tiistai 27. helmikuuta 2018

Purim 2018 postaus 1

Tänään oli sitten se päivä kun lapset menivät kouluun naamiaisasuissaan, ja koulun jälkeen alkoi purim-loma,joka kai kestää  ensi viikkoon. (en ole täysin varma).  Katukuvassa näkyi paljon lapsia värikkäissä asuissaan.
Mihin sitten päänsä käänsikin näkyi lapsia naamiaisasuissaan.
Asuinkaupunkini keskustan herkkukaupan edessä oli iso valikoima valmiiksi pakattuja herkkupaketteja, joita siis kuuluu antaa muille.  Minulla on itse tehty herkkukori saman kadun naapurille,  jolle  vien korin  torstaina.
Bambin kanssa kävelimme kodin lähellä olevan koulun ohitse, ja koulun pihalla oli käynnissä Purim-juhla.
Hauskaa oli seurata tapahtumaa aidan takaa.
Varmaan oli hauskat juhlat koulussa ennen lyhyttä lomaa.
Hauskoja asuja:) Kaupunkin  keskustassa tehtiin jo valmisteluja torstain paraatia varten, mutta minä lähden tällä kertaa viereiseen Tel Avivin bongaamaan hauskoja asuja:)

9 kommenttia:

  1. Lapsosethan ovat selvästi panostaneet asuihinsa. Ja sinun kuvasi heistä ovat kyllä tuolla uudella puhelimella otettuina hyviä ja teräviä.
    Odottelen innolla siis Tel Avivinkin asuja ja kaupunkikuvia sieltä.

    VastaaPoista
  2. Veikeitä asuja! Ja komea tukka tuolla yhdellä! :-) (Siis tuo keltainen pystytukka)

    VastaaPoista
  3. Varmasti juhla, joka on lapsille mieleen:D.

    VastaaPoista
  4. Mahtavaa että pääsemme sinun kauttasi näkemään Purim-touhuja,
    Oranssi asu + pystyperuukki on suosikkini... Onkohan se soihtu tai kynttilä tms?
    Lapsilla on takuulla ollut jännä koulupäivä ❤️

    VastaaPoista
  5. Siellähän on kunnon hulinajuhla värikkäinen asuineen ja herkkukoreineen.
    Aurinkoista, ihanaa viikonjatkoa!
    Täällä myös aurinkoista, mutta kylmää. Mittari näytti tänä aamuna -27 astetta.

    VastaaPoista
  6. Sellaiset juhlat, joissa lapset pääsevät pukeutumaan värikkäisiin naamiasiasuihin, on aina ihana parhaita juhlia :)
    Mukavaa keskiviikkoa Jael <3

    VastaaPoista
  7. Leena:hauskaa onkin nähdä joka vuosi miten ovat panostaneet asuihin,ja melkein parhaimmat asut ovat kotitekoisia:) Uudella kännyllä tulee hyvät kuvat; ei siis tarvitse aina raahata kameraa mukana;D
    Huomenna , eli itse purim-päivänä, on jännää nähdä mitä ihmiset ovat laittaneet päälleen:)

    Satu:hauskoja asuja tosiaankin,ja minäkin jäin ihailemaan tuota keltaista pystytukkaa,tosi hauska:)

    Paluumuuttajatar:Lasten , ja aikuistenkin mieleen;D

    Rita:kiva että tykkäät:) Ja tuo pystytukka oli kyllä mainio:) En ole ihan varma mitä puku ja tukka esitti mutta kiva ainakin on.Tuo oli varmaankin yksi lasten suosikkikoulupäivistä;D

    Piipe:hauska hulinajuhla onkin,ja varsinkin huomenna torstaina:) Kiitos, aurinkoa nyt riittää, ja lämpenee joka päivä,ensi viikolla hellettä,mikä ei minua niin innosta. Teillä on kyllä tosi kylmää mutta kaunista kun aurinko paistaa:)

    Hannele: Tosi hienoja, ja kiva katsella niitä:)

    Outi:lapsille tosiaankin tosi kiva tuollainen,ja varmaankin kaikki ihan innoissaan:) Mukavaa keskiviikko-iltaa Outi:)

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...