tiistai 15. tammikuuta 2013

Pientä dokkarielokuvamainontaa.....

Kumkvattipuu lähellä Tel Avivin keskustaa
Mainostan tässä nyt erästä tällä viikolla Helsingin DocPoint-festivaalilla esitettävää pitkää dokumenttielokuvaa,sillä sillä on yhteys melkein perhepiiriin....Elokuvan tuottaja on poikani isän avovaimo. Ja elokuva on Oscar-ehdokkaana sarjassa pitkät dokumentit...

maanantai 14. tammikuuta 2013

Silkkilangat-näyttely Buharan juutalaisista

Buharan juutalaisten hienoja asuja
Kävin viime viikolla katsomassa näyttelyä Buharan juutalaisista.Bukharan (tai suomeksi Buhara) juutalaisilla tarkoitetaan keski-Aasian alueella asuvia ja asuneita juutalaisia,ja Buharan juutalaisten nimi tulee Buharan emiraatista,jonka aikakausi kesti 16.vuosisadasta 20.vuosisadan alkuun saakka.
Otin kuvia kuvista.Tässä Bukharan juutalaisten portretteja
Kesti-Aasian alueella eläneet juutalaiset säilyttivät oman erikoisen kulttuurinsa vuosisatojen ajan,mutta ottivat samalla vaikutteita lähiympäristönsä kulttuurista,mikä näkyy kuvan asuista.
Vanhat kuvat ovat aina ihania. Tässä Buharan juutalainen pariskunta ja miehellä on samantapainen takki mikä näkyy postauksen ensimmäisessä kuvassa.
Äiti lapsineen
Käsin värjättyjä silkkikankaita.Kiinan keisarit varjelivat vuosituhansien ajan silkintuotannon salaisuuksia.ja näin muut maat joutuivat ostamaan silkkinsä suoraan kiinalaisilta. Syntyi kuuluisa Silkkitie.19.vuosisadalla, keskisen  Aasian ollessa tärkeä tekstiilituotannon keskus;useat juutalaiset työskentelivät silkinvärjääjinä.Paikallisille muslimeille silkinvärjäys oli epäpuhdasta työtä.Silkinvärjäyksen salat kulkeutuivat sukupolvelta toiselle Buharan juutalaisten keskuudessa.
Kapioarkku (ja sen takana käsinkirjailtu silkkikangas)
Naisten päähineitä
Koruja
Buharan juutalainen ketubah eli avioliittosopimus
Toora-käärojen koteloita ja koristeita
Buharan juutalaiset erosivat muista juutalaisista seurakunnista siinä,että heillä saattoi olla oma yksityinen synagoogansa,kuten tällä perheellä.Kuva on tosi upea.Tästä tuli hieman mieleen buharalainen ravintola,jota kuvasin viime vuonna.
Buharalaisia soittimia.Vasemmanpuoleinen on uudempi ja nimeltään tar. Soitin on kotoisin Uzbekistanin Tashkentistä ja peräisin 1960-luvulta.Oikeanpuoleinen pitkulainen soitin on nimeltään tanbur,ja tämä kyseinen soitin kuului Buharan juutalaiselle Leviche Babakhanoville,joka oli eräs viimeisimmistä Buharan emiirin hovin muusikoista.Soitin on 150 vuotta vanha.

Tässä oli pieni osa tuota mielenkiintoista näyttelyä.Anu on käynyt alueella joitakin vuosia sitten.

lauantai 12. tammikuuta 2013

Bambin uusi nuttu:)

Bambi on todellakin kärsinyt kylmyydestä viimeisen viikon aikana ja nytkin on aamulla aikaisin ja illalla aika kylmää,vaikka ensi viikon aikana lämpenee taas. Tällä viikolla Bambi sai ihanan uuden nutun Visuaalinen Viidakko-blogin Katilta.Katinhan tapasin täällä lokakuussa,kun hän kävi Tel Avivissa ja kiertelimme Jaffassa.Nuttu on aivan ihana ja Bambi antaa kiltisti laittaa sen päälleen;toisin kuin ne minun tekemät tekeleet,joissa on hihareikä,joita Bambi inhoaa.Tässä ei tarvitsekaan tunkea raajaparkoja hihansuiden läpi vaan alaosa kiinnitetään yläosan kanssa napeilla.Kiitos Kati!
Perjantaina otin kuvan tästä pienestä liikkeestä bussin ikkunan kautta.Olen useinkin katsonut tuota bussin ikkunasta,mutta ehkä poikkean joskus ihan sisällekin.

torstai 10. tammikuuta 2013

Vierailu butiikkihotelli Almassa

Kävellessämme ystävän kanssa joku aika sitten Tel Avivin sydämessä;päätimme samalla katsoa missä sijaitsee hieman yli kuukausi sitten avattu butiikkihotelli Alma,josta oli ollut paljon juttua lehdissä. Tel Avivin sydänalueen  tuntomerkkejä ovat ensimmäisenä sinne rakennetut neoklassiseen rakennustyyliin kuuluvat talot,sen jälkeen rakennetut eklektiseen tyyliin rakennetut talot ja myöhemmin rakennetut Bauhaus-funkkistalot.Parin viime vuoden aikana alueella on avattu useita pieniä butiikkihotelleja,jotka sijaitsevat restauroiduissa vanhoissa taloissa.Tämä vihertävä,vuonna 1925 alunperin rakennettu  talo jossa butiikkihotelli Alma nyt sijaitsee,restauroitiin tunnontarkasti ja rakennus on ulkopuolelta katsottuna todella viehättävä.
Emme kuitenkaan olleet täysin varmoja,oliko juuri tämä etsimämme butiikkihotelli Alma.Näissä pienissä butiikkihotelleissa kun ei ole suurta kylttiä sisääntulon edessä vaan ehkä vain pieni kyltti ovessa. Huomasimme talon toisella puolella pihan,jossa oli pöytiä,muutama ihminen siellä istumassa ja kysyimme tarjoilijalta ,missä olimme.Ystävällinen tarjoilijatyttö sanoi meidän olevan uudessa butiikkihotelli Almassa ja kysyi haluammeko nähdä hotellin sisältä.Tottakai halusimme! Astuessamme sisään aulabaariin emme voineet olla huomaamatta aulabaarin erikoista sisustustyyliä,jossa huonekalut edustivat georgialaista tyyliä ja jossa väriä ei oltu säästelty.Aulasta en onnistunut ottamaan kunnon kuvaa,mutta täällä näkyy mitä tarkoitan.
Tämä oli vastaanottopisteen yläpuolella
Sisään tultuamme vastaan tuli hotellin johtaja:viehättävä Galit Dohan Hacham,joka kuultuaan minun olevan suomenkielinen bloggari (hih) päätti näyttää meille hotellia oikein kunnolla.
Butiikkihotelli Almassa on vain 15 huonetta,joista jokainen on sisustettu erittäin persoonalliseen tyyliin. Portaikossa huomasimme,että jotain vanhaa oli kuitenkin jätetty:vasemmanpuolinen kuva on maalin alta löydetty alkuperäistä seinämaalausta ja oikealla alkuperäisiä lattialaattoja.
Rakennuksen katolla on varmaankin mukava juoda kahvit ja katsella kaupunkia.
Huoneet Almassa on sisustettu persoonallisesti ja rakkaudella.Saimme nähdä 3 erilaista huonetta.Tätä huonetta dominoi tuo suuri maalaus,joka on taitanut saada vaikutteita Velazquezin töistä.
Tämä yöpöytä oli kaunis!

Kaksi muuta näkemäämme huonetta olivat hyvin erikoisia ja eivät ehkä jokaisen makuun,mutta tuolla kierrellessä kokonaisuus oli kyllä vaikuttava.Värejä on käytetty aika reilusti.
Kolmas näkemämme huone oli kaikista erikoisin. Ensin ajattelin että mitä ihmeen värejä,mutta vastakkaisvärit toimivat tuolla tehokkaasti,mikä ei ehkä pikkukamerallani ottamissa kuvissa tule täysin esille.
Kylpyhuoneiden ilmeeseen oli myös panostettu.Tämä mustavalkoinen oli turkoosiseinäisen huoneen kylpyhuone.
Tämä taisi olla osa ensimmäisen huoneen kylpyhuonetta.
Huoneiden parvekkeet ovat kauniit. Yö tässä hotellissa on aika hintava,mutta palvelu on huippuluokkaa ja huoneet varmaankin sellaisia,ettei niitä heti unohda;D

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Brrrr,tuli kylmä!

Kodin viereisessä puistossa sade ja tuuli olivat painaneet ruusut alaspäin
Eilen täällä oli ihan hurja sadepäivä! Vaikka pidänkin sateesta,niin eilen sitä tuli melkein jatkuvasti,ja ihan koirankin kannalta on hankalaa ,kun ei pääse kunnolla ulos.Mutta sadetta tuli sen verran ,että se aiheutti myös mittavia vahinkoja ja loukkaantumisiakin. Anu Juudean Jupinoista olikin eilen löytänyt sateisia kuvia.
Siellä sun täällä oli syntynyt pieniä lampia ja bussia odottaessa katselin lintujen touhuja.
Lintukin näytti hieman viluiselta.

Eilen illalla nukkumaan mennessä asteet olivat jo menneet kunnolla alas,ja sisälläkin oli vain 13,5 astetta.Minussa on varmaan jotain vikaa kun se ei kauheasti häirinnyt.Mutta tänään on ollut vuoden kylmin päivä ja aamulla piti ottaa hanskatkin esille.Sadetta on ollut vähemmän ja aurinkokin tuli välillä esille,mutta kylmää! Ja nyt tätä kirjoittaessa menin katsomaan lämpömittaria ,ja ulkona on vain 6 astetta,enkä muista milloin täällä keskisessä Israelissa viimeksi meni asteet noin alas.Vielä kun menisi muutaman asteen alaspäin niin ehkä täälläkin tulisi lunta...Vimeksi sitä oli Tel Avivissa kerran 1950-luvulla.


Kuva täältä Lisää lumisia kuvia tältä päivältä linkin takaa
Ja Jerusalemissa sataa nyt kevyttä lunta. Olisi ollut kiva mennä sitä katsomaan..Lisay Pieni Oliivipuu-blogista on ottanut ihania talvisia kuvia Jerusalemista!
Ystävältäni Maryltä,joka oli käynyt Guatemalassa,sain pussillisen guatemalaista kahvia.Tuo pussi on ihana!

P.S.Chrome-selaimeni ei ole muutamaan päivään päästänyt minua WordPress-blogeihin. Jos yritän avata WordPress-blogin explorerilla,niin pääsen kyllä sinne,mutta näkyy pienempänä.en ole muuttanut mitään asetuksia.Onko muilla ollut tällaista?

maanantai 7. tammikuuta 2013

Jonkinlainen talvi on täälläkin...

Tällä viikolla on sitten meilläkin talvi,ja aamulla aikaisin mennessäni silmän näkökenttätutkimukseen tuuli niin kovaa,että sateenvarjoni oli hajota ja minä melkein lensin sen mukana;D
Hieman kylmäkin oli aamulla (15 astetta,Jerusalemissa puolet siitä) mutta näkökenttätutkimuksen jälkeen välillä satoi ja välillä aurinko tuli esille. Illalla suomalaisessa kirjastossa oli harvinaisen vähän väkeä,taisi monet jäädä sateen vuoksi kotiin.Kotiin tultuani huomasin,että sähkökatkokin oli ollut jja kellot piti taas laittaa oikeaan aikaan.Nytkin sataa.Ihanaa!

Edit.Viimeksi satoi näin paljon vuonna 1992!

lauantai 5. tammikuuta 2013

Sateinen lauantai

Saimme sateisen viikonlopun,joka on hyvä juttu,sillä 2 viikkoa oli taas ollut aika aurinkoista.Olen tainnut vain kerran käyttää talvisia vaatteita; minusta täällä keskisessä Israelissa on  ollut sen verran lämmintä että talvivaatteet ovat jääneet käyttämättä. Pohjoisessa on sitten eri asteet.Kun talvella on mielestäni liian lämmintä,alan kaipaamaan Suomen talvea,mutta jo kokemuksesta tiedän,että hyvin pian kaipaisin takaisin tänne lumettomaan ja vihreään maisemaan!
Kävelimme Bambin kanssa kohti rakenteilla olevaa toimistokompleksia,ja ihan tuon rakentamisen johdosta on tuonne vihdoinkin tullut jalkakäytävä! Tuolla alempana on iso supermarketti ja muutama muukin kauppa,ja ennen oli tosi hankalaa kävellä sinne,kun suurin osa sinne vievästä kadusta oli ilman jalkakäytävää.
Matkalla kotiin bongasin uuden pullonkeruulaatikon,joka näytti ihan nätiltä. Olisi vaan saanut olla hieman lähempänä,sillä meidän kadulta vietiin vanha pois ja jos menen tänne,niin joudun ylittämään ison kadun ja 2 liikennevalot.Tosin en osta enään vesipulloja,joten tyhjiä pulloja ei minulla ole.Tähän laitetaan isot tyhjät vesipullot;pienemmissä on pantti ja ne voi viedä kauppaan.
Toisella seinämällä oli raot CD-levyjä ja paristoja varten.