tiistai 6. marraskuuta 2018

Lokakuussa Helsingissä 1

Ihana  2 viikkoa ja 1 päivä tuli juuri vietettyä kauniissa syksyisessä Helsingissä.   Toivoin ehtiväni nähdä ruskaa, ja sitähän oli vielä kunnolla kun tulin. Kyllä oli kaunista ! 
Eihän tästä saanut tarpeekseen, niin kauniita ovat syksyn värit.
Vielä yksi ruskakuva.... Minulle kertyi  puhelimeeni valtava kasa kuvia, joita jaan täällä blogissa muutamassa postauksessa.  Kameralla en ottanut yhtäkään kuvaa,  eikä vanha kamerani enään edes toimi kuten ennen. Puhelimessakin on enemmän pikseleitä....
Luonnon vihreys loka-marraskuun vaihteessa ihmetytti: en muista ennen nähneeni niin vihreää luontoa tähän aikaan vuodesta.
Tulin torstaina aikaisin aamulla, ja seuraavana päivänä  kävin ensimmäistä kertaa I Love Me-messuilla.    Maistelin proteiinijäätelöä...
Ja Jalotofun tofua.
Hänellä oli kivoja tuotteita, mutta hävitin yhteystietoesitteen, joten en muista nimeä ...
Hurja määrä kosmetiikkaa oli messuilla, niin että pää meni ihan pyörryksiin.
Menin messuille myös seuraavana päivänä, eli lauantaina. Ei ehkä ihan paras päivä noin suosituille messuille,  sillä ihmispaljous oli sellainen että hyvä kun pääsi siellä eteenpäin.
Messukeskuksen ulkopuolella jaettiin RisiFrutteja.

Kun tulin takaisin tänne lauantaina aamuyöllä,   ulkona oli todella lämmintä. Liian lämmintä..... Nyt alkuviikosta sää hieman kylmeni, ja eilen illalla ja viime yönä satoi kunnolla, mutta vielä on aika lämmintä päiväsaikaan. Aamut ja illat sen sijaan ovat ihanan viileitä, ja jos vielä toissayönä peittona oli pelkkä lakana, niin eilen illalla otin ohuemman peittoni esille...Mukavaa viikkoa:)

11 kommenttia:

  1. Olipa ihana, että ehdit vielä nauttimaan ruskasta! Tämä syksy on ollut tosiaan poikkeuksellisen lämmin. Ja lämpö tuntuu vain jatkuvan!

    Mukavaa viikkoa sinullekin, Jael! <3

    VastaaPoista
  2. Ehdit vielä nauttimaan ruskasta, ihanaa. Ja kivoja kuvia I love me -messuilta.
    Minä kävin kerran Helsingissä sen kahden viikon aikana, kun olit siellä. Ja silloin oltiin eri tilaisuudessa. Harmi, ettei nähty.
    Kaunista marraskuuta Tel Aviviin!

    VastaaPoista
  3. Ehdit täältä juuri pois, nyt on pelkkää pimeyttä ja sadetta ollut. Tänä vuonna ruska oli aivan ihana ja jopa minä nautin syksystä :)

    VastaaPoista
  4. osasitpa mennä oikeaan aikaan

    VastaaPoista
  5. Mukavaa että oli onnistunut Suomen loma.
    Nuo värit ovat parasta syksyssä !

    VastaaPoista
  6. Ruska oli todellakin huikea myös Helsingissä tänä vuonna, väriterapiaa!

    Kerran olen käynyt noilla messuilla, monta vuotta sitten. Nykyään ihmispaljoudet eivät paljon houkuttele.

    Täällä on edelleen vihreää! Ja lämmintä, 10 astetta juuri nyt.

    VastaaPoista
  7. Minäkin pyörähdin Helsingin ja Turun syksyisessä kauneudessa ja nautin joka hetkestä.
    Lämmin syksy on ollut ihan mukava täällä Pohjolassa, vaikka pakko nyt sanoa, että olin Suomessa ihan liian lämpimällä takilla ja hikoilin :)

    Mukavaa loppuviikkoa <3

    VastaaPoista
  8. Kaunista ruskaa oli joka puolella maata. Meillä vaan lähti lehdet ennätysnopeasti puista, ehkä tuo kuuma kesä sen aiheutti?
    Ja ihmeen lämmintä syksyä riittää aina vaan. Pieaästä en tykkää, mutta ihanaa kun ei tarvi aamuisin putsata auton laseja eikä pelätä liukkautta!

    VastaaPoista
  9. Satu> Oli tosiaankin upea syksy, ja ihanaa että ehdin siitä nauttiakin. Lämmintä täälläkin normaalia enemmän,mikä ei kauhean hyvä juttu .

    Outi:ihanaa että ehdin nähdä ruskaa, pitkästä aikaa. Harmi jos se nyt on ohi, mutta talvihan teillä on edessä.Mukavaa loppuviikkoa Outi:)

    Allu:Sanos muuta:)

    Rita: Kiva loma oli, ja ruskan värit ovat niin upeita:)

    Melissa:Kiva kun tunnistit;D

    SusuPetal: Ruska oli todellakin kaunista, ja sitten oli vielä se luonnon vihreäkin . Launtai ei taida olla paras päivä messuiluun; sunnuntait olivat jo rauhallisempia. IHmispaljon lauantaina molemmilla messuilla oli ihan kamala.Ihanaa jos vihreys ja lämpö jatkuu:) Täällä on nyt pari päivää ollut aivan liian lämmintä marraskuuksi, ihan kesäsää täällä.

    Marianna: Oli kyllä kaunis syksy. Suurin osa päivistä oli niin että pärjäsin hyvin takilla jota en saanut loppuun asti kiinni;D mutta sitten oli pari todella kylmää päivää ,kunnes taas tuli lämmintä . Minäkin hikoilin,etenkin julkisessa liikenteessä....

    Eeviregina: Upea syksy, lähtiessäkin oli koivuissa vielä kivasti lehtiä. Meilläkin on nyt aivan liian lämmintä, en tiedä missä se talvi luuraa. Mukavaa loppusyksyä sinulle :)

    VastaaPoista
  10. Tuula:Oli kyllä ihana ruska lomani alussa, ja muutenkin niin vihreää vielä Helsingissä, Voihan harmi ettei tavattu, mutta ehkä joskus toiste sitten. Kiitos, meillä on aika lämmintä täällä ,enemmän kuin pitäisi olla. Oikein kaunista marraskuuta sinullekin:)

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...