lauantai 20. huhtikuuta 2019

Hyvää Pääsiäisen aikaa

Kiitos sateisen talven,  kruunukakkarat kukkivat vieläkin
Hei taas ja hyvää pääsiäisen aikaa kaikille.🐰🐣💚  Melkein tasan viikko sitten tulin takaisin Helsingistä  tänne Israeliin,  ja olin saada shokin  kun  astuin ulkoilmaan,   sillä oli kuuma!  Viikonloppuna olivat kuumat aavikkotuulet lämmittäneet kunnolla,  ja oli hieman vaikeaa nukkua kun yhtäkkiä oli niin lämmintä yölläkin.  Mutta onneksi sää palasi normaaliksi ja miellyttäväksi päivän jälkeen,  ja koko tämä viikko onkin ollut erittäin miellyttävä säiden suhteen, eli alle 20 yöllä  ja 20 pinnalla  päiväsaikaan.  Tosin nyt ensi viikolla sekin on sitten ohi,  sillä jatkossa niin kauan kuin pystyin tarkistamaan päivälämpötilat ovat  lähellä 30 astetta, auts! Sää on kuitenkin ollut lämpimämpi kuin ennen Suomeen lähtöäni, ja alkuviikosta vaihdoin untuvapeittoni ohuempaan peittoon.  Kohti lämmintä mennään, mutta sitä ennen huomenna on luvassa viimeinen talvinen päivä, ja harvinainen sellainen päivä huhtikuussa..  Kuten olen täällä kertonut ad nauseam,  en niin pidä lämpimästä säästä.
Seuraavana päivänä hain Bambin  Eläinsuojeluyhdistyksen koirapensionaatista,  ja voi sitä iloa kun Bambi näki minut.  Iltapäivällä teimme pitkän kävelykierroksen lähiseudulla. Suomessa oloni aikana Bambi täytti 11 vuotta, joten sille oli luvassa makupaloja Suomesta:)
Lähes kaikki muut luonnon kasvit kuin ensimmäisen kuvan kruunukakkarat, olivat jo lähes kuihtuneet pois, mutta kastelujärjestelmällä  kukoistavat kukat olivat kauniita, kuten tämä. 
Näitä kukkia oli istutettu moneen paikkaan, mutta en muista näiden nimiä. Tunnistaako joku teistä nämä?
Edit:nämä ovatkin leijonakitoja; kiitos tiedosta Anu ja Eeviregina:)
Uuden toimistalon  kohdalla hieman kauhistutti nähdä ikkunanpesijöitä töissään... Tuo ei sentään ole niin korkea rakennus, mutta olen nähnyt ikkunanpesijöitä  pilvenpiirtäjän ikkunoita pesemässä; minä en kyllä uskaltaisi edes ajatella sellaista.
Liikekeskuksen  puutarha-alueille oli istutettu paljon laventelia,  ja poimin tuosta muutaman.
Ja kotikadulla ihastutti tämä puu, jota kiersi liilansinisiä kukkia täynnä oleva käynnöskasvi. Näyttää ihan siltä kuin tuo puu kukkisi.
Tällä viikolla kun   sää on ollut suotuisa olen yrittänyt kävellä paljon,  ja vaikka olen mielestäni   kävellyt tosi paljon,  niin en ole kuin tullut lähelle päivittäistä tavoitettani , eli 10 000  askelta. Sen sijaan Helsingissä tuli joka päivä reilusti yli  10 000  askelta , enkä mielestäni kävellyt siellä enemmän kuin täällä.  Mietin että johtuisiko se ehkä metron rullaportaista , joita pitkin aina kävelen ja välillä juoksenkin...
Kävin katsomassa keskustan alueelle avattua uutta Decathlonin kauppaa, jonka sisäänkäynnissä oli  tervehdykset monella kielellä , mutta ei suomeksi. Suomessahan ei ole Decathlonin kauppaa  mutta niitä löytää Tukholmasta. Tässä kaupassa oli pienempi valikoima kuin  toisessa Decathlonin kaupassa täällä.
Ja eräällä keskustan kadulla katselin tätä autiotaloa, jonka ohi olen usein mennyt.  Talo on niin strategisella paikalla että varmaan tästäkin joku päivä tehdään hieno kallis talo...

Suomessa oli tosi mukavaa,  vaikka sainkin flunssan,  ja aika meni aivan liian nopeasti, mutta siitä sitten toisella kerralla.

17 kommenttia:

  1. Minäkin yritän saada 10000 askelta päivässä. Tänään tuli reilusti yli! Sulla näytti olevan paljon mukavaa tekemistä Helsingissä!

    VastaaPoista
  2. Kysymäsi kukka on leijonankita. Täälläkin sitä on kesäkukkana ja mummullani oli aina pitkä penkki sitä pihallaan.
    Tuota laventelia haluaisin omallekin pihalle, mutta aina se kuolee. Jotkut saavat sen menestymään. Oi, minä haluaisin pitkän ja lämpimän kesän, toivottavasti tännekin tulee! Suomenkuviasi odotellaan!

    VastaaPoista
  3. Bambin riemukas vastaanotto oli varmaan ihanaa!

    Aurinkoista pääsiäistä!

    VastaaPoista
  4. Ikkunapesijä kavereila ei ole varmaan korkean paikan kammoa 🙀

    VastaaPoista
  5. Ihanaa pääsiäistä sinulle myös :)

    VastaaPoista
  6. Voin vaan uskoa, miten onnellinen Bambi oli kun tulit takaisin kotiin <3
    Ihanaa pääsiäisen aikaa sinullekin Jael <3

    VastaaPoista
  7. Tervetuloa jälleen kotiblogiisi! Kiva katsella taas kuvia Israelista. Ihan tässä tarttuu Bambin ilo saada sinut takaisin. Joko olet käynyt moikkaamassa Ramboa kahvilassanne?

    VastaaPoista
  8. SaaraBee:ei aina tule niin helposti tuo 10 000 askelta...Mutta hyvä sinä, minullekin tulee välillä reilusti yli, mutta kuluneella viikolla jäi vähän ali.Juu oli kivaa Helsingissä ja paljon juttuja. Yleensä monta juttua osuvat samalle päivälle, joten näyttää siltä että koko ajan oli jotain ,mutta ei ihan kaikkina päivinä ollut toimintaa.Mutta niin kiva oli taas olla Helsingissä:)

    Anu:se se näköjään onkin ,kiitos, niitä on nyt istutettu tosi paljon tänne Holoniin, ainakin minun lähiseudulleni.

    Eeviregina: Kiitos, Anukin tuolla jo ehdotti sitä, NÄttejä ovat ja monta eri väriä, ja ihan lähiseudulla nyt näkee niitä tosi paljon:) Laventelia en ole itse koskaan kasvattanut, mutta kun asuin ekan vuoden pohjoisessa Karmielin kaupungissa oli sinne istutettu moneen paikkaan laventelia, ja tein pikku pussukoita joita täytin laventelilla. Minä taas haluaisin pitkän todella viileän kesän, mutta täällähän ei sellaista ole. Tänään meillä oli harvinaista herkkua, eli todella talvinen päivä huhtikuun lopussa, en muista tällaista aikaisemmin tähän aikaan vuodesta.

    SusuPetal:Kiitos, Bambi oli kyllä tosi iloinen mutta taisi olla myös hieman loukkaantunut siitä että jätin sen sinne koirapensionaaattiin koska on ollut hieman kummallinen viime päivinä, ei esim. halua nukkua omassa pikku pedissään oman sänkyni vieressä ,vaan olohuoneessa sohvalla. Kiitos SusuPetal, ja aurinkoa sinnekin. Tänään tosin saimme ilokseni oikein ihanan talvisen päivän kesken kevään:)

    Ulrika: no ei taida olla...On kyllä vaarallisen näköinen ammatti..

    Melissa:kiitos samoin sinulle:)

    Outi:Bambi oli kyllä niin iloinen kun tulin hakemaan sen pois pensionaatista:) Ja oikein hyvää pääsiäislomaa sinullekin:)

    Kirsti:Kiitos Kirsti:) Bambi oli tosiaankin iloinen kun pääsi kotiin, sillä pensionaastissa se joutuu olemaan yksin kopperossa. Ja Ramboa olen jo tervehtinyt ,ja tuonut sille Lidlistä ostamiani kissan herkkupaloja, joita Rambo rakastaa:) KIva kun tykkäsit, ja hyvää pääsiäisen jatkoa sinulle:)

    VastaaPoista
  9. Voin kuvitella Bambin ilon sinut nähdessään. Onnittelut ja runsaat rapsutukset 11-vuotiaalle! <3

    Hyvää pääsiäisen aikaa!

    VastaaPoista
  10. Kuviasi on kyllä aina niin kiva katsella.
    Huimapäisten hommaa tuo ikkunanpesu; minua huimaa jo ihan matalallakin.
    Hyvää kevään jatkoa ja zemppiä kuumuuden keskellä!

    VastaaPoista
  11. Allu:tosiaankin huh!

    Nurkkalintu:Bambi oli kyllä tosi iloinen kun tulin ja vein sen kotiin, ja kiitos onnitteluista Bambin psta.,

    Piipe: Kiitos Piipe, kiva että pidit:) Juu alkaa itsekin päätä huimata kun katselee noiden ikkunanpesijöiden työskentelyä.
    Kiitos, onneksi ei vielä niin kuumaa; tulossa kyllä helleasteita mutta onneksi kuivaa, toisin kuin kesällä. Mukavaa viikkoa sinulle Piipe.

    VastaaPoista
  12. Ompas siellä lämmintä! Ihana kun Bambi sai "äidin" kotiin, Paljon onnea Bambille. 11 vuotta on jo ihan kunnioitettava koiran ikä, ei ole enää mikään teini:) Taitavat olla aika masentavia nämä lomapaikat niin siellä kuin täälläkin. Kaunis kuva autiotalon portaikosta.

    VastaaPoista
  13. Voin kuvitella Bambin ilon. <3 Haleja Bambille!

    Kaunis autiotalo. Olisi ollut kiva päästä tutkailemaan tuota itsekin.

    Minä olen käynyt täällä Kolumbiassa ja jossakin muualla (en muista missä) Decathlonin kaupassa, enkä oikein tykännyt. Vähän tuli mieleen sellainen krääsähalli, kun sisustukseen ei ollut panostettu yhtään,ja tavaratkin roikkuivat esillä vähän miten sattuivat. Mutta saattaisihan sieltä tehdä hyviä löytöjä, jos tarkemmin tutkisi...

    Mie voisin kyllä pestäkin noita ikkunoita. Tulisi päivän adrenaliiniannos samalla, ja työpäivän jälkeen ei varmaan tekisi mieli tehdä mitään sohvalla makaamista jännittävämpää. ;-D

    VastaaPoista
  14. Kiitti kun veit meidät kävelylle... vihreät pyörät ovat tosi hauskat 💚

    VastaaPoista
  15. Irja; en itse oikein tykkää lämpimästä...Kiitos Bambin puolesta, Bambi on varmaan vähän vihainen kun on käyttäytynyt vähän kummallisesti tuloni jälkeen. Tuo autiotalo on jännä, mutta en uskaltanut oikein mennä ylös, sillä kun luonto alkaa kuivua käärmeet heräävät...

    Satu:kiitos, Bambi oli iloinen, ja vähän suuttunutkin..Tuosta kadulta katsottuna näytti kyllä mielenkiintoiselta tuo autiotalo.Decathlon on siitä hyvä että siellä on jotain ylemmässä ja sitten alemmassa hintaluokassa, eli kaikille jotain. Mulla on ainakin kengät sieltä,ja ihan hyviä ovat olleet kävelykenkinä. TUo uusi Decathlon, joka avattiin ruokahallin tilalle, on aika hyvän näköinen, ehkä koska esim. ruokahallin kauniit mosaiikkipylväät on onneksi jätetty:) Auts, en mä ainakaan uskaltaisi nousta tuonne pesemään ikkunoita..

    Rita:kiitos kun olit virtuaalisesti mukana:) Ja tosi kivat ovatkin nuo vihreät kuntopyörät:)

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...