lauantai 15. syyskuuta 2012

Koneetkin osaavat esiintyä


Tel Avivin Eretz Israel-museossa on lokakuun 8 päivään saakka hurmaava maaginen koneshow.Kyseessä on venäläinen kineettinen teatteri Sharmanka,jonka perusti Eduard Bersudsky vuonna 1989 Pietarissa.Vuodesta 1996 tämä erikoinen teatteri on pitänyt majaansa Glasgowissa,Skotlannissa.Löysin videon netistä ja kuten siitä huomaa,esitys on  ihastuttavan erikoinen,hieman aavemainen.

tiistai 11. syyskuuta 2012

Hyvästejä ja muutakin

Meidän puistoon asennettiin vihdoin tällaiset jokamiehen kuntolaittet:) Itse asiassa ne ovat hieman puiston ulkopuolella,kuten kuvastakin näkee. Pohjustus paikalle tehtiin jo kesän alussa,ja kun tulin Suomesta olin varma,että laitteet ovat jo tuolla mutta ne asennettiinkin vasta viime viikolla.Tuonne tuli vain 3 laitetta,vaikka tilaa tuolla alueella olisi ollut vielä useammallekin,mutta  kiva että ne ovat tuolla ja olenkin jo käynyt niitä kokeilemassa!
Lempikahvilani Sugar Daddy laajenee,sillä viereinen liiketila vapautui,ja pikku kahvilakonditoria  saa lisätilaa.Liiketilojen seinä hajotetaan lähiaikoina ja niinpä tuolla saikin raapustella seinään mitä tahtoi.Oma panokseni oli tuo vihreä vihainen lintu;D
Tänään olin taas S.A.C.H-talossa,ja siellä oli hyvästien aika:suurin osa lapsista on nyt yöllä lähdössä kotiin,eli tansanialaiset,sansibarilaiset,burundilainen äiti ja tytär sekä angolalainen Moises. Kuvassa oleva tansanialainen Suleiman on ollut siellä kaikista kauimmin;melkein 5 kuukautta.Vaikka hän oli erittäin iloinen kotiinlähdön vuoksi,niin hyvästit saivat hänet hieman surulliseksi.
Äitinsä selän puolella oleva pikku burundilainen Clairia sotki tussilla vaaleat housuni,mutta se oli oma vikani:a)koska käytin vaaleita housuja b)koska toin heille tussikyniä. 
Angolalainen Moiseskin on lähdössä kotiin.Hän on ollut tuolla melkein yhtä kauan kuin Suleiman. Lapsilla on melkein poikkeuksetta matoja ja tulehduksia elimistössään tuonne tullessaan,eikä heitä voi leikata ennenkuin niistä on päästy eroon.Joillakin prosessi kestää kauemmin kuin muilla.
Kotiinlähtö oli saanut pojat kunnolla innostumaan ja tuolla rummutettiin oikein kovaa,kunnes eräs naapuri tuli valittamaan...
Etiopialainen herttainen Marta ei vielä lähde kotiin.

maanantai 10. syyskuuta 2012

"Minulla ei ole muuta vaihtoehtoa...."

Uudistettu  talo Bialik-kadulla Tel Avivissa.Vanha rähjääntynyt talo sai uuden ilmeen,kun siihen yhdistettiin nykyaikaista rakentamista,mutta jäljelle jätettiin myös jotain vanhasta talosta.Tulos aika hyvä!
Otsikon lause on Raoul Wallenbergin,jonka syntymästä on tänä vuonna kulunut 100 vuotta."Olen vastaaanottanut tämän tehtävän,enkä voi palata Tukholmaan,ennenkuin tiedän,että olen tehnyt kaikkeni pelastaakseeni mahdollisimman monta ihmishenkeä".Näin hän vastasi,kun häntä pyydettiin menemään turvaan vuonna 1945.Raoul Wallenberg oli ruotsalainen diplomaatti,joka toimi toisen maailmansodan aikana Unkarissa ja pelasti kymmenien tuhansien juutalaisten hengen.Neuvostoliittolaiset joukot pidättivät Wallenbergin vuonna 1945 ja hänen ilmoitettiin kuolleen vankilassa vuonna 1947,mutta hänen kuolemastaan on spekuloitu vuosikymmeniä eikä vieläkään tiedetä tarkkaan,missä ja miten hän kuoli.Ruotsi ei koskaan hyväksynyt Neuvostoliiton selitystä Wallenbergin kuolemasta.Wallenbergin saavutukset muistuttavat,että rasismin vastaista taistelua tarvitaan jatkuvasti.
Menin tänään Israelin kansallisrunoilija Bialikin kotitalomuseoon,jossa on juuri nyt Wallenbergin muistonäyttely.Näyttely ei ollut itse Bialikin kauniissa museossa,vaan siihen kuuluvassa pienemmässä sivurakennuksessa.Näyttelyyn pääsee ilmaiseksi.
Pikkukamerallani ei sisätiloista saanut parempaa kuvaa..
Wallenbergin kiertävä muistonäyttely on Ruotsin instituutin(Svenska Intstitutet) järjestämä ja se on kiertänyt Budapestissa,Washington D.C:ssä,New Yorkissa,Genevessä,Moskovassa ,nyt Tel Avivissa ja tämän jälkeen vielä Berliinissä,Ottawassa ja Torontossa.Vuonna 2012 Ruotsissa kunnioitetaan Wallenbergin muistoa erilaisilla tapahtumilla.
Raoul Wallenberg myönsi tällaisia suojapasseja,jotka pelastivat yli 20 000 tuhannen juutalaisen hengen. 

Netissä on paljon tietoa  Raoul Wallenbergistä:
Täällä ja täällä englanniksi
sekä täällä ruotsiksi

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Sunnuntaiklassikko 9.9


Meksikolainen,Costa Ricassa syntynyt laulaja Chavela Vargas kuoli hieman yli kuukausi sitten 93-vuotiaana. Vargasin musiikkiin tutustuin aikoinani espanjaa opiskellessani ja hänen tuotantoaan löytyy levyhyllystänikin. Pidän ranchera-tyylistä,jota Vargasin musiikki edustaa ja hänen äänessään   on jotain,joka nostaa ihoni kananlihalle. Vargas esiintyi myös monessa Pedro Almodovarin elokuvassa.

Muut viikon klassikot löytyvät sitten  täältä

perjantai 7. syyskuuta 2012

Lintuja

Bambia puistossa ulkoiluttaessa näen siellä usein harjalintuja.
Eilen oli pikkukamera mukana ja sen zoomilla sain jotenkuten zoomattua jonkun matkan päässä olevaa harjalintua,samalla kun Bambi veti toiseen suuntaan;D Harjalintu on komea lintu ja se onkin Israelin kansallislintu.
Alkuviikolla,ennen suomalaista kirjastoa,kävin naapurissa tervehtimässä tuttuja lintuja.
Ja tutun kukkakaupan ikkuna oli taas somistettu uuden näköiseksi. Ikkunaan on laitettu päivämäärä valkoisella tekstillä:16.9 eli juutalainen uusi vuosi tänä vuonna.

Mukavaa viikonloppua kaikille lukijoille!

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Palkinnonhakumatkalla Jerusalemissa

Kuva vapaaehtoiskollegani Helenen
Eilen kävin palkintohakumatkalla Jerusalemissa.Minä en ollut palkinnonsaaja,vaan S.A.C.H.-järjestö,jossa toimin vapaaehtoisena.Palkinnon jakaa Israelin presidentti,joten eilen iltapäivällä matkasimme Jerusalemiin,presidentin virka-asunnolle.Matkalle lähti ärjestön henkilökuntaa ja vapaaehtoisia.Vapaaehtoisiin kuuluvat myös lasten sydänleikkauksiin liittyvät lääkärit,hoitajat,fysioterapistit ja muut,jotka tekevät työtä vapaaehtoisesti oman työnsä ohella.Sille pitää nostaa hattua,että esim. sydänkirurgi normaalin sairaalatyönsä ohella vielä jaksaa vapaaehtoisesti,ilman palkkaa,leikata pienten potilaiden sydämet kuntoon ja olla siinä mukana täydellä sydämella:)
Kun olimme päässeet turvatarkistusten ohitse,niin toisella puolella näkyivät ensimmäisen kuvan tyhjät tuolit ja toisella puolella,nurmikolla,oltiin juuri täyttämässä ruoka-asemia.Olimme kuvitelleet että saamme korkeintaan vähän jotain juotavaa ja pikkusyömistä,mutta aikaa itse tilaisuuteen oli yli 2 tuntia,ja meitä varten oli laitettu vaikka minkälaista ruokaa. Emme muuten olleet ainoa järjestö,sillä tämä presidentin myöntämä vapaaehtoispalkinto myönnetään vuosittain 12 järjestölle tai yksityishenkilölle,joten tuolla oli reilusti väkeä.
Ruoka tuolla oli aika lihavoittoista,mutta onneksi oli minipizza-asema,jossa pikkuiset pizzapohjat täytettiin halutulla täytteellä ja paistettiin kunnon uunissa.
Tortilla-asemalla oli lihavoittoista ruokaa,joten kävin vain katsomassa.
Ja hedelmiä oli tuolla runsaasti,samoin namuja ja kaikenlaista makeaa.
Kuva Helenen kamerasta
Eilen(ja tänäänkin) oli tosi kuumaa ja oletin Jerusalemissa olevan viileämpää,kuten yleensä,mutta sielläkin oli kuumaa! Vasta kun ihmiset menivät istumaan alkoi tuulla hieman ja jo helpotti! Menin ihan takariville,koska siellä oli vilpoisampaa,enkä saanut otettu hyviä kuvia itse tilaisuudesta,johon kuului,paitsi palkinnonsaantia,muutama puhe sekä tanssiesitystä ja laulua.Vapaaehtoiskollegani Helene(kuvassa)oli fiksumpi ja seisoi suurimman osan tilaisuutta lavan lähelle ja onnistui pääsemään kuvaan itse presidentti Peresin kanssa.Israelin presidentti on muuten uskomaton tapaus:hän täytti kesän alussa 89 vuotta,mutta on niin energinen ja tekee pitkiä päiviä,ja jättää helposti puolta nuoremmat taakseen.Kun hän piti puheen,mietin,miten hänen äänensäkin kuulosti paljon nuoremman miehen ääneltä.

Iäkäs ja ihmeen aktiivinen presidentti on myös erittäin interaktiivinen presidentti ja hallitsee nykyajan välineet.Tällä videolla hän esimerkiksi pyytää ihmisiä kavereikseen naamakirjaan;D  Näyttelijätär Lauren Bacall ,joka oli naimisissa Humprey Bogartin kanssa,on muuten presidentti Peresin serkku! Ja Bacallkin on jo aika iäkäs,joten heillä taitaa olla hyvät geenit;D
Tilaisuuden jälkeen meidät oli kutsuttu iltapalalle S.A.C.H:n johtokunnan jäsenen kotiin,ja siellä grillit kuumenivat,joten ajattelin,että taas ei-lihansyöjiä syrjitään,mutta olihan siellä sitten salaattejakin:)

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Sunnuntaiklassikko 2.9.


Harry Nilssonin laulu "One" oli vuonna 1969 Billboard-listan sijalla 5. Kappale kuitenkin liitetään enemmän Three Dog Night -yhtyeeseen.

Itse pidän kuitenkin enemmän tästä Aimee Manin versiosta.

Muut viikon klassikot löytyvät täältä