tiistai 10. kesäkuuta 2014

Saronassa,jälleen,,,

Eilen vietin muutamia tunteja ihanan Saronan alueella,Suomesta tulleen tutun kanssa,joka ei vielä ollut Saronaa nähnyt.Minunkin viime käynnistäni siellä oli jo aikaa,joten oli kiva taas nähdä mitä uutta sinne oli tullut.
Kävimme lounaalla eräässä Saronan ravintolassa ja lounaan jälkeen kiersimme aluetta.Monta uutta liikettä tai ruokapaikkaa oli avattu viime käyntin jälkeen.
Erään talon parveke
Näkymä Saronan toiselle ekologiselle lammikolle....
jossa eräs taiteilija oli työnsä kimpussa.Kuvasin hänet myös puhelimella ja laitoin kuvan Instagramiin,ja taiteilija löysi minut sieltä ja sanoi "It is me!"
Muutamia Saronan taloja.Takana pilvenpiirtäjiä.
Kiersimme alueen kauppoja. Tässä kahden kaupan välisessä terassissa oli tosi kaunis lattiakuviointi.Iltapäivällä kaupat olivat  hyvin tyhjiä,ja mietimme miten esimerkiksi vaatekaupat tulevat tuolla pärjäämään.Näen Saronan vähemmän vaatteiden ostospaikkana ja enemmänkin huvittelualueena,ruokapaikkana,keitaana keskellä kaupunkia.Kun suuri ruokahalli avataan Saronan alueella kesän lopussa niin silloin Sarona vasta tuleekin olemaan mielenkiintoinen:)
Jotkut talot eivät vielä ole valmiita
Gallerian parveke
Ja se kauniimpi ekologinen allas Saronassa.
Kaunis lumpeenkukka altaassa

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Poinciana....

Poinciana poinciana,Delonix regia,liekkipuu....en saa tästä tarpeekseni ,se on aina  vau kun näen kukkivan liekkipuun
Ja poincianalla on ihan oma kappalekin...Ahmad Jamalin Poinciana tässä videolla.Kappale varmaankin tuttu monelle...

Ja asiasta toiseen;ihana Maama (Maria),joka viime kesänä vietti täällä Tel Avivissa kokonaisen kesän (linkin takana Maaman blogi täältä) ja johon oli ilo tutustua ,on nyt matkaamassa uusille reiteille,eli ensin pyhiinvaellusmatka Espanjassa,päämääränä Santiago de Compostela.Maaman pyhiinvaelluksesta voi lukea sekä täällä että täällä.Käykääpä tutustumassa.

torstai 5. kesäkuuta 2014

Maaseutu tuli kaupunkiin visiitille

Tiistaina,shavuot-pyhän aattona, oli joka monessa paikassa erityisesti lapsiperheille tarkoitettuja tapahtumia,joissa korostui etenkin pyhän merkitys sadonkorjuujuhlana.
Lapsenmielinen minä päätti mennä katsomaan tapahtumaa  Tel Avivin eteläläisessä osassa olevaan uudehkoon puistoon,jossa sitä vietettiin myös viime vuonna. Puisto on ihan ortodoksisen St.Tabitha-kirkon vieressä ,ja vierailusta tuossa  kauniissa kirkossa  kirjoitin helmikuussa. Viime vuonna puisto oli vasta osittain valmis;nyt se on lähes valmis,vain ekologiselle lammikolle ei vielä pääse,vaikka se bussin ikkunasta katsottuna näyttääkin jo valmiilta. Olin alustavasti sopinut  ohjattavani E;kanssa että tapaamme tuolla,mutta en sitten löytänyt häntä ja taisimmekin olla tuolla eri aikoihin.
Sadonkorjuu kun oli kyseessä niin satoa oli tuotu tuonne.....Lapsille oli myös kivoja workshoppeja ,joissa sai valmistaa leipää ,tosin jo valmiista taikinasta;D
tai sai kuulla,miten syntyy juustoa
Juuri lypsetystä vuohenmaidosta
Pikkuiset 2 viikon ikäiset kilit olivat suosittuja .Tässä vaiheessa paikalle ilmestyi pari eläinsuojeluihmistä,jotka rupesivat väittelemään vuohitilan ihmisten kanssa siitä ,että lapsille kerrotaan valheita vuohenmaidon-ja juuston ihanuudesta.  Vuohen kun pitäisi käyttää kaikki maito kilejä varten. Ideaalisti se kai olisikin niin...
Lampaitakin oli
Sekä taputtelunurkka tipuineen ja kaneineen.
Ja oli näitä tällaisia ratsuja.....
Tähän pallojuttuun oli pitkä jono. Pallon sisälle päästyään piti pitää kiinni pidikkeistä ja palloa pyöriteltiin hiekkakentällä
Näyttämöllä oli kaikenlaista ohjelmaa
Shavuotiin kuuluvat vesileikit.En oikein tiedä mistä se juurtaa,paitsi että vettä pidetään elämän symbolina.Niinpä tuolla oli kaikenlaisia veteen liittyviä härveleitä kuten tuo sininen vesiliukumäki
Tai tämä,jossa pudottiin pieneen vesialtaaseen
Mutta tämää saippuavaahtotykki taisi olla kaikkein suosituin juttu tuolla...Ennen shavuot-juhlaa joka paikassa on myynnissä kaikenlaisia vesipyssyjä  ja lapset täyttävät ilmapalloja vedellä,joita he sitten paukuttelevat ,ja niitä on nyt paukuteltu täällä kodin viereisessä puistossa jo aika monta päivää;saisi riittää sillä Bambi parka on sen johdosta aivan hysteerinen.

P.S.Ja nyt täällä kukkivat vuoden kauneimmat kukkivat puut eli poincianat.Kuviani niistä voi nähdä täällä.

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Lankoja ja värejä

Aivan ihana kokoelma erivärisiä lankoja eräässä ompelukone-ompeluväline-liikkeessä Tel Avivin kangaskauppakadulla. Olen usein kävellyt tuon kaupan ohi,mutta joko tätä ei ollut ennen tai sitten en vain ole tuota ikkunaa huomannut.Värien iloittelua!
Kävin poikkeuksellisesti tänään iltapäivällä lasten iltapäiväkerhossa (yleensä käyn siellä keskiviikkoisin,mutten silloin päässyt sinne) ja vein ohjattavani E:n Cofixiin jäätelölle.  Cofixhan on kahvi(la) -ketju,jossa kaikki maksaa saman eli hitusen yli euron ,ja nyt he olivat saaneet jäätelöitäkin. 
Torin lähellä oleva Cofix.
Kävelimme takaisin iltapäiväkerhoon ja E. mietti asuuko tässä kauniissa talossa ketään.Minä luulen että siinä on vain toimistoja ja liharavintola tuossa alhaalla...
Iltapäiväkerhoon palatessamme selvisi että jatkan siellä ensikin vuonna.3 vuoden jälkeen E. ja ikäistensä piti siirtyä isompien lasten iltapäiväkerhoon kauemmaksi ,enkä ollut ajatellut jatkaa siellä. Nyt on tilanne kuitenkin se,että isompien lasten iltapäiväkerho on liian täynnä eikä tilaa ole,joten isommat lapset jatkavat vielä yhden vuoden tutussa kerhossa eikä uusia pienempiä lapsia oteta ensi lukuvuodeksi. Tel Avivin päälinja-autoaseman  alueen koulut ja tarhat hajoavat liitoksistaan ,tilaa ei ole. Valtava määrä eritrealaisia (52-60000 ,joille ei ole myönnetty pakolaisstatusta mutta jonkinlainen kollektiivinen status). Heille on syntynyt lapsia ,jotka nyt ovat tulossa kouluikään,ja suurin osa asuu tuossa samassa ongelma-alueella Kuulin,että pääbussiaseman lähellä olevaan puistoon ollaan nyt rakentamassa uutta koulua.

torstai 29. toukokuuta 2014

Orkideoita ja muita kukkia

Viime postauksen museokäynnin aikana löytyi alueelta myös tämä kellertävän valkoinen kiinanruusu.Se herätti huomiota sillä tuo kukka oli epätavallisen suuri.
Billien kukkakauppa taas oli alkuviikolla täynnä orkideoita ,sillä joku oli tilannut monta orkideaa...
Että ne osaavat olla kauniita...
Upeita!
Tällä viikolla on ollut monta tosi lämmintä päivää.Huh,se vie voimat. Taidanpa nyt viikonlopun aikana laittaa ohuenkin peiton pois;yöt ovat lämmenneet niin että taitaa pelkkä lakana riittää.  

torstai 22. toukokuuta 2014

Museopäivänä pitää kyllä käydä museossa....

Kansainvälistä museopäivää vietetään aina toukokuun 18.päivänä,mutta täällä sen vietto siirtyi seuraavaksi eli 19. päiväksi,koska sunnuntaina vietettiin Lag Baomeria. Ja kun museoihin on ilmainen sisäänpääsy,on se erinomainen syy käydä taas museossa.Olin suunnitellut meneväni iltapäivällä ensin Eretz Israel-museoon ,ja sen jälkeen Tel Aviv-museoon,mutta kiertely tuossa ensimmäisessä museossa ystävän kanssa  kesti niin kauan,etten sitten jaksanutkaan jatkaa toiseen museoon.Kuva on otettu museoalueen korkeasta kohdasta ja siinä näkyy Tel Avivin pilvenpiirtäjiä;suomalainen kirjasto on muuten oikeanpuolisten tornitalojen lähellä.
Museon alue on puistomaista ja siellä on monta eri rakennusta,joissa eri näyttelyitä;osa pysyviä ja osa väliaikaisia.Meitä kiinnosti muutama väliaikainen näyttely,mutta koska en ollut aiemmin tuolla ollessani käynyt jokaisessa pysyvässä näyttelyssä,päätimme nyt mennä katsomaan nekin läpi.
Aika kivoja oli nuo postiautot ennen....
Samassa rakennuksessa postimuseon kanssa oli kaksi erilaista luontokuvanäyttelyä: toinen oli Lontoon Natural History-museon ja BBC:n järjestämän kilpailuun osallistuneiden kuvia,kun taas toinen luontokuvanäyttely oli täkäläisten luontokuvaajien näyttely.
Luontokuvia oli tuolla mahtava määrä ja ne olivat kyllä myös mahtavan upeita,joten otin muutaman kuvan kuvista.
Mahtava kuva!
Tässä Arto Raappanan Snowbird Suomesta
Karhukuvakin on otettu Suomessa, mutta kuvaaja on ruotsalainen Anton Lilja
Ulkomaisten luontokuvien jälkeen siirryimme katsomaan täkäläisiä luontokuvia...
Tämä oli mahtava. Pieni pöllö siinä puun rungossa ja  ensin ei melkein huomaa että siinä on muutakin kuin puuta...
Eniten innostuin koira ja sakaali-kuvasarjasta;arvatkaa kumpi on sakaali;D Sakaalit asuvat Yarkon-puistossa joen lähellä ja lähellä asutuksia,joten ovat tottuneet ihmisiin.Sakaalit löytävät puistosta tarpeeksi ruokaa;kalaa,jyrsijöitä,lintuja,kasveja ym.Eräänä aamuna valokuvaaja Moshe Prager (linkin takana upeita luontokuvia)meni puistoon kuvaamaan sakaaleja ja huomasi,että puistossa omistajineen kulkevat koirat ja sakaalit leikkivät keskenään.  Sakaalit on rokotettu (niille on pudotettu syöttejä,joissa rokote) joten mitään vaaraa heistä ei pitäisi olla koirille.
Luontokuvien jälkeen  menimme keramiikkarakennukseen,jossa on pysyvä näyttely.Keramiikkamuseossa on paljon nähtävää;täällä kaivauksista löytyneitä esineitä mutta myös jonkun verran muualta olevia keramiikkaesineitä. Keramiikkamuseossa käydään kattavasti  läpi keramiikkaesineiden historiaa.
Keramiikkarakennuksen ulkopulellakin oli keramiikkaa
Ja ihan lähellä hieno mosaiikkityö,joka on peräisin Bysantin valtakunnan ajoilta ja joka löydettiin Beit Guvrinin alueelta.
Sitten oli vuorossa kuparimuseorakennus,sekin pysyvä näyttely.Kävin tuon näyttelyn aika pintapuolisesti ohi,vaikka Timnasta eli kuningas Salomonin kaivoksista löydetyt kupariesineet ovatkin kiinnostavia.
Seuraavaksi oli vuorossa lasimuseon talo,sekin pysyvä näyttely.
Lasimuseon tiloissa on yksi maailman laajimmista antiikin ajan lasiesineiden kokoelma.Kokoelman vanhimmat lasiesineet ovat peräisin myöhäisemmältä pronssikaudelta.
Menimme tutkimaan museoalueen uusinta rakennusta,mutta se olikin opetustarkoitukseen tehty.
Eli jatkoimme rakennukseen ,jossa on  Woven Consciousness-tekstiilinäyttely,joka on väliaikainen näyttely ja koostuu modernista israelilaisesta tekstiilitaiteesta.Kuvan punaisessa teoksessa tekstiilitaiteilija Ravit Cohen-Gat kertoo iso-isoäitinsä tarinan,joka naitettiin 11 vuoden ikäisenä  ja jonka elämä oli täynnä raskauksia ,keskenmenoja ja syntymiä.
Tämän virkkaamiseen on varmaankin mennyt rutkasti aikaa....
Jotkut teokset olivat sellaisia ettei uskonut niiden olevan tekstiileistä tehtyjä...
Tämä viehätti. Kankaaseen oli kirjailtu kokonainen tarina. Mietin että tuohon tekstin kirjailuun on mennyt hurjasti aikaa.
Sitten oli aika mennä alaspäin...
Viime kerralla museossa ollessani tämä osasti oli kiinni,joten nyt kun se oli auki  niin oli pakko mennä sinne...
Tuo alue koostuu vanhan ajan työpajoista,tässä leipomo
Tässä vaiheessa alkoi pikkuisen väsyttää ,vaikka paljon oli vielä näkemättä, Itse asiassa Eretz Israel-museon alueella voisi viettää kokonaisen päivän.....