tiistai 31. maaliskuuta 2009

Vähän valittelua....

Elävä patsas Tel Avivin taide/käsityötorilla.Kävelykatu muuttuu tiistaisin ja perjantaisin taide-ja käsityötoriksi.

En yleensä valittele täällä blogissa ,mutta nyt piti hieman purkautua tänne.Tänään Israel sai uuden hallituksen,ja en voi käsittää, että siinä on yli 30 ministeriä, samalla kun rahoja ei löydy korjaamaan jätevesitilannetta.Siis pohjoisessa Israelissa samoin kuin täällä keskisessä Israelissa jätevedet pääsivät valumaan mereen, koska systeemit eivät olleet kunnossa.Ja mikä estää niiden kunnostamisen, rahapula tietenkin. Mutta rahapula ei estä yli 30 ministerin hallituksen muodostamista, ihmeellistä. Siihenhän uppoaa mielettömästi rahaa, jokaisella ministerillä täytyy tietenkin olla auto,ja toimisto, ja avustajat ja muutakin.Iso osa ministereistä on vielä kaiken lisäksi salkuttomia ministereitä,joilla ei edes tule olemaan mitään kunnon tekemistä.Kamalaa rahan tuhlausta!

Viime vuonna lakiesitys, joka rajoittaisi ministerien määrän 18 ministeriin, pääsi läpi ensimmäisellä kierroksella, mutta ei päässyt kolmannelle kierrokselle,jolloin laki olisi tullut voimaan. Niin kauan kuin tuollaista lakia ei ole, täällä on tuollaisia järjettömän suuria ja turhia hallituksia. Kaiken lisäksi uusi pääministeri Nataniyahu vielä kritisoi aikoinaan Olmertin hallitusta juuri siitä ,että siinä oli liikaa ministereitä.Ja mitä teki itse,ihan samaa.Kaksinaamainen ärsyttävä pääministeri!

Violetti kollaasi

Ajattelin tällä viikolla kokonaan skipata viikon kollaasin,kun oli niin vaikea väri, mutta löytyi sitten vähitellen ainakin jotain lilalle vivahtavaa.Violetti onkin tosi haastava väri;edellinen väri turkoosi tuntuu jopa helpolta tämän rinnalla.Mulla ei ollut yhtäkään kokonaan violettista juttua kotona, vaikka väri mielestäni kaunis onkin.Monien tavaroiden kohdalla piti miettiä oliko se oikeastaan violettia vai ehkä siniselle vivahtavaa purppuranpunaista ja niin edelleen.

Kollaasissa oli näitä juttuja: alimmassa ruudussa vasemmalla sukka, sitten väripulveria, jota tilasin kakunkoristelua varten Englannista, mutta se ei tainnutkaan olla syötävä versio, sitten violetille vivahtavia kukkia, koru, joka näyttää siniseltä ,mutta kyllä se on violettikin, valosta riippuen joko violetti tai siniselle vivahtava,sitten kaunis kortti ja lopulta Picasson maalauksen innoittama huivi.

Muita kivoja violetteja kollaaseja löytyy täältä..

maanantai 30. maaliskuuta 2009

Kevät on saapunut….

Kiinanruusut                  Kiinanruusut kukkivat joka puolella

Kevät on täälläpäin kaunein vuodenaika;silloin on kaikkein vehreintä ja kaikkialla kukkii.Kesällä kaikki kuivuu eikä ole yhtä kaunista. Otin hieman kuvia; en voi olla kuvaamatta nyt kun kaikkialla kukkii!

Viikonloppuna olin vieraisilla ja koiraa ulkoiluttaessa en voinut olla ihailematta kerrostalon takana ollutta, juuri kunnostettua puutarhaa.AloetSieltä löytyy muunmuassa tällaisia kukkivia aloekaktuksia

Iiriksia                             Iiriksiä oli myös

KUVAT 003            sekä kukkiva puu kukkivien kaktusten keskellä

Kumkvat puu Sinne oli myös istutettu muutamia pieniä kumkvattipuita. Kuvaamisen jälkeen puussa oli vähemmän hedelmiä…….;-)

Ruusut

Erivärisiä ruusupensaita oli myös paljon:punaisia ja valkoisia ruusuja

ruusut valkoiset         Kävelimme lähellä olevaan Tel Avivin keskuspuistoon.

Pilvenpiirtajat Oli pilvistä ja takana näkyy Tel Avivin pilvenpiirtäjiä. 2 pyöreän vasemmalla olevan tornin suunnittelussa on ollut mukana kuuluisa ranskalainen suunnittelija Philippe Starck.

Joki Puiston läpi virtaa Yarkon-joki, tässä kuvassa se näkyy tosin huonosti tuolla puiden alta.

Pensaat Tänään otin vielä pari kuvaa kukkivista pensaista…

sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

Sunnuntaiklassikko 29.3

Myöhäisessä teini-iässä tutustuin amerikkalaisen kämppäkaverin kautta the Rochesien musiikkiin ja olin myyty! The Roches koostuu 3 amerikanirlantilaisesta siskoksesta, Maggie, Terre ja Suzzy Rochesta, jotka ovat levyttäneet ja esiintyneet 70-luvun puolivälistä lähtien. Ihastuin siihen, miten hyvin he lauloivat yhteen ääneen. Ja laulujen sanoituksiin,joista jotkut ovat hauskoja. Ihastus on säilynyt kaikki nämä vuodet, ja minulla on osa heidän albumeistaan.Oli enemmänkin,mutta ne olivat kaseteilla.Viimeisin albumi , Moonswept, ilmestyi vuonna 2007.

Rochen siskokset tulevat erittäin musikaalisesta perheestä.Maggien poika on julkaissut 2 albumia , ja Suzzyn tytär Lucy Wainwright Roche on myös julkaissut musiikkia. Lucy on Suzzyn tytär suhteesta Loudon Wainwrightin kanssa, ja Lucyn puolisisaruksia ovat Rufus ja Martha Wainwright, joiden musiikista pidän paljon, erityisesti Marthan musiikista.Siitä voisikin tehdä erillisen sunnuntaiklassikkopostauksen.....

Halusin laittaa tänne videona kappaleen Big Nuthing, mutta sen pystyy laittamaan ainoastaan linkkinä. Laitoin sen sijaan hauskan laulun Mr Sellack. Kuunnelkaa sanoja ;-)

Muita sunnuntaiklassikkoja voit kuunnella täällä.

P.S. Olin pistanyt taman ajoitukseen perjantaina,niin etta se olisi julkaistu sunnuntaina aamuyona.Ei toiminut! Onko muilla ollut ongelmia ajoituksen kanss?

torstai 26. maaliskuuta 2009

8 faktaa minusta

Sara haastoi minut kertomaan 8 faktaa itsestäni. Sara on ruotsalainen tanssija, joka kuuluu nyt israelilaiseen tanssiryhmään,joka tällä hetkellä on Euroopan kiertueella. Kuvauksellinen Sara kirjoittaa blogiaan englanniksi.

Olen aikaisemmin kertonut 6 faktaa itsestäni ruokablogissani, mutta se oli jo kauan sitten.Nyt sitten tässä pari faktaa:

Pieni me

  1. Olen eläinrakas ja ottaisin mielelläni lisää eläimiä ,jos vain voisin…
  2. Olen suklaaholisti, mutta yritän parhaani mukaan pitää suklaahimoani kurissa.
  3. Musiikki on tärkeää,;en voisi elää ilman musiikkia
  4. Pidän pyöreistä esineistä
  5. Minun on vaikeaa heittää pois sanomalehti,jota en ole kokonaan lukenut..
  6. Annan helposti anteeksi,paitsi äärimmäisissä tapauksissa
  7. Rakastan matkustamista;matkustaisin usein jos voisin.
  8. Inhoan yksinasumista

Ja jotta Sarakin tätä ymmärtäisi, niin tässä samma på svenska..

  1. Jag älskar djur och skulle gärna ta till djur, om jag bara kunde…
  2. Jag är chokladholist, men gör mitt bästa för att hålla i kontroll min åtrå för choklad
  3. Musik är viktigt för mig;skulle inte kunna leva utan musik
  4. Jag gillar runda saker
  5. Jag har svårt att kasta bort tidningen som jag inte hunnit helt läsa
  6. Jag förlåter lätt, utom i extrema fall
  7. Jag älskar att resa; skulle resa ofta om jag bara kunde
  8. Jag hatar att bo ensam

keskiviikko 25. maaliskuuta 2009

Turkoosi kollaasi

Tämän viikon värikollaasin väri turkoosi on ihana väri, mutta kyllä oli vaikeaa löytää mitä laittaa kollaasiin. Vaikka pidänkin kovasti tuosta väristä, en kyllä montaakaan sen väristä esinettä kotoa löytänyt. Välimeressä tietenkin on ihanan turkooseja sävyjä, mutta en jaksanut meren äärelle mennä kuvaamaan,ja muutenkin on luonnosta aika vaikeaa löytää turkooseja sävyjä. Ja tällaisia juttuja sitten löytyi..
  1. Vasemmalla alareunassa pyyhe Kreikasta
  2. Sen yläpuolella turkoosi ovi (jota olisi pitänyt kuvata paremmin) ja seinäpiirrustus turistihostellissa Jaffassa.
  3. Sitten turkoosinsävyinen hellemekko
  4. jonka alla turkoosi kori täynnä passionhedelmia, sen vieressä
  5. osa nitojaa
  6. sitten pyöreä IKEAn ajastin
  7. pelikortit
  8. ja ihanat kesäkengät
Lisää kollaasejä löytyy napin takaa....

maanantai 23. maaliskuuta 2009

Templarien talot

Tänä aamuna menin klinikalle hakemaan mammografian tulokseni (kaikki ok :-) ja sieltä pois tullessani kävelin Saronapuiston ohitse. Otin pari kuvaa templarien taloista. Templarit olivat saksalainen messiaaninen ryhmä,jotka perustivat siirtokuntia silloisen Palestiinan alueelle, esimerkiksi Haifaan ja Jerusalemiin (the German Colony) .Saronan siirtokunta perustettiin vuonna 1871 ja se ,kuten muutkin templarien siirtokunnat, rakennettiin saksalaisten kaupunkisuunnitelmien mukaisesti.

Talojen lisäksi templarit perustivat maatiloja, yrityksiä, hotelleja sekä järjestivät kuljetuksia pyhiinvaeltajille. Jokaisessa siirtokunnassa oli yhteisötila sekä kouluja. Templarit perustivat omia leipomoita, vaunujen korjauspajoja, metallipajoja sekä muita yrityksiä. Vähitellen he myös oppivat puhumaan hepreaa, mutta kaikki kirjoitettu materiaali oli saksankielistä.

Templarien lapsia 1900-luvun alussa

Templarit ajettiin kuitenkin pois Palestiinasta ensimmäisen maailmansodan aikana ,brittien valloitettua alueen ottomaaneilta. Heille templarit olivat vihollisen edustajia. Sodan jälkeen templarit palasivat takaisin.Sarona oli huonossa kunnossa, mutta templarit kunnostivat alueen saatuaan briteiltä korvauksia.

Useat templarit alkoivat kuitenkin kannattaa natsien ideologiaa 30-luvulla natsipuolueen noustessa valtaan Saksassa. Natsipuolueen haarakonttoreita perustettiin jokaiseen templarisiirtokuntaan ja useat natsipäälliköt vierailivat niissä. Saronan miehet ja naiset ottivat Adolf Eichmanin innostuneesti vastaan. Suhteet juutalaisiin Palestiinan alueella katkesivat ja templarien tuotteita ei enään ostettu.Toisen maailmansodan alku merkitsi lopun alkua templarien siirtokunnille.Britit karkoittivat heitä Saksaan sekä Australiaan. Templarit saivat korvausta menetetystä omaisuudesta.
Saronan alue on aivan lähellä Tel Avivin keskustaa. Osa rakennuksista siirrettiin pala palalta ja alueiden ympärille rakennettiin puisto. Olen ymmärtänyt, että rakennuksille etsitään vuokraajia,jotka kunnostaisivat talot ja perustaisivat sinne esimerkiksi ravintoloita. Talot eivät ole mitenkään kauhean kauniita,mutta ovat silti viehättäviä ja ympäröivä puisto tekee alueesta vielä viehättävämmän.
Ja asiasta toiseen: jokin aika sitten kirjoitin puluongelmastani ja miten en ollut saanut karkoitettua pyykinkuivaustasanteelleni majoittunutta pulupariskuntaa.Ja miten hellyin nähdessäni siellä pulunmunan.

No, pulupienokainen tuli maailmaan parisen viikkoa sitten.Äitipulu istui yli viikon sen päällä ja ihmettelin asiaa, mutta kai oli vielä sen verran viileää, että pikkupulu tarvitsi lämpöä. Isäpulua taas en ole aikoihin nähnyt. Tänään otin kuvan pululapsesta, ja sitä ei tosiaankaan voi kauniiksi kehua......Kunhan se tuosta vielä kasvaa niin häätö on edessä....