maanantai 27. heinäkuuta 2015

Pikku Huopalahti

Pikku-Huopalahdessa  asuin kunnes muutin tänne uudestaan.,Siellä myös poikani kasvoi ja nyt muutti aikuisena takaisin lapsuuden seudulleen pienen perheensä kanssa. Joka vuosi olen tehnyt kävelykierroksen Pikku Huopalahdessa,joka on niin kaunis kesäisin. Minä myös vietin lapsuuden ja nuoruuden ihan Pikku Huopalahden vieressä,joten seutu on minulle hyvinkin rakasta.Ensimmäisessä kuvassa on Pikku Huopalahden sorsalampi;vesi oli tyyni ja oli niin kaunista.Tässä tulee nyt iso pläjäys kuvia sieltä,suurin osa puhelimella otettuja ,sillä jostain syystä Helsingissä en jaksanut kantaa kameraa mukaani kun puhelimellakin sai ihan siedettäviä kuvia.
Valkoposkihanhia näkyi siellä paljonkin.Kuvan punainen mökki;Tapanilan entinen juna-asema on Pikku Huopalahden pääkerhotalo.
Lisää hanhia
Minäkin näin merenlahtea ikkunasta tuolla asuessa.
Joki halkaisee Pikku Huopalahden
Tässä näkyy hieman Viiripuistoa.
Merellistä Pikku Huopalahtea
Polku,jonka varrella karviaispensaiden reunustamia puutarhatilkkuja. Kuvassa näkyy myös entinen kotitaloni...
Aurinkokeinu Pikku Huopalahden puistoalueella. Keinu on Sanna Karlsson-Sutisnan toteuttama.

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Keltaista sadetta

Huh,kuumaa riittää ja tietokone reistailee...ei tee kauheasti mieli istua tietokoneen ääressä. Tosin tämä kesä ainakin tähän asti on muistini mukaan ollut hieman siedettävämpi kuin edelliset;välillä tuntuu että on vain kuumaa eikä niin kosteaa.Nytkin illalla kun kävin Bambin kanssa ulkona  tuntui miellyttävä tuulen henkäys eikä lainkaan tullut hiki pintaan.Sisällä tuntuu se kosteus melkein enemmän....Kävin puistossa kuvaamassa yhden nyt niin kauniisti kukkivista puista:tämä on latinalaiselta nimeltään Peltophorum pterocarpum,jota myös kutsutaan keltaiseksi poincianaksi.
Puun kauniin keltaiset kukat putoilevat maahan ja hieman likaavat ympäristöään ,mutta kauniilla tavalla.Keltaista sadetta.....

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Käpylä

Toissayönä palasin kotiin ja voin nyt vihdoinkin tehdä postauksia koneella,sillä Suomessa olin puhelimen ja tabletin varassa ja niiden kautta postailu ei ollut kaikkein helpointa. Oli niin ihanaa olla taas Helsingissä:kävelin paljon joskin sateinen sää aina välillä karsi suunnitelmia.Ennen matkaa niin kivuliaana tuntunut luupiikkikin alkoi voida paremmin vaikka kävelin paljon,etenkin loppua kohden.Yksi ihana kohde Helsingissä on Puu-Käpylän alue. Suurten puiden varjostama ja puutalojen reunustama Pohjolankatu on niin kaunis:) Sinne pääsee raitiovaunuilla 1 ja 1 A. Raitiovaunuilla matkustaminen on muutenkin loistava tapa tutustua kaupunkiin. Tässä tulee nyt kuvapläjäys Puu-Käpylästä:osa kuvista on otettu puhelimella.
Raitiovaunun päätepysäkkiä vastapäätä sijaitsee Hotelli Park,joka rakennettiin vuonna 1949 olympialaisia varten.Siellä on myös kuvattu useita televisiosarjoja.Kuvassa näkyy Hotel Parkin Puisto-ravintola.
Oli aikainen aamu,ulkona tihrutteli ja kahvihammasta kolotti...menin sisälle Hotel Parkkiin ja aamiaiselle.
Ihan mukava aamiainen siellä olikin.

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Heippa!

Terveisiä täältä Leena Lumen luota.Tässä pieni postaus ja kukkia Leenan puutarhasta.Minun puhelimellani Bloggerin mobiiliaplikaatio toimii tosi huonosti joten katsotaan mitä tästä tulee.

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Terveisiä Helsingistä

Ensimmäiset päivät täällä ovat vierähtäneet epävakaan sään merkeissä, mutta on ihanaa olla täällä. Olen puhelimen ja hieman hitaan tabletin varassa ,joten postaaminen on hankalaa, mutta tässä yritys ja kaksi pikaisesti napsittua kuvaa Rautatieaseman alueelta

Tänään satoi.... 



perjantai 19. kesäkuuta 2015

Hyvää Juhannusta!

Oikein hyvää juhannusta! Näiden kukkivien poinciana-puiden myötä toivottelen kaikille oikein hyvää juhannusta. Minä olen lähdössä ensi yönä Suomeen joten seuraava postaus taitaa olla sieltä.

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Ihana kauppa jossa voisi melkein asua.

Huomasin että minulla oli tekstien joukossa luonnos,jonka olin luullut julkaisseeni.Minulla on vieläkin tunne että ehkä olen,mutta ei tätä ole julkaistujen tekstien joukossa vaan vain luonnoksena joten laitetaan tämä nyt tänne.
 Sabon-ketjun  konseptikauppa Tel Avivin trendikkäällä Shenkin -kadulla on tutustumisen arvoinen.
Eivät ole kakkuja vaan saippuoita...Kaupan tilat ovat kahdessa kerroksessa ja yksityiskohtia on valtava määrä
Heti kaupan sisäänkäynnissä (joka näkyy kadulle) on mielenkiintoinen alue kaikenlaisine purkkeineen. Tämä alue on lasiseinän takana .
Siellä valmistetaaan saippuoita sekä hajuvesiä
Tämä näkyy kadulle päin.
Parfumerie
Vaaleanpunaisia tuotteita
Nurkkaus
Kaupassa on niin paljon yksityiskohtia ja ihmettelemistä että Sabonin tuotteet,joiden pitäisi olla se pääasia tuolla,jäävät hieman sisustuksen jalkoihin.Sabonin tuotteet ovat hyviä,ja minulla on lahjaksi saamani ihanan viilentävä jalkavoide.
Portaikko alakertaan
Tännehän voisi jäädä asumaan....
Hieman ihmettelin että mikä on alhaalla olevan "asunnon" tarkoitus.  
 Sabonin tuotteita oli aseteltu sinne sun tänne,mutta alakerta ei ole kuitenkaan millään tavalla kauppamainen.
Ulosmennessä huomasimme sisäänkäynnin kohdalla saippuavaunun.