Viime viikolla esittelin Nancylle Tel Avivin jättimäisen pääbussiaseman. Tämä kuva on otettu 7. kerroksen bussiaseman sisätiloissa, jonka kaikki seinät on peitetty katutaiteella.
Nancy on etsinyt joka paikasta maniokkisipsejä, ja sanoin hänelle että jos niitä jostain löytyy niin valtavan bussiasemarakennuksen 4. kerroksen aasialaisesta marketista. Samasta kerroksesta löytyy suurin osa rakennuksen kaupoista. En ole koskaan törmännyt maniokkisipseihin. Mutta maniokkisipsien sijaan tuolta löytyi paljon muuta mielenkiintoista. Kerroin Nancylle, että jättirakennus on saanut lopettamispäätöksen, joka tulee voimaan vuonna 2023. Sen pitäisi antaa tarpeeksi aikaa rakennuksen 400 yritykselle. Kauppojen lisäksi tuolla on ruokapaikkoja, lastentarha, jiddishinkielen museo, tanssistudio ym.
Juuri kun tulimme aasialaiseen kauppaan, näimme pöydällä valtavan jakkihedelmän. Jäimme katsomaan kun sitä leikattiin, ja suuren ruman hedelmän sisäosa olikin tosi kaunis. Tuosta syödään nuo keltaiset osat ja niitä ympäröivä osa, mutta keskiosaa ei syödä.
Ostosten jälkeen menimme ylös 7. kerrokseen , mistä vielä lähtee busseja. Kaikki seinät sisätiloissa on peitetty katutaiteella. Tuolla oli kovin hiljaista, entisajan kova hälinä ja sadat bussia odottavat ihmiset olivat poissa. Ja tänään sitten luin että tuomioistuin päätti tänään että koko rakennus suljetaankin joulukuun 5. päivänä. Tämä koska palolaitos ei suostu turvaamaan rakennusta , koska rakennuksen omistaja, iso rakennusyritys, on vuosikausia laiminlyönyt valtavaa bussiasemaa, joka valmistuessaan oli maailman suurin pääbussiasema. Ihan kamalaa kun ajattelee kaikkia yrityksiä, pääasiassa kauppoja ja pikku ravintoloita, jotka tiesivät että heillä on aikaa vielä yli vuosi , mutta nyt sitten vain vähän yli kuukausi. Suurin osa kaupoista on pieniä kauppoja, joissa ei käy erityisen paljon asiakkaita, ja niiden omistajat menettävät kaiken toimeentulonsa, sillä jos paikka todellakin suljetaan jo ihan pian, rakennusyritys ei takuulla korvaa kunnolla heidän omistamiaan kauppoja. Rakennusfirma haluaa sen sijaan rakennutta tuonne uusia kalliita asuintaloja, eikä ole laittanut tikkuakaan ristiin kohentaakseen aseman tilaa.
Nämä seinillä olevat taideteoksetkin sitten häviävät pian.Pidän paljon tämän teoksen tekijän, Michal Rubinin, töistä. joita löytyy useasta seinästä Tel Avivissa.Myös täältä yhä lähtevät bussit joutuvat etsimään itselleen uuden pääteaseman. Bussiasemarakennuksen jälkeen kävimme vielä muutamassa aasialaisessa kaupassa etsimässä maniokkisipsejä, joita ei löytynyt, ja sitten lähdimme etsimään lounaspaikkaa. Bussiasemaa vastapäätä olevalla kävelykadulla on monta pientä etnistä ruokapaikkaa, ja tarkoitus oli mennä syömään pikkuriikkiseen , takuulla autenttiseen kiinalaiseen paikkaan, mutta siellä olikin vesivahinko, joten piti etsiä toinen paikka. Menimme sisään pikkuruiseen eritrealaiseen ravintolaan.
Sisällä oli nuori pariskunta, jotka kehuivat paikan ruokia .Ruokalista oli vain eritrean kielellä, mutta paikan ystävällinen omistaja/kokki tuli kertomaan meille mitä listalta löytyy. Pariskunnan tyttö kehui niin omaa annostaan , että päätin ottaa samaa eli kicha fit fit-annoksen, joka on jonkinlainen pastan vastike, joka löytyy sekä eritrealaisesta että etiopialaisesta keittöstä. Olen muutenkin huomannut ettei noiden kahden keittiön välillä ole mitään suuria eroja. Annokseni oli herkullinen mutta niin täyttävä ja suuri, etten jaksanut syödä siitä kuin puolet, ja sanoinkin Asgolle, omistajalle, että annos on aivan liian suuri.
Nancy otti injera-lettuleivän naudanlihalla ja vihanneksilla. Tätäkin löytyy sekä etiopialaisesta että eritrealaisesta keittiöstä.
Juttelimme paikan omistajan , Asgon(muistaakseni nimi oli noin...) kanssa, joka kertoi että hän toivoo pääsevänsä Kanadaan, lähinnä 3 lapsensa vuoksi, jolle hän ei näe tulevaisuutta täällä. Täällähän ei ole annettu pakolaistatusta kuin pienelle määrälle eritrealaisia; sen sijaan heillä on ollut suojeltu ryhmästatus, mutta käytännössä elämä ilman tarkkaa statusta on äärettömän vaikeaa, ja monet tänne tulleet eritrealaiset ovat saaneet turvapaikan Kanadassa. Toivottavasti myös Asgo perheineen pääsee sinne joku päivä , vaikka kylmä sää hieman pelottaakin häntä. Eritreaan ei voi palata niin kauan kuin siellä on totalitaarinen diktatuuri. Myös Asgo pakeni sieltä aikoinaan, ja tapasi eritrealaisen vaimonsa täällä Israelissa.
Jotta eritrealainen pääsee lähtemään täältä Kanadaan, hän tarvitsee kanadalaisen tukijan. Kanadassa on "Sponsor a refugee-ohjelma" , jossa yksityinen ryhmä tai järjestö, sponsoroi pakolaisen tarpeet yhden vuoden aikana, Tämän ohjelman ansiosta pakolaiset eivät rasita valtion kassaa, ja ohjelman avulla Kanadaan on vuosien aikana tullut jo muutama sata tuhatta pakolaista , eri puolilta maailmaa.