keskiviikko 8. toukokuuta 2019

Itsenäisyyspäivä ja sen sellaista

Upeat ruusut  kotikadun erään talon pihalla. Ja mitä parasta ,  niiden tuoksu on hurmaava.  Viime vuonna kun ruusut olivat jo muuttuneet ruusunmarjoiksi, otin yhden ja laitoin siemenet ruukkuun. Niistä ei kuitenkaan kasvanut mitään...Jos olisi kasvanut,  olisin istuttanut sen meidän talon puutarhaan.
Ruusupuskan takana   rakennetaan vanhasta hissittömästä  ja rumasta talosta uutta hienoa taloa, ja uusia kerroksia on jo lisätty tuohon.  Kadun rumimmasta talosta tulee kadun hienoin talo. 
Tänään oli kaatuneitten päivä,  surullinen päivä,  ja aamupäivällä 2 minuutin sireeni,  jolloin kaikki pysähtyi.  Ja kun aurinko laski,  muuttui surullinen päivä  itsenäisyyspäiväksi , joka on siis huomenna.   Nämä kaksi asua bongasin tänään erään vaateliikkeen ikkunassa.  Israelin lippuhan on sinivalkoinen kuten Suomen lippu.   Itsenäisyyspäivä on myös kansallinen grillauspäivä täällä,  mistä pidän vähemmän, etenkin jos grillaaminen tapahtuu puistossa ihan kotini edessä, vaikka se on kiellettyä.  Huomenna pitäisi tavata  Amerikan pikkuserkku, jota en ole  vielä tavannut. Minulla on Yhdysvalloissa suuri liuta pikkuserkkkuja,  sekä äidin että isän puolelta,  mutta olen tähän mennessä tavannut heistä vain 2  ,  molemmat isän puolelta. Huominen pikkuserkku, joka on täällä käymässä , on sitten kolmas tapaamani pikkuserkku.
Ihana Rambo-kissa torin kahvikauppa/kahvipisteessä . Rambo on hieman laihtunut viime aikoina , ja luulen että se johtuu siitä että kahvikaupan edessä olevan kojun omistajat menivät eläkkeelle.  He toivat Rambolle ruokaa joka päivä.  Minullakin on ikävä herttaista pariskuntaa: mies oli ollut torilla töissä 60 vuotta! ja hänen vaimonsa hieman vähemmän. Rambo saa kyllä ruokaa muualtakin, mutta se ei varmaankaan tajua minne pariskunta on hävinnyt.
Ensi viikolla on sitten Euroviisut Tel Avivissa.  Huomasin että bussipysäkeille oli laitettu bussipysäkkien reitit englanniksi.
Pop-Up turisti-infopaikkoja oli pystytetty moneen paikkaan,  normaalien turisti-infopaikkojen lisäksi. Taitavat olla auki vasta ensi viikolla . Tämä oli vanhassa lempparikauppakeskuksessa  Tel Avivin keskustassa.
Kauppakeskuksessa on joka tiistai  kävely-ja voimistelutunti  eläkeläisnaisille.  Ensin he tekevät ohjaajan kanssa pitkän kävelylenkin  kaupppakeskuksessa (myös minun kävelypaikkani kun on liian kuumaa) ja sen jälkeen on venyttelyä ja jumppaa. Osuin paikalle juuri venyttelyn aikaan.

16 kommenttia:

  1. Oi, Rambo-kisu on ihana!! <3
    Ruusuja minäkin ihailen taloyhtiöiden pihoissa juuri nyt!
    Aivan upeita!

    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Olipas taas paljon kaikkea kiinnostavaa. <3

    Ihana Rambo. Mutta voi surkeus, kun tutut ihmiset ovat kadonneet Rambon elämästä. :-(

    Minä en ole Euroviisufani lainkaan, mutta oikein rupesin miettimään, että pitäisiköhän tänä vuonna katsoa viisut, kun ne tulevat sieltä Tel Avivista. Varsinkin kun nyt olen sellaisessa paikassa, että ei tarvitsisi valvoa viisujen takia, kun ne tulisivat keskellä päivää. :-D

    Mulla on ruusujen tuoksusta pieni trauma, kun lapsena keittelimme leikkimökissä ruusunlehdistä (joita revimme luonnollisesti äidin ruusupuskista) "teetä", ja joimme sitä. Se haju on syöpynyt ikuisiksi ajoiksi mieleeni. :-D

    Mukavaa pikkuserkkutapaamista! <3

    VastaaPoista
  3. Susanna: Rambo onkin ihana, niin persoonallinen kissa.Ja nuo ruusut, ihan pakko aina tuoksutella kun menen siitä ohi. Ja tuo väri:) Mukavaa viikkoa sinullekin:)

    Satu: Rambo on niin ihana, oikea zen-kissa:) Se ihana vanha pariskunta laittoi Rambolle joka päivä ruokaa kojun viereen, ja Rambo ei ymmärrä minne he hävisivät. Sen vuoksi varmaan on laihtunutkin.Minulla on Lidlistä tuomiani kissojen namupaloja, joita Rambo rakastaa:) En minäkään ole Euroviisufani,mutta nyt kun se on täällä niin se kiinnostaa tietysti. Täällä esim. on sama aika kuin SUomessa, joten tulevat samaan aikaan kuin siellä.
    Voi mä voin kuvitella että siitä ruusuteestä jäi trauma, vähän kuten mulla viski,josta tulin teininä niin kipeäksi etten voi vieläkään edes haistella viskiä.,No Irish COffeessa se menettelee...
    Kiitos, jännää nähdä ennalta tuntematon pikkuserkku:)

    VastaaPoista
  4. Rambo on lutunen <3

    Mukavaa tapaamista pikkuserkun kanssa ja hyvää itsenäisyyspäivää!
    Bambille helliä rapsutuksia <3

    VastaaPoista
  5. Kiva tavata pikkuserkkuja, mulla ei taida olla sellaisiakaan, serkkujakin vain kaksi ja molemmat kuolleet aika nuorena.

    VastaaPoista
  6. Voi, ei siellä taas grillataan...
    Menetkö viisuihin?

    VastaaPoista
  7. Hurmaavia ruusuja!

    Vaatii kyllä pokkaa noilta naisilta venytellä tuollaisessa paikassa!

    Ai niin, euroviisut. Oletko menossa?

    Mukavaa pikkuserkkutapaamista!

    VastaaPoista
  8. Ihanat ruusut ja nehän kestävät kuivuuttakin hyvin.

    Nyt se sun grillauspiina taas:)

    Mukavaa ja kaunista viikonloppua ♥

    VastaaPoista
  9. Hyvä idea ! Sitt kun mä olen eläkkeellä( 10v päästä) niin mäki rupeen lenkkeileen kauppakeskuksissa , varsinki talvisin 😂👍😊

    VastaaPoista
  10. Hyvää itsenäisyyspäivää sinne! Upeita ruusuja, mutta postauksen tähti taisi nyt olla ihana Rambo <3

    VastaaPoista
  11. Tyylikkäät sinivalkoiset asut, tunnelmaan sopivat.

    Nautihan ruusuntuoksusta 🌹 Antoisaa perjantaita !

    VastaaPoista
  12. Nurkkalintu: Rambo on aivan ihana,ja viisas kissa:) Kiitos, oli mukavaa kun pääsi tapaamaan pikkuserkkua , eikä tarvinnut olla kärsimässä grillaavista ihmisistä eilen:) Ja Bambin puolesta kiitos:)

    Allu:Oli tosi kiva tavata pikkuserkku ja hänen miehensä, olivat molemmat aivan ihanan sydämellisiä ihmisiä. Minulla on paljon pikkuserkkuja koska isoisällä oli niin monta sisarusta, ja äidinkin yksi täti oli naimisissa Yhdysvaltojen puolella.

    Saara:juu eilen oli kansallinen grillauspäivä,mutta onneksi ei tarvinnut koko päivää siitä kärsiä. Euroviisujen liput niin kalliita että ihan suosiolla katson kisat tietokoneen ruudulta mutta euroviisujen tiimoilta on paljon tapahtumia täällä ensi viikolla:)

    SusuPetal: Tosi ihania ruusuja:) Tuolla oli aika tyhjää aikaisin aamulla, onneksi, ei varmaankaan olisi kiva venytellä jos olisi kauheasti ihmisiä ympärillä.
    Euroviisujen liput sikakalliita, joten en mene, en muutenkaan ole niin paljon euroviisufani, mutta nyt kun ne on täällä...Ihan suosiolla katson kisat kotona, ja ensi viikolla on paljon tapahtumia euroviisujen johdosta. Ja kiitos, oli tosi kiva tapaaminen pikkuserkun ja miehensä kanssa:)

    Leena:Nuo ruusut ovat niin kauniin värisiä, ja tuoksuvat ihanalta:)
    Onneksi en joutunut eilen kärsimään niin paljon grillauksesta, koska aloittivat myöhään , ja menin tapaamaan pikkuserkkua, ja palasin vasta kun grillaajat olivat viemässä tavaroitaan pois puistosta. Mutta kamalan roskamäärän olivat jättäneet. Kun tulin kotiin tänään, oli kaikki siivottu pois.

    Ulrika: Tuo kauppakeskus sopii niin hyvin lenkkeilyyn, kun on molemmilla puolilla katua, ja pari siltaa välissä,ja kerroksia. Mä en pysty millään kävelemään pitkiä lenkkejä kun on kuumaa ja kosteaa, joten ilmastoitu kauppakeskus tarjoaa hyvän kävelylenkkipaikan:)

    Outi:Kiitos ihana:) Ruusut ovat kyllä tosi kauniita tuolla, mutta kyllä Rambo onkin niitä ihanempi:)

    Rita:Tosi kivasti oli asut koristeltu itsenäisyyspäivää varten:) Kiitos,ainak kun menen tuosta ohi käyn haistamassa ruusuja, oi se tuoksu:) Kiitos samoin sinulle mukavaa perjantai-iltaa:)

    VastaaPoista
  13. Oho, jokos ne viisut on ensi viikolla. Täytyypä katsella, jos jostain näkee. Tykkään niitä katsella sivusilmällä kun samalla voi puuhastella muuta pientä. :)

    Rambolla on aivan ihana väritys turkissa. Toivottavasti saa kadonneet kilot takaisin pian ^_^

    VastaaPoista
  14. Hienosti siellä jo kukkivat ruusut:) Voi tuota Ramboa 💛 ilme on paljonpuhuva, toivottavasti hän on kunnossa. Kävin katsomassa kuulumisesi, vähän huonosti täällä nykyään katselen. Euroviisuilut jätän väliin, puolella korvalla kuulostelen välillä mitä jääkiekkomatsiin kuuluu:) Mukavaa kevättä, mikä vuodenaika se siellä nyt onkaan...

    VastaaPoista
  15. Minusta on aina ollut jotenkin hyvin ravisuttavaa se miten ensin muistellaan kansanmurhan uhreja, sen perään kaatuneiden muistopäivä ja perään itsenäisyyspäivä...Ja se tapa miten näitä vietetään. En tiedä mutta minusta se vaan on jotain mieletöntä.
    Minulla on nykyään niin paljon kiirettä, etten ehdi muissa blogeissa juuri käydä ja vielä vähemmän omassani :( Kyllä tää tästä vielä iloksikin muuttuu :)

    VastaaPoista
  16. Aloita ruusu pistokkaasta. Pala vartta, missä pari lehtiparia ja tökkää perunaan. Aivan, raakaan perunaan ja istuta. Kerro, jos toimi!

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...