maanantai 10. syyskuuta 2018

Uusi vuosi

Tätä kirjoittaessa täällä vietetään  Rosh HaShanaa, eli juutalaista uutta vuotta, joka alkoi eilen ,sunnuntaina ,  auringon laskettua.   Nyt alkanut vuosi on 5779,  ja  tämä pyhä jatkuu vielä huomisenkin päivän,  eli aika monta pyhäpäivää tuli yhteen putkeen kun ajattelee että pyhä alkoi heti viikonlopun jälkeen. Uuteen vuoteen kuuluu kaikenlaisia symbolisia ruokia,  kuten kuvassa näkyvät  granaattiomenat. Tämä puu on kodin lähellä,  ja vain muutama hedelmä oli puussa jäljellä.
Sää on viime  päivinä  ollut yllättävän miellyttävä: vaikka mittari päiväsaikaan on 30 asteen paikkeilla, ja nyt tätä kirjoittaessa illallakin 27 astetta,  niin on tuntunut että kosteus on ollut hieman matalampi, toivottavasti jatkossakin.  Perjantai-aamuna aikaisin,  torin lähellä, oli ihan pilvistäkin,  ja joissain paikoissa jopa satoi, ei tosin minun alueellani.
Perjantaina, viikonlopun ensimmäisenä aamuna,  on mukavaa kävellä torin lähellä  ennenkuin ihmismassat valtaavat alueen.
Perjantain käsityöläistoria oltiin vasta pystyttämässä.
Myöhemmin eksä soitti ja kysyi haluanko tulla hänen kanssaan ostoksille supermarkettiin  jossa en ole vielä käynyt.   Suuri supermarketti on suunnattu enimmäkseen  venäjänkielisille, ja tuolla oli suurin alkoholivalikoima minkä olin nähnyt missään supermarketissa täällä. Ja koska oli perjantai ja pyhäkin edessä, maistiaisia riitti.  Jos olisin maistanut kaikkea mitä tuolla tarjotiiin  niin olisin hoiperrellut tuolta ulos....
Alkuviikosta teimme eksän kanssa pienen retken  Haderan kaupungin rannalle.  Eksä halusi nähdä kallion päällä olevan kahvilaravintolan , jossa hän ei ollut aiemmin käynyt. Minä olin käynyt siellä ehkä joskus 6 vuotta sitten. 
Kallion päällä oleva kahvilaravintola on aika kulahtanut, mutta sieltä on todella hyvät näkymät Välimerelle, ja alla olevalle rannalle.
Näkymä alhaalta ylös.
Ja sieltä sitten alas Välimerelle.  Kahvin hinnassa oli selvästi näköalalisää. Kasvillisuudesta huomaa että on kuiva aika.
Vasemmalla  näkyi kaunis pieni poukama, ja sen hyvin hoidettu ranta,  jonka takana 5 asuinrakennusta sekä hotelli.  Tämä kompleksi on nimeltään   Sea Village, ja  alue yksityisaluetta, mutta koska rantojen pitää täällä olla  kaikille avoimet,  niin sinne pääsee kävellen kuka vaan. 
   Tämä asuinprojekti oli viimeinen joka rakennettiin näin lähelle rantaa,  ja sen jälkeen tuli voimaan laki joka varmistaa ettei näin lähelle rantaa enään rakenneta taloja. 
Viimeksi kun kävin kahvilassa ei tuota korkeaa Ramada-hotellia vielä ollut tuolla. Aika hienot näkymät tuolta merelle.  Myös Sea Villagen talot on rakennettu niin että kaikista parvekkeissa on merinäkymä.
Ranta oli niin siisti eikä siellä näkynyt kuin muutama ihminen  , ehkä turisteja hotellista.  Ei hullumpaa asua noin lähellä rantaa,   mutta kun ajattelee että  projektissa on kylpylä,  uima-altaat, tenniskentät ym.  niin kuukausittaiset maksut ovat varmaankin aika korkeita.  Eksähän innostui ja soitti välittäjälle nähdäkseen tuolla  vapaana olevan asunnon, mutta taisi myöhemmin luopua ajatuksesta.
Rannalla oli vielä kalaravintolakin.  La Dolce Vita tosiaankin niille jotka tuolla asuvat.

18 kommenttia:

  1. Olisi tullut halpa känni maistiaisista ;))
    Mahtavat sielä noi rannat ja muutenki ihanan näköstä !

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia. Oi että! Mukavaa uutta viikkoa Sinulle <3

    VastaaPoista
  3. Ulrika:Ilmainen känni;D Vähän vain maistelin viiniä, siideriä ja Aperolia;D
    Tuo ranta-alue oli tosiaankin kaunis,etenkin tuo poukama.

    Maatiaiskanasen elämää: Kiitos paljon:) Ja oikein ihanaa viikkoa sinullekin:)

    VastaaPoista
  4. Onpa upealla paikalla tuo kahvila.
    Hyvää uutta vuotta sinne ❤️

    VastaaPoista
  5. Onpa ihanaa ettei taloja saa rakentaa rantaan, turistikohteissa on ihan liikaa hotelleita juuri rannoilla ja pilaavat maiseman ja vievät rantapalat.

    VastaaPoista
  6. Hyvää uutta vuotta!
    Siellä vuoden vaihtuminen sujuu hieman lämpimämmissä merkeissä kuin Suomessa joulu-tammikuun vaihteessa.

    Kaikkea hyvää Sinulle! <3

    VastaaPoista
  7. Kuvasi ovat aina, kuin "lomakuvia"...näin meikäläisen vinkistä..:)

    VastaaPoista
  8. Tuollaisessa asuessa olisi kuin lomalla joka päivä. Tai sitten ei. Kaikesta kai voi tulla arkista?

    VastaaPoista
  9. Taidatte olla hyvissä väleissä eksän kanssa. ;-D

    Ei taitaisi tuollaiset viinimaistiaiset toimia Suomessa. Puoti olisi varmasti vararikossa, kun ihmiset jonottaisivat ilmaista viiniä.

    Ihania nuo taulut!

    VastaaPoista
  10. Upeita kuvia sinulla Jael täällä, oi miten haluaisinkaan kastaa varpaani veteen ja uidakin tuolla upealla rannalla - ehkäpä joskus sen teenkin.
    Ihanaa juhla-aikaa sinulle! Israelissa Yom Teruahina shofarit soivat <3

    VastaaPoista
  11. Kiva, että sulla on niin hyvä suhde eksään, meillä yksi tuttu ei tulllut isoille synttäreille, kun hänen ex-vaimo 20 vuoden takaa oli paikalla 60 ihmisen porukassa.

    VastaaPoista
  12. Outi>Tosi hieno ranta olikin tuolla:) Kiitos, ja oikein hyvää viikon jatkoa sinulle:)

    Petra:totta, onneksi tuli laki joka estää tuollaisen, sillä vaikka tuokin paikka näyttää hienolta niin rannan pitäisi olla kaikille avoin eikä niin että ihan sen viereen rakennetaan.

    Melissa:kiitos, ja hyvää viikkoa sinulle:)

    Piipe:kiitos:) Tänän vuonna uusi vuosi osui aikaisemmin kuin viime vuonna, mutta sää oli jotenkuten siedettävää vaikka vielä on niin lämmintä että kotona tuulettimet päällä joka huoneessa...Kiitos Piipe, ja oikein hyvää viikkoa sinulle:)

    Hannele Ruusukummusta:Hih, tuo paikka näyttääkin ihan lomapaikalta mutta harvemmin sitä tuollaisissa paikoissa käy. Toisaalta, asunhan turistilalueella<D

    Paluumuuttajatar:Vähän mietinkin että millaista olisi asua tuolla, varmaan tuollaiseenkin jossain vaiheessa kyllästyisi;D Tai ei sitä tiedä,

    Satu:Ihan hyvissä väleissä ollaan, ja miksei oltaisi kun on pitkä historia takana. Parempi niin. Hih, Suomessa jo alkoholisäännökset pitää huolen siitä ettei marketeissa tuollaista nähdä, Tuolla taas ei ollut lainkaan jonoja jonottamassa ilmaisia alkoholimaisteluita;D Tuolla käsityöläistorilla on tosi nättejä juttuja, kuten tuon naisen maalaamat taulut:)

    SusuPetal:kiitos ihana:)

    Thea Esther:kiitos paljon:) Voinkin kuvitella että tekisi mieli kastella tuolla varpaita, on todella kaunis ranta ja pieni poukama:) Kiitos, tässä on nyt tämä pitkä juhlakausi mutta onneksi taas huomenna arkipäivä .

    Allu:musta on ollut ok jatkaa yhteyttä ja eksä samaa mieltä, ja kurjaa jos noin pitkän ajan jälkeen ei voi tulla juhliin kun eksä on siellä.

    VastaaPoista
  13. Ihania kuvia ja tunnelmia Jael, näitä katsellessa iski oikein kaukokaipuu matkalle. <3

    Mukavaa viikon jatkoa <3

    VastaaPoista
  14. Rosh haShana. Ikävä tuli (vaikka siellä käynkin kerran vuodessa) jälleen Israeliin kuvia katsellessa.

    VastaaPoista
  15. Hyvää uutta vuotta! Täällä vietetään vanhaa vahvasti syksyä kohti sukeltaen...
    Kommenttisi tuli perille :)
    Relaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...