tiistai 16. maaliskuuta 2010

Purim-kulkue


Klikkaa kuva suuremmaksi
2 viikkoa sitten, vieraitteni tänne tullessa täällä oli Purim-juhla,josta olen kirjoittanut aiemmin viime vuonna.Eri kaupengeissa järjestetään silloin kulkueita,ja suurin niistä on aina nykyisessä kotikaupungissani Holonissa.Kulkuepäivä,helmikuun 28. oli harmaa ja erittäin sateinen,joten kulkue siirrettiin seuraavaan päivään.Olin siitä mielissäni,sillä näin vierailleni tarjoutui tilaisuus nähdä värikäs kulkue.Mutta kuinkas sattuikaan,myös maanantaina maaliskuun ensimmäisenä päivänä satoi,ja monet kulkueessa mukana olleet,kevyesti pukeutuneet pikku tanssijat ,taisivat kastua aika pahastikin. Ylläolevassa kollaasissa näkyy joitakin kulkueessa  näkyneitä hahmoja.
Paljon ilmapalloja ja muutenkin värikästä..
Tänä vuonna kulkueen teemana oli ooppera(viime vuonna ymäristösuojelu) vaikka se ei aina ihan näkynytkään.
Ja tietenkin alkoi satamaan juuri kun kulkueen piti alkaa.....
Onneksi ei silloin ollut kauhean kuumaa;olis nalleilla muuten ollut kuumat paikat....
Ja Bambikin oli tietysti mukana katsomassa....
Kaikki kuvat ovat ystäväni L:n ottamia

maanantai 15. maaliskuuta 2010

Tämän vuoden euroviisuehdokas




Israelin tämän vuoden euroviisuehdokas valittiin muutama tunti sitten.Lahjakas ja todella hyvä-ääninen laulaja Harel Skaat (joka aikoinaan löytyi "Tähti on syttynyt " ohjelmasta) lauloi 4 laulua,joista yleisö valitsi tämän "Sanat"-nimisen kappaleen.Todella kaunis chanson-tyyppinen laulu.

Jerusalemissa

Vieraitteni täällä ollessa piti tietysti matkata myös Jerusalemiin,ja niinpä menimmekin sinne tasan viikko sitten.Yllä olevassa kuvassa on kollaasi armenialaisesta ihanasta keramiikasta:ystävät ostivat joitakin kippoja ja minäkin yhden pienen. Minut näkeekin tuossa keskellä kuvaa ottamassa...Kuvaa klikkaamalla näkyvät ihanat astiat paremmin. Jerusalemiin otin myös Bambi-koiran,sillä en löytänyt sille päiväksi hoitopaikkaa,kun päätimme lähteä Jerusalemiin.Bambihan on pieni helposti kuljetettava koira, ja sillä on oma koiran kantokassi,jonka sivuilla verkkomainen kangas,josta se pystyy näkemään ympäristöään.Matka kimppataksilla sujuikin ihan hyvin,ja matkasimme Jerusalemin vanhaan kaupunkiin kävellen.Kimppataksi toikin meidät vain lyhyen kävelymatkan päähän.
Ystävät halusivat nähdä Pyhän Haudan kirkon,ja minä jäin Bambin kanssa aukion reunalle odottelemaan siksi aikaa.Pian tulikin eräs kauppias äkäisenä ilmoittamaan,että siellä ei saa olla koiran kanssa,koska kyseessä on pyhä paikka. Laitoinkin Bambin kantokassiinsa,mutta pian tuli poliisi ajamaan minut sieltä ulos! Oli se mokoma kauppias mennyt kantelemaan,että olin siellä koiran kanssa! Vaikka se oli siinä kassissa.
Jouduin odottelemaan heitä sitten koko alueen ulkopuolella,josta tämäkin kuva on otettu. Kävelimme vanhassa kaupungissa,ja hämmästyin Bambin aiheuttamista reaktioista arabipuolella. Ehkä he eivät ole tottuneet koiriin siellä,mutta pikkuista Bambia tuijotettiin ja pelättiinkin kuin  jotain Marsista tullutta olentoa. En ole koskaan aikaisemmin törmännyt sellaiseen. Yksi äiti tosin pyysi ,että antaisin hänen lapsensa taputella koiraaa,mutta lapsikin pelkäsi  Bambia.
Tullessamme sitten näille kujille,eli Via Dolorosalle,meidän perässämme tuli joukko varhaisteinejä,jotka rupesivat hieman härnäämään. Yksi yritti vetää Bambin hännästä,toinen yritti irroittaa hihnan,ja lopuksi yksi pojista potkaisi Bambia,jonka jälkeen he juoksivat kovaa pois..Olimme järkyttyneitä,mutta onneksi potku ei ollut kova,ja Bambi selvisi pienellä säikytyksellä.                             
Ressukka,se taisi olla aika järkyttynyt itsekin.  Se riitti meille,ja lähdimme siltä alueelta pois.
Seuraava etappi oli Itkumuuri.Tosin minä olin ihan sivulla,sillä kassissa olevan Bambin vuoksi en päässyt alueelle;ystävät kävivät siellä katsomassa.Takana näkyy El Aqsa-moskeijan kultainen kupoli.Kiersimme vielä vanhan kaupungin juutalaiskorttelin,jossa Bambi sai rapsutuksia  eräältä papparaiselta,ja sieltä sitten lähdimme lounaalle vanhan kaupungin ulkopuolelle.Opin tästä,että ainakaan Jerusalemiin ei ole fiksua ottaa koira mukaan. Tel Aviv on niin koiraystävällinen,etten osannut odottaa ihan tuollaista kokemusta muualla.

sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Kuumaa ja aavikkotuulta

Viime viikolla saimme taas joko nauttia  tai kärsiä kuumasta ,kuivasta aavikkotuulesta,sharavista(arabiaksi hamsin).Taivas oli enimmäkseen harmaa ja lämpötila kohosi 35 asteen tienoille. Koska tuuli tuo mukanaan hiekkapölyä, tuntuu ilma tavallista raskaammalta,ja astamaatikkojen onkin hyvä silloin välttää liiallista ulkonaoloa. Lämmin ilma sai ihmiset,etenkin nuoret,  valtaamaan Tel Avivin ranta-alueet. Itse en lainkaan pidä tästä sääilmiöstä,ja sen aiheuttama kuumuus on minulle kärsimystä,mutta toinen täällä vierailleista ystävistäni nautti kuumuudesta onnellisena,kun taas toinen ystävä kärsi siitä kuten minä.
   Iltapäivällä näytti tältä....
Torstai-iltana näytti tältä auringonlaskun aikaan
Oli kuumaa......ja nyt huomenna taas pitäisi olla samoin,huh! Rakkaalla lapsella,eli tuulella, on muuten monta nimeä,joita voi lukea täältä.

lauantai 13. maaliskuuta 2010

Iltapäivä puistossa

Toissaviikon lauantaina kävelin vieraitteni  kanssa Tel Avivin Yarkon-puistossa pitkin ja poikin. Yarkon-puisto on valtava keskuspuisto pohjoisessa Tel Avivissa,jonka voi alkaa Tel Avivin satamasta ja lopettaa Ramat Ganin kaupungissa.Kävelimme todellakin pitkään,ainakin 4 tuntia, mutta katsottavaa oli niin paljon,että pysähtymisiäkin oli useampi.Yarkon-joki kulkee koko puiston halki.
Tähän aikaan vuodesta on vielä todella rehevää,ja keltaisia kukkia on kaikkialla.Rakastan tätä vuodenaikaa täällä! Kesällä kaikki tämä kuivuu pois.
Veneitä ja polkuveneitä näkee joen varrella.Taustalla Tel Avivin korkeita asuintorneja.
Monet perheet tulevat viettämään piknikkiä puistossa.Tuolla näkyi ilmapalloja,joten taidettiin viettää synttäreitä...
Keltainen kukkameri
Osa kukista päätyi hiuksiin...
Keräsimme villisinapin lehtiä,ja samalla maistelimme niitä paljonkin;maistuvat kivasti sinapille.


Tältä ne lehdet näyttävät,olivat kivoja salaatissa


Koski puistossa.
Eräässä puiston  lammessa näkyi tällainen.Olisko kenties nutria?Sillä oli siimahäntä,joten majava se ei ainakaan ole.Edit:kiitos Anu,eli tämä onkin sitten nutria eli rämemajava
Eräässä kohtaa on eläinpuisto,missä näkyi kauriita.
Pitkä kävely teki hyvää.Ilmakin oli hyvä silloin;ei liian lämmintä eikä liian kylmää.Osa kuvista on ystävän ottamia.

perjantai 12. maaliskuuta 2010

Samarialaisten luona vierailulla

Vieraani lähtivät tänään,snyft,ja nyt jo on ikävä.Ystävien kanssa vietetyt päivät olivat mahtavia ja aika kului kuin siivillä. Tämän viikon alkupuolella minulle tarjoutui tilaisuus mennä samarialaisten luo vierailulle erään ulkomaalaisen ryhmän kanssa,ja sain ottaa omat vieraani mukaan. Aivan lähelläni asuvista samarialaisista olenkin syksyllä kertonut täällä. Vierailumme oli samarialaisten synagoogassa,jossa heistä meille kertoi ylläolevassa kuvassa näkyvä samarialaisiin kuuluva Shuki. Saimme kuulla monta mielenkiintoista asiaa: samarealaiset polveutuvat Joosefin poikien Levin,Efraimin ja Manassen  heimoista,ja heidän pyhä paikkansa on Gerizimin vuori Nabluksessa Länsirannalla,joka heidän mukaansa on se paikka,jossa Aabraham melkein uhrasi poikansa Iisakin.
Levin heimosta polveutunut samarialainen  johtaa rukousta samarialaisessa synagoogassa.Yllätyin siitä,että ,että synagoogassa istutaan lattialla,ja että kengät jätetään ulkopuolelle. Tämäkin johtuu jostain Gerizim vuoreen liittyvästä seikasta,jota en muista. Naiset eivät käy samarialaisten synagoogassa ja rukoilijat pukeutuvat valkoisiin kaapuihin rukoillessaan.Kuulemma vain uskonnollinen samarialainen voi olla samarialainen:minkäänlaista sekularismia ei heidän keskuudessaan suvaita.Samarialaiset miehet nousevat sapatti-aamuna rukoilemaan  jo kello 3 aikaan aamuyöllä,mutta olin yllättynyt siitä,että jo pienet, 6 vuotta vanhemmat pojat joutuvat tekemään samoin.Sovintopäivän paastossa joutuvat kaikki samarialaiset paastoamaan,vauvoista alkaen. Juutalaisuudessa paastotaan vasta 13-vuotiaasta alkaen.
Samarialaisten tooran teksti on varhaishepreaa. En ymmärrä tuosta tekstistä mitään,mutta jollain tavoin kirjaimet muistuttavat hieman nykyhepreaa. Tätä varhaishepreaa samarialaiset käyttävät vain rukoillessa;muuten he puhuvat hepreaa tai Länsirannalla myös arabiaa.
Samarialaisen synagoogan portti
Samarialaiset ovat hyvin patriarkaalisia:naisten paikka on selvästi keittiössä.Kun kysyttiin,mitä naiset tekevät kun miehet rukoilevat,vastattiin,että he tekevät ruokaa miehille.Samarialainen nainen ei saa lapsen saatuaan koskea mihinkään 2 kuukauteen synnytyksestä:ei muihin lapsiinsa, , ei saa laittaa ruokaa, kotiaskareita.Hänen tulee keskittyä ainoastaan vastasyntyneeseen lapseen.Myös kuukautisten suhteen on sama käytäntö. Tuo,ettei saa silloin koskea lapsiinsa tuntuu aika  vaikealta. Vierailu samarialaisten luona oli mielenkiintoinen,ja myös vieraani pitivät sitä erittäin kiinnostavana.

lauantai 6. maaliskuuta 2010

Hei taas!

Viime päivinä en ole paljon ehtinyt koneen äärellä olla,sillä Suomesta tulleiden ystävien kanssa on vietetty paljon aikaa,ja hauskaa on ollut.Ystävät ovat nauttineet täällä olostaan hurjan paljon:-) Heti ensimmäisenä päivänä kävelimme kaupungin pikku eläinpuiston ohi,ja riikinkukko siellä poseerasi kauniisti ja nautti saamastaan huomiosta;-) Onpa upea otus!
Mieluisia tuliaisiakin tuli,nam!