keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Tervetuloa torikierrokselle

Ajattelin viedä teidät tällä kertaa pienelle torikierrokselle  Tel Avivin Carmel torille.  Ensimmäistä kertaa täällä asuessa kotini oli ihan torin lähellä, ja  kun tulin tänne turistina niin ihan ensimmäiseksi oli pakko suunnata tuolle torille.  Tämän kuvan otin tänä aamuna, jolloin tuli kaiketi viimeinen sade ennen seuraavaa talvea.  Torikadun edessä on aukio,  jossa viikonloppuisin musiikkiesityksiä, ja joskus muitakin tapahtumia.  Vasemmalla puolella alkaa kävelykatu  jossa 2 kertaa viikossa käsityöläismarkkinat, mutta se ei mahtunut tähän kuvaan.  Kuvassa näkyy  keltainen kyltti, jossa kerrotaan lähestyvästä  torin remontista. Tori on hieman kulahtaneen näköinen,  mutta juuri siinä piileekin sen viehätys.  Kaupunki sen sijaan haluaisi  tehdä torista steriiilin paikan, mutta onneksi kaupunginvaltuuston kokous siihen liittyen siirtyi juuri  ensi vuoden puolelle, ja toivottavasti  ne suunnitelmat eivät sellaisenaan koskaan toteudu sillä siitä eivät pidä  torin kauppiaat eivätkä asiakkaat.
Koska olin liikkeellä aikaisin aamulla,  torin pöytiä vasta aseteltiin myyntivalmiiksi.  Torin pääkadun , Carmelkadun,  ensimmäinen koju on kuvassa näkyvän Ronin hattukoju.  Roni on myyjä ainakin toisessa polvessa,  sillä muistan hänen isänsä joka aiemmin  piti tätä kojua. Torikadun varrella on asuintaloja, ja joskus ajattelen että olisi ihanaa asua noin lähellä toria.
Tältä torilta löytyy lähes kaikkea: ruokaa, vaatteita, taloustavaroita, puhelintarvikkeita , koruja, kosmetiikkaa ja  vaikka mitä. Torikadun alkupuolella on erilaista tavaraa,  ja ruokapuoli alkaa alempana. 
Molempien puolien kojujen takana on jalkakäytävä ja sen varrella kauppoja. Tässä vaatekojun takana näkyy hieman  ruokamarkettia, Ihan torikadun alussa, oikealla puolella, on pieni kahvikauppa-kahvila jonne pistäydyn yleensä  aina kun tulen torille, sillä siellä  saa mielestäni parhaimman espresson, ja mukavan juttutuokion tutun baristan kanssa.
Sitten alkaakin jo näkyä ruokaa. Tässä halvaa ja  taaempana itämaisia leivonnaisia.
Ensimmäinen kalakauppa on aika alussa, kojujen takana jalkakäytävällä.  Tätä ennen on myös eläintarvikekauppa,  jossa Ovad  pakkaa kissanruuan kilon paketteihin.
Koska oli aikainen aamu, ei vielä näkynyt paljon ihmisiä torilla , vaikka tällä viikolla torit ovat olleet täynnä perjantain pyhän vuoksi. (Juutalainen pesah ja kristitty pääsiäinen osuvat tänä vuonna samaan aikaan) .   On totta että tori kaipaa kasvonkohotusta, kuten uutta katukivetystä,  katosta ja kojujen siistimistä, mutta kaupungin suunnitelmat ovat sellaiset että tästä jäisi muisto vain.  Toivottavasti suunnitelmat eivät koskaan toteudu.
Oliiveja 
 Ihania kirsikkatomaatteja ;)
Mehukioskeja on useitakin torilla.  
Kuivahedelmiä
Pavut kuuluvat täällä useaan pesah-juhlan juhlaillalliseen. Itse pidän eniten litteistä pavuista.
Aikaisin aamulla torilla on väljää. Carmel-tori perustettiin jo 1920-luvulla .
Lisää itämaisia leivonnaisia. Vähän liian makeita minulle nykyään.
Kuolleen meren  tuotteita löytyy torilla parista eri pisteestä.  Tässä oli pieni vaatimaton koju, mutta torin alkupuolella on kauppa jossa myydään Kuolleen meren kosmetiikkaa.
Sellerit ovat niin hyviä juuri nyt.  Rakastan selleriä!  Kesällä sellerit ovat kuivia käppyröitä , enkä osta niitä silloin.
Torin pääkadun varrella on useita sivukatuja , ja  niiden kautta pääsee toiselle torikadulle, joka on samansuuntainen torin pääkadun kanssa.   Kuvat ovat hieman tärähtäneitä sillä otin kuvat liikkeessä, ja kotona huomasin että  oli paljon tärinää kuvissa.
Yom Tov-katu, joka on rinnakkainen  torin pääkadun kanssa.   Tämän kadun varrella on monta lihakauppaa, mutta  myös  ravintoloita ja muita kauppoja.
Eräällä torin sivukadulla  kävelin pienen paikan ohitse  jossa vanhempi nainen myy valmistamaansa kotiruokaa, jota voi syödä paikan päällä, tai ostaa mukaansa.    Torilla on monta ravintolaa,  mutta myös tällaisia yksinkertaisia ruokapaikkoja,  joissa valmistetaan eri etnisten keittiöiden  kotiruokaa.
 Torimyyjät ovat yksi torin parhaista puolista.  Tämä hattupäinen myyjä on torin  mukavin hedelmämyyjä,  ja hänellä on tuolla kissa nimeltä Tom,  jota en nyt nähnyt.
Tämän sivukadun kautta poistun torilta. Jos minulta kysyttäisiin mitä kaipaisin Tel Avivista niin se on tämä tori, ja  tietysti myös torin lähellä oleva rantakatu ja Välimeri.

22 kommenttia:

Unelma kirjoitti...

Torit ovat ihania, kiitos kierroksesta. Valinnanvaraa näyttää olevan jokaiseen makuun. Olisi mukava kävellä siellä torilla.

Leena kirjoitti...

Oijoi. Onneksi olen juuri syönyt. Tosin jälkiruoka jäi syömättä ja nyt ihan kirjaimellisesti kuolasin noiden itämaisten leivonnaisten ja halvan perään. Molemmat ovat suuri heikkouteni, vaikka oikeasti syön nykyisin makeita juttuja aika vähän.
Upea tori sinulla ja ihanat tuoreet vihannekset! On kyllä toista kuin pienten suppareiden tarjonta. Sitäpaitsi, taitaa olla ihan auringon kasvattamia herkkuja eikä niinkään kalpeiden keinovalojen aikaansaannosta.

Leena Lumi kirjoitti...

Näin TURKOOSEJA rannekoruja:)

Minä varmaan söisin itseni tuolla ihan ähkyyn.

Löysimme tänä talvena hirveän tyyriit mutta makeat Dulcita terttukirsikkatomaatit. Ostamme niitä aina kaksi tyyristä pakkausta viikossa.Tavalliset tomaatit eivät vielä hyviä. Mutta ei kallista, jos jäätelöt jäävät kauppaan:)

Hyvää pesahia♥♥

Kirsti kirjoitti...

Kuvasi sisältävät aitoa ja elävää elämää. Ruokaa ei puutu. Siellä on
hyvin paljon sellaista mitä täältä ei saa. Pääsiäistä mekin saamme pian viettää täällä.

Outi Krimou/Outi's life kirjoitti...

Toreilla on aina ihana, omanlaisensa tunnelma.
Mukavaa loppuviikkoa sinulle Jael <3

Jael kirjoitti...

Unelma:kiva että olit virtuaalisesti mukana kierroksella:) Valinnanvaraa tosiaankin on tuolla torilla:)

Leena;aiemmin olin vähän heikkona noihin itämaisiin leivonnaisiin,ovathan ne hyviä vaikkakin aika makeita. Nyt olen päässyt makeanhimosta eroon joten voin ihan rauhassa kävellä niiden ohi;D On kyllä mahtava tori , ihania kasviksia ja muutakin, ja totta, kun kaikki on lähiruokaa niin se maistuu paremmalta:)

Leena L: Piti ihan suurentaa kuva että näkisin kunnolla ne ja olihan siellä parikin erilaista turkoosia rannekorua... Tuolla on pari paikkaa missä ruoka niin hyvää (ravintolat) että helposti voiskin syödä itsensä ähkyyn;D mutta lempihummuspaikkani mies sulki paikan ja lähti etsimään itseään Costa Ricaan. Terttukirsikkatomaatit ovat ihania, käytän lähes pelkästään sellaisia;täällä aika edullisia halpismarketissa. Tomaattikastikkeeseenikin laitan niitä tavallisten tomaattien sijaan ,tulee parempaa, mutta voin kuvitella että kun ne ovat hintavia niin niistä nauttii ihan sellaisenaan:) Kiitos ihanainen , ja oikein hyvää pääsiäisen aikaa sinulle:)

Kirsti:kiitos, tuolla torilla näkeekin paljon oikeaa elämää, voisin istua koko päivän kahvikaupan/kahvilan kulmassa ja tarkkailla torin elämää;D Suomessa ainakin pääkaupunkiseudulla saa lähes kaikkea, mutta kauempana voi olla hieman hankalempaa niiden löytäminen. Oikein hyvää pääsiäisen aikaa sinulle:)

Outi: Totta, rakastan torien tunnelmaa:) Oikein hyvää loppuviikkoa sinulle Outi:)

Satu kirjoitti...

Torit ovat kyllä mahdottoman mielenkiintoisia paikkoja. Minäkin tykkään käydä uusissa paikoissa toreilla, mutta ukkeli ei taas välitä toreista yhtään. Varsinkaan sellaisista, joissa haisee kala. :-D

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Tuonnehan mekin ensimmäiseksi suunnattiin. Tykkään kyllä toreista ja basaareista tosi paljon. Nämä Suomen torit on vaan aika pliisuja noihin verrattuna.

Hannele på Hisingen kirjoitti...

sieltähän löytyy vaikka mitä!

Rita A kirjoitti...

Mitä runsaimmat torin antimet. Pidän erityisesti kuvasta jossa näkyy halvaa ja hauskoja pinoja 🖤

Eeviregina kirjoitti...

Kiitos torikierroksesta! Tuolla torilla en ole koskaan käynyt, mutta joka reissulla tulee käytyä Jerusalemin Mahane Yehudalla. Mun makuun nuo leivonnaiset ja halva ovat liian erikoisia...

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Kiitos, kun veit meidät torikierrokselle..:)

SusuPetal kirjoitti...

Ooh, mikä paikka! Toivottavasti eivät todellakaan remontoi viehätystä pois ja kliinisyyttä tilalle!
Myyntitiskien runsaus on niin kutsuvaa.

Unelma kirjoitti...

Unohdin eilen, Hyvää ja päivänpaisteista pääsiäistä sinulle! ♥

Marika kirjoitti...

Voi tavaton millaiset läjät noita leivonnaisia löytyy! :)

Melissa L kirjoitti...

Ihan mun tyylinen paikka <3 Onko tuon mummelin ruokapaikan kuvassa perunalettuja? Mulla on niin hirveä himo niihin taas...

Marianne kirjoitti...

Oh, miten terveellisen näköistä...

Piipe A kirjoitti...

No on siellä paljon erilaista myytävää. Ihan pyörryttää!
Hyvää ja rauhallista pääsiäistä toivottaa Piipe paksujen lumihankien keskeltä.

Jael kirjoitti...

Satu>torit ovat niin inspiroivia paikkoja:) Tuolla onneksi kaloilla on paljon jäätä päällä niin ei haise ;D

Paluumuuttajatar:muistankin että löysitte sieltä kivasti hedelmiä:) ONhan nämä etelän torit aika värikkäitä SUomen toreihen verrattuna.

Hannele:No tosiaankin löytyy:)

Rita:Todellinen runsaudenpula tuolla torilla. Hih,halva ja itämaiset leivokset ovat hyviä,mutta onneksi eivät enään niin houkuttele kuten ennen.

Eeviregina:kiva kun kävit mukana virtuaalisesti. Mahane Yehuda tori onkin ihana, ja siellä tehtiin hyvä remontti, samanlainen saisi olla täälläkin, eikä muuttaa torin tunnelmaa liian kliiniseksi. Halva ja baklawat ym. ovat kyllä hyviä mutta kamalan makeita.

Hannele Ruusukummusta:kiva kun seurasit virtuaalisesti:)

SuSuPetal: Tuo tori ja sen tunnelma on niin ihana:) Ja toivon todellakin ettei sitä pilata kaupungin toimesta.

Unelma;kiitos, ja samoin sinulle kaunista pääsiäistä:)

Marika:Tosiaankin kunnon läjät makeaa;D Onneksi osaan kävellä ohi ostamatta;D

Melissa: Sä kyllä tykkäisit tuosta torista, ja etenkin sen vieressä olevasta kangaskauppakadusta. Eivät olleet perunalättyjä, vaan jonkinlaisia kasvispihvejä.

Marianne: Ihanasti on erilaisia kasviksia tuolla:)

Piipe:valinnanvaraa löytyy, ja laitoin vain pienen osan siitä tänne.Kiitos samoin sinulle hyvää pääsiäistä , ja toivottavasti pian lumet jo sulavat pois.

Tuula's life kirjoitti...

Onpa iso tori! Ja paljon on torilla myytävää. Torien viehätys perustuu juuri tuohon elävyyteen eikä liikaan sterilisyyteen. Ne ovat elämänmakuisia paikkoja. Ja vielä nuo kaikki mukavat myyjätkin!
Olipa kiva käydä torikierroksella kanssasi.
Hyvää pääsiäistä sinne!

Rita A kirjoitti...

PS Nyt minäkin olen pistänyt blogini logit.fi - listalle ja kirjautunut sinun seuraajaksesi siellä :)

Värikästä kevätkauden alkua !

kaari3 kirjoitti...

Torit ja kauppakadut ovat kivoja paikkoja käydä ostoksilla. Kiva katsella myös kuin muissa maissa eletään jne. Ostatko yhdellä kertaa paljon vai käytkö useamman kerran viikossa toriostoksilla? Nyt kun meitä on tässä huushollissa vain kaksi, tulee ostettua aina liikaa kun silmät syövät ostaessa ja maha ei jaksa vetää :D