maanantai 31. joulukuuta 2018

Vuoden viimeisin päivä

Vuoden viimeisenä päivänä kävelen  Tel Avivin keskustan Dizengoff-katua  (kuulemma 3 km, puhelimeni mielestä hieman enemmän....) alusta loppuun, Torstaista lähtien on ollut kunnon talvinen episodi, aika viileää ja sateita, mutta tänään  tuli vain hieman tihkusadetta  välillä,  ja nyt illalla ei enään tippaakaan.   Aurinkokaan ei ole paljon näyttäytynyt näinä päivinä. Aivan ihanaa, mutta en tietenkään sanoisi näin jos nyt asuisin Suomessa.....
Kadun monessa kahvilassa ja baarissa valmistaudutaan illan uuden vuoden juhliin. 
 Kuten huomaatte on tyhjää;  pienikin sade pitää ihmiset sisällä.
Tälla kadulla tykkään kävellä.
Pysähdyn katsomaan näyteikkunaa,  jossa kauniita ruusuja.  Selviää että tässä myydään ruusuja jotka kestävät kokonaisen vuoden tuoreina, eikä niitä edes tarvitse kastella. Vuoden ruusut yhdellä kerralla, onpa kätevää ;)   Ruusut säilyvät tuoreina jonkun salaisen ranskalaisen tekniikan avulla. 
 Huomaan että kadun erään sivukadun  kohdalla oleva  erikoinen tornitalo on  melkein valmis.  Aika erikoisen näköinen tornitalo tosiaankin;  rakennettu entisen bussivarikon paikalle.,
Siirryn toiselle puolelle katua.
Kulmataloissa ja kahviloissa on sitä jotain.
Pian tulen  aukiolle, joka jakaa kadun. Vielä pari vuotta sitten aukio oli kadun yläpuolella, mutta nyt se on palautettu katutasolle.
Vuoden viimeisenä päivänä Israelissa astui voimaan laki,jonka mukaan prostituution osto on lainvaistaista.

OIKEIN HYVÄÄ ALKAVAA VUOTTA 2019

13 kommenttia:

  1. HYVÄÄ UUTTA VUOTTA! Olen kans nähny noita ruusuja, meinasin pyörtyä kun näin hinnan :-))

    VastaaPoista
  2. Ulrika: Tosi kätevää ettei tarvitse ostaa kukkia kuin kerran vuodessa,;D mutta totta, todella kalliita ovatkin.

    VastaaPoista
  3. Kiitos näkymistä - kauniissa ympäristössä saat kävelylenkkejä tehdä!
    Ja nuo ruusut - kätevää, mutta voisi olla hieman tylsääkin kun samaa kimppua joutuisi jatkuvasti pitämään pöydällä - tai meillä siirtämään piiloon aina Micu-kissan tullessa vierailulle;)
    Oikein hyvää ja valoisaa uutta vuotta, Jael <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lady of the Mess:Kiitos Arja, minusta tuo kauneus näkyy parhaiten sellaisena päivänä kuten eilen, jolloin aurinko ei paahda. Juu voi olla aika tylsää katsella samoja ruusuja koko vuoden,🌹 ja nuo ehkä sopivatkin parhaiten liikkeisiin tai ravintoloihin. Oikein kaunista ja hyvää vuotta sinullekin💗

      Poista
  4. Oi kuinka hienoja kuvia!!
    Kaunista ja vihreää teidän talvisilla kaduillanne.
    Onnellista uutta vuotta sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena:Voi kiitos ihana💗Eilen oli täydellinen valo kännykuville:tänään oli kirkas taivas ja aurinkoa, eikä kuvista olisi tullut yhtä hyviä. Tuolla kadulla upeat fiikuspuut kaunistavat ympäristöä🌿 Samoin sinulle Krunikkaan oikein hyvää alkanutta vuotta 💗

      Poista

  5. Kiitos Jael että jaat kuvia Tel Avivista. Tel Aviv vaikuttaa olevan mielenkiintoinen kaupunki. Ihanaa arkkitehtuuria ja paljon vihreää luontoa kaiken keskellä. Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Donna Roomassa:Kiitos kivasta kommentista, ja kuva että pidit kuvista💗Tel Aviv on kyllä lempikaupunkini, en koskaan kyllästy siihen, niin eläväinen paikka. Pidän arkkitehtuurista,ja talojen bongaamisesta😏ja siitä, että vanhoja rakennuksia kunnostetaan kauniiksi, ja samalla rakennetaan mielenkiintoisia pilvenpiirtäjiä💙Oikein hyvää Uutta Vuotta myös sinulle✨

      Poista
  6. Hyvää uutta vuotta, Jael! <3

    Mielenkiintoinen kävelykierros taas!

    VastaaPoista
  7. En ihmettele, että tykkäät kävellä tuolla kadulla. Hyvää uutta vuotta.

    VastaaPoista
  8. Kivoja kuvia kaduilta, vähän jalankulkijoita. Ihmiset ovat jo juhlaa viettämässä kotona.

    Hyvää tätä alkanutta vuotta!♥

    VastaaPoista
  9. Todella ihana tuo katu nyt vehreydessään!

    Hyvää alkanutta vuotta sinulle tätäkin kautta, Jael♥

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...