tiistai 10. joulukuuta 2019

Jouluisia merkkejä

Kun tulin kotiin,  päivän myöhässä,  Bambi hyppi ilosta kun avasin oven.  Säikähdys Suomessa  kun luulin että Bambi  joutuisi olemaan kokonaisen päivän yksin  ei onneksi toteutunutkaan,  ja ihana naapuripariskunta oli pitänyt hyvää huolta  Bambista poissaollessani.  Tässä kuvassa kävimme  viereisessä  kaktuspuistossa pitkästä aikaa.
Näin pitkästä aikaa  Eliseten.   Elisete oli upea , kuten aina, mutta hieman ihmetytti  hänen koiransa Mishkan töppöset kuivana ja aurinkoisena päivänä.  No väri soveltui Eliseten asuun hyvin;D
Tänä vuonna  Hanukka-juhla osuu taas joulun kanssa samaan aikaan,  ja juhlaan kuuluvia munkkeja näkyy joka puolella. Kuvassa näkyvät Roladin-leipomon munkit ovat aina upeimmat.
Eräänä aamuna,  Bambin aamulenkillä,  näin nuoren kissan puussa.  Kun menin siitä ohitse,  kissa maukui säälittävästi.   Otin tämän kuvan ja lähetin sen kaupungin aplikaation avulla  kaupungin palveluosastolle,  mutta sieltä ilmoitettiin etteivät he pysty auttamaan kissaa tässä tapauksessa, mutta välittävät eteenpäin pyyntöni että alueen monet nuoret kissat sterilisoitaisiin. Kun tulin myöhemmin  takaisin puistoon, kissaa ei enään näkynyt puussa,  joten se oli ehkä itse onnistunut poistumaan sieltä.
Tällä viikolla tuli sitten vihdoinkin kunnon sateita.  Sunnuntaina iltapäivällä ja eilen iltapäivällä, mutta tänään tiistaina  tuli vain joitakin tippoja.  On kuitenkin lämpimämpää kuin yleensä   joulukuussa,  ja nukun edelleenkin ohuella peitollani,  kun yleensä tähän aikaan olen jo ottanut untuvapeittoni esille. Mutta  on hassua nähdä ihmisiä  toppatakeissa kun päivälämpötila on 20 asteen tienoilla:  täällä monet luulevat että on talvi heti kun on vähän pilvistä ja sataa;D
Keskustan kauppakeskukseen oli pystytetty joulutori. Oikeastaan Joulu&Novy God(venäläinen uusi vuosi)-tori. Jouluhan ei täällä ole virallinen  pyhä, mutta jouluiset koristeet kuuluvat venäläiseen uuteen vuoteen.
Musisoiva joulupukki oli tuttu jo viime vuodelta;D (hankittu varmaan  AliBaban verkkokaupasta, )
Poro oli ihan kiva;D
Herkkukaupassa oli paljon joulunameja,

sunnuntai 8. joulukuuta 2019

HESYn uudet tilat Helsingissä

Yksi mukavimmista marraskuun tapahtumista Helsingissä oli  vierailu  HESYn (Helsingin Eläinsuojeluyhdistys)  uusissa tiloissa  Pitäjänmäellä.  Te jotka luette blogiani tiedätte miten eläinrakas olen,  ja miten täällä Israelissa huolehdin näistä oman lähialueeni kissoista., joten odotin innolla vierailua HESY-keskukseen.   Eläinsuojeluyhdistys  oli muuttanut uusiin tiloihin vasta  viikkoa aikaisemmin,  ja  he olivat kutsuneet uuden paikan avajaisiin bloggaajia ja median edustajia.
Vierailupäivänä  tuolla oli vain kissoja ja kaneja (joita en nähnyt)   ,  sillä koirien tilat eivät vielä olleet valmiit.  Uusi toimipaikka sijaitsee Pitäjänmäen teollisuusalueella, ja on aika tilava.  
Olin todella yllättynyt siiätä miten hienot tilat kissoilla on tuolla ( ja  koirilla jatkossa).  Jokaisessa "huoneessa" oli mattoja, tuoleja, kiipeilytelineitä ja muuta.
Kissat ovat tuolla kuin 5 tähden kissahotellissa!  Olispa täälläkin noin hyvät olot löytökissoilla.  
Mutta täytyy kuitenkin muistaa että kaikki nämä kissat tuolla , hyvistä oloista huolimatta, etsivät kotia ja rakastavaa perhettä.  Tässä linkin takana näkyvät tällä hetkellä tuolla olevat kissat.  Kaikki tämä ihanuus tuolla on mahdollista kiitos lahjoitusten ja vapaaehtoistyön.  Esim. HESYn perinteinen  joulutonkkakeräys on 9-22.l2 välisenä aikana Lasipalatsilla.
HESYllä on tuolla myös kauppa, josta voi ostaa edullisesti tuotteita lemmikille:  hyväkuntoisia tuotteita jotka on saatu mm. lahjoituksina.  Löysin Bambille  uuden  kuonokopan 2 eurolla!  Täällähän koirilla pitää  olla kuonokoppa  bussissa matkustaessa, ja olen tähän mennessä hävittänyt 5 kuonokoppaa,  joten mahtavaa että tuolta löytyi sellainen.
Ihanat kisut, mjau🐱  ,  Eläintilat ovat avoinna  tiistaina ja torstaina klo 16-19 ja sunnuntaisin  klo 14-18.

torstai 5. joulukuuta 2019

Marraskuussa Helsingissä

Myös kuihtunut luonto voi olla kaunista
Pitkästä aikaa marraskuun loppupuolella Helsingissä.  Olisin halunnut tulla aikaisemmin,  mutta ystävän  luona oli tilaa vasta marraskuun puolivälin jälkeen.  Säiden suhteen oli onnea, sillä heti ensimmäinen kunnon päivä , perjantai , oli aurinkoinen ja koko reissun aikana kadut olivat suhteellisen kuivat, joten  käveltyä tuli tosi paljon. Tällä kertaa en tullut suoralla lennolla, sillä Finnairin hinnat marraskuussa olivat todella kalliit,  eikä Norwegian tänä vuonna lennä täältä suoraan Helsinkiin kuten viime vuonna,  joten tulin Turkish Airwaysin lennoilla Helsinkiin . Turkishillä on todella hyvät ja miellyttävät lennot,  syötävää saa jopa  lyhyillä lennoilla,  mutta Istanbulin uusi kenttä on  mielestäni aivan kamala....  Minulla oli yölento, ja  Istanbulissa piti viettää lähes koko yö eli  yli 5 tuntia kentällä, ennen jatkolentoa  Helsinkiiin.   Uusi kenttä on upea ,  ja Tax Free-kaupat todella  upeita, mutta kenttä on niin valtava että kävely portille kesti ikuisuuden. Kun noin suuria kenttiä rakennetaan niin pitäisi myös olla jonkinlainen junasysteemi yhdestä osasta toiseen.  Tulin  alueelle A,  ja lentoni  Helsinkiin lähti alueelta F,  ja etäisyydet ovat todellakin suuret.  Muuten, nyt kun  Helsinki-Vantaan kenttää on laajennettu ja laajennetaan edelleenkin,  niin sielläkin joutuu kävelemään pitkiä matkoja,  etenkin jos lentää Euroopan ulkopuolelle.
Osa Stockmannin jouluikkunaa
Minulla oli 2 viikonloppua  ja yksi kokonainen viikko Helsingissä. Muutama päivä viikosta meni Tallinnan reissuun, josta kerroin viime  postauksessa.  Oli ihanaa olla Helsingissä  ,  eikä marraskuun harmaus minua häirinnyt,  mutta varmaankin häiritsisi jos nyt asuisin siellä.   Ensimmäisenä viikonloppuna olin poikani luona,  ja  tapasin hänen pikku tyttöjään,  joílle olen vähän vieras täti koska tapaamme niin harvoin.  Pimeys sai rytmini hieman sekaisin: menin todella aikaisin nukkumaan,  ja myös heräsin todella aikaisin.
Oodissa piti tietenkin käydä;   nyt paikka oli jo tuttu koska kävin tuolla keväällä.
Ihanaa  että Oodissa on otettu niin hyvin huomioon lapsiperheet:)
Viimeisenä viikonloppuna  Kampin keskuksessa luisteltiin sisällä.
Sain viime keväänä  yhden yön voucherin  vapaavalintaiseeen Sokos hotelliin,  ja olin suunnitellut viettäväni  viimeisen yöni Sokos Vaakunassa,  koska sieltä on niin lyhyt matka lentokenttäbussille tai junalle. Tiesin kyllä että oli tukilakkouhka., mutta toivoin ettei sitä tapahtuisi. Mutta  sitten tulikin tieto tukilakoista, ja myöhään illalla,  hotellissa, sain Turkishiltä  sähköpostin jossa ilmoitettiin että lentoni seuraavana päivänä on peruttu. Viestissä ei ollut mitään ohjeita siitä miten saisin korvaavan lennon.  Samaan aikaan ilmoitin naapuripariskunnalle,  joka poissaollessani hoiti Bambia,  että  lakon vuoksi tulen näköjään  kotiin vasta seuraavana päivänä.  Sieltä tuli ilmoitus että heillä on matka tiistaina, ja että he voivat viedä Bambin ulos vain aikaisin aamulla.  Tästä sitten hätäännyin,  sillä  eihän koiraa voi jättää yksin koko päiväksi. Unohdin täysin että olisin voinut kirjoittaa  saman kadun naapurin tyttärelle,  ja pyytää  häntä hakemaan avaimeni naapuripariskunnalta,  sillä hänen äitinsä olisi voinut ulkoiluttaa Bambia. Hätääntyneenä  tilasin ja maksoin uuden lennon,   joka oli aika lailla kalliimpi kun peruutettu lentoni, mutta kotiin piti päästä.
Taideteos lentokentällä
Soitin ystävälle ,  ja pyysin saada tulla hänelle seuraavaksi yöksi , koska  jouduin jäämään yhden ylimääräisen yön Helsinkiin,  sillä ostamani uusi lento oli vasta seuraavana  päivänä . Sain onneksi jättää matkalaukkuni hotellin  matkalaukkusäilöön.  Koska bussit olivat lakossa, eikä ystäväni luokse pääse kuin bussilla,  jouduin ottamaan sinne taksin. Sain yhden ylimääräisen päivän Helsingissä, mutta kun julkinen liikenne ei kulkenut sinne missä ystäväni asuu,  ei voinut mennä minnekkään , ja taksilla liikkuminen Helsingissä on aika kallista...

Seuraavana aamuna bussit onneksi kulkivat,  ja hain matkalaukkuni hotellista.  Kun tulin lentokentälle, sain kuulla että  edellisenä iltana olikin Turkishillä ollut lento, mutta en edes tiennyt siitä,  enkä ollut saanut siitä minkäänlaista tietoa .  Tiistaina eli uutena paluupäivänä naapuripariskunta ilmoitti että he eivät menekään matkalle koska  toinen heistä ei voinut hyvin, joten Bambin ulkoilu järjestyi onneksi:)  
Tällä viikolla olen käynyt kirjeenvaihtoa Turkish Airwaysin kanssa; lakko on  Force majeure, eli oikeastaan heidän ei ole pakko korvata  peruttua lentoa,  mutta minulle ei ilmoitettu illan lennosta ja tarkistin viestejä jatkuvasti. Olin myös ostanut lippuni  eDreamsin kautta, eli nettimatkatoimiston kautta.  eDreams on hyvä niin kauan kun ei ole ongelmia , mutta jos tulee ongelmia niin heihin on todella vaikeaa saada yhteyttä:  pitäisi soittaa Englantiin omalla kustannuksella,  ei ole sähköpostiosoitetta ja viesteihin vastaa robotti.....
Valtava valikoima erilaisia lokum-makeisia kentän kaupassa.  Mutta todella kallista! 13 euroa pieni rasia....
Turkish Airways oli myös ilmoittanut  eDreamsiile että lentoni on peruttu,  mutta sieltäkään ei tullut minkäänlaista ilmoitusta korvaavasta lennosta eikä edes siitä että lento oli peruttu.  Eilen  Turkish Airways ilmoitti että he korvaavat minulle peruutetun lennon, joka maksoi vähemmän kuin uusi ostamani lento.  Parempi sekin kuin ei mitään. Opin tästä että en takuulla enään hanki lippua eDreamsin kautta;D

maanantai 2. joulukuuta 2019

Hurmaava Tallinna osa 2

Illallisen nautimme  Restoran Spotissa,  josta lisää  ruokablogin puolella täällä.   Kävelimme muutaman ryhmäläisemme kanssa Vanhasta kaupungista kohti hotelliamme, minne ei ollut pitkä matka. Tallinnan Vanha Kaupunki on niin upea!
Aikaisin aamulla  kävin aamiaisella  Tallink Spa&Conference -hotellin   aamiaissalissa,  ja aamiainen tuolla oli runsas ja herkullinen. Ihan erikseen pitää mainita  ihana tumma siemenleipä,  jonka päällä lohi maistui niin herkulliselta.
Oma 5. kerroksen  hotellihuoneeni oli  mukava ,  ja uni maistuikin hyvin tuolla pitkän päivän jälkeen. Standardihuoneissa vieraat voivat valita huoneet,   joissa on eri tavalla järjestetyt vuoteet.
Myöhemmin teimme kierroksen hotellissa  ,  ja kävimme katsomassa miltä näyttävät hotellin sviitit jotka sijaitsevat myös hotellin  5. kerroksessa.  Sviittejä on 4 erilaista,  ja niistä tämä   Nature-sviitti on värikkäin:)  Kaikki 5. kerroksen huoneet uudistettiin keväällä.
Toinen hotellisviitti Tallink Confence&Spa-hotellissa
Kuten hotellin nimikin kertoo, hotellissa on konferenssikeskus (6 konferenssisalia) ,  sekä Aqua Spa-vesikeskus, joka näytti tosi upealta  5. kerroksen lasiseinän läpi katsottuna.  
Kuva ei  5. kerroksen  lasiseinän  läpi  otettuna ole niin selkeä,   mutta tuosta vesikeskuksesta voi lukea täällä.   Hotellin vierailla on ilmainen sisäänpääsy Aqua Spa-vesikeskukseen. Hotellissa on myös kauneus-ja hyvinvointikeskus,  jossa laaja valikoima erilaisia hoitoja.  Tämä hotelli on kyllä sellainen johon voisin ehdottomasti tulla uudestaankin,  ja yksi sen parhaita puolia on sijainti sekä  sataman että   Vanhan Kaupungin läheisyydessä. (ja ihana aamiainen!)
Aamupäivällä vierailimme Decus-kauneusklinikalla.   Decusilla on 2 klinikkaa  Tallinnassa, mutta tämän uudemman klinikan he avasivat aivan kaupungin keskustaan;  johon on lyhyt kävelymatka  satamasta. Kuten Decusissa  sanottiin ;  tänne voi tulla kaunistumaan ennen kaupunkiin tutustumista;D
Klinikan henkilökunta kertoi meille klinikan hoidoista, joita siellä on 40 erilaista.   Decus on erikoistunut kosmeettiseen lääketieteeseen, Hoidoissa he käyttävät   Repechage-tuotteita, jotka sisältävät merilevää.
Saimme valita muutamia hoitoja,  ja minä valitsin HIFU-hoidon,  eli ultraäänihoidon.  Itse asiassa 3:lle meistä piti tehdä HIFU-hoito, mutta lopulta vain minulle tehtiin sellainen,  ja piti valita yksi osa naamasta sitä varten. Annoin heidän päättää,  ja HIFU-hoito tehtiin leuan alueelle. Itse hoito ei mitenkään sattunut;  tunsin välillä tosi pientä pistelyä, mutta ihan mukavaa sellaista.  Hoidon jälkeen leuan aluetta kuumotti lyhyen aikaa, mutta sen jälkeen kaikki tuntui normaalilta.  HIFU-hoito on sellainen joka kiihdyttää kollageenituotantoa,  ja kiinteyttää ihoa.   Minulle kerrottiin että tulokset näkyvät vasta parin kuukauden kuluttua,  joten saa nähdä miltä näyttää tammikuussa......Olen muuten koko elämäni aikana ollut ehkä vain kaksi kertaa kasvohoidossa;  sellaisessa tavanomaisessa puhdistavassa sellaisessa,    joten oli tosi mielenkiintoista kokea tällaista.
Osalle meistä tehtiin super-hemmotteleva käsihoito.
Decusin jälkeen kävimme lounaalla  Viron ainoassa luomuravintolassa,  ihanassa Maidelissa,  josta olen kertonut täällä.   Sen jälkeen kävimme tutustumassa Kalev Spa-hotelliin ja vesikeskukseen, Hotellin ravintolassa saimme  juoda raikkaat terveysjuomat.
Kalev Hotellin uudessa ravintolassa on kaunis värimaailma,  ja itse ravintola sijaitsee puistossa, jonka toiselta puolelta alkaa Tallinnan Vanha Kaupunki.  Hotelli on avattu vuonna 2005,  ja perusteellisesti uudistettu tänä vuonna. Tälläkin hotellilla on hyvä sijainti, ja itse hotelli on todella monipuolinen: siellä on hotellihuoneiden lisäksi kylpylä,  vesikeskus, liikuntakeskus ja kauneushoitola. Kävimme läpi hotellin eri osia, ja esim.  kuntosali näytti tosi hyvin varustetulta. 
Kalev Spa hotellin puiston puoleisista huoneista on upeat näköalat Vanhaan Kaupunkiin.

Yhdestä huoneesta oli tällainen näkymä: en tiedä mikä tuo vaaleanpunainen rakennus on mutta  se on tosi nätti:)
Kalev Spa hotellin  vesiliukumäki.
Ennen satamaan lähtöä VisitEstonian  Timo Raussi kertoi meille Viron matkailusta.
Hotellista kävelimme  satamaan (tosi lyhyt kävelymatka:)  ja Viking XPRS-laivalla myös palasimme Helsinkiin.  Laivalla  Vikingin tuotepäällikkö   Jaakko Ahti piti meille katsauksen laivaliikenteen maailmaan. Hän myös kertoi miten punaisissa laivoissa vähennetään hävikkiä, ja mitä uutta laivoissa on nyt tähän aikaan vuodesta,  kuten Kauneimmat joululaulut -risteilyt nyt joulukuussa.
Jaakon seurassa menimme myös syömään  paluumatkan  joulubuffetin. Ihania herkkuja siellä:)  Tallinnaan pitää kyllä päästä uudelleen ,eikä pitää enään niin monen vuoden taukoa, kuten oli ennen tätä matkaa. Kiitos Thea &Evelin ihanista järjestelyistä:)

lauantai 30. marraskuuta 2019

Hurmaava Tallinna osa 1


Marraskuisen Suomen-matkani kohokohta oli pressimatka  Tallinnaan,  jossa kävin ensimäistä kertaa  vuosiin,  ja ihastuin kertaheitolla   kaupunkiin,  joka on  niin kehittynyt sitten viime matkastani sinne.  
Aamulla  ryhmämme  kokoontui  Katajanokan terminaalissa,  josta matkustimme  Viking XPRS-laivan kyydissä Tallinnaan.    Meille oli kaikille varattu omat  hytit laivalta, mikä oli tosi mukavaa,  sillä sinne sai laitettua matkatavarat ja päällysvaatteet:) Matkahan on vain muutaman tunnin pituinen,   mutta matka taittuu paremmin kun tavarat saa vietyä hyttiin.   Laivassa nautimme myös herkullisen  joulubuffetin antimista.
Tallinnan satamasta ajoimme Noblessnerin satama-alueelle. Entisestä sukellusvenetelakasta on kuoriutunut aivan mielettömän ihana alue, jossa  asuntoja,  kauppoja, ravintoloita, kulttuuria ja paljon muuta. Noblessnerin satama-alue on osa Kalamajan kaupunginosaa.
Noblessnerin uusissa asuinrakennuksissa  on käytetty paljon värejä,  ja marraskuun hämäryydessä  näky oli erittäin  piristävä.  Onpa mukava asuinalue:)
Silmää viehättävää arkkitehtuuria näissä uusissa taloissa. 
Voin kuvitella miten ihastuttavaa täällä on etenkin lämpimään aikaan. Kuvassa  oikealla Proto Keksintötehdas.    Noblessner ei ole kaukana Tallinnan Vanhasta Kaupungista,  ja lähelle pääsee raitiovaunuilla 1 ja 2 (Kalamajan pysäkki)
Noblessnerissa meitä odotti lounas Bistro Loressa,   joka sijaitsee samassa rakennuksessa kuin Taidekeskus Kai.  Tuosta ravintolakokemuksesta,  sekä muista Tallinnan ruokakokemuksista, kuin myös Viking XPRS-laivan joulubuffetista,  kerroin täällä.
Lounaan jälkeen kävimme maailman ihanimmassa joulukoristekaupassa, Shishissä,  joka myös on Noblessnerin alueella.  Shishi on norjalais-virolainen  sisustuskauppa ja Shishillä on vuosittain 2 kokoelmaa.  Syksy/talven kokoelmaan kuuluvat nämä ihanat  koristeet,
Ah ja ooh,  mitä ihanuuksia. Shishillähän on parhaillaan pop-up-kauppa  Vepsäläisen Keskuskadun liikkeessä Helsingissä. 
Yövyimme   Tallink Spa & Conference-hotellisssa, joka  on aivan lähellä Tallinnan satamaa,  ja myös lähellä Vanhaa Kaupunkia;  loistava sijainti siis:) . Hotellin sisustus ja yleisilme on äskettäin kokenut muutoksen ,  ja uudesta yleisilmeestä vastasi Vertti Kivi.  En ole aikaisemmin käynyt tässä hotellista, mutta se  oli kuulemma aika kirjavan näköinen ennen uudistusta,  mutta nyt yleisilme on tyylikäs ja rauhallinen. Hotellista on kirjoittanut myös Tuula :)
Saimme huoneemme  (5. kerros)  ja pian olikin jo  aika lähteä uudestaan liikkeelle.
Kävimme  Tallinnan joulutorilla , Raatihuoneentorilla. Viime vuonna  Tallinnan  joulutori valittiin Euroopan parhaimmaksi joulutoriksi.
Tunnelmallinen joulutori onkin hyvä syy matkustaa Tallinnaan juuri nyt.
Ihana joulutori:)

Matkalaiset joulutorilla
Lisää Tallinnan reissusta seuraavassa postauksessa...