sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Samat oikeudet kaikille

Toissa viikolla  muokattiin vuonna 1996 laadittua sijaissynnyttäjälakia,  niin että  vain heteropariskunnat ja yksinäiset äidit saavat tukea jos jostain syystä tarvitsevat sijaissynnyttäjää .  Lain ulkopuolelle jäivät homo-ja lesbopariskunnat   , ja se suuttutti LGBT-yhteisön kunnolla;  etenkin kun pääministeri oli aiemmin luvannut että myös miespariskunnat kuuluvat lain piiriin.   Samalla päätettiin  protestoida kunnolla lakimuutosta vastaan ,  ja vaatia samoja oikeuksia kaikille. 
 Protestointeja on ollut tänään ympäri maata ,  ja ne alkoivat jo aamulla, mutta Tel Avivissa se näkyi parhaiten. Päätin aamulla lähteä tukemaan protestoijia  keskustan puistokadulle, vaikka olo vieläkin on aika flunssainen,  mutta edesmennyt sisareni kuului tuohon yhteisöön,   ja olisi varmaan myös ollut turhautunut tuon  epäreilun lakimuutoksen vuoksi.
Tätä kirjoittaessa Tel Avivin Rabin aukiolla on suuri mielenosoitus, mutta pienempiä mielenosoituksia oli päivän mittaan,  ja osa protestoijista  tukki liikenteen eräällä pääkadulla.  
Kyse on suuremmasta asiasta kuin tuosta sijaissynnyttjälaista,  sillä vaikka Tel Aviv on tunnettu vapaamielisyydestään, ja eräs suosituimmista  LGBT-kaupungeista maailmalla, jota turistiministeriö hyödyntää , niin mies-ja naispariskunnat joutuvat menemään naimisiin muualla kuin täällä.
Miesparit jotka haluavat perustaa perheen joutuvat  matkustamaan ulkomaille ja maksamaan suuria summia sijaissynnyttäjille.    
Uskovaisia suututti että mielenosoitukset ovat tänään, sillä eilen illalla alkoi täällä juutalaisuuden surullisin päivä.  Miksi se on niin surullinen,   selviää täällä (suomeksi.) .   Tisha Be'av -päivänä laki määrää että ravintoloitten  , kahviloiden, baarien ja muiden huvittelupaikkojen tulee olla suljettu, mutta Tel Avivissa suurin osa paikoista näkyi olevan auki...
Kuuma päivä.
Matkan varrella näkyi myös suuri juliste jossa luki "Crimeminister" primeministerin sijaan... Pääministeriä pyydettin eroamaan virastaan (turha toivo,  ikävä kyllä....)
Puistokadun loppupäähän oli pystytetty studio,   jossa haastateltiin  tunnettuja yhteisön jäseniä; kuten tuossa keskellä olevaa tunnettua TV-isäntää.

Tänään oli normaali työpäivä, mutta todella monet isot yritykset  kannustivat LGBT-yhteisöön kuuluvia työntekijöitään ,  ja antoivat heille vapaapäivän. Microsoft  jopa lupasi maksaa jokaiselle sijaissynnyttäjää tarvitsevalle  työntekijälleen 16.500 dollaria.
Harmi että  oloni ei vielä ole tarpeeksi hyvä; olisin muuten mennyt nyt illalla tuohon suureen mielenosoitustapahtumaan.  

7 kommenttia:

  1. Mua ihmetyttänyt se, että miksi homopari ei voisi antaa lapsilleen hyvää kotia siinä missä heteroparikin. Nimittäin kun maailman uutisia lukee, on paljon heteroja joilla ei missään nimessä pitäisi olla lapsia, lemmikkejä eikä mitään huolehdittavanaan.

    Politiikkaa seuraavana tiedätkin, että meillä taas vaihteeksi mennään siihen suuntaan että kaikkien vähänkin valkoisesta (hetero, kristitty) väestöstä poikkeavien oikeuksia yritetään rajoittaa. Tänään taas kuuntelin itku kurkussa meksikolaisten äitien tarinaa rajalta, kun yrittivät päästä maahan turvapaikan toivossa. Ihan kamalaa.

    Multa meinaa välillä usko loppua, mutta kai tämä maailma kuitenkin menee eteenpäin vaikka välillä takapakkia tuleekin. Ainakin toivon niin.

    Tärkeästä asiasta postasit.

    VastaaPoista
  2. Tämä on taas yksi niistä asioista, joita en voi ymmärtää.
    Eletään sentään 2000-lukua ja lait ja asetukset ovat, kuin jostakin keskiajalta!
    Luulisi, että oltaisiin jo opittu, että kaikki ihmiset ovat samanvertaisia.
    Surullista.

    VastaaPoista
  3. Tosi moderni paikka tuo Tel Aviv, hienoa.

    VastaaPoista
  4. Ihme touhua. Jos kerran jo kohdun vuokraus on luvallinen niin samalla olisi helposti antanut myös samaa sukupuolta oleville ... Joskus tuntuu, että hakataan päätä seinään.

    VastaaPoista
  5. Kurja tilanne. Tuntuu, että siellä on otettu askel taaksepäin eikä eteenpäin. :-(

    VastaaPoista
  6. Tämä on kyllä kaikkea muuta kuin tasa-arvoista! Eikä meillä Suomessakaan asiat paremmin ole - vielä kun muistetaan, että olemme yksi niitä harvoja maita, jotka rikkovat ihmisoikeuksia vaatimalla sukupuolensa vaihtaneilta sterilisaatiota. Ja oman työnantajani suhtautumisesta kirkolliseen avioliittoon en enää jaksa edes sanoa mitään. Mutta huokaan ja syvään.

    VastaaPoista
  7. Johanna;niin totta, ja tutkimuksetkin ovat osoittaneet että sateenkaariperheessä kasvaneet ovat ihan samalla tavalla kehittyneet kuin heteroperheissäkin. Ja totta, kaikissa ryhmissä riittää sellaisia joilla ei tosiaankaan pitäisi olla lapsia..
    Tiedän, todella ikävää kun lukee mitä tapahtuu Trumpelon Amerikassa. Tuntuu ihan toivottamalta:( PItää kuitenkin olla positiivinen kuten sanot vaikka välillä tuntuu että maailmassa kaikki on päin helvettiä.Kiitos:)

    Hannele: Täällä kuitenkin ollaan tosi vapaamielisiä ,etenkin TEl Avivissa. Pitää vain katsella tämän maan naapureita, joissa homo-lesbopareja vainotaan, ja silloin pitää todeta että täällä asiat aika hyvin. On se yksi maailman suurimmista Pride-kulkueista ja kaikki.Mutta monessa asiassa on niin paljon parantamista, yhä edelleen.

    Allu:ON se, ja muutenkin ihana:)

    Melissa: Niinpä, mutta pitää muistaa että suurimmassa osassa maailmaa sijaisynnytys on lain vastaista, kuten vaikka SUomessa, eikä suomalaisten ulkomailla sijaisynnytyksen kautta syntynyt lapsi edes saa Suomen kansalaisuutta...

    Satu: Hieman tuntuu siltä, mutta toisaalta , täällä on mahdollisuus sijaissynnyttäjän käyttöön, ja jopa tuetaan jos on tarve, mikä on mahdotonta suurimmassa osassa maailmaa.

    Lady of the Mess: No todellakin. Tuo että vaaditaan pakkosterilisaatiota on kyllä ihan kamalaa, täällä ei sentään sellaista ole. Voin kyllä kuvitella ettei kirkko niin suopeasti suhtaudu tällaisiin asioihin...

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...