perjantai 29. syyskuuta 2017

Hiljaisin viikonlopppu

Aamulla aikaisin nappasin kuvan Tel Avivin pääsynagoogan yhdestä kulmasta. Tämä synagooga valmistui vuonna 1926,  ja rakennus kunnostettiin vuonna 1970, mutta jo pitkään on näyttänyt siltä että kerros maalia tekisi tälle rakennukselle hyvää.  Keväällä luki että synagooga oli sulkenut ovensa sillä synagoogalla oli paljon velkoja, mikä oli surullista sillä rakennuksella on ollut tärkeä merkitys kaupungin historiassa.  Synagoogan nettisivujen perusteella  sulkeminen oli kuitenkin väliaikaista,   ja toiminta jatkuu tuolla. 

Tänään illalla täällä hiljennytään  vuoden pyhimpään päivään , Jom Kippuriin, eli sovituspäivään,  ja silloin kaikki hiljentyy: julkinen liikenne, normaali liikenne, lentokoneet,  kaupat,ravintolat, televisio, radio eli kaikki.  Pidän tästä kerran vuodessa tapahtuvasta totaalisesta hiljentymisestä , mutta kadut eivät suinkaan ole täysin hiljaisia; siitä pitävät huolet pyöräilevät lapset. ja aikuisetkin.  Pyöräkauppojen paras aika onkin ennen pyhää jolloin polkupyöriä ostetaan paljon. Suurin osa ihmisistä täällä myös paastoaa  Jom Kippurin aikana.  
 Aamulla ostin kahvin leipomosta nimeltä Leipomo (aika paljon mielikuvitusta käytetty nimessä;D)  ja huomasin että ihmisiä oli liikkeellä vähemmän kuin normaalisti perjantai-aamuisin , jolloin monet aloittavat viikonlopun syömällä aamiaisen ulkona.
Kävelykadulla katselin kangaskauppojen ikkunoita.  
Bussista otettu kuva  jossa näkyy Tel Avivin keskustan vanhan kauppakeskuksen päällä oleva tornitalo. Vähän oli täälläkin ihmisiä liikkeellä normaaliin perjantaihin verrattuna, mutta olin myös aika aikaisin liikkeellä.  Pyhä osuu samanaikaisesti tällä kertaa  sapatin kanssa.
Eilen kävin Suomen funkkisarkkitehtuuria käsittelevässä näyttelyssä  Tel Avivin keskustassa. Näyttely oli viimeistä päivää auki, ja koska avajaistilaisuudessa  en ehtinyt niin tarkasti tutkia julisteita tein sen sitten eilen.  Mieluisin oli tämä Tilkka-juliste, koska asuin Helsingissä ihan rakennuksen naapurissa.
Kauniiden fiikuskukkien myötä toivottelen hyvää syyskuun loppua.
Edit. Tänä aamuna noin klo 7.30. Ei auton autoa, hiljaista. Vielä oli aikaista, eivätkä polkypyöräilevät lapset olleet täyttäneet katuja.  Ihanaa tämä kerran vuodessa tapahtuva liikennettömyys;näin yhden auton, ambulanssin, mutta ilman sireeniä, sillä katujen ollessa tyhjä sille ei ollut tarvetta.
Sama katu toiseen suuntaan katsottuna.  Oli  ihanaa kävellä kadulla kun ei tarvinnut pelätä autoja.  Aamulla kun menin ulos Bambin kanssa kuulin ääniä vain samarialaisten luota. Hekin viettävät Jom Kipuria, mutta 24 tuntia aikaisemmin; heidän almanakkansa ei stemmaa juutalaisen almanakan  kanssa....Miten samarialaisten Jom Kipur eli sovituspäivä eroaa juutalaisten Jom Kipurista?  Juutalaisuudessa  tytöt paastoavat 12 ikävuodesta ja pojat 13 ikävuodesta eteenpäin. Samarialaisten Jom Kipurissa  sen sijaan kaikki paastoavat: jopa aivan pienet lapset . Poikkeuksena äidinmaitoa saavat vauvat.   

22 kommenttia:

  1. Hyvää sapattia ja Jom Kippuria! Olen ollut kerran samaan aikaan Jerusalemissa ja me kävelimme itkumuurille suuren joukon mukana. Oli jotenkin hassua, kun sai kävellä keskellä katua eikä tarvinnut varoa autoja!
    Kävin nuoruudessani Tilkassa kun kavereita oli siellä töissä...

    VastaaPoista
  2. Rauhallista Jom Kippuria. Joskus täydellinen pysähtyminen ja hiljaisuus on rauhoittavaa.

    ♥♥

    VastaaPoista
  3. Hyviä pyhiä sinne. Haluaisin tuon kuvassa vasemmalla näkyvän mekon <3

    VastaaPoista
  4. Hiljaiset pyhät ovat tarpeen ihmisen mielelle - itseäni harmittaa, että meillä pyhätkin ovat nykyisin kauppapäiviä ja arki ja pyhä ovat yhtä ja samaa markkinatouhua.
    Hyvää Jom Kippuria ja sapattia, Jael <3

    VastaaPoista
  5. Hyvää Jom Kippuria ja sapattia. En nyt tiedä menikö nämä toivotukset ihan oikein ja mallilleen, mutta tarkoitus on hyvä. Suomesta kaipaan sitä, että elämä (lue liikenne ja kaupat) pysähtyvät edes yhdeksi päiväksi. Suomessa se oli ennen joulu, mutta onkohan vielä. Kohta 20 vuotta on mennyt edellisestä joulusta. Täällä aina kaikki on auki ja pyörii, tuntuu että maailma ei hiljene.

    Bambille terkkuja Felixiltä. Felix miettii, että jaksaako Bambi jo pitempiä ulkoilulenkkejä kun on piirun verran viileämpää.

    VastaaPoista
  6. Kangaskaupan ikkunaa voisin juuttua katselemaan pitkäksi aikaa... se on niin ihana 💕

    Laipomon nimi on samaa sarjaa kuin Columbon koira, jota kutsutaan vain Koiraksi 😀

    Hiljentyminen pieneksi aikaa on hieno asia. Suomen jouluhiljaisuus tuntuu joskus kestävän vähän liikaa kun on aatto, joulupäivä ja tapani. Vaikka onhan se työtätekeville tervetullutta lepoa. Miten monet mahtavat oikeasti käyttää hiljaisuutta hartauteen ja sen sellaiseen?

    Kävin kerran Tilkassa seurana kun kaveri meni sinne hammaslääkäriin. Löysimme ihme kyllä parkkipaikan tuosta läheltä. Olen ollut siinä lähellä opetustöissä sekä Kansanterveyslaitoksessa että Lääkelaitoksessa.

    Hyvää Jom Kippuria !

    VastaaPoista
  7. Maailmassa vauhti kasvaa. Muistaako kukaan vielä millaisia sunnuntait oli aiemmin? Nyt on hiljaista vain aamulla, jos menee seitsemäksi töihin.

    VastaaPoista
  8. Eeviregina: Kiitos:) ON kyllä ihan surrealistinen tunne kävellä teillä ja kaduilla kun ei ole mitään liikennettä ,paitsi nyt pyöräileviä lapsia. Tilkassa kävin sisällä kun poikani armeijassa koki pienen onnettomuuden,ja oli lähellä kotona Tilkassa hoidettavana;D Myöhemmin kävin siellä kerran kun se ei enään toiminut sotilassairaalalan.

    Leena:kiitos:) Oli niin hiljaista tänä aamuna kun vein Bambin ulos,aivan ihanaa:)

    Outi:kiitos:) Nuo mekothan eivät ole oikeasti mekkoja vaan kankaita jotka on asetettu niin että ovat kuin valmiita leninkejä,mutta mainostavat kankaita,ei leninkejä.

    Lady of the Mess: Kiitos:) Kerran vuodessa tämä tekee niin hyvää kun normaalisti on niin paljon ääniä täällä ,tosin isommissa puistoissa voi hyvin käydä hiljentymässä jos haluaa. Kyllä kerran vuodessa pitäisikin olla taukoa kaupoista ja liikenteestä.

    Johanna:kiitos, ihan oikein meni;D Niin tosiaankin, joulu on se ainoa aika jolloin noin yhteen vuorokauteen ei ole julkista liikennettä eikä kauppoja. Täällä ei nyt näe edes tavallisia autoja, vaan kaikki liikenne on poissa ,paitsi jos on kyse ambulanssista tai paloaudosta. Minäkään en ole aikoihin ollut Suomessa jouluna,mutta viimeksi kun olin syksyllä niin joulua oli ihan kaikkialla jo paljon;D Bambi lähettää Felixille takaisin terkkuja. Tänä aamuna ja eilen illalla teimme Bambin kanssa pitkän lenkin koska oli sellainen miellyttävä kevyt tuuli, eikä tullut hiki pintaan. Ja kävelimme keskellä mikä normaalisti on vilkas monikaistainen katu:)

    Rita: Tuo katuhan on täynnä kangaskauppoja, kävelykatu jota kutsun kangaskaduksi; D Ompelutaitoisten unelmakatu! Hih, täällähän on samaan sarjaan kuuluva ravintolakin nimeltä Ravintola;D
    HIljentyminen on niin ihanaa.Vaikka en ole millään tavalla uskovanen niin odotan tätä pyhää ihan tämän rauhallisuuden ja hiljaisuuden vuoksi. Mutta Suomessahan joulupäivän jälkeen on jo kauppoja auki ja julkista liikennettä eli ei ihan sama juttu mikä oli viime viikolla kun oli se uusi vuosi-. Täällähän uskovaiset tänään viettävät ison osan päivästä synagoogissa ,anteeksi pyytäen (jos on loukannut jotain). Tavallaan aloitetaan nollasta, eli puhtaalta pöydältä, kun on ensin nollattu edellisen vuoden lipsahdukset;D Tilkka on komea rakennus. Olin siellä tosiaankin kun poikani oli siellä hoidettavana kun oli onnettomuudessa armeijan aikana, ja sitten kerran kun serkullani oli aika siellä nyt olevalle klinikalle. Kiitos:)

    Paluumuuttajatar: Näin on , siksi tämä päivä on niin tervetullut. Pidän aikaisista aamuista jolloin on vielä vain vähän ihmisiä ja liikennettä .

    VastaaPoista
  9. Mielenkiintoinen tuommoinen hiljainen päivä. Olisi ihan tervetullut tännekin!

    Ai nuo ovat fiikuksen kukkia. Olen nähnyt noita paljon Intiassa, mutta en ole koskaan tiennyt, mitä ne ovat nimeltään. :-)

    Rauhallista Jom Kippuria! Terkut Bambille. <3

    VastaaPoista
  10. Satu: Minusta tämä päivä on ihana, tuon hiljaisuuden vuoksi., Muuten en vietä sitä lainkaan niinkuin iso osa täällä. Tekee kyllä hyvää tällainen päivä:)

    Fiikuksen kukat ovat tosi kauniita, ja tuoksuvat ihanalta,mutta vain jos menee ihan lähelle. En tiedä tosin mikä fiikus tuossa on kyseessä,mutta tosi kaunis kukkiessaan,
    Kiitos, ja Bambikin kiittää:)

    VastaaPoista
  11. Olipa kiva nähdä tuo fiikuksen kukka, en ole koskaan ajatellut että tuo kukka myös kukkii ja kaunis kukka näyttää olevankin.

    Tilkan sairaala näyttää upealta.

    Mukavaa viikonloppua sinulle ja Bambille.

    VastaaPoista
  12. Kiitos terveisistä! Blogisi on mukava ikkuna Israelin arkeen. Täällä Yom Kippur ei näy - mutta uutisissa kerrotaan Göteborgista, jossa tilanne on kärjistynyt juuri tänään. Kävin kuitenkin synagogassa Rosh Hashanan aattona oppilaiden kanssa. Tila oli puettu valkoiseen.

    VastaaPoista
  13. Allu: ja tuoksuvatkin hyvältä,jos menee ihan lähelle:)

    Unelma:Kukat ovat fiikuksessa tosi kauniita,ja tuoksuukin,mutta hyvin miedosti. Tilkka on upea rakennus:) Ja hyvää viikonloppua sinullekin Unelma ystäväni:)

    Katveita:Kiitos sinulle, tosi mukavaa kuulla:) Olenkin seurannut medieassa Göteborgin tapahtumia, aika pelottavaa että tuo uusnatsien liike taitaa olla aika suurikin. Oli varmaankin mielenkiintoinen vierailu synagoogassa oppilaillesi,itse en edes muista koska olen viimeksi vieraillut sellaisessa.

    VastaaPoista
  14. Hyviä pyhiä sinne! Näyttääpä todella hiljaisilta kadut. Hämmentävää, että siellä taukoaa radio ja telkkari ja ihan kaikki. Ei huono varmasti niinkään. Aivan ihana tuo fiikuksen kukka!! Mikä kaunotar!

    VastaaPoista
  15. MatkaMartta: kiitos, nyt on ohitse jo, ja seuraavaksi Lehtimajajuhla alkaa keskiviikkoiltana. Kerran vuodessa tosiaankin taukoaa ihan kaikki, ja tarkoitus on tehdä itsetutkiskelua, sovitusta ja aloittaa puhtaalta pöydältä. Mutta ainahan voi netin kautta katsoa leffoja ja muutakin;D Fiikuksen kukat ovat tosiaankin kauniita:)

    VastaaPoista
  16. Ihanaa! Bambi on varmaan innoissaan. Onhan nämä kesät koirillekin aika koettelemus.

    Siinä on kyllä jotain melkein mystistä, kun muutoin vilkas kaupunki onkin autio. Juhannus sai sen ennen Suomessa aikaiseksi. Noinkohan vieläkin.

    VastaaPoista
  17. Johanna:tänään oli miellyttävämpi sää, ja teimme Bambin kanssa 2 pitkää lenkkiä,oli ihan mahtavaa kun ei tarvinnut odotella liikennevaloissa vaan pääsi kävelemään kaduilla,olispa näin useammankin kerran. Kun asuin täällä ensimmäistä kertaa ja palasin Suomeen, se oli juuri juhannuksena,ja muistan sen järkytyksen kun koko Helsinki oli ihan tyhjä! Mutta nykyään mielestäni Helsinki ei juhannuksena enään ole niin tyhjä kuin ennen. Täällähän tuli taukoa kaikkeen mikä on joka vuosi ihan mahtava kokemus kun ihmiset ottavat kadut haltuunsa autojen sijaan:)

    VastaaPoista
  18. Hih! Voin kuvitella kun olet sieltä mennyt tyhjään Helsinkiin :) Silloin noin 25 vuotta sitten Tel Aviv oli kyllä suuri ja vilkas kaupunki. Kuten Jerusalem.

    Mulla on mennyt tämä,päivä mietiskellessä miltä tuntuisi jos lähipuistossa olisi Muumeja. Aivan huikea juttu!

    VastaaPoista
  19. Voi ei, jos synagoga on joutunut sulkemaan ovensa :( Toivottavasti joku herää ja laittaa paikan kuntoon. Edes museomielessä.

    VastaaPoista
  20. Sykähdyttävää lukea siitä hiljentymisen ja hiljaisuuden kaipauksesta jota itsekin koen!
    Ne kaipaukset ovat tärkeitä ottaa tosissaan, mitä omasta itsestään kuulee! Ne tulee helposti ympäristön paineesta ohitettua.

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...