keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Auringonlaskun aikaan

Auringonlasku eilen
Ystäväni Mary,  (jonka kuvasin edelliseen postaukseeni)  lensi tänään takaisin kotiinsa Kaliforniaan. Maryllä oli tosi huono onni täällä,  sillä jo päivä tänne tulonsa jälkeen hän alkoi voida huonosti, ja lääkärillä käynti selvitti että  kyseessä oli  keuhkokuume.    Flunssantapainen oli tietenkin alkanut jo ennen tänne tuloa,  ja 15 tunnin suora lento  pahensi oloa niin että siitä kehittyi keuhkokuume, ja kaikki suunnitelmat peruuntuivat.  Eilen , Maryn viimeisenä iltana täällä  , hän sanoi voivansa jo paremmin,  ja  lähdimme  hänen ja poikansa kanssa  Maryn ystävän   Carloksen kattoasunnolle. Carloksen ihanasta kattoasunnosta kirjoitin viime vuonna täällä.  Tulimme kattoasunnolle (monen monta rappusta , ei hissiä...)  juuri hieman ennen auringonlaskua.
Carloksen katolle oli mukava taas tulla käymään.
Katolta on näkymiä vähän joka suuntaan, mutta pidän tästä eniten.  Suoraan edessä Neve Zedekin,  Tel Avivin vanhimman kaupunginosan talojen punertavat katot, ja takana korkeita taloja.
Tässä hieman eri kohdasta kuvattuna.  Nuolen alla on hotelli, jossa olin töissä kun asuin täällä ensimmäistä kertaa.
Kun katsoo vasemmalle, näkyy osa korkeasta tornitalosta.
Vastapäisen talon katto,  jonka nurkassa katolla olevan asunnon omistaja kasvattaa valkoisia kyyhkysiä; oikeassa nurkassa.
Carloksen keittiössä kokattiin.
Saimmekin ihania herkkuja:)  Carlos ei nimestään huolimatta ole latino, vaan kavereiden ikuisuus sitten antama lempinimi on jäänyt  kutsumanimeksi.  Carlos on persianjuutalainen, ja hänen tyttärensä Noi, joka  kuvassa on juuri avaamassa viinipulloa,  on puoleksi japanilainen. Carlos oli valmistanut persialaista riisiä, joka  oli paras ikinä syömäni riisiruoka! Olipa mukava ilta:)

16 kommenttia:

  1. Huh, lentäminen keuhkokuumeessa ei ole kovin helppoa.

    VastaaPoista
  2. Hienot kuvat, paljon eroavat kattonäkymät toisistaan:) Harmi että Mary sairastui:(

    VastaaPoista
  3. Voi Mary-parkaa. Lämpimiä ajatuksia hänelle. <3

    Ihania kuvia! Kattoasunto ja auringonlasku - siinäpä on kaksi hyvää yhdessä. :-D

    VastaaPoista
  4. Upeat maisemat ja hyvä ruoka, mieluisa seura... voiko sitä muuta sitten taas toivoa. Voi harmi Maryn puolesta! Itse sen kerran kun otin palkatonta vapaata viiikon (nuorena tyttönä, eikä siihen olisi ollut kunnolla varaa) sairastuin. Hah.

    Ihanaa loppuviikkoa! Upeat kuvat taas kerran.

    VastaaPoista
  5. Surku Mary-ystävääsi. Sairastaminen matkalla on aina kurjaa.

    Illanviettonne sitä vastoin näyttää tosi kivalta. Ja tuo riisiruoka. Ihanan irtonaisen näköistä riisiä! Mitähän muuta siinä on? Jotenkin mieleeni tulee vähän saman tapainen, jossa oli seassa ainakin paahdettuja mantelilastuja ja kanaa...Nam.

    VastaaPoista
  6. Voi ei, harmi, että lomailu meni sairastamiseksi Maryn kohdalla :(

    VastaaPoista
  7. Voi ystävääsi. Ei mukava kotimatka jos on kovin kipeä..:(
    Ihanat maisemat kattohuoneistosta!

    VastaaPoista
  8. Voi miten ikävä juttu tuo keuhkokuume. Minulla on kerran flunssa äitynyt keuhkokuumeeksi, joka vei voimat pitkäksi aikaa.
    Toivottavasti ystäväsi paranee pian <3

    Hurmaavat ovat näkymät kattoterassilta ja ruokakuvista tulee nälkä!

    Hyvää loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  9. Upeita kuvia! Hieno valo niissä, on avaruutta ja kauniita maisemia. Tykkäsin ihan kovasti katsella näitä! Vielä katson moneen kertaan.
    Keuhkokuumetta on ollut paljon täälläkin päin.

    VastaaPoista
  10. Voi miten ikävää tuo Maryn sairastuminen, toivottavasti hän pian voi jo paremmin.
    Aivan ihana paikka tuo kattoterassi ja upeat näkymät sieltä.
    Mukavaa loppuviikkoa sinulle Jael <3

    VastaaPoista
  11. Allu:ei todellakaan ja etenkin kun ottaa huomioon että Mary täyttää pian 80 (vaikka ei sitä itse uskokaan;D)

    Irja:kiitos:) Iso kattoalue, joten sieltä pystyi kuvaamaan eri näkymiä. Harmi tosiaankin Maryn sairastuminen , kaikki suunnitelmat peruuntuivat.

    Satu: Mary parka tosiaankin. Minä ja pari muuta ystävää eilen yritimme vakuuttaa hänelle että olisi parasta siirtää lentoa ehkä viikolla, mutta hän on niin itsepäinen,mutta onhan se huolestuttavaa kun vanha ihminen sairaana tekee noin pitkän lennon, Ihanaa nähdä tuollainen auringonlasku joka päivä, olisi kyllä mahtavaa asua tuolla.

    Leena: todellakin oli surku Maryä ,kun hän ja poikansa joutuivat perumaan kaikki ennalta suunnitellut jutut. Mutta oli ihanaa nähdä häntä ,sillä tämä talvi on ollut vähän tyhjä ilman häntä.
    Tuo riisiruoka oli hurjan hyvää. Siinä oli ainakin tilliä, herneitä, mausteita, rusinoita, mantelieita. Mutta sen juju oli sen tekotavassa, ja sain Carlokselta äänipostina ohjeen (hän on näkövammainen) joten ehkä kokkaan sitä viikonloppuna.


    Johanna:niinpä, siinäpä olikin hyvän illan ainekset:) Harmi tosiaankin jos on matkalla sairas. Olen vähän huolestunut Maryn voinnista nyt tuon pitkän lennon jälkeen, toivottavasti nyt viikonloppuna kuulen miten hän voi. Kiitos, ja samoin sinulle hyvää loppuviikkoa:)

    SusuPetal: todellakin harmi. NOin pitkän matkan jälkeen on kurjaa viettää koko loma sisätiloissa. Mutta hänen olisi pitänyt siirtää lentoa, eikä lähteä pitkälle lennolle huonokuntoisena, kun ottaa huomioon hänen ikänsäkin.

    Hannele Ruusukummusta: Tosi kurjaa tosiaankin lentää huonokuntoisena, etenkin kun on kyse todella pitkästä lennosta, ja eri aikavyöhyke, joten toivon että Mary selvisi siitä hyvin.

    Marianna: Minullakin on ollut keuhkokuume ,2 kertaa, ei mikään kiva juttu. Nyt vaan toivon että Mary selvisi tuosta pitkästä lennosta San Franciscoon. Huonokuntoisena ei ole hyvä lähteä sellaiselle pitkälle lennolle, mutta ainakin hän näkyi voivan jo paremmin, kiitos lääkkeiden.
    Näkymät tuolta katolta ovat ihanat, etenkin auringonlaskun aikaan:)Hyvää loppuviikkoa myös sinulle:)

    Kirsti:kiitos, ja kiva että tykkäsit:) Valo on juuri tuohon aikaan päivästä paras ,ja kaunis:) On kurjaa jos sairastelu päätyy keuhkokuumeeseen, se vie kyllä kaikki voimat. Hyvää loppuviikkoa sinulle Kirsti:)

    Outi: Harmitti hänen puolestaan kun hän ei koko 2 viikon ajan päässyt oikein minnekkään , paitsi viimeisenä iltana. Oli niin heikossa kunnossa koko ajan täällä.
    Upeat olikin kattomaisemat tuolla ,ja sieltä näkyy Välimeri:)
    Oikein hyvää loppuviikkoa sinullekin Outi:)

    VastaaPoista
  12. Hurjaa lentää keuhkokuumeessa...

    Ihana kattoterassi ja hyvät näkymät.

    Riisi näyttääkin herkulliselta ja koko tarjoomus.

    Voi Marya: Teidän tulee toisianne ikävä.

    <3

    VastaaPoista
  13. Carloksen liesi on kerrassaan hurmaava ♥ Mahtavat näköalat. Pystyykö hän itse niistä nauttimaan, jos kerran on näkövammainen? Oletkin ollut korkeassa rakennuksessa hotellitöissä. Niin minäkin olin aikanaan Lontoossa, 12-kerroksisessa. Vitsain että sain ylennyksen kun aluksi siivosin huoneita 8. kerroksessa ja myöhemmin 10:ssä 😀 Nam, persialaista riisiä ♥️

    VastaaPoista
  14. Harmillista, että vierailu meni mönkään keuhkokuumeen vuoksi. Mutta toivottavasti tuo Carlosin ruoka paransi oloa, sitä minäkin söisin mielelläni :)

    VastaaPoista
  15. Onpas siellä viihtyisän näköistä. Olen kyllä kallellani noihin kattoterasseihin.

    VastaaPoista
  16. Leena:; Hienot näkymät oli tuolla,ja riisi niin herkullista, mutta se tehtiinkin täysin eri tavalla miten tavallinen riisi,Oli ihanaa nähdä Mary, mutta hän on selvästi huonommassa kunnossa kuin ennen, ja minulle ikävä kun hän ei enään talvehdi täällä.

    Rita: Carloksen keittiöstä löytyy kaikkea kivaa. Carlos pystyy näkemään hahmoja, joten hän tulee toimeen . Hih, minä olin suurimman osan siinä hotellista alakerroksen toimistossa töissä, olin cost controller;D Mahtavat näkymät oli kyllä Carloksen parvekkeelta, ja se riisi, niin hyvää:) Nyt pitäisi tehdä se sillä Carlos lähetti minulle 20 minuutin ääniviestireseptin;D

    Melissa:Sääli tosiaankin että vierailu meni mönkään keuhkokuumeen vuoksi,mutta Carloksen riisi oli kyllä hurjan hyvää:)

    Paluumuuttajatar: Upeat näkymät oli:) Ja voin kuvitella että mieleesi usein tulee ihana terassinne Istanbulissa.

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...