sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Marraskuu on taas lämmin

Puiston taatelipuu
Marraskuu on ollut aika lämmin , ja jo ajattelin että onpa epätavallisen lämmintä,  mutta sitten katsoin viime vuoden marraskuun postauksia,  ja silloinkin oli marraskuussa kuivaa ja lämmintä, ja kuun loppupuolella olivat ne kamalat metsäpalot,  jolloin piti pyytää apua muiltakin mailta. Nyt pitää toivoa ettei tässä marraskuussa tapahdu samaa,  sillä  sadetta ei ole näkyvissä, maa on kuivaa ja on aika lämmintä.  Tällä viikolla vielä epätavallisen lämmintä, ja päivälämpötila kiipesi tänään yli hellerajan. Viime vuonna sateet tulivat vasta joulukuussa.
Viime perjantaina poikkesin luomumarkettiin, ja ostin pienen määrän lakua.  En ole varma onko tämä irtolaku suomalaista, mutta ihan hyvää se on.  Minusta on huvittavaa että sitä pidetään täällä terveystuotteena;D  Ostan lakua aika harvoin, sillä se on kai ainoa makeinen mihin minulle tulee himo  kun sitä on kotona, eli en voi lopettaa ennenkuin se on kokonaan syöty....
Meilläpäin alkoi mansikka-aika, sillä perjantaina näin ensimmäiset mansikat kodin lähellä olevassa vihanneskaupassa.  Näin kauden alussa ne ovat vielä kalliita, joten odottelen kunnes niitä saa toreilta kiloittain.
Viikon loppupuolella törmäsin torin lähellä taas Eliseteen,  täällä jo pitkään asuneeseen brasilialaiseen  laulajattareen,  josta olen aiemminkin kertonut täällä blogissa. Eliseten suloinen koira, Mishka, joka on puoliksi maltankoira ja puoliksi pomeranian,  (erittäin onnistunut sekoitus)  oli kassissa, eikä se tainnut lainkaan häiritä Mishkaa.  Elisete on aina tyylikäs, niin tälläkin kertaa.
Tämä kuva ei ole minun ottamani, vaan lainasin sen täältä. Kuvassa näkyy tsekkiläisen arkkitehdin Martin Rajnisin puinen näköalatorni.  Torni on pystytetty Jerusalemiin, ja Rajnis , joka rakastui Jerusalemiin, päätti lahjoittaa tornin kaupungille  Torni  on pystytetty Hansen  Housen  tiloihin, ja  on kai tuolla paikalla seuraavat puoli vuotta. Kiva olisi nähdä näkymät tuolta ylhäältä.

18 kommenttia:

  1. Vai että terveystuote. :-D Laku on meidän iskän suurta herkkua, mutta hän ei saisi syödä sitä yhtään, kun verenpaineet ovat jo muutenkin (lääkitykselläkin) taivaissa. Itse en ole koskaan erikoisemmin lakusta tykännyt, ellei laku sitten ole täytettyä. ;-) Esim. minttulakut on ihan huippuhyviä. Ja englantilainen laku! Apua, nyt alkoi tehdä mieli sitä.

    Onpas todellakin tyylikäs ilmestys tuo Elisete. :-)

    VastaaPoista
  2. Satu: joo en ymmärrä mikä siinä on terveystuote, mutta tosiaankin pitävät sitä sellaisena siinä ketjussa.Selitin kassalle että ei tee lainkaan hyvää verenpaineelle,sen jälkeen kun kassaneiti selitti minulle miten terveellistä laku on;D Sanoin että ihanaa makeisena ja se siitä;D Nythän oli taas Lakufestarit Helsingissä ja olisi ollut kiva käydä niissä. Itse tykkään pehmeästä tavallisesta lakusta,en mistään täytelakuista.
    Elisete on aina upea ilmestys:)

    VastaaPoista
  3. Ihan hirveä lakutuska. Ostin sitä tänään appiukolle lahjaksi ja nyt harmittaa, etten ottanut pussillista myös kotiin.

    VastaaPoista
  4. Tyylikäs Elisete! Olen kommentoinnut mielestäni aikaisemminkin, silloinkin oli jotain hauskaa yllään.

    Toivotaan, että metsäpalot pysyvät poissa. Ne on ihan hirveitä.

    Meillä myös lakrtisia pidetään terveystuotteena. Aika usein myynnissä on australialaista lakua ja jotkut niistä ovat aika hyviä. Mutta suomalainen Panda tietysti ihan parasta.

    Iloa viikkoosi!

    VastaaPoista
  5. Lakua, iik! Onneksi täältä ei sitä saa. Tänään jo lankesin munkkeihin, joihin sai valita itse täytteen tai ottaa ilman, njam.
    Onpas hassun näköinen torni, lähes scifiä :)
    Meillä on ollut oikein talvinen marraskuu, pakko laittaa jo lämmityskin päälle, vettäkin tullut runsaasti. Toivottavasti tulee joskus sinnekin asti.. tämmöistä toivotusta ei tietty kaikille voisi esittääkään :)

    VastaaPoista
  6. Voihan laku - ja juuri noin käy minullekin sen kanssa - kaikki menee, mikä löytyy;) Vaikka terveystuote se ei taida ollakaan, sillä se kohottaa verenpainetta. Niin jotkut väittävät - vaan sanonpa vaan, että jos on lakua näkyvissä kuvissa eikä sitä ole saatavilla, nousee se verenpaine siitäkin;)
    Nauti ihanasta lämmöstä ja valosta - täällä on harmaata ja sataa vettä!

    VastaaPoista
  7. Voi noita mansikoita, kyllä nyt maistuisi muutama. Minä rakastan lakua, mutta en voi sitä migreenin takia paljon syödä, jostain syystä se ei sovi...välillä silti vähän tulee lakuja napsittuja.
    Ihanaa alkavaa viikkoa Jael <3

    VastaaPoista
  8. Lämmintä ja mukavan näköistä! Lämmintä meilläkin, tosin vähän eri väristä ;)

    VastaaPoista
  9. Paluumuuttajatar: Nyt kun katselen tuota lakukuvaa niin tuli kamala lakutuska,eikä yhtäkään palaa kotona...

    Johanna: Elisete on aina niin näyttävä, ja muistankin että olet aiemmin kommentoinut kun olen laittanut kuvan hänestä. Elisete ehdotti minulle että tapaamme joku päivä ja haastattelen häntä, mikä olisikin kiva juttu:)
    Pitää tosiaankin toivoa ettei nyt tule metsäpaloja, ja sateita saisi tulla pian.-
    Teilläkin laku terveystuotteena,mistäköhän se tulee...En tiedä mistä tuo ostamani laku ,mutta ihan hyvää ja aika samanlaista kuin mitä Suomesta saa.Kivaa viikkoa sinullekin:)

    Sirokko:onneksi tuota lakua saa vain harvoista paikoista,ja nyt en ole nähnyt sitä suomalaista lakua täällä pitkään aikaan.Munkkeja sen sijaan näkyy nyt joka puolella täällä kun alkaa lähestyä se munkkijuhla eli Hanuka. Onneksi en ole niihin eityisen ihastunut. Toivottavasti ne teidän sateet tulee tännekin päin, tosi kuivaa on ollut toistaiseksi täällä. Kiitos toivotuksista,jos tulee sadetta niin tiedän kenen ansiota se on;D

    Lady of the Mess: voihan laku tosiaankin, se on vaarallista.Täällä onneksi vain harvoissa paikoissa niin tulee tosi harvoin ostettua. Kiitos Arja, yritän nauttia, tämä lämpö on onneksi ok koska ei ole kosteaa kuten kesällä,joten siitä voi nauttiakin,mutta sade olisi nyt tosi tarpeen täällä.Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle:)

    Outi:Mulla vielä pari pussia viime kevään mansikoita pakkasessa, pitää ensin syödä ne pois. Harmi että laku vaikuttaa migreeniisi, mikäköhän aines siinä sen aiheuttaa..Kiitos samoin sinulle ihanaa alkavaa viikkoa Outi ihanainen:)

    Lepis:Lämmintä riittää tällä viikolla, toista oli ennen marraskuussa. Mutta onneksi on paljon vihreää ja kukkia.Mutta kiva että teilläkin lämmintä välillä tähän aikaan vuodesta.

    VastaaPoista
  10. Ihanan näköistä <3 Täällä luvataan lunta :/ Sitä kamalaa valkoista mönjää...pyih. Mansikoita tekisi mieli <3

    VastaaPoista
  11. Hauska pikkuhaukku kassissa ja eloisa asu Elisetellä ❣️

    Minä en kauheasti välitä lakusta, mutta salmiakkiin on melkein himo.
    Suklaasta puhumattakaan, nam !

    Hauskat huiskulat nuo taatelit. Hyvää mansikkakautta toivottelen ! 🍓🍓🍓

    VastaaPoista
  12. Juuri perjantaina menin tuon Hansen Housen ohi,mutta en kylla tuommoista tornia siella nahnyt.Pitaa kait menna pihalle kurkkimaan...

    VastaaPoista
  13. (lakritsrot är virusdödande, laxerande, stärker binjurarna, slemlösande och läkande vid magsår)

    VastaaPoista
  14. Rita:Aika hassua että Mishka viihtyy kassissa, tai sylissä;D Ja Elisete aina pukeutunut niin vau-tyyliin.Minä taas vähemmän välitän salmiakista mutta hyvä tuore laku...Kiitos, vielä odottelen mansikkojen kanssa.

    Lisay:ehkä se tosiaankin on siellä pihan puolella, mutta Hansen talon nettisivuilla on tuosta jotain.

    Hannele: visste inte att lakrits är virusdödande..I varje fall är det gott:) Mansikoita jos on pakkasessa niin silloin voikin syödä koko vuoden.Meillä pitkä mansikka-aika , ja sen jälkeen muutama pussi pakastettuna.

    VastaaPoista
  15. Ehdin jo ihmetellä, että missä se koira on :D

    Nuo mansikat näyttävät niin hyviltä, että pystyn miltei tuntemaan niiden maun suussani! Täältä juuri nyt saatavat mansikat ovat belgialaisia, eivätkä kovin hyviä, joten niitä ei tule ostettua. Pakastettu marjakaan ei ole tuoreen veroinen.

    Mukavaa loppuviikkoa <3

    VastaaPoista
  16. Marianna;hih, olen aina nähnyt Mishkan joko Eliseten sylissä tai korissa,mutta kai Mishka välillä pääsee kävelemäänkin; D Taitaa olla aika hemmoteltu hauveli.
    En vielä ole ostanut mansikoita koska näin kauden alussa ovat aika tyyriitä,ja pakkasessa on vielä kaksi pussia edelliseltä kaudelta. Mukavaa loppuviikkoa sinullekin Marianna:)

    VastaaPoista
  17. Meilläkin on terveyskaupassa lakua, maistuu carobilta, ehkä siitä tulee se väri?

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...