Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suomi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suomi. Näytä kaikki tekstit

tiistai 7. joulukuuta 2021

Juhlia ja peruutuksia

Torstaina oli aika luuntiheysmittaukseen.    Tapani mukaan olin hieman etuajassa,  ja  tapoin hieman aikaa seuraamalla  tässä koi-karppien uintia   klinikkarakennuksen  ulkopuolella.  Sain  muutama päivä sitten tulokset, mutta en ole vielä katsonut.  Aina vähän jännittää kaikkien tutkimusten tulokset. 
Luuntiheysmittaus oli siirretty samaan paikkaan missä viimeksi kävin mammografiassa. 
En joutunut onneksi kauan odottamaan vuoroani,  ja poislähtiessä ylitin kadun  ja kävelin kohti siltaa, joka vie toiselle puolelle.  Kun silta pystytettiin, oli helpompi tulla ja mennä pois klinikalta.  sen sijaan että joutui kiertämään pitkän matkan.

Sillalla 
Sillalta on hyvät näkymät.
Tämän näkymän kuvasin oikeastaan vain sen takia että  tuossa oikealla olevassa pyöreässä tornissa on Suomen suurlähetystö.
Toisella puolella siltaa on  viehättävä pieni kaupunginosa,  jossa paljon kahviloita  ja ruokapaikkoja. 
Kävelin  sieltä  TLV Malliin,  joka  on muotiin keskittynyt kauppakeskus. Kalliita merkkikauppoja, mutta myös  H&M;   Zara ja Mango, sekä täkäläisiä edullisempia ketjuja.  Olisin halunnut  HenkkaMauriin, mutta ovet eivät auenneet vaikka niiden oli aika aueta.  Kovin oli tyhjää tuolla, ja monta  tyhjää kauppaa.   Mutta hevoset ja vaunut edelleen tuolla:)
Samana iltana  syttyi Hanukka-kynttelikön 5. kynttilä.  Tällaisia isoja kynttelikköjä  oli pystytetty useaan paikkaan  joka puolella,  ja tämä oli  toisella puolella katua.  Sunnuntaina sytytettiin viimeinen kynttilä.
Lauantai -aamuna, jolloin  suurin osa kaupoista ja  julkinen liikenne on kiinni,  huomasin ettei minulla ollut maitoa kahvia varten.   Onneksi lähelläni on kaksi myös sapattina  auki olevaa ruokakauppaa,   ja se lähempänä oleva on auki 24/7 , eli aina. Aamulla  kun vein Bambin aamupisulle, näin 2 Venäjänmustaterrieriä  puiston koripallokentällä,  kahden venäläisen  omistajansa kanssa.  Nämä kaksi ovat vielä nuoria,  mutta aika hienosti näkyivät osaavan jo tehdä kaikenlaista. Kun menin ostamaan maitoa, siellä nämä suloisuudet olivat kaupan edessä.
Illalla kaikki näyttää paremmalta...
Sunnuntaina olin menossa kolumbialaiseen tanssiesitykseen.  Näin puolitoista viikkoa sitten  Tel Avivin kaupungin nettisivuilla että kaupunki ja Kolumbian suurlähetystö tarjoavat ilmaisia lippuja  tanssiesitykseen Havana Clubissa.  Tilasin kaksi ilmaista lippua,  ja sovimme eksän kanssa  että tapaamme Havana Clubin edessä olevalla kadulla.
Havana Club on  tuossa edessä olevan Toha-rakennuksen lähellä.  Kun tulin sinne , en löytänyt klubin ovea, mutta odotin kadulla kuten olin sopinut.  Ihmettelin että näytti niin hiljaiselta, eikä näkynyt esitykseen  menossa olevia ihmisiä. Kun  eksä saapui,  kävelimme klubin ovelle, mutta siellä oli kaikki pimeää ja ovi kiinni!  Meidän lisäksi sitä ihmettelivät  3 naista.

Sitten katsoin sähköpostiani.  Olin viimeksi katsonut sähköpostiani joskus aamupäivällä.  Ja apua, klo 11.30 oli tullut  viesti että   esitys on peruttu, koska tämä kolumbialainen tanssiryhmä  ei ollut saanut maahantulolupaa!  Täällähän  suljettiin taas maa turisteilta  heti ensimmäisten omikron-uutisten jälkeen,   mutta esim.  Miss Universum-kilpailijat  (kilpailu ensi viikonloppuna Eilatissa) saivat erikoisluvan.   Arvatkaa harmittiko että  tuo niin odottomani esitys oli peruttu, ja se etten ollut katsonut sähköpostiani.   Eksä oli tosi ärtyyntynyt, sillä hän oli juuri maksanut kalliin parkkimaksun ihan turhaan,  ja  kyydin sijaan matkustin kotiin bussilla.    Ihme että   tuosta peruuntumisesta ilmoitettiin lähes viime hetkellä:(
Eilen , itsenäisyyspäivänä, oli sitten kivempi tapahtuma, eli suomalaisen Kirjakaktus-kirjaston itsenäisyyspäiväjuhlat  kirjastohoitaja Anun luona. Meitä oli tuolla tosi monta, mutta tässä oli vasta vähän paikalle tulleita.
Ja voi mitä herkkuja olikaan tarjolla.   Jokainen toi jotain,mutta etukäteen oli sovittu mitä tuodaan. Tässä Leenan upea  voileipäkakku.
Korvapuusteja ja joulutorttuja.
Ja karjalanpiirakoita ja muita herkkuja. 
Paikalle saapui myös Suomen viehättävä  suurlähettiläs täällä,  Kirsikka  Lehto-Asikainen. Harmikseni jouduin lähtemään tuolta  tosi aikaisin , sillä tällä viikolla  kotikadun yläpuolella olevalla kadulla   tehdään illalla ja yöllä taas kevytraitiotien vihreään linjaan liittyviä alustavia töitä , ja koko katu on silloin suljettu eikä bussini  tule mitenkään lähelle.   Töiden piti tällä viikolla kestää kaksi päivää, mutta nyt ne kestävätkin 4 päivää.  Eli tuli kiire ehtiä ennenkuin katu suljettaan. Kevytraitiotien pitäisi kulkea kodin vierestä vuonna 2027 ( epäilen....) ja edessä monta vuotta  kadun sulkemisia  ja öisiä ääniä .  Ensimmäisen , punaisen linjan,  piti kulkea jo nyt marraskuussa,  mutta sitä siirrettiin vuodella , ja nyt tehdään testiajoja ym. Torstaina on sitten suurlähettilään  itsenäisyyspäivävastaanotto, hieman jälkikäteen tällä kertaa.

torstai 3. toukokuuta 2018

Matkalla Suomessa osa 1

Hieman huhtikuun puolivälin jälkeen saavuin Suomeen ja Helsinkiin noin kahdeksi viikoksi. Tällä kerralla oli tosi jännää saapua Suomeen, sillä  edellisestä kerrasta oli 2.5 vuotta,  pisin aika minkä olen ollut poissa sieltä sen jälkeen kun muutin toista kertaa  pois Suomesta. Finnairin lento Suomeen on yölento, ja perille saavuttiin  klo 5 jälkeen aamulla, jolloin olo oli aika väsynyt unettoman yön jälkeen .  Onneksi lentokentän saapumisalueen  R-Kioski  on auki aikaisin, joten  sain hankittua  siellä SIM-kortin puhelimeeni, sekä ladattua 2 viikon matkat matkakortiini.  Koska edellisestä matkastani Suomeen oli kulunut niin pitkä aika, oli hieman outoa saapua koleaan kaupunkiin helteisestä Tel Avivista. Rautatieasemalle päästyäni en löytänyt bussilinjaa  jolla pääsee ystäväni luokse,  sillä bussilinjan numero oli muuttunut viime kerrasta. No lopulta   selvisi oikea bussilinja, ja pääsin kampsuineni ystävän luokse. Takaisin tänne tullessa saavuin sitten miellyttävän viileästä säästä kamalaan helleaaltoon, joka on jatkunut jo 4 päivää.
Ben Gurionin lentokentällä odottelin koneeseen pääsyä vastapäätä  etiopialaiskoneen henkilökuntaa-
Ihan Finnairin suoralla lennolla tulin perille...
Otin Suomessa todella monta valokuvaa, mutta puhelimella , vaikka kamera oli mukana.  En tosin käyttänyt kameraa kuin kerran, ja silloinkin vähän, joten kaikki kuvat on otettu kännykällä.   Koska haluan kuvat ym.  muistoksi tänne blogiin,  ja kuvia on paljon, jaan ne pariin postaukseen.
Vaikka olin todella väsynyt unettoman yön jälkeen, jaksoin mennä illalla toisen ystävän luo ihanalle illalliselle:)   Saapuessani oli vielä joitakin talven merkkejä: Töölönlahdessa oli vielä jäälauttoja, mutta parin päivän kuluttua nekin olivat jo sulaneet pois.
Seuraavana päivänä oli vierailu blogin merkeissä  Tuusulaan,   kuuntelemaan Kodin Terran uutta konseptia. En ollut koskaan aiemmin  käynyt missään Kodin Terran myymälässä, ja ihan Helsingin lähellähän ei sellaista olekaan, ja   suuri  myymälä oli todella mielenkiintoinen. Samana päivänä käyttöönotettiin  uusi konsepti kaikissa Kodin Terran myymälöissä Suomessa.
 Kuvassa S-Ryhmän vähittäiskaupan  Lasse Ketola puhumassa
Mielenkiinnolla kuuntelin  tuosta uudesta konseptista, ja kun ajattelin näitä 2 Israelin vastaavaa ketjua, huokaisin että heillä on Kodin Terrasta paljon oppimista. Täällä Israelissa toimivat amerikkalainen  Ace-ketju, sekä täkäläinen Home Center. Yksikään näiden 2 ketjun myymälöistä ei ole yhtä suuri kuin tuo Tuusulan Kodin Terra. eikä yhtä ihana....

Kodin Terrojen uuteen konseptiin kuuluu mm, seuraavia asioita:
  • Asioinnin helppoutta
  • Asiakkaan tarpeisiin pohjautuvia kokonaisratkaisuja
  • Asiantuntemusta ja luotettavuutta
  • Kodin Terra tarjoaa ratkaisuja kaikenlaiseen kodin remontoimiseen/uusimiseen; sekä ensikertalaisille että konkareille.
  • Myymälä ja myyjät auttavat , inspiroivat ja korostavat itse tekemisen mahdollisuutta. Voi tehdä vaikka pieniä muutoksia kerralla.
  • Kodin Terran työntekijöitä on koulutettu  rautaisiksi ratkaisijoiksi. Myyjät ratkaisevat aktiivisesti asiakkaiden haasteita.
  • Tuotteet on aseteltu  niin että niitä on helppo löytää, ja mallistot, tuoteinfot, laskurit ja käyttöoppaat ovat käden ulottuvilla.
Kodin Terrojen sydän on palvelumyyntialue, jossa matalien kalusteiden yli näkee koko myymälän. Eli konsepti takaa sen että myymälästä löytyvät helposti kaikenlaiset ratkaisut kodin pieniin ja suuriin muutoksiin, ja apua löytyy helposti ammattitaitoisesta henkilökunnasta.   Olispa niin täälläkin , sillä tällainen taitamaton poropeukalo  tuntee itsensä tyhmäksi tuollaisissa myymälöissä, mutta  näin ei ole Kodin Terroissa, sillä  ensikertalaisetkin saavat helposti apua ja toimivia ratkaisuja tuolla kodin pieniinkiin muutoksiin. 
Viimeinen puhuja oli Apulannan Sipe Santapukki, joka tuli kertomaan Apulannan yhteistyöstä Kodin Terrojen kanssa. Seuraaville asuntomessuille  Porissa rakennetaan Terra-talo,  ja  Apulannan pojat  sisustavat talosta 2 huonetta. Suuri yleisö pääsee tutustumaan Sipen ja Toni Virtasen sisustusideoihin paikan päällä.
Puheiden jälkeen oli jonkun verran aikaa tutustua myymälään ennen minibussin matkaa takaisin Helsinkiin.  Tuo myymälä on niin laaja että olisin hyvin voinut viettää siellä kokonaisen päivän, ja hieman harmitti että aikaa oli vain vähän. 
Lemmikin omistajana minua tietysti kiinnosti Kodin Terran eläinmaailma. Tuotteita erilaisille lemmikeille oli kattava valikoima, ja  ostin tuolta Bambille ötökkäpannan, joka oli Terrassa edullisempi kuin täällä eläintarvikekaupassa. Täällä  Israelissa on monen monta pientä  eläintarvikekauppaa,  joitakin ketjuja joilla omia kauppoja, mutta nekin usein aika pieniä,  ja supermarketeissa vain jonkun verran  lemmikkien ruokia.   Mieluummin kävisin ostamassa Bambin ruuat ym. tällaisesta kaupasta. Täällä tilaan Bambin ruuat puhelimella, ja ne tuodaan samalla hinnalla kotiin asti,
Ehdin vielä käydä  ihailemassa Kodin Terran puutarhaosastoa ennen Helsinkiin paluuta.

torstai 9. helmikuuta 2017

IMTM 2017 matkamessuilla

Eilen oli taas vuotuisten matkamessujen aika täälläpäin. IMTM (International Mediterranean Tourist Market) messut kestävät vain 2 päivää,ja yleisöllä on niihin vapaa pääsy iltapäivällä(aamut on varattu ammattilaisille). 
Messut olivat nyt ensimmäistä kertaa uudessa suuressa messupaviljongissa,mistä syystä näytteilleasettajiakin oli tällä kertaa enemmän kuin aikaisemmin.
Messuilla  oli mukana usean eri maan osastoja,sekä paikallisia matkanjärjestäjiä,sekä suurimpien kaupunkien matkailuosastoja. Kuvassa druusikylien osastolla oleva muusikko.
Druusien osastolla sai myös maistaa rullaksi käärittyä ohutta druusileipää,jonka sisällä oli labneh jugurttijuustoa sekä zaatarmaustetta.
Hän edusti Nazareth Village-paikkaa,jossa tutustutaan Raamatun aikaan.
En kuvannut paljon messuilla,sillä keskityin enemmän kiertämiseen,mutta oli mielenkiintoista nähdä siellä Ruandan edustaja.Mehän muistamme  Ruandan surullisen kansanmurhan,joten on mukava tietää että tänään siellä on myös paljon nähtävää vierailijoille.
Taiwanissa olisi mielenkiintoista vierailla.
Suomi oli tällä kertaa kivasti esillä messuilla.
Messuilla oli pohjoismainen osasto,jossa Norjan,Ruotsin ja Suomen messupisteet. Kuvassa Suomen suurlähetystössä harjoitteleva viehättävä Maria.
Osasto oli kaunis,ja Suomen pisteessä oli paljon hyvää materiaalia:)
Kyproksen osastolla tanssittiin
Panaman osastolla nähtiin kaunista panamalaista tanssia. Tanssin nimi on tamborito (pieni rumpu) ,ja se on Panaman kansallistanssi.
Kaikki halusivat kuvaan tanssijoiden kanssa.
Tanssijoiden puvut ja päähineet ovat kaunista katseltavaa.

tiistai 11. lokakuuta 2016

Suomi-faneja

Hostellin katolta näkyi mm . tällaisia rakennuksia
Eilen oli taas suomalainen kirjasto;tällä kertaa normaalia myöhemmin koska viime maanantaina täällä oli pyhä(Kirjasto on aina kuun ensimmäisenä maanantaina). Kirjaston jälkeen Anneli ja minä ajoimme bussilla rantaan päin,sillä ihan sen lähellä,Hayarkon 48-hostellissa piti olla Suomeen liittyvä tapahtuma Kyseessä oli kulttuurivaihtoa,ja Facebookin mukaan suomalaisilla oli tapahtumaan ilmainen sisäänpääsy,ja drinksukin.Tapahtuma oli tuon mukavan ja siistin ,ihan rannan vieressä olevan hostellin katolla.(Kaikki siellä ottamani kuvat ovat tärähtäneitä...)
Huomasimme Annelin kanssa olevamme ainoita suomalaisia;Suomen suurlähetystössä harjoittelijana olevan Teemun lisäksi,joka oli kutsunut meidät.  Kattoterassi alkoi täyttyä ja suurin osa kuului puhuvan venäjää... Mutta sitten löysimme tämän kuvassa näkyvän niin miellyttävän nuoren miehen,joka oli käynyt jonkun suomenkielen kurssin,opettelee sitä itsekseenkin ja rakastaaa Suomea!Todellinen Suomi-fani! Talin kanssa saattoi ihan keskustellakin suomeksi,tosin aina välillä piti kääntää joku sana. Anneli taas löysi argentiinalaisen neitokaisen,joka oli teininä viettänyt vaihto-oppilasvuoden pohjoisessa Suomessa,ja rakastunut Suomeen ja salmiakkiin. Suomi-faneja näkyy olevan paljon:) Tännä luokseni kohta tuleva amerikkalainen Nancy on ollut teininä vuoden vaihto-oppilaana Ruotsissa,ja pystyy monen monen vuoden jälkeen vielä puhumaan ja kirjoittamaan hyvin ruotsia:) Välillä puhummekin ruotsia,silloin kun emme halua että meitä ymmärretään;D
Baarissakin oli Suomen lippu:)
Kuva täältä
Ja eilen avattiin Moskovassa täkäläisen Cofix-halpiskahvilaketjun ensimmäinen Venäjän piste. Jonottajia näkyi olevan paljon,eikä ihme sillä kaikki tuolla maksaa 50 ruplaa,eli paljon paljon vähemmän kuin kahvikuppi esimerkiksi Starbucksissa. Cofixikin,jolla on täällä jo toistasataa pistettä,on tarkoitus avata satoja Cofix-pisteitä eri puolilla Venäjää. Hieman harmittaa että hinnat tuolla ovat halvemmat kuin täällä ,ja valikoimakin kuulemma suurempi. Moskovan Cofixissa kuulemma saa porkkanamehua kermavaahdolla,(näin kuulemma sitä juodaan Venäjällä..) ja syrnikilettuja,mitä täällä Israelin Cofixeista ei saa.Seuraavaksi ketju kuulemma laajenee Englantiin.

tiistai 24. marraskuuta 2015

Ihanat eläimet Meidän Viikonloppu-messuilla

Että nämä kesyrotat ovat hurmaavia....
Lauantaina aamuyöllä palasin kotiin 2 viikon Helsingin reissulta,jonka aikana  kävin vaikka missä. Taisin myöhästyä lumen tulosta muutaman tunnin,olisi ollut kiva nähdä luntakin tuolla reissulla,mutta sen sijaan  oli paljon sadetta. Ihan reissun alussa kävin Messukeskuksessa Meidän Viikonloppu-messuilla,jossa oli samalla kertaa monta erilaista messutapahtumaa.
Veljeni oli messuilla myymässä Ceramico-raastelautasiaan,ja pääsin sitä kautta messuille.
Joulu oli tietenkin myös läsnä messuilla.
Näytti houkuttelevalta istuimelta...
Mutta sitten innostuin kun tajusin että siellä on myös eläimiä ja messukäynti venyikin suunniteltua pidemmäksi...
Siellähän oli vaikka mitä!
Kauniit lampaat
Komea kani.
Mutta nämä kesyrotat olivat niin hellyttävän näköisiä. Fiksujakin ovat.
Rakastuin myös tähän koirarotuun: Prahanrottakoira;kuin Bambi pienoiskoossa vaikka eivät kuulemma  ole sukua.  Messuilla oli myös kissoja ,lintuja ja itse asiassa vaikka mitä eläimiä,ja eläinrakkaalle riitti paljon nähtävää.