keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Bataatista kasviksi ja sipulista vaate

Viime viikolla lähiseutuni jättimarketissa olivat violetit bataatit tarjouksessa.  Käytettyäni viimeisen bataattini minulla oli jäljellä bataatin  toisen pään pieni osa,  jonka laitoin ensin pieneen vesiastiaan . Muutamassa päivässä  siihen oli jo tullut versoja,  ja viikon kuluttua se näyttää tällaiselta. Olen aina ennen laittanut kokonaisen bataatin itämään, mutta nyt huomasin että riittää kun on bataatista vain osa. Tämähän kasvaa todella kivaksi kasviksi, joten jos syötte bataattia  , älkää heittäkö sitä terävää osaa  pois vaan laittakaa se veteen niin saatte kivan kasvin.  
Ja viikonloppuna keitin sipulinkuorisoppaa ...no ei syötäväksi sellaiseksi, mutta  olin puolen vuoden ajan kerännyt sipulinkuoria,  ja nyt niitä oli tarpeeksi  . Keitin sipulinkuoria puoli tuntia, kunnes ne olivat lähes läpikuultavia.  Sen jälkeen siivilöin kuoret pois.
Sitten lisäsin nesteeseen valkoisen puuvillapaitani, josta en pitänyt valkoisena. Eikös tullut upea väri. Tosin tein virheen, ja työnsin vaatteen kuivana  nesteeseen, vaikka olisi pitänyt ensin kastella vaate.  Tähän lisäsin suolaa , ja keitin vaatetta 20 minuuttia sipulinkuorivedessä, jonka jälkeen annoin  vaatteen olla sipulinkuorinesteessä  kunnes se oli jäähtynyt. Sen jälkeen huuhtelin vaatteen kunnes siitä ei enään lähtenyt väriä, Kun se  oli jonkun verran kuivunut, silitin vaatteen.  Lopullinen väri on tosi nätti, hieman vaaleampi kuin tässä kuvassa.  Tämä luonnonvärihän ei kestä ikuisesti  vaan aina pestessä (erillään muista) siitä irtoaa hiema väriä.   Mutta oli kiva kokeilla, ja aloin taas kerätä sipulinkuoria seuraavaa värjäystä varten.
Iltapäivällä kävin eksän luona, joka asuu lähellä taloa jossa vielä keväällä oli suomalainen kirjasto (nythän se on Anun luona)  Viereisestä puistosta olen aina käynyt  keräämässä carobia eli Johanneksen leipäpuun palkoja,  mutta nyt taisin tulla liian myöhään sillä suurin osa oli pudonnut maahan, ja puussa vielä olevat  olivat aika kapeita ja ei lainkaan sellaisia mitä olen aiemmin kerännyt.  Mutta poimin kuitenkin pienen määrän mukaani. Paloittelin carobit , ja ne ovat nyt likoamassa.
Eilen kävimme Annelin kanssa marokkolaisessa sisustusliikkeessä  En tiennyt että kaupalla on viereisen talon takapihalla näyttelytila. Tässä osa ovea .
Piha ovelta oikealle näytti tältä.
Sisällä oli kaunis nurkkaus,,  Ei ehkä ihan tyyliäni, mutta näytti kauniin värikkäältä.
Nämä tuolit ihastuttivat.

15 kommenttia:

  1. Ihanan Marokkolaisia tavaroita, kauniin näköinen paikka.
    Olipa loistoidea värjätä sipulinkuorilla, kaunis keltainen väri. Mitenköhän onnistuisi punasipulin kuorilla?

    VastaaPoista
  2. Outi: kauniita tavaroita tuolla tosiaankin,ja tuo nurkkaus on ihana:) Punasipuleista tulee kuulemma likaisempi väri, joten suosittelen ihan tavallisten sipuleiden kuoria käyttämään värjäämisessä.

    VastaaPoista
  3. Pirteää marokkolaisuutta. Skandinaavisen sisustustyylin vastakohta 🙂

    Kiitos bataattiniksistä, saatanpa joskus kokeilla. Sipulinkuoria olen joskua heittänyt kananmunien keitinveteen ja munista tulee kauniin keltaiset. Taidanpa tänään pistää sipulinkuoria joukkoon kun keitän munia.

    VastaaPoista
  4. Ihanan boheemia :) Ja sipuli on paras värjäykseen <3

    VastaaPoista
  5. Ihana tunnelma sisustusliikkeessä!
    Ja bataattihan versoi nopeasti!
    Minä aina pohdin mitä noista johanneksenleipäpuun paloista voisi tehdä...

    Mukavaa syyskuun jatkoa sinne!

    VastaaPoista
  6. Niin kaunis ovi. Ja mitä sipulinkuorten hyötykäyttöä:).

    VastaaPoista
  7. Jopas olet ollut taas aikaansaavalla päällä. :-) En ole ikinä kuullutkaan, että sipulinkuorillakin voisi värjätä!

    Onko tuo itänyt bataatti vain koristekasvi, vai voiko nuo vihreät syödä? Varmaan pöljä kysymys, sori! :-D Kaunis kuitenkin kuin mikä!

    VastaaPoista
  8. rita< pirteää ja kauniin värikästä. Todellakin vastakohta,tuolla on niin paljon kaikkea:) Suosittelen, bataattikäynnöskasvin kasvua on kiva seurata. Ja niin helposti lähtee kasvuun:) Sipulinkuorilla minäkin olen värjännyt munia,ja siitä väristä tuli niin nättiä että halusin kokeilla myös vaatteeseen:)

    Nelli: Aika boheemi ilme tosiaankin,ja tuolla voisi kyllä viihtyä jonkun aikaa:) Sipuli:) Nyt aloin kerätä jo seuraavaa satsia kuoria:)

    Mantelilaakson Susanna: Aika ihana tunnelma tuossa kaupassa:) Täällä on ollut niin lämmmintä ,ehkä siksi bataatti versoi niin nopeasti. Laitoin blogiisi linkin johanneksen leipäpuu-postauksestani,tein kerran vähän kaikenlaista niistä_:D Kiitos samoin sinulle hyvää syyskuun jatkoa:)

    Paluumuuttajatar:Ovi on todella kaunis,olimme vähän aah ja uuh tuon edessä:) Ja sipulinkuoret,etenkin nuo keltasipulin kuoret. PUnasipulin kuoria ei kannata kerätä,niistä ei tule yhtä nätti väri.

    Satu:Viime lauantaina minuun iski oikein kunnon inspis ja tekemisen halu;D Sipulinkuorillahan saa värjättyä tosi nättejä pääsiäismunia, mutta käy hyvin myös luonnonmateriaaleihin,ja väri on nätti:) Tuo bataatti kasvaa käynnöskasviksi, ja bataatin lehdetkin ovat ihan syötäviä,mutta mieluummin haluan tuon koristeellisena kasvina:) Tuosta tuleekin tosi nätti kunhan vielä vähän kasvaa:)

    VastaaPoista
  9. Kiitos tästä bataattivinkistä! Mun pitää kokeilla. Värjääminen on aina kiinnostanut. On niin uskomatonta, että kaikenlaisia (väri)aineita luonnosta löytyy.

    Mahtaa ollla hassua, kun ex asustelee nyt niin lähellä. Toisinaan pohdiskelen, että on tämä erikoista tämä elämänmeno :)

    VastaaPoista
  10. Bataattia olen noin kasvattanut, mutta en tiennyt että pieni palanenkin riittää, hyvä niin. Ihana keltainen tuli paidastasi. Pitäisikin joskus taas kokeilla värjäämistä, kangastakin, sipulinkuorilla olen värjännyt vain kananmunia.
    Joko se kesä pian on siellä ohi, minä vielä odottelen täällä viileässä Suomessa, ehkä sitten osaisin taas nauttia lämmöstäkin :D

    VastaaPoista
  11. Siis mikä ovi! Wow! Jäin tuijottamaan kuvaa täysin haltioituneena!

    Sipulissa on voimaa ja väriä - hieno tuli paidastasi. Minäkin olen kananmunia värjännyt sipulinkuorilla, mutta kankaaseen en ole kokeillut. Kiitos bataattivinkistä :)

    VastaaPoista
  12. Kiitos vinkistä bataatin kanssa, täytyypä kokeilla, voisikohan niitä lehtiä käyttää ruoanlaitossa? Ihana liike ja kaikki marokkosisutus on niin chick varsinkin syksy ja talvikaudella, lämpimiä värejä ja ne vadit ihan huikeita. Mukavaa viikonloppua sinulle Jael <3.

    VastaaPoista
  13. Johanna:kokeile ihmeessä,musta on niin kiva seurata tuon bataatin kasvua:) Sinä voisit vielä sitten istuttaa vaikka puutarhaasi:) On ihan uskmatonta että tavallisen sipulin kuorista tulee noin nätti väri:) Tämä ex on poikani isä,toisen eksän kanssa kiersin maailmaa,mutta hänkin tuli takaisin vuoden alussa.

    Hannele: kaunis sisustus:) Ja kiva kokeilla kasveilla, kasvien jämistä saa vielä jatkoaikaa kasveille, olen kerran postannutkin siitä.

    Sirokko:minäkin olin luullut että tuollaiseen kelpaa vain kokonainen bataatti mutta nyt ihan ex tempore ajattelin että kokeilen kasvaako, ja hienosti kasvaakin vain pienestä palasesta:) Sipulinkuorilla saa kaunista väriä:) Nauti siellä viileydestä, täällä ainakin on vielä niin kuumaa ja kosteaa huh! Varmaan jo viileämpää sitten kun palaat kotiin.

    Marianna: tuo ovi ja sen päällä oleva katos olivat kyllä ihan huikeita, mekin jäimme pitkäksi aikaa sitä ihailemaan. Sipulista tuli tosiaankin hieno väri,nyt kerään kuoria jo seuraavaa kertaa varten, mielessä on valkoisen huivin värjääminen. Ja kokeile tosiaankin bataattia,siitä tulee hieno kasvi.

    Sari: Kuulemma bataatin lehtiä voi syödä,niitä kasvatetaan jossain ihan ruuaksikin ,siis lehtiä. En ole tosin itse kokeillut niitä ruokana. Tuo liike ,tai sen showroom, oli kyllä tosi upea, ja onhan tuossa nurkkauksessa jotain mikä ihastuttaa:) Samoin sinulle Sari oikein hyvää viikonloppua :)

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...