sunnuntai 6. lokakuuta 2019

Viiniä ja luostaria

French Colombard  oli raikkaan makuinen viini.
Perjantaina kävimme eksän kanssa  Jerusalemin lähellä , Juudean vuoristoalueella sijaitsevassa viinitarhassa,  jossa kävimme myös viime keväänä.  Silloin viinitarhassa ei ollut vierailijoita,  mutta nyt perjantaina, viikonlopun ensimmäisenä päivänä,  viinitarhan terassi oli täynnä ihmisiä. Ihmiset olivat ostaneet viinitarhan kaupasta viinipulloja, ja juustoja, joita he nautiskelivat kauniilla terassilla viininlehtikaton alla. Tuon terassin alapuolella on laakso,  joten näkymät terassilta ovat upeat, mutta aurinko oli niin voimakas etten kuvannut laaksoa jossa kasvatetaan rypäleitä ja oliiveja. Viime kerralla taisin kuvata laaksoakin, mutta en löydä viime kerran kuvia mistään. 
Mony Winery-viinitarhalla on mielenkiintoinen historia:  viinitarhan perusti vuonna 2000 Artulin perhe  Galileassa sijaitsevasta  Maghar druusikylästä, mutta perheen jäsenet ovat arabikrisittyjä.  Perheen pää, oliivikauppias  Shakib Artul, rakastui alueeseen ja päätti muuttaa kylästään laaksoon , ja istutti sinne viiniköynnöksiä. Viinitarhan alueen hän vuokrasi luostarilta, jonka alueella viinitarha sijaitsee. Viinitarha sai nimensä perheen edesmenneen pojan, Monyn, mukaan. Viinitarhan kaupassa myydään viinien lisäksi perheen omia oliiviöljyjä ja oliiveja. Kaupan takana on luola, joka löytyi kuulemma sattumalta,  ja sielläkin pari pöytää joidenka ääressä voi nauttia viiniä ja muuta. Luolasta löytyy myös huone, jossa viinit kypsyvät tammitynnyreissä.  lasioven takana. 
Viinitarha on myös siitä erikoinen että se sijaitsee luostarin alapuolella. Viime kerralla emme ehtineet käydä katsomassa luostaria, mutta nyt oli ihan pakko.  
Luostarin katolla seisoo 6 metrin korkuinen Neitsyt Maria patsas. Deir Rafatin katolisen luostarin perusti Jerusalemin silloinen patriarkka Luigi Barlassina vuonna  1927.  Alussa luostarissa toimi orpokoti ja sisäoppilaitos,  mutta tänään se toimii vierasmajana  pyhiinvaeltajille. Luostarin toiminnasta vastaa tänään Betlehemin munkkien ja nunnien luostariperhe.
Luostarin pihalla on rauhallinen istumapaikka.
Istumapaikasta näkyy alempana oleva viinitarha  ja kaunis terassi jossa istuimme juomassa viiniä ennen luostaria.
Hevosten  juottopaikka.
Luostarin kirkko on pieni ja kaunis, ja huomio kiinnittyi heti kattomaalauksiin.   Kattoon ja seinille on kirjoitettu Ave Maria 280 eri kielellä!
Myös kirkon ovessa oli osa Ave Maria-teksteistä.
Kävelimme luostarin alueella, mutta emme nähneet ketään.  Aivan kuin olisimme olleet ainoat ihmiset tuolla.
Luostarissa on myös kauppa , mutta se oli kiinni.
Matkalla poispäin luostarista ja viinitarhasta,  näimme miten eräs mies tyhjensi oliivisäkkejä näihin laatikoihin. Pakko oli mennä katsomaan.  Tässä olisi ollut hyvät oliivit, vähän erilaiset kuin naapuritalon pihassa kasvavan oliivipuun oliivit. Minulla on tekeillä purkillinen pieniä mustia oliiveja,  jotka eksä oli poiminut jossain. Ovat valmiita ehkä kuukauden päästä.

10 kommenttia:

  1. Kiinnostava ja ihanan aurinkoinen postaus. Se toi mukanaan lämpöä tänne lokakuun pimeaan sunnuntai-iltaan. Kiitos :)

    Mitä teet oliiveille? Laitatko ne suolaliemeen, mausteliemeen vai mitä??? Minä en osaisi tehdä tuoreille oliiveille mitään vaan tietysti ostan oliivini valmiina kaupasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena:Kiitos paljon ❤Olikin kiinnostava kohde, sekå viiniä että pyhyyttä😏Oliivejahan ei voi sellaisenaan syödä, joten ensin teen jokaiseen viillon, laitan purkkiin, ja huuhtelen noim viikon ajan, joka päivä. Sitten purkkiinn, suolaa, vettä, vähäm öljyä, mausteita, ja kuulauden odotus.

      Poista
  2. Aivan ihana paikka! Kiitos kierroksesta. En ole koskaan käynyt viinitarhalla, ja viinitarhakierros olisi kyllä kiva joskus vielä kokea. Ja luostarit ovat aina yhtä viehättäviä paikkoja. Niissä mieli aina rauhoittuu jotenkin, vaikka en mitenkään uskonnollinen olekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu:Onkin aivan ihana paikka, ja samalla käynnillä näkee tuon luostarinkin.Viinikin tosi hyvää tuolla. Olen käynyt viinitarhoila täällä, Espanjasssa ja Yhdysvalloissa,ja auna niissä.oppii jotaun uutta 💚Tuo luostari oli tosi rauhallinen paikka, etenkin kun olimme ainoat ihmiset siellä 😏

      Poista
  3. Olisipa ollut ihanaa kulkea tuolla viinitarhassa, nauttia lämmöstä ja juomista!

    VastaaPoista
  4. Miten ihana paikka, pitääkin laittaa tää korvan taa, että tuolla pitää mennä käymään :)

    https://villananna.vaikuttajamedia.fi

    VastaaPoista
  5. Kaunis paikka! Todella upea tuo luostarin sisäpuolikin.
    Ihania retkiä te teette exän kanssa!
    Mukavaa viikkoa sinulle Jael <3

    VastaaPoista
  6. Mukava retki teillä. Oliko hyvät viinit?

    VastaaPoista
  7. Viinit ja tammitynnyrit... kylläpä alkoi tehdä mieli punaviiniä 🍷

    VastaaPoista
  8. SusuPetal:Oli kyllä ihana paikka missä viettää aikaa, ja kaksi juttua samalla vierailullakin:)

    Melissa:Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, jos tulette joskus tänne.Täällä on muutama sata viinitarhaa, mutta tuo on kyllä suosikkejani:)

    Outi:Tosi kaunis paikka, ja luostarin alue oli niin hiljainen kun siellä ei ollut ketään muuta;D Tosi kiva päästä välillä retkille,kiitos eksän:) Mukavaa loppuviikkoa sinulle OUti:)

    Rita: Viinillä on kiva käydä, etenkin tuollaisessa paikassa:)

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...