sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Muumit naapurissa

Näin "Finns in Israel"-Facebook -ryhmän sivuilla että muumit olivat tulleet asuinkaupunkiini Holoniin. Kun vielä huomasin että muumit asettautuivat  kävelymatkan päähän kodistani, kävin nyt iltapäivällä kuvaamassa niitä. 
Muumit oli juuri aseteltu paikoilleen, eikä niiden vieressä vielä ollut kylttiä jossa kerrottaisiin muumeista. Muumit ovat  pienessä kulmapuistikossa,  Holonin keskuspuiston vieressä.
Mietin että miten  muumit olivat tulleet juuri tänne Holoniin...  Selvisi että Holonin entinen pitkäaikainen varakaupunginjohtaja , oli saanut Sophia Janssonilta luvan tuoda  muumipatsaat tänne, Suomen 100. itsenäisyyspäivän kunniaksi.  Selvisi myös että samaisella entisellä varakaupunginjohtajalla on poika Suomessa, ja että entinen varakaupunginjohtaja oli viime vuonna käynyt Muumimaailmassa,  Sophia Jansson oli myös käynyt täällä Holonissa 2 vuotta sitten , ja tavannut entisen varakaupunginjohtajan,  eli näin pääsivät muumit tänne Holoniin.  Muumipatsaat jäävät tähän kuulemma 25 vuodeksi, ja tähän rakennetaan myöhemmin pieni muumitalo:)
Ei hullummat uudet naapurit , tulen varmaankin heitä tervehtimään aina silloin tällöin:)
Tervetuloa Holoniin Muumit!
Matkalla kotiin törmäsin tuttuun koiranomistajaan , jolla on mopsi. Vieressä oli tämä mies suloisen villakoiransa Bambin (sama nimi  kuin koirallani:)  kanssa.  Kerroin että olin ollut kuvaamassa muumeja. Molemmat entisestä Neuvostoliitosta alunperin kotoisin olevat miehet katselivat minua kummastuneina;  heillä ei ollut aavistustakaan mitä muumit ovat.  Näytin heille kamerastani kuvia , ja kerroin että kaikki lapset täällä ainakin tietävät ketä muumit ovat;D

20 kommenttia:

  1. Muumit ovat viehättäviä. Olen varannut pari muumimukia tuliaisiksi Texasiin veljeni mukaan, hän on Suomessa käymässä.

    VastaaPoista
  2. Sinullahan on siella niin kotoista....

    VastaaPoista
  3. Unelma: on ne,nyt pitää odotella että muumien talokin nousee tuonne:) Kiva kun veljesi on Suomessa käymässä,ja kiva tuliaiset olet varannut :)

    SusuPetal: Viehättävät ja mukavan hiljaisetkin;D

    Lisay: Todellakin, niin kotoista;D

    VastaaPoista
  4. Hannele; no sanos muuta, ja nämä päättivät jäädä jopa 25 vuodeksi!

    VastaaPoista
  5. Muumit aiheuttaa mulle pelonväristyksiä, olen aina pelännyt niitä. Omassa lapsuudessa kun ne olivat pelottavia eikä tuommoisia söpöjä pikku öttiäisiä :)
    Ihan mahdottoman hienoa, että sielläkin jotkut tietää muumeista :)

    VastaaPoista
  6. Nelli:no voi.Ensimmäistä kertaa kuulen että muumit aiheuttavat pelkoa,itse pelkäsin H.C. Andersenin satukirjoja niin,että ne piti antaa serkulleni kun en saanut unta niin kauan kun ne olivat meillä. Muumikirjojahan on käännetty hepreaksi,ja muumisarjaa ollut telkkarissa,joten nuoremmat tuntevat muumit:)

    VastaaPoista
  7. Muumit näyttävät jotenkin tosi hassuilta tuossa ympäristössä. Mutta ihana idea! <3

    Katsoin tuota viimeistä kuvaa, että ei hyvänen aika, oletko bongannut Sylvester Stallonen siellä muumipuistossa.:-D Hyvä, että sivistit miestä. ;-D

    VastaaPoista
  8. Satu:vähän hassuilta näyttävät,mutta tuohan on vähän keskeneräinen vielä kun pitäisi tulla se pieni muumitalokin. Idea on aivan ihana,tykkään uusista naapureistani:)

    Hih, ehkä joku Stallonen serkku;D

    VastaaPoista
  9. Kiva, että saitte muumit<3 Itävaltalaiset ystävämmme tuntevat muumit ja myös ystäväme Slovakiasta. Hän haluaa nykyään aina jotain Myy -astioita:) Toivottavasti saatte myös muumikirjat vaikka edes englanniksi ja niitä ihania astioita. Bessulla taitaa olla jo 100 mukia!

    Mielettömän ihana villakoira<3 Siinä on rotu täynnä älyä&sydäntä!

    <3

    VastaaPoista
  10. Ihana saada palanen Suomea sinnekin. Muumit <3

    VastaaPoista
  11. Polttareissani ystävät pukivat minut Pikku Myyksi. Jouduin huitomaan ihmisiä luudalla huvipuistossa. Halusivatkohan kertoa sillä jotakin?

    VastaaPoista
  12. Aika nopeaa toimintaa. Viime viikolla nimittäin uutisoitiin että muumimaailmoja perustetaan ympäri maailman - tuossa on siis yhden 'maailman'alku.
    Mukavaa yhteiseloa muumien naapurissa!

    VastaaPoista
  13. Viimeinen kuva on aivan mainio ! Koiran asento ja naama huvittavat ja liikuttavat yhtä aikaa :)

    Hassut, hauskat muumit. Suomitietous leviää maailmalla juhlavuoden aikana.
    Oikein mukavaa :)

    VastaaPoista
  14. Suomalaisia mamuja :D Täällä ei tunneta muumeja ollenkaan, pitäisivät niitä varmaan hippoina, mutta kiva että leviävät. Tuntuu varmaan nyt hyvinkin kotoisalta siellä.
    On kyllä niin Stallonen sukunäköä tuossa miehessä...

    VastaaPoista
  15. Kummasti vaan muumit leviää maailmalle.

    VastaaPoista
  16. Leena;tosi kiva:)Muumikirjathan on ,ollut kauan ,ja muumisarja telkkarissa. Tuo villakoira oli aivan ihana:)

    Outi:oli kyllä iloinen yllätys saada muumit noin lähelle:)

    Paluumuuttajatar:hih,voin ihan kuvitella sinut Pikku Myynä;D

    BLOGitse:Ohoh,siitä en tiennytkään. Tämä tosin ei ole mikään muumimaailman alku,vaan ihan pieni muuminurkkaus. Mutta ihana sekin:) Kiitos,pitää käydä joku päivä katsomassa onko talo jo pystytetty;:D

    Rita :tuo villakoira oli niin hellyttävä,ja tuo sen asento sylissä,sehän on kuin pieni lapsi.Hauskat muumit tosiaankin,hyvä vientituote näin juhlavuonna:)

    Sirokko:voihan harmi ettei muumeja siellä tunneta. Täällä näkökään noin 50-vuotiaista alaspäin tietävät ketä muumit ovat.Juttelin 47-vuotiaan ystäväni kanssa,joka kertoi kuunnelleensa lapsena muumitarinoita radiosta. Hänen lapsensa tutustuivat muumeihin kirjoissa ja tv-sarjassa:)
    Hih, oliskohan joku Stallone fani;D

    Amalia: Eikös vaan ,tosi kivaa:)

    VastaaPoista
  17. Muumeista joko tykkää tai ei, ehkä riippuu siitä, onko niiden mukana kasvanut lapsena. Erikoista kuitenkin siellä! Kiitos taas kivasta matkakertomuksistasi, kiva kierrellä kanssasi. Tykkään siitä, että päivityksesi ovat nasevia, lyhyitä olematta tyhjänpäiväisiä. Paljon tietoa ja ennen näkemätöntä, tietenkin. Hyvää Juhannusta näin ajatusmuistojen tasolla, vaikka et viettäisikään <3

    VastaaPoista
  18. Kaari: Kiitos paljon kommentasi,kiva kuulla:) Noin se varmaan on;itse muistan että minulle luettiin paljon muumitarinoita,ja oli tosi hauskaa kun nuo muumihahmot tulivat
    lähelle,ja mielenkiintoinen kertomus sen takanakin:=) Hyvää juhannusta sinnekin;meillä täällä oli tänään suomalaisten kesken tosi ihana juhannuspiknikki:)

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...