siellä grillailu on noin normaalia kielloista huolimatta.

Hannele på Hisingen kirjoitti...

hibiskus ja kiinanruusu kauniita

Leena Lumi kirjoitti...

Voi Jael, tuo on niin kauheaa ja toistuu aina vain! Onneksi on kukkia:)

Mukavaa viikonloppua!♥

Rita A kirjoitti...

Uljas kiinanruusu hienossa lähikuvassa !
Noita ottamiasi katukuvia on aina kiinnostavaa tutkailla.
Siellä näkyy monenlaista erikoisuutta.
Sympaattiset koiratkin siellä :)

Merja Toivonen kirjoitti...

Onpas upeat kiinanruusu ja bougainvillea! Harmillista tuo grillinkäry puistossa, jossa se on kielletty.
Mutta sitä teidän lämpöä kadehdin, tänäänkin Jerusalemissa +30...
Me palellaan täällä vesi-, räntä- ja jopa lumisateessa ja epätoivoisesti yritetään tehdä pakollisia ja kiireellisiä kevätsiivoja!
Sabat Shalom!

Jael kirjoitti...

Outi:heti kun alkaa olla kunnolla lämminta ihmiset haluavat olla ulkona ja alkaa tämä riesa. Minusta noille saisi kyllä antaa kunnon sakot että menisi perille.

Johanna:tosiaankin kurjaa.olisi tehnyt mieli heittää jotain tuon klaanin päälle mutta hillitsin itseni;D Täällä ovat sateet tosiaankin nyt loppuneet ja kuivaa siellä missä ei kastella.Puiston nurmikkojan kastellaan joka aamu aikaisin mutta kuitenkin,Oli kiva tavata veljeni pitkästä aikaa:) Ihanaa viikonloppua sinnekin:)

Lisay:hih,en ollutkaan huomannut tuota,,Isoäiti siis oli hengessä mukana;D

SusuPetal:tässä lähelläni on myös valkoisia,mutta tuo keltainen on sitten harvinaisempi.

Nelli:Tuo oli sellainen päivä että kaupungissakin ihmeteltiin miten sitä grillattiinn niin ahkerasti,eivät olleet osanneet odottaa sitä.Päivä oli lämmin ,sekin vaikutti. Toivottavasti seuraavalla kerralla on niitä vahtejakin

Hannele:tosi kauniita ovatkin:)

Leena:joo se alkoi taas:( Eivätkä ole huomaavinaan että on 2 sisäänkäynnissä isot kieltokyltit. Näin se on että elleivät saa kerran kunnon sakkoa niin nämä heput taitavat olla välittämättä kielloista:( Ja kukat ovat niin kauniita:)

Rita:se oli tosi kaunis yksilö:) Aina löytyy jotain uutta kun kävelee,kiva huomioida sellaista. Tel Avivin keskustassa näkee tosi paljon koiria;ja tuossa aika lähellä hyvä koirapuisto

Merja:kiva kun tulit tänne kommentoimaan:) Tosiaankin harmillinen tuo grillailu,pommitin kaupungin tahoja pitkään kunnes laittoivat ne kyltit,ja nyt jotkut sitten täysin ovat siitä välittämättä. Täällä on tänään ollut hurjan lämmintä mutta onneksi vielä kuivaa,eikä kosteaa kuten kesällä. Ja toivottavasti teillekin pian tulee lämpöistä. Kaunista viikonloppua sinulle:)

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Mitä kukkaloistoa. Haluaisin saada lopultakin jotakin kukkivaa myös omalle pihalleni. Tänä kesänä?

BLOGitse kirjoitti...

Voi ei, grillaushelvetti taas valloillaan. Ehkä sun pitäisi luovutta lähteä retkelle toisaalle aina noin päivinä kun tiedät hermon menevän. Tai seuraavan kerran toimia jo etukäteen ja vaatia vahti puistoon ennen grillaajia.
Tässä minun ärsyjuttuja: ihminen tietää tulevansa bussiin mutta kaivaa lippua vasta sisäänastuttuaan - miksei ole kädessä jo takkia päälle puettaessa?
Kävelet esim. Kampissa ja on hiukan kiire niin eikö liian moni ihminen pysähdy yhtäkkiä esim. kännykän takia ja kun noita on monta sekamelska estää normaalin etenemisen kun pitää koko ajan varoa ettei törmää seisahtujiin.
No ehkä lisää seuraavalla kerralla! :)
Mukavaa viikonloppua!

Marianna kirjoitti...

Upea kiinanruusu ja todellakin, keltaisena harvinaisempi.

Voi miten ymmärränkään ärtymyksesi grillaajia kohtaan. Välillä tuntuu, että toisen ihmisten huomioon ottaminen on jäänyt kokonaan nykyihmiseltä unholaan.

Meidän mökkirantamme etäisyys talostamme on sellaiset 18 m., mutta ihmiset vetoavat jokamiehenoikeuteen ja saattavat parkkeerata rannallemme pitkäksikin aikaa uimaan ja aurinkoa ottamaan. Ranta on siis yksityinen, mutta Norjassa jokamiehenoikeus oikeuttaa kulkemiseen rantaviivaa pitkin ja uimiseen, mikäli siitä ei ole omistajalle haittaa ja etäisyys rannalta taloon on riittävän pitkä. Tätä etäisyyttä ei ole tarkemmin määritelty, joten yllättävän moni katsoo 18 metrin olevan tarpeeksi pitkä etäisyys ja siinä he pyllistelevät bikineissään ja kailottavat lapsilleen, vaikka me ruokailisimme terassilla noin 10 m. päässä heistä. Muutaman kerran olen mennyt asiasta sanomaan ja saanut vihat niskoilleni.

Kunpa nuo ikkunasi alla grillaajat olisivat saaneet sakot!

Kivat kuvat meille laitoit taas :) Hyvää viikonloppua!

Tiia K kirjoitti...

Ai että siellä on aurinkoinen tunnelma, täällä satanut rakeita, voitko kuvitella. Ihanaa viikonloppua💚💚