tiistai 19. maaliskuuta 2019

Esimakua Purim-juhlasta

Purim-juhlaa vietetään nyt torstaina, mutta oikeastaan se alkoi  jo tänään kun koululaiset ja päiväkotilaiset tulivat naamioasuisena kouluihin& päiväkoteihin. Eilen kävimme  Annelin kanssa eteläisessä Tel Avivissa,  jossa on katu täynnä juhlakamakauppoja,  ja nyt tällä hetkellä naamioasukauppoja. 
Tuollaisia kauppoja on tuolla niin monta,  joten eiköhän sieltä löydy jonkinlainen asu...
Kaupoissa oll kuhinaa, varmaankin koska tänään lasten ja nuorten piti olla jo naamioasuissa.
Huiiii mitä naamareita!
Ruokalahjat kuuluvat Purimiin,  ja  karkkikaupan edessä oli lapsille tarkoitettuja, valmiiksi pakattuja laatikoita,  joiden sisältä löytyy namuja ja joku pieni lelu.
Kolmionmuotoisia, täytettyjä  pikkuleipiä näkyy joka puolella. Nämä ovat Purimin herkkuja , ja minäkin tein näitä samalla kadulla asuvalle Evelynille.
Koulun pihalla oli värikästä,  sillä siellä vietettiin koulun Purim-juhlaa.   Sekä lapset että  opettajat  olivat naamioasuissa.  Juhlan jälkeen alkoi myös lasten Purim-loma.
Prinsessa-asu on suosittu vuodesta toiseen.

perjantai 15. maaliskuuta 2019

Olipa säikähdys!

Näkymä kun tulen kotitalon ulko-ovesta ulos
Saimme eilen kokea ihanan takatalven:  aamulla kylmää, runsasta sadetta  ja pilvistä.  Takatalvi kesti tasan yhden päivän,  ja tänään mittarissa oli jo yli 20 astetta. Mutta oli  kiva kokea "talvea" vielä hetken.  Tosin saan kokea kylmiä säitä  kun tulen Helsinkiin parin viikon kuluttua.
Kuva täältä
Eilinen päivä oli takatalven lisäksi  muutenkin erikoinen,  sillä illalla joskus klo 21 aikaan alkoi ilmahälytys.  Ilmahälytys on tosi voimakas, ja pelottavan kuuloinen,  ja koska tämä tuli niin yllättäen , ajattelin ensin että se oli ehkä harjoitus josta ei ole kerrottu, ja etsin netistä tietoa,  joka löytyi vasta  hälytyksen jälkeen.  Viimeksihän ilmahälytyksiä  tuli 4 vuotta sitten  aika paljonkin,  mutta tämä oli täysin odottamatonta.  Meidän talon pommisuoja on täysin käyttökelvoton,  ja koska tämä talo on rakennettu 70-luvun alussa,  ei talossa ole turvahuoneita.  Niinpä talon turvallisin paikka on kerrosten välinen portaikko,  jota ympäröivät  paksut betoniseinät.  En kuitenkaan mennyt portaikkoon,  vaan jäin kotiin.  Bambi oli täysin hysteerinen , eikä ihme sillä ilmahälytys todellakin kuuluu.    

Ilmahälytyksen jälkeen tuli voimakas räjähdys,  joka kuulosti siltä  että  se oli lähialueella.  Ja niin se olikin:  kuvassa näkyy   minkälaisen aukon ohjus  puhkaisi lähellä olevan maatalouskoulun alueella.  Mikä onni että se putosi tuollaiselle alueelle,  voi vain kuvitella mitä tuhoa se olisi tehnyt jos se olisi räjähtänyt vaikka talon yläpuolella.   Koska tämä oli niin odottamaton  juttu,  Rautakupoli, joka torjuu ohjukset,  ei ollut käytössä.  Huh!  Ja tuosta seurasi tietysti se että  täältä annettiin takaisin, mutta onneksi nyt näyttää siltä että tämä  episodi on ohi:)
Ensi viikon torstaina täällä vietetään vuoden hauskinta juhlaa eli Purimia,  ja näitä naamiaisasuja näkyy niin monessa pop-up-kaupassa.   Jo tänään  näkyi naamiaisasuihin pukeutuneita tarhalaisia ja koululaisia.
Tässä oli kissa löytänyt lepopaikan   sähköpotkupyörän   päällä:) 
Oikein hyvää viikonloppua:)

sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Puistohullu

Otsikko on ehkä hieman harhaanjohtava,  sillä en ole nähnyt puistoissa ketään hullua, mutta olen hulluna puistoihin,  etenkin silloin kun luonto on vielä vihreää.  Asun aivan puiston laitamilla,  mutta tämä meidän puisto on aika pieni,   ja suosikkejani ovat Tel Avivin keskuspuisto eli Jarkon-puisto,  sekä eteläisessä Tel Avivissa sijaitseva puisto, jonka nimi suomennettuna on metsikköpuisto.  Tarvitsen välillä  tätä vihreyttä, ennenkuin se kuihtuu pois. Kuvan sitruunankukka kukkii  metsikköpuiston siitruunapuussa,  ja puistossa onkin monta sitruspuuta.  Eikös olekin nätti tuo sitruunankukka?
Puiston sitruspuissa on nyt samanaikaisesti kukintoja sekä vielä vihreitä hedelmiä.  Tässä sitruunapuussa oli muutama kypsä sitruuna, mutta liian korkealla,   ja muista puista oli kypsät hedelmät joku jo ehtinyt poimia.
Puiston reunalla sijaitsee kaunis St. Tabithan  kirkko,  jossa kävin joitakin vuosia sitten.   Kirkon tornia ei voi olla näkemättä tässä puistossa.
Olen huomannut että joka kerta kun vierailen puistossa, siellä on myös lapsiryhmiä; yleensä tarha-ikäisiä ,mutta välillä myös koululaisia.  Tuon kukkamuurin takana on koirien ja kissojen löytökoti.
Tässä taisi olla  lapsivierailijoita hieman kauempaa ,  sillä he olivat pystyttäneet tuonne teltan.
Lasten leikkialuekin on metsikköpuistossa aika hieno!
Kruunukakkaroita.   Puisto on täynnä   villikukkia, mutta koska tällä viikolla lämpenee,  ja kylmempi kausi on selvästi jo mennyttä aikaa, niin on vain ajan kysymys milloin nämä kuivuvat niin että ne leiktaan pois. Ihan pakko säilöä näitä blogiin.., Kruukakkaroissakin on jo pieniä ötököitä, joten en viitsinyt poimia niitä mukaani.
Joka kerta olen myös nähnyt näitä  värikkäitä kanoja ja kukkoja puistossa.  Ne kuuluvat aidan toisella puolella olevalle hökkelikylälle,  mutta näköjään puistosta löytyy aina jotain mielenkiintoista  .
Ennenkuin lähden pois, istahdan hetkeksi   katetun alueen penkille. Katettu alue tarjoaa varjoa myös silloin kun taivas on näin kirkas kuten tänään. 
Puiston vieressä on eräälle järjestölle kuuluva keittiöpuutarha, mutta sinne saa vapaasti mennä katsomaan.
Tämän kuvan otin pari viikkoa sitten  kun Emmer-vehnä oli vasta aluillaan.  Emmer kuuluu alkuperäisvehnälajikkeisiin,   ja on alunperin kotoisin Lähi-idän alueelta.
Pari viikkoa sitten kävin myös Tel Avivin suurimmassa puistossa eli Jarkon-puistossa.   Tarkoitus oli poimia villisinappia, mutta sitä ei vielä löytynyt erityisen paljon.  Pitäisi mennä sinne katsomaan jos löytyisi vaikka villisinapin siemeniä.  Yarkon-joki halkaisee puiston kahteen osaan.
Jos asuisin lähellä kävisin täällä joka päivä, ainakin silloin kun luonto vielä kukoistaa.
Lintujen saari.
Sorsat 7 Myllyn alueella.
Tässä lensi joku iso lintu, mutta en tiedä mikä lintu oli kyseessä.
Villisyklaameja. Saa katsoa mutta ei poimia.
7 Myllyn alueella isoäiti lapsenlapsensa kanssa syötti puluja. Pidän kaikista eläimistä, mutta pulut aiheuttavat niin paljon harmeja, että en erityisesti pidä siitä että niitä syötetään, sillä se edesauttaa niiden liiallista lisääntymistä.
Vanha kunnostettu mylly 7 Myllyn alueella.   
Lopuksi piti vielä mennä tervehtimään puiston bambeja:)

Tämä talvi on ollut paras vuosiin, myös mitä tulee sademääriin, mutta asiantuntijat ennustavat että seuraava ja sitä seuraavat talvet ovat taas kuivia, kuten 5 edellistä talvea.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Sairaalareissu


Viikko sitten sunnuntaina olin luvannut kotikadullani asuvalle Evelynille  että tulen hänen seurakseen , kun  hän menee sairaalaan tarkistuskäynnille. Hänelle tehtiin leikkaus (aivoaneurysma) viime kuussa,   ja nyt oli aika hänet leikanneelle  kirurgille.  Hänen tyttärensä ei voinut viedä häntä eikä poikakaan,  ja koska  aivoleikkauksen jälkeen voi olo olla hieman  hutera,  ei hän voinut mennä sinne yksin. Matkustimme kahdella eri bussilla Sheban sairaalakompleksiin,  joka on Israelin suurin sairaala.   Bussi kiertää valtavaa sairaala-aluetta,  ja eri klinikkojen kohdalla on pysäkkejä.  Evelynillä oli aika tilattu päärakennuksen klinikalle. Oli sateinen aamu kun saavuimme päärakennuksen kohdalle.
Päärakennuksen alueella on myös hotelli ja kauppakeskus.
Päärakennuksen aulassa roikkui kivoja valkoisia lamppuja.
Käytävällä oli eri kohdissa jättimäisiä tuoleja,  jotka oli maalattu eri teemoilla.  Jouduimme odottelemaan kirurgille pääsyä ihan kamalan kauan, sillä edellisellä viikon torstaina  kirurgi oli joutunut  kesken kaiken lähtemään kiireelliseen leikkaukseen,  ja niinpä  ensin hänen vastaanotolleen pääsivät ne jotka eivät torstaina päässeetkään vastaanotolle.  Lopulta Evelynkin pääsi kirurgille  pitkän odotuksen jälkeen,  ja kaikki hyvin.
Näkymä kauppakeskuksen ikkunasta
Viime  viikko oli aika talvinen,  mutta aina välillä paistoi aurinkokin. Tällä viikolla lämpenee.

Tel Avivin rantakatua
Kuten varmaan olette huomanneet, hehkutan aina "talvista" pilvistä säätä, mutta se vaan on niin paljon parempi kuin  kesän kostea kuumuus.  Talvista viikkoa oli edeltänyt lämmin ja aurinkoinen viikko, ja oli hyvä kävelysää.

Yksi ranta-alueen suosituimmista kuvauspaikosta:)
Sataman puisella dekillä joogailtiin; siellä on ilmaisia joogatunteja aina perjantai-aamuisin, jos sää sen sallii.

Hyvää tulevaa viikkoa ja laskiaistiistaita.  Täällä laskiainen näkyy ainakin ruotsalaisen Fika-leipomon laskiaispullissa:D

tiistai 26. helmikuuta 2019

Kevättunnelmia

Joka vuosi taidan mainita täällä että talvi/kevät on luonnon parasta aikaa täällä, mutta niin se vaan on että Välimeren talven ja kevään paras puoli on kukkiva luonto.  Tässä  kruunukakkara joka nyt kukkii siellä sun täällä.
Myös näitä punaisia kukkia on puiston vieressä.  Koska lähes samannäköisiä punaisia kukkia on 3 eri lajiketta, en koskaan ole varma mikä niistä on mikä: olin ennen varma että kodin lähellä kukkivat unikot, mutta nyt en olekaan niin varma...
Hieman kuivumistakin näkyy jo luonnossa: eilen oli lähes 30 astetta , ja sehän heti vaikuttaa näihin. Huomiseksi on luvattu sadetta  joten ehkä piristyvät.
Lauantaina kävimme  kotikatunaapurini Evelynin ja tyttärensä kanssa viemässä koiranruokaa  kissojen ja koirien turvakotiin.  Evelynin mopsihan kuoli viime vuoden puolella ,  ja veimme Kailta jääneet ruuat tänne.  Kissoja adoptoidaan harvemmin,   mutta tässä paikassa kissoila on hyvä elämä:)
Koiria oli niin vaikeaa nähdä tuolla, sillä ne niin etsivät rakkautta ja rakastavaa kotia.  Tämä oli pentujen ja nuorten koirien puoli,  ja koiraäiti +4 pentua olivat niin suloisia että niitä oli vaikeaa vastustaa.  Vanhempien koirien puolella suurin osa on suuria koiria, jotka eivät helpolla löydä kotia sillä ihmiset haluavat pieniä ja nuoria koiria.
Koirien ja kissojen jälkeen ajoimme  Rishon LeZionin kaupungin rannalle. Oli lämmin aurinkoinen päivä,  mutta rannalla ei ollut tungosta.
Me istuimme ranta-kahvilassa ihailemassa rantaelämää.
Tämä nuori papaijapuu kasvaa lähellä ystävän kotia.  Noin nuori puu ja aika kivasti hedelmiä. Tästä tuli mieleen että pitäisi yrittää kasvattaa papaijapuu siemenestä, ja sitten istuttaa se meidän talon pihalle niin että meilläkin olisi papaijoja omasta takaa:D
Purim-juhla on alle kuukauden kuluttua,  ja keskustan alueelle on taas ilmestynyt monta naamiaisasuja myyvää pop-up-kauppaa.
Tähän kuvaan tuli  vastapäinen talokin mukaan;D