keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Lokakuu ja pyhät jatkuu

Tämän bongasin kävelykadun varrella
Lokakuu alkoi täällä hyvinkin lämpimänä:  heti ensimmäisenä päivänä oli kuumia tuulia, jotka nostivat lämpötilan lähelle 40 astetta, mutta oli onneksi kuivaa.   Se oli myös merkki siitä että syksy on alkamassa ,vaikka edelleen onkin päivisin hyvin lämmintä. Kosteusprosentti on kuitenkin hieman alhaisempi kuin viime kuussa, ja illalla ja aikaisin aamulla on miellyttävää.
Tänä iltana on sitten päästy siihen pisteeseen että alkaa syksyn viimeisin pyhäjakso, eli nyt illalla vietetään sukkotin eli lehtimajajuhlan aattoa.  Lehtimajajuhla kestää kokonaisen viikon, ja kun se päättyy on heti perään vielä Simhat Tora-juhla, ja se siinä, huh!  Lehtimajajuhlan aikana ihmisiä on hurjasti liikkeellä, sillä  koulut, virastot,  ja järjestöt ovat kaikki kiinni, eli monilla on lomaa tuona aikana.  Lehtimajajuhlan aikana pihoille  (tai jos on iso parveke niin sinne)  ilmestyy tällaisia lehtimajajuttuja,  ja uskovaiset ihmiset aterioivat lehtimajoissa.  Tämä lehtimaja  oli erään ravintolan edessä : se ei ollut vielä koristeltu eikä ollut pöytiä eikä tuolia.  Tässä lähellä asuvat samarialaisetkin viettävät lehtimajajuhlaa, omalla koristeellisella tavallaan, josta olen kirjoittanut täällä. Lehtimajajuhlan aikana on kaikenlaisia tapahtumia , etenkin lapsille, ja kamalasti väkeä joka paikassa, mikä on vähemmän kivaa. Mutta lehtimajajuhlan aikana tulee Amerikan pikkuserkku Chicagosta miehensä kanssa käymään  Tel Avivissa, ja odotankin kovasti uutta tapaamistamme.
Tällä viikolla bussipysäkeillä tai muuallakin ei ole voinut  olla törmäämättä julisteisiin , jossa maailman komein entinen  rikollinen  Jeremy Meeks poseeraa joko yksinään , tai Israelin tunnetuimman valokuvamallin, Bar Refaelin kanssa. Julisteissa he mainostavat Carolina Lemke-merkin silmälaseja.
Torin ja kävelykadun vieressä oleva vanha , ränsistynyt talo  restauroidaan vihdoinkin.  Tai ainakin seinälle  on ilmestynyt suuri juliste, jossa kerrotaan lähestyvästä restauroinnista.
Vuonna 1927 valmistunut pylvästalo, kuten sitä kutsutaan, on todella upea.  Se on päässyt huonoon kuntoon, ja kun se on  kunnostettu, voivat siinä asua vain miljonäärit, sillä  tällaisen talon kunnostaminen , joka pitää tehdä tarkkojen sääntöjen mukaisesti, maksaa maltaita.  Mutta parempi että se kunnostetaan kuin että se ränsistyisi vieläkin enemmän, vaikka pidänkin tuosta ränsistyneestä ilmeestä,. Rakennuttajat ovat tehneet projektista todella upeat nettisivut, joissa näkyy millainen talo on sitten valmiina. Siellä on hauska video, jossa palataan vuoteen 1927, jolloin talo valmistui.

11 kommenttia:

Leena Lumi kirjoitti...

Jukra, miten upea talo<3 Tuossa asuminen olisi jo ihan epätodellista:)

Jael kirjoitti...

Leena: no todellakin. Jos voittaisin lotossa;D

Outi Krimou/Outi's life kirjoitti...

Maailman komein vankin on kyllä kieltämättä aika komea :)
Tuo vanha talo on upea ja ihanaa, että se kunnostetaan.
Mukavaa keskiviikkoiltaa Jael <3

Melissa L kirjoitti...

Talo on kyllä super upea :) Juu, vielä jaksaa juhlia...Sukkot Sameah!

Satu kirjoitti...

Onpas tosiaan komea rikollinen. Tuotahan tuijottelisi vaikka pidemmänkin aikaa. ;-D

Rita A kirjoitti...

Jännä näyteikkunakuva taas 💙

ja hienot pylväiköt tuossa upeassa talossa.

Sirokko kirjoitti...

Hyvä kun löytyy rahoittajia vanhan uudistamiseen, upea talo vaan onkin. Niin kuin rikollinenkin, toivottavasti pysyykin entisenä rikollisena.
Minä sain oikein mukavan paluuilmaston, ihanan viileää ja vettäkin on sadellut. Toivottavati jatkuu tällaisena.

Jael kirjoitti...

Outi>kaunis mies onkin,kyllä häntä voisi jonkun aikaa tuijotella;D Vanha talo on tosi upea,olen jo usean vuoden aikana miettinyt että koskahan senkin aika tulee. Mukavaa loppuviikkoa Outi:)

Melissa: upea talo ,ja varmaan vieläkin upeampi sitten korjattuna. VÄhän kyllästynyt olen jo näihin juhliin,no toisaalta en juhli;D

Satu: kaunis on kasvoiltaan kyllä,kävi täällä tekemässä mainoksen ja varmaan moni oli että aah ja uuh.Ei tosin ihan omaan makuuni hän;D

Rita:aina tulee bongattua jotain uutta täällä:) Hienot on pylväät,ja pylvästaloksi tuota kutsutaankin:)

Sirokko: Hyvä kun löytyi,ja pakko myydä kalliilla kun kunnostaminen tuollaisessa historiallisessa talossa niin kallista.Nyt pitäisi asiat entisellä rikollisella olla sellaiset ettei rikoksen pitäisi enään houkutella,toivottavasti. Oi ,sadetta..meillä ei vielä,mutta ihan pikkuisen on vähemmän kuumaa,ja kosteutta. Sinä tulit sitten hyvään aikaan kotiin kun oli ehtinyt jo viilentyä:)

Matkatar kirjoitti...

Huh miten kuuma siellä onkaan, olisin varmaan aika tuskissani. Vaikka täällä Suomessa alkaa olla jo toisinaan tosi kylmä, kyllä raikasta ilmaa on kiva hengittää.
Vähän liiankin kaunis tuo entinen rikollinen minun makuuni, luulin ensin että naiselle on piirretty partaa photarissa tai muuta vastaavaa. Tykkään miehekkäämmistä miehistä!

Jael kirjoitti...

Matkatar;tänään itse asiassa oli tosi mukava sää, koska tuuli, ja kosteus oli ihan siedettävissä prosenteissa, eli parempaan päin täällä onneksi mennään:) Juu ei minunkaan makuun tuo entinen rikollinen,liian korea;D Sama täällä;D

Hannele på Hisingen kirjoitti...

ränsistyneet talot usein kauniita