Näytetään tekstit, joissa on tunniste nelkytplutblogit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nelkytplutblogit. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Sairaalareissu


Viikko sitten sunnuntaina olin luvannut kotikadullani asuvalle Evelynille  että tulen hänen seurakseen , kun  hän menee sairaalaan tarkistuskäynnille. Hänelle tehtiin leikkaus (aivoaneurysma) viime kuussa,   ja nyt oli aika hänet leikanneelle  kirurgille.  Hänen tyttärensä ei voinut viedä häntä eikä poikakaan,  ja koska  aivoleikkauksen jälkeen voi olo olla hieman  hutera,  ei hän voinut mennä sinne yksin. Matkustimme kahdella eri bussilla Sheban sairaalakompleksiin,  joka on Israelin suurin sairaala.   Bussi kiertää valtavaa sairaala-aluetta,  ja eri klinikkojen kohdalla on pysäkkejä.  Evelynillä oli aika tilattu päärakennuksen klinikalle. Oli sateinen aamu kun saavuimme päärakennuksen kohdalle.
Päärakennuksen alueella on myös hotelli ja kauppakeskus.
Päärakennuksen aulassa roikkui kivoja valkoisia lamppuja.
Käytävällä oli eri kohdissa jättimäisiä tuoleja,  jotka oli maalattu eri teemoilla.  Jouduimme odottelemaan kirurgille pääsyä ihan kamalan kauan, sillä edellisellä viikon torstaina  kirurgi oli joutunut  kesken kaiken lähtemään kiireelliseen leikkaukseen,  ja niinpä  ensin hänen vastaanotolleen pääsivät ne jotka eivät torstaina päässeetkään vastaanotolle.  Lopulta Evelynkin pääsi kirurgille  pitkän odotuksen jälkeen,  ja kaikki hyvin.
Näkymä kauppakeskuksen ikkunasta
Viime  viikko oli aika talvinen,  mutta aina välillä paistoi aurinkokin. Tällä viikolla lämpenee.

Tel Avivin rantakatua
Kuten varmaan olette huomanneet, hehkutan aina "talvista" pilvistä säätä, mutta se vaan on niin paljon parempi kuin  kesän kostea kuumuus.  Talvista viikkoa oli edeltänyt lämmin ja aurinkoinen viikko, ja oli hyvä kävelysää.

Yksi ranta-alueen suosituimmista kuvauspaikosta:)
Sataman puisella dekillä joogailtiin; siellä on ilmaisia joogatunteja aina perjantai-aamuisin, jos sää sen sallii.

Hyvää tulevaa viikkoa ja laskiaistiistaita.  Täällä laskiainen näkyy ainakin ruotsalaisen Fika-leipomon laskiaispullissa:D

perjantai 19. lokakuuta 2018

Terveiset Helsingistä

Terveiset täältä Helsingistä, jonne tulin eilen aikaisin aamulla, yölennon jälkeen. Ensimmäinen  päivä  meni vähän sumussa kun en ollut nukkunut, mutta tänään olo oli jo parempi. Tämän postauksen olen muuten tehnyt kännykällä.
Upea ruska, ehdin nähdä onneksi🐱🍁
Tänään olin I Love Me -messuilla, tosi mukavat messut. Tämä postauksen teko puhelimella on yhtä hankalaa kuten ennenkin, joten lyhyt postaus. 

tiistai 7. marraskuuta 2017

MakroTex :Ympyrä

MakroTexin aiheena on tällä kertaa ympyrä, ja minähän pidän ympyröistä.  Valitsin ympyräkuvaani tämän tarjoilulautaseni, josta pidän paljonkin, mutta harmittelen että vasemman puolen reunassa on rikkoutumia.  Lautanen ei edes ole vanha, mutta se on kaapissa ollut muiden lautasten alla (tilanpuute...)  ja olen kai liian kovakouraisesti lisännyt muita tavaroita tämän päälle.  Oikealla oleva valoisa kohta tulee lampun valosta, kun nyt illalla kuvasin lautasen lampun alla.

Muut MakroTex-ympyrät löytyvät täältä.


keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Nyt siivotaan

Ensi maanantaina illalla alkaa Pesah-juhla,ja sitä ennen pitää tehdä perusteellinen kevätsiivous.  Tämä onkin paras aika täällä hankkia siivousaineet sillä ennen pyhää ne ovat tarjouksessa. Kevätsiivous tähän aikaan on muutenkin paikallaan,etenkin keittiössä,sillä lämpimämpi sää tuo mukaansa myös ötököitä,joten on hyvä käydä läpi keittiön kaapit.  Pari vuotta sitten olin ostanut jotain irtotuotteetteena jossa taisi olla  joku toukka,ja lähes koko kesän taistelin niitä ötököitä vastaan ja sain heittää pois monta lasipurkillista papuja,jauhoja ym. sillä ne ötökät jopa pääsivät kannen kautta lasipurkkiin.  Itse en nyt ostanut  siivousaineita,sillä niitä oli tarpeeksi muutenkin kotona,ja sitäpaitsi teen osan siivousaineistani  itse.
Viikko on tähän asti ollut monipuolinen mitä säihin tulee:sunnuntai oli ihanan viileä ,ja satoi,ehkä viimeisein kerran ennen vuoden loppupuolta.
Talven loppumisen huomaa myös siitä,että ravintoloiden ja kahviloiden terassien lasipaneelit korjataan pois kuten tässä tapahtuu. Minä tykkään kun terassi on katettu,mutta seuraavan kerran lasipaneelit ilmestyvät sitten kun on taas talvi.
Poli House-hotellin uima-allas katolla.Tätä kävimme katsomassa jo pari viikkoa sitten kun Annelin poika kävi vierailulla täälläpäin.Katolla on hyvät näkymät Välimerelle.
Yksi suoskkikulmistani kaupungissa. Nämä vanhemmat talot ovat niin paljon kauniimpia kuin uudet.
Viehättävä vanha restauroitu rakennus edellisen kulman lähellä, uudemman ison toimistorakennuksen kyljessä.
Maanantaina meillä oli viimeinen kirjastoilta ,paikassa jossa Tel Avivin suomalainen kirjasto on sijainnut 34 vuoden ajan. Talo menee remonttiin ja vuokrataan,joten kirjasto joutui sieltä pois. 3000 kirjan kohtalosta oli suuri huoli,sillä mikään taho ei niitä huolinut,mutta onneksi kirjastonhoitajamme Anu Juudean Jupinat-blogista päättikin siirtää kirjaston omaan kotiinsa,vähän pienemmässä mittakaavassa sillä kaikki 3000 kirjaa eivät olisi heille mahtuneet.
Vaikka kirjasto joutuukin muuttamaan tuosta kauniista paikasta niin meillä kävi tuuri että Anu pelasti kirjaston:) Tel Avivin kirjasto on aina ollut niin paljon enemmän kuin pelkkä kirjasto: se  on ollut täällä asuvien suomalaisten kohtauspaikka,jossa on vietetty monet juhlat.
Vasemmalla Sirpa,kirjaston puuhanaisia,sekä Irja  joka on kaikki vuodet hoitanut kirjaston kahvitarjoilut.
Tänään muistelin kaiholla sunnuntain viileää ja pilvistä säätä,sillä lämpötila kipusi yli 30 asteen! Aamulla oli vielä tosi miellyttävää sillä tuuli kovaa ,mutta myöhemmin kun ei enään tuullut tuntui kyllä tosi lämpimältä.Ei tosin niin pahalta kuin kesällä sillä ilman kuivuus tekee tästä helteestä ihan siedettävän ,toisin kuin kesällä.  Tuo aamun tuuli oli kyllä aika paha,sillä Kfar Saban kaupungissa puu kaatui naisen päälle,joka sai kuolettavan iskun päähänsä. Kuuma sää jatkuu vielä huomennakin.

torstai 23. maaliskuuta 2017

Kauneinta aikaa

Luonnon puolesta tämä osa kevättä on sitä kauneinta kevättä:villiunikot kukkivat yhdessä kruunukakkaroiden kanssa,ja tästä ei saa tarpeekseeen sillä se on niin kaunista.
Keskiviikkona iltapäivällä peruuntui tapaaminen,ja ajattelin sen sijaan mennä Bambin kanssa bussilla Tel Avivin puolelle yhteen lempipuistooni, Kun tulin pysäkille huomasin että bussi oli juuri mennyt ohitse,ja seuraava tulisi vasta puolen tunnin kuluttua. Laskin että tulisimme takaisin kun on jo pimeää,joten luovuin ajatuksesta ja tein sen sijaan Bambin kanssa lenkin lähiseudulle:alueelle jossa käyn aivan liian harvoin. 10 minuutin kävelymatkan päässä sijaitsee tämä outlet-kauppakeskus,jossa kenkiä  ja vaatteita saa edullisemmin,mutta olin ihan unohtanut paikan olemassaolon. Bambin kanssa en voinut oikein käydä kaupoissa mutta huomasin että keskuksessa ollut kahvila oli vaihtunut Roladin-ketjun kahvilaksi ,ja päätin käydä siellä espressolla.
Kahvila toimi itsepalveluperiaatteella (harvinaisempaa täällä) ja jonossa seistessä ehdin katsella hieman ympärilleni.Roladin-ketjun tuotteet ovat tosi herkullisia.
Suolaisia piirakoita. Bambia tietysti houkuttelivat nämä tuoksut,ja se olikin koko ajan vetämässä minua näiden suuntaan..
Mitä ihanuuksia,mutta otin espressokuppini ja menin ulos istumaan.Bambille olin ottanut vesikupin ja vettä.
Espresson jälkeen ylitin kadun,ja toisella puolella sijaitsee kaupungin maatilan galleria.Se on tosin auki vain viikonloppuisin  ja maanantaina iltapäivällä,joten sain tyytyä katsomaan sitä aidan kautta.
Nämä kukkaset ovat niin ihania. Olisin poiminut mukaani kimpun  keltaisia kruunukkaroita mutta lähes jokaisessa oli jonkinlainen pieni ötökkä.Näiden aika on ihan kohta ohi,joten pitää nauttia näistä niin kauan kuin voi.
Kaupungin maatila on tarkoitettu koululaisryhmille,enkä minä yksityishenkilönä pääse tuonna(kysyin kerran). Mutta aidan raot ovat sen verran leveät,että tätä vehreyttä voi ihailla myös aidan takaa.
Kyllä teki mieli tätä parsakaalia...Olen muuten  koko talven syönyt tosi ahkerasti parsakaalia:kiitos halpismarketin jossa sitä on  ollut todella edullisesti. 
Komeat salaatitkin näkyivät yhdestä kohtaa.
Krasseja.
Maatilan toisella puolella on omakotitaloja. 
Tälle alueelle pitää kyllä tehdä lisää kävelyretkiä ennen kuin tämä vehreys katoaa..