perjantai 1. syyskuuta 2017

Suomalaisen funkkisarkkitehtuurin näyttely Tel Avivissa

Tänään aamupäivällä Tel Avivin keskustasssa oli suomalaista funkkisarkkitehtuuria käsittelevän näyttelyn avajaiset.  Näyttely on  Bauhaus Centerissä,  ja kadun puolella oli helppo löytää näyttelyrakennukseen näiden merkkien avulla;D  Näyttely on Suomen Suurlähetystön järjestämä , ja  kuuluu #Suomi 100 juhlallisuuksiin.
Näyttelyn kuraattori ja sielu, arkkitehti Gaby Nussbaum.  Gaby on israelilainen arkkitehti joka kävi 70-luvulla, arkkitehtuuriopiskelijana   , ensimmäistä kertaa  Suomessa,  ihastui suomalaiseen funkkistyyliin  ja on siitä lähtien toiminut suomalaisen funkkisarkkitehtuurin epävirallisena lähettiläänä täällä Israelissa.  Itse näyttely perustuu Gabyn maisteriväitöskirjaan (suomalaisesta arkkitehtuurista)  Technion -yliopistossa.  Näyttelyjulisteissa on käytetty vanhoja arkistokuvia, Gabyn 70-luvulla kuvaamia funkkistaloja eri puolilla Suomea, ja hänen tänä vuonna kuvaamansa kuvat samoista rakennuksista. Pari muuta kuvaajaa on myös  ollut mukana projektissa.
On niin sopivaa että näyttely on juuri tässä Bauhaus -keskuksessa, sillä sekä Bauhaus-tyyli ja funkkistyyli kuuluvat samaan moderniin arkkitehtuurisuuntaukseen. Bauhaus-tyyliähän esiintyy Tel Avivissa enemmän kuin missään muualla, minkä vuoksi kaupunki on Unescon maailmanperintölistalla,
Suomen suurlähettiläs  Israelissa, Anu Saarela tässä keskellä.
Osa näyttelysalia.
Koska oli näyttelyn avajaiset, tarjolla oli kaikenlaisia herkkuja.
En maistanut muuta kuin viinirypäleitä, mutta nämä näyttivät hyvältä.
Suomi 100 Marianne -karkkejakin oli  tarjolla.
Näyttelyjulistuksissa oli mielenkiintoista nähdä  vanhoja arkistokuvia,  Gabyn 70-luvulla ottamia kuvia, ja ihan tuoreita kuvia samoista paikoista. Tässä entinen Tilkan sotilassairaala, jonka lähellä asuin Pikku Huopalahdessa.   Viimeksi kävin sisäpuolella  2 vuotta sitten kun  menin serkkuni seuraksi  talossa nyt olevalle klinikalle.   Upea rakennus, jonka näin joka päivä töihin mennessä  ja kotiin tullessa.  Muistan kun Tilkan vieressä oli vielä kaikki rakentamatonta, ja nyt sillä alueella on tiheää asutusta.
En ehtinyt käydä kaikkea läpi, tai lukea /katsoa kunnolla tekstejä ja kuvia,  mutta onneksi näyttely on avoinna lähes koko syyskuun, joten vielä ehdin mennä tuonne uudelleen.
Hieno näyttely:)

17 kommenttia:

  1. Hyvin löydät aina hyvän ruoan äärelle :) Pidät aina Suomen lipua ylhäällä ja se on hyvä. En ole nähnyt mitään erikoista meillä, mutta en ole itseasiassa edes etsinyt. Kävimme 100v galassa Delray Beachillä, Floridassa, se oli jo tammikuussa. Harmitti ettei kukaan ollut järjestänyt illallista 26.8 :( Monet ovat Suomessa kuuman kesän ajan.

    VastaaPoista
  2. Kaari3:join vain lasin viiniä ja viinirypäleitä:) Kiitos, pitäähän Suomen jutuista ulkomailla aina kertoa:) Kuulostaa hienolta tuo gaala. Täällä taisi olla tai ainakin oli puhetta yhdessä istumisesta Jerusalemissa , mutta ei siitä ehkä mitään tullut.Täällä on ollut nyt pari juttua jotka liittyneet designiin ja arkkitehtuuriin ,kuten tämä.Ja parin viikon kuluttua on jazzia Suomesta:)

    VastaaPoista
  3. Onpa hienoa, että suomalainen arkkitehtuuri ja tyyli on tehnyt näin suuren vaikutuksen Gabyyn.
    Varmasti upea tapahtuma.
    Mukavaa viikonloppua Jael ❤️

    VastaaPoista
  4. Onkohan kuraattorin vaate Suomesta? Jotenkin Marimekko- tms. tyylinen 🙂Kaunis.

    Olisin halunnut maistaa noita pyörylöitä, näyttävät herkullisilta.

    Kiinnostava postaus. Functional architecture - aikas metkaa.

    Tykkään kuvasta jossa on "haamuja" !

    VastaaPoista
  5. Onpa kiva, että sielläkin juhlistetaan Suomen 100-vuotissyntymäpäivää erilaisin juhlallisuuksin.

    Leppeää viikonloppua Sinulle!

    VastaaPoista
  6. Funkkis on yksi lempiarkkitehtuureistani, voi kunpääsisi näkemään tuon näyttelyn. Harmi, että HKi on vähän syrjässä :D Vaan onneksi kaupungilla kävellessä näkee livenä noita upeita muotoja.
    Tuo Maalaistentalo Turussa on tuttu rakennus, sijaitsee lähellä lapsuudenkotiani.

    VastaaPoista
  7. Villa Mairean on suunnitellut Miaren ja miehensä ystävä Alvar Aalto, joka on suunnitellut maailman kuuluisimmaksi sanotun kunnantalon eli tämän Säynätsalon kunnantalon, jossa myös kirjastomme. Minusta hyvin kiintoisa on hänen koehyvilansa vain kivenheitto meistä eli asumme Aallon lomasaarella, jossa sinäkin olet ollut.

    Oooh, Gabylla on tuo leninki, jota niin halusin keväällä Porin Ratsulassa, mutta silloin oli menossa 'nuukuuskuukaudet'. Nyt kun ostin sitten Marimekon täältä, tuota en enää nähnyt. Tuo leninki vie iästä heti vähintäin 10 vuotta: Se on ihana<3

    Mitä nuo herkut ovat karkkien yläpuolella? Jotain herkullista pikkusuolaista?

    <3

    VastaaPoista
  8. Outi: Tosi hyvä "suurlähettiläs" suomalaisella funkkisarkkitehtuurilla onkin Gabyn muodossa. Oli hieno tapahtuma tosiaankin:) Oikein ihanaa viikonloppua sinulle Outi:)

    Rita:Marimekon mekko tuo onkin Gabyn päällä, se
    selvisi nyt alempana Leenan kommentissa.Siinä on ihanat värit:) Minä en maistanut kuin viiniä ja viinirypäleitä;D Oli kiinnostava tilaisuus,ja kiinnostava aihe:) Hih, puhelimella tulee joskus vahingossa tuollaisia "haamukuvia" ;D

    Piipe:Tosi mukavaa meille suomalaisille täällä että on tuollaista:) Kiitos samoin sinulle Piipe kaunista viikonloppua:)

    SusuPetal: Se onkin hienoa arkkitehtuuria. Tämä on hyvin koottu näyttely,ja sen voisi hyvin esittää SUomessakin. Sinulle on tuttu Maalaistalo Turussa, ja minulle Tilkan sairaala Helsingissä:)

    Leena:juu tiedän, ja sinä ja R. veittekin minut katsomaan sitä kaunista kunnantaloani,en ole unohtanut:) Mutta sitä huvilaa en muista,en tainnut nähdä sitä? Vähän ajattelinkin että tuon mekon on pakko olla Marimekkoa,ja siinä on tosi ihanat värit, ja näytti niin hyvältä Gabyn päällä.Voihan harmi ettet löytänyt sitä,mutta ehkä se ilmestyy sinne uudelleen joskus. Nuo pyöreät suolaiset olivat pinaattijuustohyrriä,mutten maistanut.

    VastaaPoista
  9. Leena;siis kunnantaloanne...;D

    VastaaPoista
  10. Mielenkiintoista, että Suomi on siellä niin paljon esillä. Tai ainakin minusta tuntuu siltä, että on. Funkkisarkkitehtuuri on minulle aika tuntematonta, mutta sen minkä funkkikseksi tunnistan, miellyttää kyllä silmää.

    VastaaPoista
  11. Mukava huomata, että Suomi 100 vuotta on niin hyvin ollut esillä muuallakin kuin täällä kotona.

    Tilkan sairaalassa minun toinen silmäni leikattiin, kiva muisto kun näkö siellä parani.

    VastaaPoista
  12. Olisipa kiva,jos ehtisin tuon nayttelyn nahda.
    Tuo ateria jarjestettiin Jerusalemissa jossain Ruotsalaisessa teologisessa instituutissa(?),mutta itsekin luin siita jostain vasta jalkeenpain....

    VastaaPoista
  13. Wau! Teillä on siellä kyllä vaikka mitä ja kaikkea kivaa. Ja Gaby! Hieno projekti ja varmasti hän ei ekalla Suomen vierailullaan ajatellut, että näillä kuvilla juhlitaan myös 100-vuotiasta Suomea. Mä olisin kyllä maistanut noita Marianne-karkkejakin :) Muutaman....

    VastaaPoista
  14. Itsekkin mietin, onko mekko Marimekkoa ja vastauskin löytyi. Kyllä on mielenkiintoinen tapahtuma ja mahtavaa, että siellä tuodaan Suomea esille.

    VastaaPoista
  15. Satu:Suomi kai on paljon esillä eri maissa, tuon Suomi100-projektin myötä. Tosin muutenkin kivasti on ollut suomalaisuutta esillä. Ja funkkistalot ovat hienoja, minua miellyttää :)

    Unelma:tosi kiva että on hyvin esillä, ja lehdissäkin on ollut juttuja täällä . Kiva kuulla että näkö parani entisessä melkein naapuritalossani:)

    Lisay: Ai se järjestettiinkin,kiva tietää,olikohan paljon ihmisiä? Melkein koko kuun on auki ,joten jos olette Tel Avivissa päin...

    Johanna: todella hienosti on Suomi ollut esillä,ensin kevään lopulla Finnish Desing israelilaisissa kodeissa , ja nyt tämä funkkisnäyttely:) Ja Gabyn ansiosta tosiaankin tämä näyttely. Hih, hyvä että kuvat ovat tallessa, nyt on kiva vertailla sen ajan ja tämän ajan kuvia:) Mä tykkään siitä suklaasta Marianne-karkkien sisällä, mutta en kovista karkeista...

    Nelli:tosi ihana mekko ,väreiltään. Hieno Suomi-tapahtuma jälleen täällä, ja hienoa että sellaista on näin juhlavuonna:)

    VastaaPoista
  16. Olin ostamassa Gabyn kanssa mekkoa Herttoniemen Marimekosta; Gaby ensin mietti mekon värejä, kun ei ollut mustavalkoinen :-)

    VastaaPoista
  17. Anonyymi?? Kivan mekon Gaby kuitenkin valitsi:)

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...