keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Purim -juhlan alla

Ensi viikon torstaina eli maaliskuun 1. päivänä täällä vietetään taas vuoden iloisinta juhlaa, eli Purimia.  Purim alkaa näkyä katukuvassa jo muutamia viikkoja ennen itse juhlaa, jolloin naamiaisasut ilmestyvät kauppoihin. Tel Avivin keskustan alueelle on noussut monta naamiaisasuja myyviä pop-up-kauppoja.  Näissä kaupoissa asut ovat etupäässä aikuisille, vaikka suurin osa naamioasua käyttävistä ovat lapsia.
Pop-up-kaupoissa on lähinnä Kiinassa valmistettuja halpatuontipukuja.
Aika  lailla kevyitä hepeniä;D
Mikäköhän on tämän vuoden hittiasu? Tytöillä ehkä näkee WonderWoman-asuja.
Hieman parempaa tyyliä edustaa tämä leijona-asu Loveat kahvilan edessä, kävelykadulla torin vieressä.
Supermarketissa sen sijaan kaikki asut ym.  olivat lapsille tarkoitetut.
Esterin kirjassa , jota luetaan purimina, käsketään  pitää purimina iloisia pitoja, låhettää toisilleen herkkuja  ja antaa lahjoja köyhille.  Onkin tapana antaa ystäville, muulle perheelle ym.  herkkukoreja, joita saa myös valmiiksi ostettuna.  Tel Avivin kaupungilla on tänä vuonna kiva tempaus,  jossa jaetaan halukkaille kuvassa näkyviä laatikoita (tyhjinä) joita jokainen sitten täyttää miten haluaa, ja antaa laatikon naapurilleen."Anna herkkukori-naapurille" tempaus onkin tosi kiva, ja harmi että tässä viereisessä asuinkaupungissani ei  ole ajateltu samaa.  Tosin voisin tietysti itse hankkia jonkun laatikon johon laittaa herkkuja naapureille, mutta tuo valmis laatikko helpottaa asiaa.

Laatikoissa on käytetty hepreankielistä sanaa ja käsitettä "Firgun" , (selitys englaniksi linkin takana) jota on vaikeaa kääntää muille kielille, vähän niinkun "Sisu" suomenkielessä. Firgun  kuvaa epäitsekästä iloa kun toinen on saavuttanut jotain, empaattisuutta siitä että jotain hyvää on tapahtunut toiselle, tai  tuottaa iloa toiselle , ilman että odottaa jotain vastapalvelua,  kuten tässä herkkulaatikon tapauksessa.
Erilaisia koreja olikin esillä supermarketissa, täyttämistä varten.
Purim-päivänä  täällä Holonissa on taas ihana värikäs Purim paraati, ja kun kävin äsken viemässä Bambia ulos puistoon, oli  puiston koripallokentällä lapsiryhmä harjoittelemassa paraatia varten. Viime vuoden paraatista kirjoitin täällä  Tänä vuonna en taida mennä katsomaan kävelyetäisyydellä olevaa paraatia, vaan ehkä menen Tel Avivin puolelle bongaamaan ihmisiä. Yksi huonokin puoli purimissa on, nimittäin kaikenlaiset paukut, joista jotkut ovat tosi kovia, eli sellaisia mitä ei saisi olla myynnissä, mutta jotenkuten ne joka vuosi löytävät tiensä jonnekin. Bambi ressu on aika hysteerinen niistä, ja bumbum ääniä on kuulunut jo viikon ja kuuluu seuraavat pari viikkoakin:(

17 kommenttia:

  1. Onpa mielenkiintoista, että Purim-juhla on eräänlainen karnevaalijuhla.

    Onnellista loppuviikkoa ja viikonloppua!Terveiset lumisesta ja kylmästä (eilen -25 astetta) Keski-Suomesta!

    VastaaPoista
  2. Milla kadulla se paraati on Holonissa ja mihin aikaan alkaa?

    VastaaPoista
  3. Piipe:tässä asuinkaupungissani ollut lähes 30 vuotta Israelin suurin . Tosi värikäs ja kiva karnevaali joka vuosi, ja aina eri teema. Kiitoksia, teillä kyllä on siellä kylmää,huh, Samoin sinulle oikein hyvää loppuviikkoa ja viikonloppua.

    Lisay: Se alkaa Holonin Sderot Jerushalaim kadun ja Sokolov-kadun kulmasta, ja jatkuu pitkin Sokolovia . ALkaa klo 12 mutta pitää kyllä olla ennen sitä paikalla että saa sellaisen paikan että näkeekin jotain.

    VastaaPoista
  4. Kiva lukea blogiasi kun olen itse Lontoossa töissä juutalaisessa koulussa. He ovat hasidic juutalaisia joten ylläolevat asuteet eivät todellakaan soveliaita heille. On mielenkiintoista oppia heidän tapojaan ja kulttuuria.

    VastaaPoista
  5. Purimin haluaisin mielelläni viettää siellä lasten kanssa 😊

    VastaaPoista
  6. Vaikka ihan tavallisen arkielämän kuviotkin eri kulttuureissa ovat todella kiinnostavia, on silti kiva oppia jotain myös eri puolilla maailmaa vietettävistä juhlapäivistä.

    Jään innolla odottelemaan postaustasi Purimin paraatista!

    VastaaPoista
  7. Aika karmeita nuo naamiaisasut. :-D Paitsi tuo leijona-asu on aika veikeä.

    Voi Bambi-parkaa. :-( Minua ärsyttää hirveästi, jos paukkuja aletaan paukutella hirveän aikaisin. Haleja Bambille! <3

    VastaaPoista
  8. Kuulostaa kivalta juhlalta. Muistankin vielä viime vuoden paraatista ne kuvat ja ihanan värikkyyden.
    Mukavaa keskiviikkoiltaa Jael ❤️

    VastaaPoista
  9. Monta purimia olen siellä ollut ja nähnyt lasten pukeutuvan asuihinsa. Olisi hauskaa nähdä joskus tuollainen isompi kulkuekin.

    VastaaPoista
  10. Purim kuulostaa hauskalta ja miten ihana tuo kori-idea onkaan!
    Tuota Firgunia saisi maahantuoda Suomeen, sillä tuntuu, että rakkaassa kotimaassamme tällainen ilo on nykyään harvinaista ja empatiat vähissä.

    Mukavaa juhlanaikaa sinne <3

    VastaaPoista
  11. Haluaisin tuommoisen Purim-laatikon tai Purim-korin 😀
    Aivan ihanalta kuulostaa FIRGUN -ajatus ja -opetus
    Laatikko-lahjoitus kuulostaa Firgunin mukaiselta. 💕

    Merenneitopuku näyttää aikas kivalta vihreine suomuineen.
    (Oletan että se esittää merenneitoa.)

    Mukavaa purimia ! Kiitos että kerroit siitä meillekin.

    VastaaPoista
  12. Onpa monipuolisia asuja! Tuo leijona-asu on aika säväyttävä. Purim-juhlan historia ja periaatteet ovat kiinnostavia, tärkeitä ja kauniitakin.

    Mukavaa juhlan odottelua! ♥

    VastaaPoista
  13. Leijona-asu on vaikuttava.

    Oikein mukavatunelmaista Purimia sinulle ja Bambille mahdollisimman vähän paukkuja!

    ♥♥

    VastaaPoista
  14. Anonyymi:kiva kuulla:) Niinpä, vähän erilaiset asut kyllä hasidijuutalaisilla;D Minun maailmani ja heidän ovat kovin erilaiset...

    Melissa: he , ja sinä kyllä nauttisitte purimin tunnelmasta:)

    Leena:Minustakin on aina kiva oppia muiten maiden juhlatavoista, ja kiva jos tämäkin kiinnostaa:)

    En tiedä jos jään tänä vuonna seuraamaan paraatia; vaan taidan mennä sen sijaan Tel Aviviin bongaamaan naamioasuisia ihmisiä;D

    Satu: No nuo olivatkin aika karmeita, mutta hyviäkin löytyy :) Leijona-asu on tosi hyvä:) Bambi ressu tosiaankin kärsii niistä paukuista, ja sitten minä kun Bambi haukkuu hädissään.

    Outi:tosi kiva juhla onkin:) Uset vuodet olenkin tuota paraatia kuvannut,mutta taidan tänä vuonna jättää väliin. VIime vuonnahan kuvasin sitä. Mukavaa torstai-iltaa ja loppuviikkoa Outi:)

    Eeviregina: Sinulla onkin sitten kivoja muistoja purimista:) Holonin kulkue onkin tosi suuri , ja niin värikäs ja iloinen:)

    Marianna: Hauska juhla onkin, ihan käsketty pitämään hauskaa;D Ja minusta tuo herkkujen antaminen muille on kiva juttu:)
    Firgun on todellakin hyvä käsite, täällä olen sitä joutunut enemmän oppimaan, ja tuottaahan se iloa kun toisen puolesta iloitsee. Hyvä käsite ylipäänsä. Ikävää kun empatiat ovat vähissä niin monessa asiassa.

    Rita: Nuo korit ovat tosi kivoja.Minulla on viime vuodesta, jolloin ostin muutaman korin,vielä yksi jäljellä, en ole päättänyt kenelle annan.
    Firgun-ajatus on ihana:) Täällä esim, sanotaan aina kun joku on ostanut jotain uutta että "uudistumista" eli iloitaan myös siitä että jollain on jotain uutta:)
    Juu merenneito se on ,mutta sellainen jolla voi kävelläkin;D
    Kiitos Rita, kiva oli tästä kertoa:)

    Katja: No nuo kuvaamani asut ovat vähän hmm. huonommasta päästä, odotan näkeväni ensi viikolla tosi hyviäkin asuja. Leijona-asu on upea,mutta ehkä vähän kuuma sillä tuo maaliskuun ensimmäinen on näköjään lämmin aurinkoinen päivä. Nuo periaatteet että ilahduttaa muita ja antaa vähävaraisille ovat hyviä periaatteita:)
    Kiitos paljon, ja mukavaa loppuviikkoa Katja:)

    Leena:eikös olekin? Mutta voi olla aika hiostava lämpimässä,sillä tuosta purimpäivästä on kai tulossa sellainen.
    Kiitos Leena, pidän ikkunan kiinni ja yritän pitää Bambin tässä huoneessa missä tietokone,ettei Bambi ressu liian kovaa kuulisi niitä paukkuja.

    VastaaPoista
  15. Voi miten ihana tuo laatikko-idea. Luulen, että tykkäisin Purimista muuten, mutta en ole yhtään naamiais-ihmisiä.

    VastaaPoista
  16. Kiinalaiset kyllä ehtivät tuotteineen joka paikkaan, aikamoisia asuja 😃tuo laatikko tempaus onkin aivan ihana idea.

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...