torstai 1. heinäkuuta 2010

Vuosaaressa,Hangossa ja vähän muuallakin...

Suurimman osan täällä oloni aikana olen majaillut juuri kihlautuneen poikani ja hänen kihlattunsa Virvatulen kotona Vuosaaressa,mutta olen myös ollut parin muun ystävän luona välillä,etten liikaa häiritsisi nuorta paria pienessä kaksiossa. Poikani ja kihlatun asunto on kätevästi lähellä metroa,mutta vain pienen kävelymatkan päässä sijaitsee uudempi alue,Aurinkolahti,joka taitaa olla Helsingin kalleimpia alueita.Siellähän on oma satama,uimaranta ja uusi kanava,ja kyllä vaan on upean näköistä. Kävin täällä ensimmäistä kertaa kävelemässä 4 vuotta sitten,jolloin poikani Vuosaareen muutti,ja silloin oli vielä kovin keskeneräistä;nyt alkaa olla jo valmiin näköistä.
 Keskiviikkona olin koko päivän serkkuni seurana Hangossa.Tämä oli ensimmäinen Hangon reissuni,enkä voinut kuin ihailla:mikä  ihastuttava paikka kauniina kesäisenä päivänä.
Vanhat puutalot ovat ihastuttavia!Tuo oikean puolen pitkulainen talo on Hangon Bellevue,jossa aikoinaan oli pensionaatti,jonne tultiin kaukaa.Voin vain kuvitella naiset pitkissä valkoisissa kesähameissaan auringonvarjoineen..
Kävelimme pientä kaupunkia pitkin poikin. Kaikkein kauneimpia taloja en edes saanut kuvattua,koska olin silloin autossa. Rannan pikku uimakopit viehättivät.
Vesitorni oli hieno ja satamassa oli hyvän näköisiä paatteja.Pianhan on taas Hangon Regatta,jolloin kaupunki täyttyy toden teolla.  Lounasta söimme Neljän Tuulen Tuvassa,joka aikoinaan kuulemma kuului Mannerheimille.Siellä on upea näköala merelle,ja vaikka palvelu oli hitaanlaista,oli salaatti erittäin herkullinen.
Eilen istuin veljeni kanssa Helsingin Kappeli-ravntolakahvilassa. Istuimme sisällä,koska ulkona oli liian täyttä,ja tämä oli ensimmäinen kerta muutamaan vuoteen,kun siellä istuin.Täytyy kyllä sanoa,että jotenkuten Kappelin tilanne surettaa. Tämä on yksi kaupungin upeimpia paikkoja,ja se voisi olla Helsingin helmi,mutta se ei sitä ole. Sisustus sisällä on jotenkuten väsähtäneen näköistä, naisten vessa oli sotkuinen, sen edusta,jossa sijaitsee kollaasissa näkyvä taulu,oli myös sotkuinen ja ei mitenkään miellyttävän näköinen. Kahvini oli hyvä,mutta veljeni syömä vitriinissä ollut salaatti oli aivan onneton: kuivahtanut lohifilee,jossa nahka oli jätetty päälle,muutama pala vihreää salaattia ,perunaa ja täysin teollisen makuista salaattikastiketta. Luulisin,että näin on,koska Kappeli on nyt ketjun käsissä,mutta itse näkisin paikan aivan erilaisena: kauniisti sisustettuna vähän parempana kahvilaravintolana,jossa olisi pöytiintarjoilu. Sääli näin upeaa paikkaa....

Ja huomenna on sitten vuorossa Mikkeli.....jossa en myöskään ole ennen ollut..

torstai 24. kesäkuuta 2010

Juhannusterveiset

Vajaa viikko sitten saavuin hieman vilpoisaan Suomeen,ja koko tänä aikana en ole oikein ehtinyt koneen äärellä olla,mutta nyt tuli tilaisuus laittaa tänne vähän kuulumisia.
Oli tietysti ihanaa nähdä pitkän ajan jälkeen taas poikani,hänen tyttöystäväänsä,sekä tietysti ylläolevaa Niiloa 
sekä Ottoa,16 v.,joka mielestäni tänä vuonna näyttää paljon paremmalta kuin viime vuonna. Poikani väittää,ettei näin ole,mutta kyllä minä eron huomaan kun en ole kisua vuoteen nähnyt.Pulskemman ja terveemmän näköinen se on!
Toisen yön vietin Vuosaaressa olevassa Kongressihotellissa Rantapuistossa.
60-luvulla rakennettu ueasta siivestä koostuva rakennus on entinen Unitas-opisto,jonka suunnittelivat arkkitehdit Martta ja Ragnar Ypyä.Meren läheisyyden,metsän läsnäolon sekä kalliomaaston vaihtelun voi aistia myös sisätiloissa,jossa on käytetty paljon lasia sekä puuta.Hotellin rakennuksista löytää monta kaunista yksityiskohtaa,ja monesta ikkunasta näkyy meri,Tänne voisi tulla toistekin.
Sunnuntaina vierailin Porvoossa,ja ilmakin oli kauniin aurinkoinen.
Samana päivänä ehdin vielä Suomenlinnaankin. Mukanani olivat 2 ulkomaalaista, ystäväni  vieraita,joille lähdin saarta esittelemään ystävän voidessa huonosti.Vieraat pitivät kovasti näkemästään.
Maanantaina tapasin täällä (Stockan yläkerrassa) Helsingissä vierailulla olevan Sooloilijan Elämää ja Elokuvia-blogista  ja hänen tyttärensä. Oli todella kiva  tavata viehättävää  Sooloilijaa ihan oikeasti! Tuntuikin heti tutulta ihmiseltä:-)
 Eilen olin Nurmijärvellä pojan tyttöystävän vanhempien luona. Vanha lasten hiekkalaatikko oli kokenut kauniin muodonmuutoksen.
Ihastuin heidän 12-vuotiaaseen Lissu-koiraan,Lapin pystykorvaan,suloinen hauveli!  Edit. Erehdyinpä tuossa koirarodusta;Lissu onkin Suomen lapinkoira.Virvatuli,kiitos kun korjasit!
Poislähtiessä pysähdyimme Myllykosken kohdalla. Myllykoski sijaitsee Nurmijärvellä lähellä Aleksis Kiven syntymäkotia.
 Tässä vielä siellä olevasta kyltistä kuvattu teksti,jossa kerrotaan Myllykosken historiasta.

Ja toivottelen kaikille lukijoille oikein hyvää ja kaunista Juhannusta!


keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Ennen matkaa

Nyt on sitten matkalaukut pakattu ja taksi tilattu aamuksi klo puoli 4. Eli aikainen nukkumaanmeno tänään,jotta huomenna jaksaa matkata. Eilen kävin pojan isän luona hakemassa hänen lähettämänsä tuliaiset.Hän on puutarhahullu,ja kasvattaa muun muassa orkideoita. Todella kauniit nämä kuvassa näkyvät.
Myös lintuharrastus on kasvanut kasvamistaan. Ennen oli vain näitä oikealla näkyviä pikkupapukaijoja (jo 3 häkkiä...) ja nyt uutena tulokkaina oli tämä undulaattipariskunta.En edes tiennyt,että undulaatteja on muun kuin keltaisen värisenä. Kaunis väri näillä kuitenkin on.
Maanantaina iltapäivällä tapasin Saran,ruotsalaisen täällä asuvan bloggarin.Viehättävä Sara on täkäläisessä ryhmässä esiintyvä tanssija,ja hänen ihastuttavaa ,englanninkielistä blogiaan olen lukenut jo kauan. Oli todella mukavaa tavata ihan oikeasti ja höpötellä ruotsiksi. Bambikin oli mukana ,ja ihastus oli moleminpuolinen!

Eilen  oli vuorossa ympäristösuojeluryhmäni ja kulttuurikeskuksen yhdessä ideoimat kierrätysmessut,jotka pidimme ensi kerran vuosi sitten.Minulla oli  oma pöytä,jossa informoin idätyksestä niille,jotka siitä halusivat kuunnella. Olinkin idättänyt  tätä varten punaista quinoaa, linssejä,ja mung-papuja eri idätysvaiheissa.Läpinäkyvissä rasioissa on lupiinin siemeniä,mutta harmikseni vihreät osat eivät tulleet ajoissa esille.Olisin kyllä odottanut hieman enemmän kiinnostusta,mutta kiva,että edes jotkut halusivat kuunnella....Olin myös printannut idätystaulukoita,joita jaoin.

Kaikista suurin menestys oli käytettyjen kirjojen pöydällä.Siellä parveili koko ajan ihmisiä.  Viime vuonna eräässä pöydässä näytettiin,miten muovipusseja kierrätetään langaksi,josta voi kutoa tai virkata vaikka mitä. Nyt sain taas selityksen,ja otin pari kuvaakin,jotta ehkä muistuisi mieleen ,kun haluan tällaista tehdä.Joku kassi olisi kiva virkata muovipusseista.
Seuraava postaus tuleekin sitten olemaan jo Suomesta.....

maanantai 14. kesäkuuta 2010

Elämän aakkoset

Pitihän minunkin aakkoseni tänne laitella,sen jälkeen kun näin ne Leenan,Lumiomenan ja Allun blogeissa....

A. Aamut-olen aamuihminen ja tottunut heräämään aikaisin. Joskus haluan nukkua pitempään,mutta harvoin se onnistuu. Rakastan katsella heräävää kaupunkia...

B. Bambi,rakas pikku hauvelini.Tulee joka päivä yhä rakkaammaksi.

C. Caracas-kaupunki jossa asuin pari vuotta. Ruma päältä katsottuna mutta sieltä löytyy monta helmeä. Sykkivä elävä kaupunki,jolla monet kasvot.

D. Dianne Reeves-lempijazzlaulajani

E. Eläimet-olen äärettömän eläinrakas.Jos en asuisi kerrostalossa,ottaisin lisää eläimiä.

F. Florida-Floridassa tuli reissattua siellä sun täällä siellä asuessa

G.  Gloria-hyvä ystäväni täällä ,alunperin Kolombiasta. Kävi Suomessakin miehensä kanssa siellä vielä asuessani,jolloin sain näyttää heille kesäistä Helsinkiä.

H. Helsinki,synnyinkaupunkini,ja kaupunki,jossa olen tähän asti elänyt kauemmin kuin  missään muualla. Rakastan kesäistä Helsinkiä,mutta talvella pysyn mielelläni sieltä poissa...

I. Indigo Girls-levyhyllystä löytyy suurin osa heidän albumeistaan.Pitäísi taas kuunnella pitkän tauon jälkeen.

J. Joyce,edesmennyt äitini.Edelleenkin kaipaan päivittäin yhteisiä hetkiämme,vaikka viimeisestä onkin jo monta vuotta..

K. Keittokirjat,minulla on niihin himo! Nyt ei tosin kirjahyllylle mahdu enään yhtäkään!

L.  Rakas veljeni,jonka pian näen Suomessa:-)

M. Miami-ensikosketukseni Yhdysvaltoihin tapahtui siellä ,ja siellä myös tuli asuttua jonkun aikaa.Jonkinlainen kaipuu jäi.

N. New York-kaupunki,jossa isoisäni syntyi,ja jossa myös asuin jonkin aikaa.Pidin,mutta vähemmän kuin muista paikoista Yhdysvalloissa.


O. Omega-3 kapseleita otan päivittäin

P.poikani-viekä muutama päivä ja taas tavataan.

Q.-que sera sera

R.Elämäni rakkaus,jonka menetyksestä en ole vieläkään täysin toipunut.

S.Schubertin musiikkia olen aina rakastanut

T.Tel Aviv,jonne minulla on liikenteestä riiippuen ½-1 tunnin bussimatka. Asuisin siellä,jos asunnot eivät olisi hinnoitelleet itsensä pilviin.Olen asunut monessa kaupungissa,mutta Tel Avivissa on sitä jotain. Kaupunki joka elää 24/7,värikäs ja josta jokaiselle löytyy jotain.

U.Ulli-saksalainen ystäväni,jonka näin äskettäin yli 20 vuoden tauon jälkeen. Nyt takuulla pidämme yhteyttä ja emme odota 20 vuotta......

V. Venezuela-upean kaunis maa,jossa jossa saa joskus varoa henkeään. En kyllä ikinä unohda tuota maata enkä sen ihmisiä! Pääsisinpä uudelleen....

W.Williams-Sonoma-kaupat USA:ssa.Kaikenlaista ihanaa keittiöön;tuollaisissa kaupoissa viihdyn hyvin.Onneksi täälläkin nykyään on hyviä keittiötavaroiden kauppoja.

X. Xylitol-laukusta löytyy aina xylitol-purkkaa

Y.Ympäristösuojelu-lähellä sydäntäni

Z.Zorro-kirjoja luin mielelläni nuorempana

Å.Åke-taisin kerran tuntea sen nimisen pojan,en vaan muista missä....

Ä. Äitiys-nykyään saan olla harvoin äitinä,koska välimatka poikaani,joka asuu Suomessa,on niin suuri. 

Ö. Örnsköldsvik Ruotsissa-ajeltiin sieltä ohi elokuussa 2004 eksän kanssa,ja tuo nimi jäi jotenkuten muistiin

torstai 10. kesäkuuta 2010

Tänään

Tänään taas tapasin suomalaisen E:n,jonka kanssa kävelimme vanhalle juna-asemalle,josta tänään löytyi uusi kirjakauppa ja siihen yhdistetty kahvila. Suurin osa kirjoista oli englanninkielisiä,mikä ilahdutti.Ilmat ovat olleet kuumat viime päivinä,mutta tänään ainakin tuuli kivasti mereltä.Huomenna sitten pitäisikin olla lähes 40 astetta,kun aavikkotuuli taas puhaltelee. Kävellessämme pois asemalta keskustaan päin pysähdyimme syömään hummus-annokset, ja falafel pyörykät vielä päälle..Olipa hyvää,ja niin täyttävää,että vei nälän pois melkein koko päiväksi.
Iltapäivällä suuntasin Bambin kanssa eläinsuojeluyhdistyksen klinikalle. Olen viikon kuluttua menossa Suomeen,ja Bambi menee siksi aikaa eläinsuojeluyhdistyksen pensionaattiin. Viime vuonna sanottiin,että noin viikkoa ennen pitää koiran saada hinkuyskärokotus,joten sinne sitten suunnattiin. Ja kun tulimme paikalle,selvisi,että rokotusannokset olivat loppuneet eikä sitä rokotusta olekaan pakko ottaa.Ihan turha reissu siis,ja vielä pitkä bussimatka. Bambi on tottunut matkaaja,mutta alkaa aina jossain vaiheessa matkaa inistä...
Ennen klinikalle menoa poikkesimme Bambin kanssa kaktuspuistoon,jossa tämä puumainen kaktus herätti huomioni.Kivasti kasvavat lehdet rungon ympärillä.

perjantai 4. kesäkuuta 2010

Löytöjä kangaskadulta

Pari postausta sitten valittelin miten turhauttavaa on kun ei osaa ommella,kun kaupungissa kerran on täynnä kangaskauppoja oleva katu.Pikkulinnut olivat kertoneet,että siellä olisi myynnissä jopa suomalaisia kankaita(kiitos vinkistä E.,pidinkin silmäni auki)

Eilen illalla odottelin täällä vierailemassa olevaa saksalaista ystävääni Ullia ja hänen kahta lastaan saman kadun varrella olevassa kahvilassa,kun katseeni kääntyi vastapäätä olevaan kangaskauppaan.Takuulla suomalaisia kankaita,sanoin itselleni,ja tänään sitten suuntasinkin kauppaan.

Siellä sitten olikin aika mukava valikoima Vallila Interiorsin kankaita,ja sorruin ostamaan 3 eri kangasta.Kankaat olivat tämän päivän eurokurssin mukaan 4,25 per metri,eli oletan,että olivat jopa halvempia kuin Suomessa?  Lähellä sattuu vielä olevan kätevästi ompelimo,jossa kantteja nyt ommellaan,ja tiistaina iltapäivällä saan sitten uudet kivat pöytäliinani. Ompelimo oli ikivanhan näköinen ,vanha ompelukone,ja ukkeli,joka sanoi että tämä oli kaupungin halvin ompelimo! En tosin tarvitse ihan näin monta pöytäliinaa,mutta en vaan voinut vastustaa,kun niissä luki Vallila Interiors.Suomalaista tavaraa kun ei ihan kauhean usein löydy.Onneksi osasin hillitä itseäni,sillä olisin helposti voinut ostaa vielä lisääkin näitä kankaita.....

Ystävän ja hänen lastensa vierailu täällä lähenee loppuaan. Maanantaina on jo paluu Mannheimiin. Eilen kutsuin heidät illalliselle luokseni,ja kivaa oli.
Täällä on ollut läkähdyttävän kuumaa viime päivinä. Yleensä kesäkuussa on vielä miellyttävää,etenkin iltaisin,mutta nyt heti kesäkuun alusta alkoi jo olla tukalan kuumaa.Kuulemma viime 6 kuukauden lämpötilat ovat ylittäneet keskiarvion.Töissä sentään on sellainen ilmastointi,että melkein paleltaa....Eilen iltapäivällä käväisin äkkiä torilla ostamassa aineksia illalliseen,ja huomasin pöydän,jota en aimmin ollut huomannut;täynnä rinkeleitä.
Ennen toria olin toisella kadulla ihaillut kukkakaupan ikkunaa.Tässä ei tosin kukkia kauheasti huomaa,ne ovat sisällä,mutta oranssin ja limenvihreän liitto on onnistunut.Tuolla voi kukkien mukana lähetellä muutakin kivaa.
Oikein mukavaa viikonloppua kaikille!

tiistai 1. kesäkuuta 2010

Eläinlapsia maailman ympäriltä

Löysin aivan ihanan kuvagallerian eläinlapsista eri puolilla maailmaa.Näiden edessä oikein sulaa....