torstai 1. maaliskuuta 2018

Purim 2018 osa 2

Tänään koitti sitten Tel Avivissa varsinainen Purim-päivä.   Purimia muuten vietetään Jerusalemissa päivää myöhemmin , eli huomenna perjantaina.   Selitys siihen löytyy täältä (englanniksi). Lähdin aamulla jo aikaisin kotoa, ja olin sopinut treffit torin pikku kahvikaupassa kolumbialaisen ystäväni Glorian kanssa.   Päätimme kävellä kohti seuraavaa toria, eli Levinsky-toria, josta yleensä ostan mausteet ja pähkinät. Ihmettelimme ettemme nähneet lainkaan naamioasuisia ihmisiä, mutta ajattelimme että se johtui ehkä edellisen illan ja yön purim-juhlista:  ihmiset olivat kai vielä nukkumassa.  Pian kävelykadun jälkeen ompelukaupassa näimme  siellä työskentelevän ihmisen, jonka ansiosta kaikki kaupan lähellä olevat esineet, kuten penkit,  puut, pylväät , roskakorit, ym. saavat aina uuden virkatun neuleasun ylleen.. Tällä kertaa oli vuorossa oli lainelauta.
Olin jättänyt kameran kotiin , ja päätin ottaa kuvia vain uudella kännykälläni.  Naamioasuisia ihmisiä näkyi edelleenkin harvakseen. 
Koska oli vielä aikaista, oli muutenkin hiljaista. Lapsilla on koulusta lomaa, valtion virastot kiinni, ja Purim on valinnainen lomapäivä, joten ihmiset lähtivät hieman myöhemmin liikkeelle.  Kaupat , kahvilat, ravintolat ym. sen sijaan pysyvät auki purimina.
Toisellakin torilla naamioasuisia ihmisiä näkyi harvakseen. Kävimme myöhäisellä aamiaisella eräässä torin pikku paikassa. 
Muistin että trendikkään Shenkin -kadun puistossa on purimina aina joku tapahtuma , joten päätimme kävellä sinne.  Tässä on torin lähellä  olevan kävelykadun osaa, ja koristeita oli ripustettu kadun varrelle.
Shenkin -kadulla alkoi näkyä hieman enemmän naamioasuisia ihmisiä, mutta edelleenkin etupäässä lapsia. Lähestyimme kohti puistoa.
Shenkinin puistossa oli paljon hälinää, ja paljon lapsiperheitä.
Tämän perheen teema oli selvästi Ihmemaa Oz-kirjasta.
Lapsille oli kaikenlaista toimintaa.
Prinsessa-asut eivät mene koskaan pois muodista;D
Sitten  oli aika lähteä eteenpäin.
Carmel-toria vastapäätä jatkoimme Glorian kanssa eri suuntiin.  Tässä vaiheessa ihmisiä oli liikkellä todella paljon, mutta edelleenkin enemmän lapsiperheitä.
Päätin mennä katsomaan mitä tutun vaatekaupan omistaja oli tällä kertaa pukenut päälleen. Viime vuonna kuvasin häntä täällä, ja luulen että tämä  ukkeli joka purimina päästää sisäisen naisensa valloilleen ;D
Mallinuket naamiaisasuissaan
Tämäkin kai oli jonkinlainen naamiaisasu. Eräässä kohtaa aiemmin näimme Glorian kanssa naisen, josta emme olleet varmoja oliko hän naamioitunut vai ei,  mutta  hän oli aika erikoisen näköinen. En kuitenkaan ehtinyt ottaa puhelinta esille ajoissa...
Pikku prinssi leipomokahvilan edessä.
Toisella puolella katua huomasin että Gan Meir -puistossa oli suuri purim-tapahtuma.
Hän tuli ensin vastaan puistossa. Vihdoinkin aikuinen  hyvässä naamioasussa.
Koko puisto oli täynnä lapsiperheitä.
Taas prinsessa..
Kun asuin täällä ensimmäistä kertaa ,  oli tämä puisto lähipuistoni.  Se oli lähellä kotia, työpaikkaa ja pojan päiväkotia.
Yleensä tässä puistossa on näin paljon ihmisiä kesäkuun  Gay Pride-paraatin edellä.
Pikku dalmatialainen puistossa.
Isä ja tytär.  Kaduilla alkoi olla jo niin täyttä ja olin jo kävellyt koko aamupäivän,  joten päätin lähteä kotiinpäin. Bussillani oli tänään eri reitti, sillä normaalin reitin varrella oli karnevaalikulkue. Viime vuoden karnevaalista kirjoitin täällä.
Kun poistuin bussista kodin lähellä, vastaan tuli taas pari pientä prinsessaa, Luulenpa että parhaat asut (nuorilla aikuisilla )  näkee vasta huomenna   kaupungin vuotuisessa ravebileissä keskustan alueella, joka on kaupungin suurin purim-juhla.

18 kommenttia:

  1. Olipa mielenkiintoinen postaus :) Kiitoksia tästä :) Olikin mukava löytää blogisi!

    VastaaPoista
  2. Maatiaiskanasen Elämää: Kiitos kommentistasi,kiva että löysit tänne:)

    VastaaPoista
  3. Oletpa saanut monta kivaa värikästä kuvaa. Täällä kun on nyt hautautunut vain tähän valkoiseen, niin piristi mieltä katsella tällaista värien ilotulitusta.

    VastaaPoista
  4. Hienoja kuvia, ei tarvi kantaa kameraa mukana.

    VastaaPoista
  5. Leppoisa ja iloinen tunnelma siellä ja kuten sanoitkin, varsinkin lapsiperheille tosi kiva juttu. Ehkä aikuiset juhlivat perjantaina hurjemmin, mutta tosi kiva, että myös lapset saavat hassutella ja iloita. Joskus Suomessa näyttää vaikkapa vappuna siltä, että pikkuiset jäävät vähän jalkoihin.

    Tykkäsin myös alkupään kuvista, joissa näkyi kaupunkia ja katuja. Kiitos reportterille!

    VastaaPoista
  6. Ehdoton suosikkini on keltapukuinen prinsessa:)

    Ainoa syy, miksi ikinä suostun ottamaan sen älypuhelimen, on saada kamera aina mukaan. Sun kuvat uudella puhelimella ovat paremmat kuin kamerallasi.

    <3

    VastaaPoista
  7. Ihan huikea tuo lainelauta! On kyllä ihanan värikäs tapahtuma! Kiitos kuvakierroksesta. <3

    VastaaPoista
  8. Ihanan värikästä ja näyttää siltä, että ulkona tarkenee hyvin. Tiedän, ettet itse pidän liian kuumasta, mutta minä tässä nyt haaveilen lämmöstä. :D

    VastaaPoista
  9. Oi, miten värikästä kansaa liikkeellä.
    Hyvää viikonvaihdetta Sinulle!

    VastaaPoista
  10. Lainelauta... hihii, käsitöiden tekoon hurahtaneet ihmiset ovat aivan ihania loputtominen ideoineen ja näpertelyineen ❤️

    Vautsi miten hienoja Purim-asuja. Pieni tyttö Lumikkina on suloinen, ja Ihmemaa Oz on ollut mielessä yhdellä perheellä. (The Wizard of Oz, en ole varma mikä se on suomeksi.) Leijona, variksenpelätin, Dorothy... Kertakaikkisen upea keltainen prinsessaleninki 💛 Kiva idea pukea mallinuketkin naamiaisasuihin 🌸 Valtavasti hienoja asuja tuolla puistossakin... Kiva että kuvasit noin paljon ! Dalmatian koira tutti suussa kruuna koko jutun 😀

    VastaaPoista
  11. Kiitos, että me lukijasi saamme piipahtaa juhlassa kuviesi kautta. Mitä tunnelmaa ja värejä! Ihania nuo pienet. ♥

    VastaaPoista
  12. Paluumuuttajatar: Kiitos, oli todella värikästä menoa, ja tänään perjantaina vielä lisää sellaista:) Mukavaa viikonloppua sinulle:) Teillä kunnolla lunta ,ja täällä jo helteitä.

    Allu:kiitos, tarpeeksi hyviä kuvia saa tällä kännykällä niin ei aina tarvitse kantaa kameraa mukana:)

    Leena: Todella iloinen ja mukava tunnelma oli eilen , ja tänäänkin perjantaina:) Lapsiperheille etenkin. Tänään tosiaankin oli ne ravebileet isommille, mutten mennyt sille alueelle missä tapahtuma oli. Tässa purimissa ovat kyllä selvästi lapset etusijalla:) Kiva kuulla että pidit kaupunkikuvista,pidän paljon rakennuksista ja kuvaan niitä mielelläni:)

    Leene Lumi: Keltapukuisella prinsessalla olikin tosi hieno mekko:)
    Leena, no siinäpä sulle syy nyt hankkia vihdoinkin älypuhelin,olet varmaan ainoa tuntemani ihminen jolla ei ole sellaista. Itse käytän kännykkää niin moneen. Tällä uudella kännykällä tulee hyviä kuvia, mutta ei ne ihan kamerakuvien veroisia kuitenkaan ole.Minulla on ollut täällä aiemmin paljon vanhalla kännykällä otettuja kuvia, eivätkä ne ole niin tarkkoja. Halit:)

    Satu:eikös olekin,vaikka sillä ei voi mennä tuollaisena lainelautailemaan;D Purim on kyllä niin ihanan värikäs ja iloinen tapahtuma:)

    Elegia:tosi värikäs tapahtuma. Meillä alkoi maaliskuu lämpimänä , ja ensi viikko kokonaan helteinen. Juu en pidä liian lämpimästä joten en kauheasti siitä iloinen mutta voin kuvitella että Euroopassa nyt haaveillaan lämpimästä kun on ne kovat tuulet.

    Piipe:Todella värikästä väkeä näki kaduilla:) Kiitos samoin sinulle hyvää viikonvaihdetta:)

    Rita:Hih, tuolla naisella on kyllä hauskoja ideoita ,ja sen vuoksi tuon kaupan ohitse kulkee mielellään:) Oli todella hienoja asuja.Apua, sehän onkin Wizard of Oz(Ihmemaa Oz)( eikä Liisa IHmemaassa, sekoitin sadut:D Kyllä oli hienoja asuja, ja keltapukuisen prinsessan asu paras:) Ja tuo pikku dalmatialainen oli ihana:) Mallinuket oli oikeastaan sellaisessa pop-up kaupassa missä myytiin noita asuja mutta oli tavallista nätimmät mallinuket;D

    VastaaPoista
  13. Katja:kiva että tykkäsit:) Tunnelma olikin todella mukava ja värikäs koko päivän; ja pienet niin nauttivat :)

    VastaaPoista
  14. Vau, onpa upeeta :) Tuo lauta on ihana. Jotkut vaan osaa tuon homman.

    VastaaPoista
  15. Hauskoja asuja. Minulta jäi tänä keväänä purim ja haamaninkorvat väliin...

    VastaaPoista
  16. Kiinnostavia katukuvia, kauniita rakennuksia ja kadut täynnä elämää!!
    Purim on iloinen juhla. Hienoa katsoa kuinka paljon lapsia siellä on perheittensä mukana.

    VastaaPoista
  17. Melissa :oli kyllä upeaa nähdä asuja ihmisillä. Ja lauta on ihana,mutta sinähän se olet varsinainen ompelutaituri:)

    Eeviregina:Hauskoja asuja oli,ja jatkui vielä perjantaina ja kuulemma lauantainakin vielä. Toivottavasti pääset ensi kerralla kokemaan taas Purimin:)

    Kirsti: Oli kyllä tosiaankin paljon elämää nyt purimin aikana;tosin Tel Avivissa on aina paljon elämää. Aamupäivällä oli tosiaankin eniten lapsiperheitä liikkeellä:)

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...