tiistai 21. kesäkuuta 2016

Juhannusretki ,tai sen tapainen

Viime viikon torstaina suomalaisella kirjastolla ,yhdessä Israel-Suomi-ystävyysseuralla oli taas vuotuinen juhannusretkensä. Yleensä olen aina ollut jo Suomessa näiden juhannusretkien aikana,mutta tänä kesänä en ikäväkseni pääse Suomeen. Ensimmäinen kerta ikinä kun en ole osan aikaa kesästä Suomessa;(. Tällä kertaa juhannusretken teema oli kävely Tel Avivin Rothchild Bulevardin yhdestä päästä toiseen.Tämä bulevardi on Tel Avivin vanhimpia katuja,sekä myös kaupungin kallein katu,jonka varrella on monta kaunista ja historiallista rakennusta.Itsekin olin kadun varrella töissä  ennenkuin muutin takaisin Suomeen,suuren pankin pääkonttorissa.
Oppaanamme toimi ystävyyseuran puuhanainen Gabi; arkkitehti joka rakastaa Suomea. Nämä juhannusretket pidetään aina ennen juhannusta,sillä moni täällä oleva suomalainen lentää Suomeen juuri juhannuksen aikoihin,
Aloitimme retken lähellä Espressobarin kioskia,joka on samalla paikalla missä sijaitsi Tel Avivin ensimmäinen kioski.
Sama kioski takaapäin katsottuna.
Tämä talo on kadun ainoita alkuperäisessä asussaan säilyneitä vanhoja taloja.Alakerrassa on suosittu kahvila.Asiasta toiseen niin monella nuorella miehellä on nykyään sellainen hipsteriparta,ja saman huomasin nyt näitä kuvia katsellessa.En lainkaan tykkää siitä muotioikusta,vaikka varmaan on helpompaa kun ei tarvitse ajaa partaansa päivittäin...
Kun tämä auto sujahti ohi en malttanut olla kuvaamatta....
Kauniita vanhoja taloja on monta kadun varrella,kuten tämä butiikkihotelli The Rothchild Hotel. Parvekkeella olevat patsaat on tehnyt sama taitelija,Ofra Zimbalista,joka myös on luonut kotini vieressä olevan puiston siniset hahmot,joita olen kuvannut tänne blogiin.
Tässä talossa kävin taannoin kuuntelemassa kenraali Pattonin pojanpoikaa.
Tel Avivin ensimmäisen kaupunginjohtajan,Meir Dizengoffin patsas.
Kadun varrella näkyy vanhoja ja uusia rakennuksia ,jotka luovat kontrastin.
Tässäkin niin kaunis vanha restauroitu talo ja kadun toisella puolella tuo uusi korkea pilvenpiirtäjä,josta Madonnan piti ostaa kattohuoneisto mutten tiedä ostiko lopulta.
Benedict,jossa tarjoillaan aamiaista 24 tuntia vuorokaudessa....
Rothchild-bulevardin varrella on monta kahvilaa ja ravintolaa
Toinenkin kahvilakioski tuli vastaan
Sama kioski hieman lähempää
Sitten aloimmekin lähestyä kadun toista päätä. Siellä oli suuri lapsiryhmä,jostain pohjoisen koulusta.Luokkaretkien aikaa... Edessä näkyvät kirjastokioskin lepotuolit.Kioskista voi ottaa kirjan ja istuutua mukavaan nojatuoliin. Kirjoista puheenollen täällä vietetään nyt juuri kirjan viikkoa,joka itse asiassa kestää kokonaista 10 päivää,ja jonka aikana kaupungintalon viereinen Rabin-aukio on illalla täynnä kustantamojen kojuja sekä ihmisiä .
Kansallisteatteri Habiman aukiolla on kaunis kukka-allas,jonka reunoilla voi istua.
Tämän jälkeen retkemme päättyi  lähellä olevaan kahvilaan.Oli ihan mukava retki,vaikka muutenkin tulee usein käveltyä tuoka bulevardikatua pitkin.On ihan eri juttu kun joku selostaa sen historiaa ja talojen taustoja.

Oikein hyvää juhannusta kaikille!

torstai 16. kesäkuuta 2016

Syötävän suloinen

Viime postauksessa kerroin että Bambi oli yhtenä päivänä ollut kovin hidas,ulkona kävellessä. Sen jälkeen olen tarkkaillut sitä normaalia enemmän,mutta tuon päivän jälkee Bambi on ollut ihan oma itsensä,onneksi:)
Tänään iltapäivällä näin syötävän suloisen koiranpennun. Bambi oli pienenä pentuna samanlainen kuin tämä Chica,paitsi että Chicalla on luppakorvat kun taas Bambilla on pystykorvat.En tosin nähnyt Bambia näin pienenä,mutta olen nähnyt monta pentua jotka isompina muistuttivat Bambia;niin että Bambi oletettavasti oli tällainen saman ikäisenä kuin Chica.
Chica on vain 6 viikon ikäinen, eikä sen kai vielä pitäisi käydä ulkona,mutta omistajaneito kertoi että hän pitää pentua toistaiseksi vain sylissä ulkona.
SuperCofixin miellyttävä myyjäpoika ihastui pikku pentuun (ehkä emäntäänkin;D) eikä malttanut millään päästää pentua sylistään pois.
Puppy Love
Olen syötävän suloinen.
Pusu emännälle

perjantai 10. kesäkuuta 2016

Bambaa,Bambia ja ihania lamppuja

Jokunen aika sitten torin lähellä olevan Loveat-kahvilan terassi uudistui täysin ,ja tällä viikolla kohotin katseeni ylös ja huomasin nämä lamput...ja rakastuin...
Minäkin haluan tällaisen lampun!! Sivulla on aukko,mistä kasvi pääsee rönsyilemään,ja mistä voi kastella kukat. Eikös ole ihana!
Kiitos kommentoijan täällä,selvisi että kyseessä on Lightovon Milo Baby Lamp Wood
Baaripöydän nurkassa oli vielä yksi hieman suurempi samanlainen lamppu.
Lamput olivat kyllä olleet kahvilassa jo jonkun aikaa,mutta vasta nyt huomasin ne.
Ihana Loveat-kahvila luomukahveineen ja lamppuineen:)
Loveeat-kahvila on torin viereisellä kävelykadulla,ja siellä on myös käsityöläistori tiistaisin ja perjantaisin. Sieltä voi myös löytää kuvassa näkyvän suomalaisen Marjaanan,joka myy siellä kauniita keramiikkatöitään. Tuo käsityöläistorihan on sellainen,että siellä voi olla myymässä vain  itse tekemiään töitä,ei mitään teollisesti valmistettua.
Marjaanan töissä näkyy pohjoismaista vaikutusta. 
Ihanat kanat:)
Marjaanan ihanat siilit:)
Tällä viikolla kävin myös Bamba-tehtaassa,amerikkalaisen ystäväni Nancyn kanssa. Bamba-tehdas on kotoani lyhyen kävelymatkan päässä,ja lukemattomat kerrat olen mennyt Bamba-talon(vierailukeskus) ohitse miettien millaista olisi käydä itse tehtaalla. Bamba on Israelin lasten rakastama naksu,joka on valmistettu maissista ja päällystetty maapähkinävoilla. Bambaa söi myös poikani pienenä ,ja sitä on aina matkalaukussa kun menen Suomeen,(vaikka sitä löytyy Helsingissä Malminkadun Zaafran-kaupasta) sillä edelleenkin se on hänelle herkkua..Bamba ei itse asiassa ole kauhean paha naksu,sillä siinä on vitamiineja,kuten B-vitamiineja,rautaa,C-E-ja A-vitamiineja.Bamba ei sisällä säilöntaaineita,ei väriaineita eikä kolestrolia,,mutta siinä on kyllä rasvaa ja kaloreita,sillä naksuissa on 50 % maapähkinävoita. Jännää on muuten se että Israelissa esiintyy muita maita vähemmän maapähkinäallergiaa,johtuen juuri siitä että lapset syövät niin paljon maapähkinöitä Bamban muodossa täälläpäin. Kuvassa näkyvä katolla oleva vauveli on Bamba-vauva,eli Bamban keulakuva.
Olimme kierroksella yhdessä lapsijoukon kanssa,sillä oikeasti kierros on tarkoitettu lapsille,mutta välillä on kivaa olla lapsenmielinen;D Ja Bambaa oli tietysti tarjolla  Bamba-talossa.
Meillä oli kierroksella kaksi hyvin nuorta ja pätevää opasta,tässä heistä toinen. Hän kertoi meille miten Bambaa tehdään,minkä jälkeen menimme Bamba-teatteriin,jossa puimme päällemme kertakäyttöhatut ja takit,sillä edessä oli kierros tehtaalla. Ikävä kyllä itse tehtaalla ei saanut kuvata,mikä oli pieni pettymys. Pieni tehdas,jossa Bambat valmistetaan,on jo aika vanha ,ja parin vuoden kuluttua on edessä muutto moderniin tehtaaseen eteläisessä Israelissa,joten oli aikakin jo käydä tuolla ennenkuin se häviää lähiseudulta.
Tehdasvierailun jälkeen näimme tosi hauskan 3 D-elokuvan jossa selvisi hyvin tarkoin miten Bamba valmistuu,ja lopuksi tuli vielä Bamba-vauvakin meitä tervehtimään.
Ja Bambi- eilen se oli hyvin hidas,käveli normaalia hitaammin eli minun jälkeeni kun se normaalisti vetää eteenpäin. Mietin että onko Bambille tullut jo vanhuuden oireita,vaikkei Bambi nyt kauhean vanha vielä ole (8v,). Tänään Bambi jo tepsutteli lähes normaalisti,joten ehkä kyse oli vain huonosta olosta.

lauantai 4. kesäkuuta 2016

Pride -paraati

Yli viikon ovat sateenkaariliput liehuneet Tel Avivissa.
Pride -viikko huipentui eilen vuoden värikkäimpään paraatiin,johon osallistui kuulemma 200 000 ihmistä. Sitä ennen keskustan Gan Meir-puistossa oli ohjelmaa ja värikästä menoa.
Hän oli siellä markkinoimassa tulevaa konserttiaan..(linkin takana Orin laulua videolla)
Otin puistossa hurjan paljon kuvia.Ne löytyvät täällä.

Tel Avivin tapahtumassa otettiin kantaa myös siihen että Istanbulissa Pride -tapahtuma saisi olla rauhassa- Ei auttanut ,sillä poliisit hyökkäsivät päin Pride-kulkueen ihmisiä:(

lauantai 28. toukokuuta 2016

Toukokuun lopulla

Aamulla aikaisin heräsin sateen ropinaan. Menin Bambin kanssa alas mutta kävelyn kanssa piti odotella,sillä satoi. Toukokuun lopun sade täälläpäin on todella harvinaista,en muista olenko koskaan aikaisemmin kokenut sadetta täällä tähän aikaa vuodesta. Mutta koko keväthän on säiden puolesta ollut ihan sekaisin:todella kuumia päiviä ennen aikojaan ja nyt sitten tämä sade.Sade puhdisti ihanasti ilmaa. Ei ollut kylmää vaan miellyttävät 21 astetta.Viime päivät ovat olleet miellyttäviä mutta parin päivän kuluttua taas lämpenee. Sade oli enemmän kuin tervetullut ,sillä se puhdisti alkuviikon kokoista tullutta huonoa ilmaa. Täällä nimittäin vietettiin tällä viikolla  taas Lag Baomer-juhlaa,johon ikävä kyllä kuuluu kokkojen polttelu.Lag BaOmer on pienempi juhla,ja kuuluu ehdottomasti inhokkijuhliini täällä. Kotini lähellä on kahdella eri puolella kaksi tyhjää tonttia,ja voi vain kuvitella että ilmanlaatu oli kaikkea muuta kuin hyvä... Seuraavana päivänä Jerusalemin alueella oli suuri tulipalo,joka tuhosi metsää.Alkoi kaiketi huonosti sammutetusta kokosta.Koskakohan nuo kokot kielletään....
Lapsilla oli lomaa kokkojen polttelun jälkeisenä päivänä eli torstaina,ja siellä täällä oli lapsille järjestettyä ohjelmaa. Näin leipomossa klovnin,,,,Klovnia kuvatessa en tiennyt että kyseessä oli tunnettu klovni,joka on myös Israelin ensimmäinen sairaalaklovni,joka on jo monen vuoden ajan tuonut iloa pienille potilaille sairaaloissa.
Samainen klovni juonsi myöhemmin Gan Meir-puistossa pidetyn tilaisuuden ,jonka oli järjestänyt Chabad-järjestön väki -Lähellä asuva ystävä oli lukenut akrobaattiesityksestä,mutta tulimme paikalle juuri kun se oli loppumassa.Taitavia kavereita!
Takana näkyy Chabad-järjestön miehiä.Chabad on yksi hasidismijuutalaisuuden suurimmista liikkeistä,ja vaikka he eivät varsinaisesti yritä ketään "kääntää" uskovaiseksi,niin he tekevät sen hiljaa huomaamatta.Vaikka järjestämällä tällaisia tapahtumia ja jakamalle kaikille lapsille jonkun pyhän kirjan lahjaksi..... Akrobaattiryhmä oli tosi hyvä,mutten löytänyt mitään tietoa heistä netistä.
Torstaina oli myös kansainvälinen museopäivä täällä,ja silloin pääsi moneen museoon ilmaiseksi. Menimme ystävän kanssa Erez-museoon,jossa kiinnosti etenkin tämän vuoden luontokuvanäyttely,joka oli jaettu 2 osaan:ylemmässä kerroksessa olivat täkäläisten luontovalokuvaajien parhaimmat kuvat,ja alakerroksessa oli kansainväliset parhaat luontokuvat. Minä sulin tämän kuvan edessä:siinä pieni siilivauva saa hoitoa Safari-eläinpuiston eläinsairaalassa. Mutta alakerran ulkomaalaisten luontokuvaajien näyttelyssä järkytyin tämän kuvan edessä...
Erez-museo,joka on iso puistomainen alue monine museorakennuksineen ,on viihtyisä alue.Siellä on myös pieni viinirypäletarha,mutta viinirypäleet eivät vielä olleet kypsiä...
Ja paikallislehdessä luki että kaupunki aloittaa taas vuosittaisen kissojen sterilisoimisoperaation. Samalla sterilisoidut kissat rokotetaan. Lehdessä oli mainittu mitkä kaupunginosat ovat mukana operaatiossa;oma kaupunginosani ei ole tällä kertaa mukana.Jos joku listalta puuttuva kaupunginosa haluaa että kissoja sterilisoidaan,pitää niitä olla vähintään 20. Tässä puistossa lähes kaikki kissat on sterilisoitu,lukuunottamatta 3 nuorta kissaa.Ehkä sitten ensi vuonna...
Eilen kruunattiin myös Israelin ensimmäinen Miss Trans,jonka voitti kuvassa näkyvä 21-vuotias Taleen Abu Hanna,arabikristitty Nasaretistä.Hän pääsee edustamaan Israelia  elokuussa Barcelonassa järjestettäviin Miss International Trans Star-kilpailuun,ja lisäksi palkintoon kuului kauneuskirurgiamatka Thaimaaseen,joten sieltä palattuaan Taleen on vieläkin kauniimpi.Jotkut täkäläisen kilpailun kilpailijat olivat kauniimpia kuin varsinaisen Miss Israel-kilpailun ehdokkaat.