perjantai 16. joulukuuta 2016

Sopivan sateinen päivä

Aamulla alkoi taas sade. Kuten yleensä perjantai-aamuisin,joka on viikonlopun ensimmäinen päivä,tykkään lähteä kaupungille aikaisin,ennenkuin kadut täyttyvät viikonlopun ostoksia tekevistä ja vapaapäiväänsä viettävistä ihmisistä.  Tällä kertaa satoi ilman että tuuli,mikä tekikin ulkonaliikkumisesta mukavaa,etenkin kun päällä oli kumisaaappaat ja sadetakki,ja hyvä sateenvarjokin mukana.Viime kerralla kun satoi oli kovin tuulista,eikä silloin oikein voinut olla ulkona.
Kävin ensin halpismarketissa ostamassa hieman hedelmiä,jonka jälkeen kävelin pitkin Allenby-katua,joka on yksi Tel Avivin pääkaduista.Vaikka satoikin reilusti niin sateenvarjon alla napsin kuvia sitä mukaa kun etenin. Huomatkaa tuo vaaleansininen rakennus vasemmalla:se on restauroitu jokunen vuosi sitten,ja samalla lisättiin muutama uusi kerros,joiden tulee olla hieman vanhemman rakennuksen julkisivua kauempana.
Johtuen säästä ,ja aikaisesta aamusta,olivat kadut aika tyhjiä. Tämän kuvan lähetin päivälehden nettisivuille,ja se pääsikin heidän sivuilleen sateista kaupunkia kuvaamaan. Valo on tällaisena päivänä paras kuvaamiseen,jopa tällä puhelimeni ei mitenkään hyvällä kameralla.
Jatkoin matkaa.Edessä näkyvä beigen värinen rakennus on  Tel Avivin pääsynagooga.En ole koskaan nähnyt miltä näyttää sisältä.Tämän linkin takana näkyy miltä näyttää sisältä Synagooga valmistui vuonna 1926,ja siellä voi myös viettää häitä ja muita tilaisuuksia.Aiemmin rakennuksella oli tärkeämpi rooli kuin nykyään,ja harva nousee rappusia ylöspäin tutkiakseen millaista on sisäpuolella. Tuolla vietettävät juhlatilaisuudet takaavat sen että rakennus pystyy jatkamaan myös synagoogana,sillä suuren rakennuksen ylläpito on kallista.
Kulmassa olevan rakennuksen torniosa on aika hieno. Rakennus restauroitiin jokunen vuosi sitten.
Edellistä tornitaloa vastapäätä löytyy korkea luksustornitalo,josta Madonnan huhuttiin ostaneen kattohuoneiston jokunen vuosi sitten (ei lopulta ostanut..) Rakennuksen yhteydessä olevaan hieman vanhempaan rakennukseen on valmistumassa  uusi ruokahalli,ja kävin kurkkimassa lasioven läpi. Näyttää siltä että ehkä ensi vuoden alkupuolella olisi valmista tuolla....
Mehukioskilla ei tainnut olla asiakkaita..
Jatkoin matkaa
Yksi monista tornitaloista.
Kävin hakemassa ystäväni Maryin,joka asuu tässä torin lähistöllä. Kuva tosin ei ole tänään otettu,kuten huomaa (ei sadetta...)
Maryä vastapäätä löytyy Tel Avivin halvin falafel-paikka,jossa falafeliannoksen  saa nyt 1,5 eurolla.Euron kurssi on huonontunut,on alimmillaan vuosiin,joten tämä oli vielä joitakin viikkoja sitten euroilla laskettuna vieläkin edullisempi annos.
Torilla oli märkää. Kävin auttamassa hieman Maryä ostosten teossa,Olen aiemmin täällä maininnut Maryn,jonka tapasin muistaakseni 6 vuotta sitten mammografiaklinikalla.Meistä tuli hyviä ystäviä suuresta ikäerosta huolimatta (Märy lähestyy 80 vuotta). Mary on ikuinen hippi,ja ollut todella hyvässä kunnossa,asuu puolet vuodesta täällä ja puolet Kalifornian kodissaan. Nyt on Maryn muisti alkanut pettää,ja myös terveys ei ole ihan sama kuin aiemmin,surullista. 
Nyt on mansikoiden aika
Sekä avokaadojen ,artisokkien ja persimonien  aika.

tiistai 13. joulukuuta 2016

Pieni talvinen episodi

Eilen uutisissa luvattiin myrskyä ja sateita,ja aamulla ,pian herättyäni,eli vähän ennen klo 6 aamulla,kuuluikin kunnolla ukkosen jyrinää. Pian sen jälkeen alkoi sataa ,ja Bambi joutui tekemään aamupisut katoksen alla. Asuintaloani ja viereistä taloa yhdistää katos,ja talon etuosa on rakennettu pylväiden päälle,joten katososuus molemmissa taloissa yhteensä on ihan kivan kokoinen ,ja siellä paikkoja minne koiran voi sateellakin viedä.Ei Bambi kuitenkaan  halunnut muuta kuin äkkiä tehdä pisut ja tulla takaisin kotiin,omaan lämpimään petiin. Ei että olisi kylmää: en ole vieläkään vaihtanut paksuun untuvapeittooni,vaikka aikaisempina vuosina sille on ollut tarvetta jo tähän aikaan vuodesta.
Ihana piparikanttinauha ompelutarvikeliikkeessä
Sadetta ei täällä keskisessä Israelissa kuitenkaan tullut erityisen paljon; sen sijaan sitä tuli paljon enemmän pohjoisessa Israelissa,ja vettä tulvi liikennetunneliin niin että yksi vanhempi mies löydettiin kuolleena autostaan,ja toisesta autosta onnistuttiin pelastamaan nainen. 
Iltapäivällä kävin juomassa espressot hurmaavassa  paikassa torin alueella;paikassa jota en ollut aiemmin huomannut.Tai olin huomannut ulkona olevat tuolit,mutta en mennyt sisälle,ja nyt menin sisällä kun näin ikkunassa nämä purkit ,joissa säilöttiin vihanneksia.
Pieni kahvilatila alhaalla,ulkona muutama tuoli ja rappuset yläkertaan. Seinällä oli pyörän satuloista tehtyjä "häränpäitä". 
Ylhäällä oli suuri tila joka oli jaettu  kahvila/ravintolatilaks;sieltä löytyi baari ja keittiö. Tämä nurkkaus oli rappusten lähellä,ja päätin juoda tässä nurkkauksessa espressoni. Kaikki oli tuolla mukavan rosoista;huonekalut hankittu sieltä täältä,kissa makasi tyytyväisen näköisenä yhden pöydän päällä ja koirakin ilmestyi jostain,olisikohan se ollut jonkun kahvilavieraan koira...Huomasin että tämä oli shiatsu-nurkkaus:pari kertaa viikossa tarjolla on aamiainen johon kuuluu shiatsu-hoito...
Tänne pitää tulla toistekin,kiva paikka.

Iltapäivällä näin kuolleen kissaressun.Se oli suojatien vieressä,ja mietin että oliko se ehkä juossut sadetta piiloon ,ja auto ehkä töytäissyt sitä. Soitin kaupungin päivystyspalveluun,ja lupasivat tulla korjaamaan sen pois,.

lauantai 10. joulukuuta 2016

Kissaperhe

Kun vein Bambi-koiraani iltapäivälenkille,näin nämä suloiset pennut kadun toisella puolella,aidan takana. Aamuisin ja iltaisin on muutaman päivän ollut aika kylmää,ja pennut olivatkin toisiinsa painautuneita jotta saisivat lämpöä toisistaan.
Säikkyjä pentuja ;kun tulin liian lähelle 2 pentua juoksi auton alle,ja 2 muuta jäivät tarkistamaan onko turvallista;D   Alueellani suurin osa kissoista on leikattu,joten aina ihmettelen että mistä näitä pentuja tulee....Ehkä asialla on ollut Ilmari,musta lempikissani,,, Ilmari oli viime aikoina 2 otteeseen satuttanut tassunsa,toisella kerralla aika pahastikin,ja pysytteli puistossa samassa paikassa koko ajan.Veinkin Ilmarille sinne ruokaa että parantuisi. Ja parannuttuaan,muutama päivä sitten,hävisi Ilmari jonnekin,eikä sitä ole näkynyt 3 päivään,mikä on hieman outoa kun kissa tietää mistä saa ruokaa... Edit:juuri äsken vein Bambin iltapisulle,ja siellähän se Ilmari olikin,3 päivän jälkeen:)
Kissaemo tuli myös paikalle.
Yksi pennuista oli sen verran rohkea että uskalsi tulla jalkakäytävälle,mutta ei liian lähelle. Joku on laittanut näille pennuille ja emolle aidan nurkkaan juoma-astian,ja kipon jossa ruokaa,mutta minusta kipossa on koiranruokaa,sillä palaset ovat aika suuria. Kissat tarvitsevat ruuassaan tauriinia,mitä koiranruuassa ei ole,mutta parempi kai koiranruoka kuin ei mitään..
Joitakin viikkoja sitten,kun kävimme Annelin kanssa Rehovotin kaupungissa,oli falafelpaikan takapihan jatkeena second hand-vaateliike,jonka pihalla muutama kissa.Niillä näytti olevan hyvin asiat,ja ruokakipot täysiä.
Second hand-vaatekaupan pihan nurkassa mallinukella oli päällään nätti mekko.

torstai 8. joulukuuta 2016

Lämmin joulukuu

Täällä on ollut lämmintä tällä viikolla;paitsi että nyt iltapäivällä taivas muuttui harmaaksi ja tuli pieni sade. Kun kävin aamulla vaihtamassa  kellonremmini Tel Avivin ehkä vanhimmassa kellokaupassa sanoi kaupan toinen kellomestariveljes,yli 80 vuotias Yaakov,ettei hän muista näin lämmintä joulukuun alkua. Kuvassa näkyvät joulukoristeet&nuket ovat venäläisessä  kirjakaupassa,jossa on myynnissä myös muita tavaroita.
Alkuviikosta kun kävin lähiseudun jättimarketissa sieltä löytyi näitä hanukkakynttelikköjä. Hanukka-eli valonjuhla osuu tänä vuonna samanaikaisesti joulun kanssa,sillä ensimmäinen kynttilä sytytetään jouluaattona.
Hanukkapyhään kuuluvat munkkeja,joita näkyy jo hyvissä ajoin kaupoissa/leipomoissa ennen varsinaista pyhää.Tässä muutama Roladin-ketjun erikoismunkki.
Iltapäivällä kävelimme ystävän kanssa alueella,jossa asuu paljon pakolaisia ja vierastyöläisiä,ja kun menimme erään kaupan ohitse sieltä tuli aivan mielettömän ihana kahvintuoksu.Käännyimme takaisin ja kurkistimme kauppaan:  siellä oli menossa eritrealainen kahviseremonia. Kahvi oli paahdettu pannussa kuumien hiilten päällä,ja nainen kaatoi kahvipannusta kahvin keraamiseen kannuun ,jota kutsutaan jebenaksi. Eritrealaisten sekä etiopialaisten kahviseremoniat ovat lähes samanlaisia. Ennen kahvinkeittoa nainen oli paahtanut vihreät kahvipavut sopivan tummiksi. Ei ihme että tuoksu oli niin houkutteleva!
Torin läheltä löysin juuri avatun kaupan,jossa myydään melamiiniastioita. Tarjoiluun tarkoitettavia astioita oli valtava valikoima ,ja joistakin astioista luuli että ovat keramiikkaa. Etenkin aasialaisen ruuan tarjoiluun oli hyvä valikoima astioita tuolla.
Tällaisissa kaupoissa tunnen olevani karkkikaupassa;D Mitään ei kyllä mahdu keittiöön,mutta kaksi kippoa tuli tuolta mukaan,olivat erittäin edullisia.Jotkut kyseenalaistavat melamiiniastioiden turvallisuutta,mutta kun melamiiniastioita käytetään tarjoiluun niin niiden pitäisi olla täysin turvalliset. Niitähän ei olekaan tarkoitettu käytettäväksi mikrossa tai uunissa,vaan nimenomaan tarjoilussa ja esillepanossa.

maanantai 5. joulukuuta 2016

Hyvää Itsenäisyyspäivän aattoa

Hyvää itsenäisyyspäivän aattoa. Tulin juuri kirjastosta ,jossa meillä täällä asuvilla suomalaisilla oli itsenäisyyspäiväjuhlat, Juhlat toimivat nyyttäriperiaatteella,eli jokainen toi jotain,ja ihania herkkuja olikin tarjolla.Takana leipomani taatelikierteet,ohje tulee pikapuoliin ruokablogiin. Etualalla näkyy Pandan lakua jota onneksi saa täältäkin joistain paikoista.Valo oli tuolla vähän huono kuvaamiselle,joten kuvat eivät ole täysin teräviä.
Kirjastonhoitajamme Anun ihanat lusikkaleivät.
Pullaakin oli tietysti.
Ja lohta,karjalanpiirakoita,joulutorttuja ja kaikkea muuta hyvää.
Jopa lonkeroita,niitäkin saa nyt täällä.
Suomen uusi suurlähettiläs Israelissa,Anu Saarela.
Ryhmäkuvaan mahtui monta kirjaston vakiokävijää,mutta ei kaikki. Huomenna itsenäisyyspäivänä on kutsut suurlähettilään residenssissä,jonne sain kutsun,mutta jätän sen väliin tällä kertaa. Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille:)

lauantai 3. joulukuuta 2016

Tuli joulukuu

 Joulukuu alkoikin täällä tosi mukavasti "talvisella " säällä, joka enemmänkin muistuttaa Suomen kesäisiä sadepäiviä.
Perjantai oli hyvin sateinen,mutta aamulla torin lähellä aurinkokin tuli esille,tosin vain lyhyeksi aikaa. Ja huomatkaa tyhjät kadut: sateinen sää pitää täkäläiset sisällä.
Lauantaina aamupäivällä oli vihdoinkin sellainen sää jota olin odotellut: pilvistä ,ilman sadetta ja kovia tuulia,ja sopivat lämpöasteet.  Teimmekin Bambin kanssa pitkän lenkin lähiseudulla.
Läheisen liikekeskuksen vesialtaita. Keskus,jossa ravintoloita ja kahviloita,oli sekin harvinaisen tyhjä  ,sillä normaalisti siellä käy viikonloppuisin paljon ihmisiä.
Keskuksessa on 7 kertaa viikossa oleva supermarketti,ja siellä oli paljonkin jouluisia juttuja. Oikeastaan nämä jouluiset jutut liittyvät venäläisten uuden vuoden viettoon, 
Pian kotiintulomme jälkeen taivas kirkastui ja aurinko tuli esille,mikä pettymys!   

torstai 1. joulukuuta 2016

Sadetta ,vihdoinkin

Sade tuli vihdoinkin tänään 💚 Ja on satanut lähes koko päivän. Tämän kuvan otin Tel Avivin keskustan alueella bussia odottaessa. Voi miten ihanasti sade puhdisti ilmaa,.Eli siinä mielessä joulukuu alkoi täällä kivasti;marraskuu kun oli täällä kuivin ikinä,plus sitten vielä metsäpalot . Luulin muuten että oma asuinkaupunkini ei kärsinyt tulipaloista,ja vaikka kuulin metsäpalojen aikaan normaalia useammin lähellä olevasta paloasemasta lähtevien paloautojen sireenejä,niin oletin sen liittyvän ainoastaan muiden alueitten metsäpaloihin.  Mutta täällä Holonissakin syttyi pari tulipaloa,hiekkadyyneillä.  Hiekkadyynien kasvullisuus on onneksi niin matalaa ettei tuli ehtinyt paljon levitä ennen paloautojen tuloa,onneksi.
Iltapäivällä vein Bambin puistoon juuri kun oli pieni tauko sateessa.Ja sitten se alkoi taas. Bambi ei halunnut jäädä ulos vaikka päällä oli sadetakki.
Etsin Ilmari-kissaa jolle olisin vienyt ruokaa,mutta se oli mennyt jonnekin sadetta piiloon. Ilmari on loukannut toisen takatassunsa ,ja kävellyt nilkuttaen jo yli viikon,joten olen vienyt sille ekstra ruokaa. Edit:nyt illalla Ilmari löytyikin,ja se sai ylimääräisen ruoka-annoksensa.



Lopuksi Kate Bushin niin kaunis " And Dream of Sheep",jota voisi kuunnella uudelleen ja uudelleen...