maanantai 16. tammikuuta 2012

Värikollaasi nro.65-ESPAÑA

Viikon värikollaasiaihe on tällä kertaa Espanja. Espanja on minulle rakas: olen ollut siellä noin 20 kertaa (ellen enemmänkin) 8-vuotiaaasta lähtien.Espanja myös aikoinaan innoitti minut espanjankielen opiskeluun. Kuvat tässä kollaasissa ovat pohjoisesta Espanjasta,jossa tehty matka oli tähän asti viimeiseni Espanjassa;kesällä 2007 eksän kanssa.Pohjoinen Espanja oli mykistävän kaunis;ajoimme Madridista Baskimaahan San Sebastianiin asti,ja sieltä lähdimme sitten Santiago de Compostelaa kohti,ja matkan varrella näimme monta kylää ja kaupunkia.Isossa kuvassa on Burgoksen katedraali,yläpuolella Asturiaksen siideriä, Las Comillasin näkymää,joku kirkko, fjordi Asturiaksessa ja näkymä alas Bilbaoon Baskimaassa.
Toisessa kollaasissa on kaksi kuvaa Bilbaon Guggenheimista,vihreitä näkymiä Valdelatejasta Cantabriassa, majapaikkamme katto Castellana de Mar-nimisestä pienestä paikasta ja Espanjan ihanaa keittiötä käsittelevä keittokirjani.

Muut ihanaiset Espanja-kollaasit löytyvät täältä

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Pieniä muutoksia kaupunkikuvassa

Tämä kuva ei liity postauksen aiheeseen ,mutta tässä on mainio grafiitti,jonka bongasin autokorjaamon ulkoseinällä
Asuinkaupungissani Holonissa on  aikalailla panostettu designiin:täällä on kehuja saanut design-museo,josta kerroin täällä,opisto ,josta valmistuu suunnittelijoita ja kaupungissa on monta puistoa ,joissa satuhahmoja;designiä  sekin.Kotini viereisessä puistossa esimerkiksi on nämä hahmot.
Viime aikoina on sitten näkynyt jonkinlaisia uusiutumisen merkkejä täällä,jotka mielestäni ovat onnistuneita,kuten nämä uudet hopeanväriset roskakorit kaduilla. Entiset olivat tosi rumia.Tuo läppä yläpuolella on laitettu varmaan sen vuoksi,että  joillain ihmisillä on tapana heittää roskapussinsa katujen pieniin roskakoreihin.No nyt ei enään mahdu;D 
Uusia suuntakylttejä ilmestyi myös.Tämä on asuinalueeni viereiseltä kadulta.Lasten museo ei ole kauhean kaukana...
Viimeisin muutos tapahtui penkkien kohdalla.Nämä uudet ovat aika siistejä.
Puuosien kirsikanväri ei kuvassa tule kunnolla esille.
Entiset penkit olivat tällaisia,joita vielä on muutama viereisessä puistossa.Uudet ovat kyllä paljon siistimmät!
Penkkejä on myös  yhdelle tai vaikka neljälle.
Ja muutos on myös pyykinkuivaustasanteen lattialla. Tulossa on kaksinkertainen ei-toivottu perheenlisäys. Ennen näitä munia hytistelin jatkuvasti kuhertelevaa pulupariskuntaa pois,sillä niiden kujertelu on aika ärsyttävää! Mietin pitäisikö minun tuhota munat vai antaa pulujen lisääntyä......

perjantai 13. tammikuuta 2012

Äänestysreissulla vuoden kylminpänä päivänä

Näkymä suurlähetystön ikkunasta.Vasemmalla näkyy suuren  kauppakeskuksen katto parkkipaikkoineen. Taustalla takan näkyy hieman Välimertakin
Aamulla heräsin aikaisin ja oli kylmää;8 astetta ulkona ja sisällä mittari näytti 13 astetta;tähän asti kylmintä tänä talvena.Täällä keskisessä Israelissa tuollaiset asteet tarkoittavat kunnolla kylmää päivää.Tarkoitus oli mennä äänestämään Suomen suurlähetystöön,sillä tänään täällä oli viimeinen äänestyspäivä;huomenna kun on sapatti niin paikat ovat kiinni.
Aamulla satoi,mutta ensimmäisen bussin kyydissä ollessa näkyi välillä kirkasta taivasta ja aurinkoakin hieman. Vaihdoin bussia Tel Avivin kaupungintalon lähellä ja toista bussia odotellessa palellutti,hatusta,käsineistä ja toppatakista (ei kovin paksu) huolimatta.
Kuva netistä tänään
Pohjoisessa tuli luntakin.Olisi ollut kiva mennä katsomaan.Monet matkustivat pohjoiseen ihan vain lumen vuoksi.
Äänestämisen jälkeen otin bussin toria kohti ja nälkä yllätti:ihanan Olia-oliivikaupan torin pisteessä söin kaksi pientä pincho -tyyppistä voileipää sekä mukana tulleita oliiveja.Punaviiniglögi ei vielä ollut valmista kun siellä olin.
Takaisin tullessakin tihkutti ja äsken satoi hieman.Ulkona on 10 astetta. Olispa tällaisia päiviä enemmän täällä! 

maanantai 9. tammikuuta 2012

Naapurustoa tutkimassa

Säät ovat viimeisten päivien ajan olleet mieleeni:aika viileää ja aurinkoakin on samalla paistanut,muttei liikaa.Sadetta vain saisi tulla,on sitä luvattu mutta ei vielä näy.Iltapäiväkävelyllä Bambin kanssa menin samalla etsimään villiyrttejä,lähinnä kiiltomalvaa (malva sylvestris)josta pidän paljon.Taloni viereisen puiston vastapäätä on suuri villiintynyt alue,jossa malvaa on talvisin kasvanut mukavasti,mutta joitakin viikkoja sitten sinne tuotiin lasteittain hiekkaa ja malvat hautautuivat hiekan alle:( Eli piti lähteä etsimään uusia paikkoja. Kun kotitalostani lähdetään puiston halki teollisuusaluetta kohti,tulee kaupungin maatila pian vastaan (koululaisille tarkoitettu).Tällä kertaa menin toista kautta ja löysin alueen,joka oli minulle aivan uusi,vaikka ihan lähellä onkin.Heti alussa tuli vastaan tuo alue,mikä oli täynnä keltaisia kukkia.
Tuntui melkein että olin tullut maaseudulle ,vaikka oltiin ihan kaupungin kupeessa. Paljon omakotitaloja,appelsiini-ja sitruunapuita pihassa,haukkuvat koirat aidan takana mutta muuten niin  hiljaista ja rauhallista.Nuo edessä vasemmalla näkyvät  puut kuuluvat kaupungin tilalle.
Mandariinpuun oksat ylittyivät yli aidan ,tien puolelle ja en voinut olla poimimatta muutaman mandariinin...
Sitruunapuussa oli sekä hedelmiä että kukkia samaan aikaan.
Ja sitten näin autiotalon. Ovet ja osa ikkunoista oli peitetty puupaneeleilla. Olisin mennyt katsomaan,mutta se oli aidattu joka puolelta.Puutarhassakin oli monta hedelmiä täynnä olevaa sitruspuuta.
Bambi sai syödä ruohoa niin paljon kuin jaksoi. 
2  kissaa tuli uteliaana katsomaan meitä,mutta eivät uskaltaneet tulla liian lähelle. Tuossa oikeassa alanurkassa näkee malvaa,jota onnistuin keräämään pussillisen.
Pois lähtiessä näkyi yhden talon edessä komea kukko! Kukko selvästikin vierasti valokuvaamista,sillä se kierteli edestakaisin eikä oikein pysähtynyt hetkeksikään.
Käväisimme vielä puistossa ennen kotiin menoa. Tässä kuvassa näkyvässä kohdassa oli vielä 2 viikkoa sitten 2-metriset pensasaidat molemmin puolin.
Tuota edessä näkyvää monumenttia ei näkynyt ,sillä suoraan edessä ja sivuilla olevat pensasaidat peittivät näkymän. Mutta  eräänä päivänä joku kaupungin alihankkija tuli ja leikkasi kaikki pensaat ja jätti vain tyngät jäljelle.En tajua miksi eikä sitä täällä kukaan muukaan tajua.Ne pensasaidat ikäänkuin erottivat puiston edessä näkyvästä suuresta katualuuesta ja teki puistosta niin miellyttävän.Nyt on koko tämä osa pilattu ja kestää kyllä aika monta vuotta ,ennenkuin pensasaidat ovat kasvaneet ennalleen. Mietimme muutaman naapurin kanssa,jos valittaisimme kaupungille,mutta mitä se auttaisi;ihana vihreä näkymämme on jo pilattu.Onneksi puisto on aika iso,ja toinen puoli siitä on edelleenkin kauniin vehreää.Leikkialueeltakin nyt näkyy liikenne,mikä ei ole mukavaa.
Leikkialueen päälle asetettiin vihdoinkin katto.Luulin,että katto oli tarkoitettu sadesuojaksi,mutta se onkin aurinkosuoja. Vähän tyhmää on mielestäni laittaa tuollainen purjeen tapainen katto leikkialueen yläpuolelle:nytkin sinne on jo pudonnut jotain likaa. 
Tällaista tarttui mukaan kävelyretkeltä;mandariineja ja kiiltomalvaa.Kiiltomalva on ihanaa sipulin kanssa paistettuna ja lopuksi päälle puristetaan sitruunamehua.

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Sunnuntaiklassikko 8.1.2012

Lovely Day on  Bill Withersin  kappale vuodelta 1977.Huomasin,että tästä laulusta laitettu video ei taida aueta täällä bloggerissa,vaan ainoastaan YouTubessa,täällä(klikkaa linkkiä) Kappale on hyvän mielen rakkauslaulu.
Bill Withersin ihanan "Ain't no sunshine" kappaleen olen esitellyt sunnuntaiklassikoissa vajaa vuosi sitten,täällä

Withersin ura muusikkona jäi lyhyeksi,mutta hän ehti tehdä monta hyvää kappaletta.Jostain syystä Withers ei ole esiintynyt eikä levyttänyt yli 20 vuoteen,mutta vuonna 2009 hänestä tehtiin dokumentti "Still Bill",josta ote ylläolevalla videolla.
Muut klassikot löytyvät täältä

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Buharalaista leipomoa etsimässä...

pieni autiotalo Shapirassa mahtavine vihreine kattoineen
Tein tänään tunnin kävelylenkin ystäväni Maryn kanssa Tel Avivin eteläisessä Shapira-kaupunginosassa. Shapiraa on kauan pidetty ongelma-alueena;väestö siellä on köyhää ja useat vierastyöläiset sekä pakolaiset asuvat myös siellä ,ja iltaisin alueella ei ehkä ole ihan miellyttävintä kulkea. Minusta alue on ihastuttava:kuin pieni kylä mataline rakennuksineen ja pienine puutarhoineen ja puiden varjostamine katuineen ,mutta jo parin vuoden ajan on tännekin muuttanut paljon taiteilijoita ja uusia taloja rakennetaan,joten jopa tästä kaupungin takapihasta on tullut erittäin kallis,kuten koko muukin Tel Aviv. 
Saiskohan tästä hyvän kämpän...
Tarkoituksemme oli löytää buharalainen leipomo,josta olin joskus jossain lukenut.Alueella asuu paljon buharanjuutalaisia.
Olin unohtanut leipomon osoitteen,joten menimme kaupunginosan viereiselle isolle kadulle,jossa on buharalainen ravintola,tarkoituksena kysyä heiltä missä leipomo on. Ravintolalla on komeat ovet,mutta näytti siltä kuin paikka olisi vielä ollut kiinni.Viereisestä kioskista sanottiin,että meidän pitäisi mennä takaisin Shapiraan.
Löytyihän se lopulta.Vitriinissä oli buharalaisia piirakoita. Kaalilla,kikherneillä ,perunalla tai kurpitsalla täytettyjä ja sitten lihalla täytettyjä.Kasvistäytteiset maksoivat euron ja lihatäytteiset noin puolitoista euroa. Jaoimme kurpitsalla täytetyn piirakan ja se oli todella hyvää.

Litteä keksimäinen leipä,jota käytetään
myös lautasena
Omistaja oli todella ystävällinen ja antoi luvan kuvata sisällä,jossa oli muutamia tandoorityyppisiä pyöreitä uuneja,joidenka sisäseinille apuri lätki valtavaa vauhtia leipiä paistumaan.Yritin kuvata,mutta leipomoapurin vauhti oli valtavan nopea enkä viitsinyt pyytää häntä keskeyttämään työtään,jotta olisin voinut  kuvata uunia kunnolla.Omistaja kertoi tuoneensa uunit Samarkandista,josta hän oli alunperin kotoisin. Hän selitti,että piirakoiden taikinassa ei ole hiivaa,ja että leipomossa tehdään kaikki,täytteitä myöten , itse alusta asti.Samarkand...minusta tuo sana on ihana,ja se on aina kiehtonut minua.Olisi mielenkiintoista mennä sinne joskus.
Tandooriuunissa paistuvat leivät ovat nimeltään lepeshka,ja niissä on mustia seesaminsiemeniä.Keskellä on kolo,ja taikinaan painetaan koristekuvioita ennen uuniin menoa.Leivät paistuvat uunin seinämillä 20 minuutttia.Leipomon omistaja sanoi ,että meidän on ehdottomasti nähtävä ravintola,jonka ovet ovat kuvattuna tuolla ylempänä. Menimme uudestaan sinne ja paikka olikin juuri avattu.
Astuimme sisään Kaunis Buhara-nimiseen ravintolaan,ja vau! Oli kuin olisimme tosiaankin tulleet Samarkandiin;koristelu oli aikamoista tuossa ravintolassa.Ruokalista oli kuitenkin sen verran lihavoittoinen,että me kasvissyöjät lähdimme sieltä suosiolla pois.

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Kollaasi numero 63-Miami

Vuoden ensimmäisen värikollaasin aihe on Miami,jonka voi toteuttaa ihan vapaasti. Minulle tuli mieleen konkreettinen Miami,jossa asuin osittain vuosina 2005-2006,ja aloin etsiä mitä minulla on sieltä jäänyt.Ei paljoakaan paitsi hyvät muistot,sillä vaikka minulla on paljon kuvia eri puolelta USAa,niin Miamista,jossa asuin pidemmän aikaa,ei ole yhtäkään kuvaa,tai en ainakaan niitä löydä.Muistona on joitakin sieltä ostettuja vaatteita,jotka eivät enään mahdu päälle:(  Mutta,otin karttoja ja opaslehtisiä jokaisesta osavaltiosta jossa kävin,ja niinpä minulla oli sellaisia  myös Miamin alueelta,jotka näkyvät kuvassa nro 4.Kollaasin kuvat on kuvattu tuosta "Welcome to Miami" -lehtisestä ja muutaman olen ottanut netistä. Laiton myös linkit jos sellaisia oli saatavilla.

Kuva 1&7 -Sunny Isles Beach ,jossa asuimme osan aikaa. Kuvassa näkyvällä rannoilla kävin usein,sillä ne olivat heti talon takana.
Kuva 2 -Floridan Hollywoodin rantabulevardi.Hollywoodissa asuimme suurimman osan Miamin ajasta.Hollywood on Fort Lauderdalen ja Miamin välissä. Tuolla teimme iltakävelymme ja joskus myös päivisin kävelimme siellä.Mahtava rantabulevardi!
Kuva 3- Amerikassa on tietenkin ihania kauppakeskuksia! Lähin iso oli Aventura Mall Aventurassa,jossa tuli useinkin käytyä.
Kuva 5- Emerald Coast Collins Avenuella.,Ihanaakin ihanampi kiinalainen buffet,jossa on mielettömän suuri valikoima kaikkea hyvää.Eikä hintakaan ollut paha.Tosin nyt linkkiä etsiessä huomasin,että tuo paikka on ehkä lopetettu.Toivottavasti ei,sillä se oli mahtava lounaspaikka!
Kuva 6 -Jerry's Famous Deli-sielläkin tuli joskus syötyä.
Kuva 8-Ghirardellin suklaa-ja jäätelöpaikka Miamin South Beachillä. Nami:)
Kuva 9-Biltmore hotelli Coral Gablesissä. Ehkä yksi kauneimpia näkemiäni hotelleja,jolla on pitkä historia.Kävimme kerran kahvilla siellä,enempään eivät rahat riittäneet;D

Muut Miami-aiheiset kollaasit löytyvät täältä.