tiistai 3. maaliskuuta 2009

Pulu(ongelma?)

Joitakin kuukausia sitten mainitsin ruokablogissani ärsyttävästä puluongelmasta.Kerroin kuinka itsepäinen pulupariskunta oli pesiytynyt pyykinkuivauspaikan alle (pyykinkuivauspaikka on ikkunan alla, ja ulkoseinän ulkopuolella ,ja telineen alla on lattia,johon pulut ovat pesiytyneet).Kerroin myös, kuinka mitkään konstit eivät ole auttaneet karkoittamaan näitä ärsyttäviä puluja, ja sainkin hyviä vinkkejä niiden karkoittamiseen: ripustaa cd-levyjä roikkumaan pyykkitelineeseen ja kuulemma hopeafoliokin olisi tehokas karkoituskeino. Joten ripustin muutamia cd-levyjä roikkumaan pyykkitelineeseen, laitoin hopeafolioarkkeja sinne telineen lattialle ja jäin odottamaan. Mutta näihin puluihin ei mikään sellainen tepsikään, eikä myöskään etikka, tai pesuaine (kaikkia näitä olen niiden päälle heitellyt).Sitkeästi ne vaan palaavat siihen samaan paikkaan koko ajan ja pitävät sitä ärsyttävää pulunääntään.

Viime elokuussa tänne muuttaessani siinä kohdalla oli pulupesä, ja pesässä muna. Julmasti työnsin munan pesästä pois, jolloin se vieri alas asfaltille, hajoen tietenkin, ja yritin muutenkin tuhota pesän, heitin siihen happoa ja sen sellaista. En ole varma , onko tämä nykyinen pulupariskunta sama pariskunta,jonka pesän tuhosin viime vuonna ,mutta jos ovat, niin aika masokistinen pulupariskunta kyllä on. Tulla nyt takaisin vaikka heitän heidän päälleen vaikka mitä!

Pari päivää sitten pyykkiä ripustellessani näin että sinne oli ilmestyntyt uusi muna! Ahaa,mietin, nyt täytyy taas tuhota tuo muna ja pesä.Mutta en kyennytkään....Yhtäkkiä aloinkin sääliä sitkeää pulupariskuntaa enkä tuhonnutkaan munaa.Siellä se naaras nyt hautoo sitä koko ajan, ei liikahdakaan paikaltaan, ja koiras seuraa lähellä ,että kaikki on hyvin. Teinköhän oikein....mutten jaksanut traumatisoida niitä enempää.Pulut voittivat tällä kertaa...
P.S. Tuo tuossa pulukuvassa joka näyttää lumelta, niin se on niitä folioarkkeja,jotka ei niitä karkoittanutkaan.Rakensivat vielä pesän niiden päälle!

maanantai 2. maaliskuuta 2009

Kuvakollaasi-Ruskea

Tämän viikon kuvakollaasin ruskea väri mietitytti ensin;onhan minulla ruskeat kengät ja takki, pusero ja housutkin, ja ovetkin on ruskeita, mutta lopuksi löytyikin kotoa ihan kivasti kuvattavaa kollaasiin, eikä tarvinnut mennä ulos kuvaamaan puiden runkoja....

Tässä pienet selitykset kuvista:oikean yläreunan sydän on viime viikolla tekemääni suklaata, jonka tein kaakaovoista, murskatuista kaakaopavuista, carob-ja kaakaojauheesta,vaniljasta sekä taatelisiirapista. Sen vieressä on Bambi-koirani, sitten pieni suloinen etiopialainen vauveli,jonka yksinhuoltajaäitiä käyn joskus tervehtimässä,pieni koirahahmo, sen alla hollantilaiseksi ikkunaksi kutsuttu puinen juttu;ovien takana on peili, mutta se on rikki juuri nyt.Sitten ruskea pusero,osa puista taulua, joka on lapsuudenkodistani, ruskea pieni lahjaksi saatu käden muotoinen taulu,sen alla passionhedelmiä, jotka juuri nyt ovat täällä parhaimmillaan,osa keittiön kaakeleista, joista en pidä...,isossa kuvassa saunatauluni, sitten oma maalaukseni, ja ruskea marmorimuna.

Lisää ruskeita kollaaseja löytyy täältä.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

Sunnuntaiklassikko-both sides now

Nuorempana en paljon kuunnellut populäärimusiikkia, vaan enemmänkin ehkä sellaista musiikkia, mikä oli vähän tuntemattomampaa. Kuuntelin myös paljon klassista musiikkia, sekä hieman myöhemmin jazzia.Myös espanjankielinen musiikki oli mielestäni ihanaa. Mutta yksi artisti, jota todella rakastin,ja jonka kaikki albumit mulla oli aikoinaan (kasetit) oli Joni Mitchell.Kitara oli minullakin ja haavelin myös soittavani ja laulavani. Kitara on edelleenkin,mutten oikein koskaan kunnolla oppinut soittamaan....Kasettimankan hajottua myös kasetit rupesi jo vähän hajoamaan ,joten jotkut kaseteilla olleista albumeista hankin CD-versioina myöhemmin.
Joni Mitchell on ehkä yksi aikamme tärkeimmistä naisartisteista, ja monet artistit ovatkin saaneet vaikutteita Mitchellin musiikista. Viime vuosina Mitchell on keskittynyt enemmän maalaustaiteeseen kuin musiikkiin, mutta vuonna 2007 häneltä ilmestyi albumi Shine, jonka tietysti hankin.

Laitan tänne sunnuntaiklassikoksi kappaleen Both Sides Now, joka on tunnetuimpia Mitchellin kappaleita.Sen levytti ensin Judy Collins vuonna 1968. Videolla näkyvä versio on vuodelta 2000, ja siitä huomaa, miten Mitchellin ääni on muuttunut vuosien varrella;ääni tässä versiossa on matalempi ja syvempi kuin hänen äänensä nuorena.Vertailuksi linkitän tänne version samasta laulusta Mitchellin laulamana vuodelta 1970.Tässä varhaistuotannossa Mitchellin ääni oli vielä erilainen kuin se ,mistä hänet paremmin tunnetaan. Ääni vain parani iän myötä.
Täältä pääset kuulemaan muidenkin klassikkokipaleita.



Joni Mitchell - Both Sides Now - Tribute 2000
Uploaded by BBBVIDEO

lauantai 28. helmikuuta 2009

Tuulta ja sadetta

Tänään on täällä ollut kunnon talvipäivä, vihdoinkin.Mutta samalla on tuullut niin kovaa, että tuntuu paljon kylmemmältä kuin mitä lämpömittari näyttää, ns. ”Wind Chill Effect”.Jaffassa jopa yksi koditon henkilö oli paleltunut kuoliaaksi,mutta kaiketi alkoholilla oli osuutta siihen . Minua ei viileä ilma muuten häiritse,mutta kovan tuulen vuoksi ulkona liikkuminen ei tänään ollut ihan kaikkein miellyttävintä. Bambi näytti aamulla hieman palelevan, ja laitoin sille jonkinlaisen puseron vanhasta pieneksi menneestä T-paidastani.Bambi oli kyllä enemmänkin ihmeissään.....

keskiviikko 25. helmikuuta 2009

Tunnustuksia


Sain Heliltä tällaisen hienon tunnustuksen, kiitos ihanan
paljon Heli:-)

Mukavinta tässä tunnustusten saamisessa onkin se, että niitä voi jakaa eteenpäin mieluisille blogeille;tosin mieluisia blogeja on NIIN monta ja tässä pitää jakaa tämä vain viidelle blogille eteenpäin.Mutta mielessä tämän jaan kaikille blogeille ,joissa käyn.

Eli tunnustus menee eteenpäin seuraaville blogeille:
  1. Elegia, joka kirjoittaa juuri niin kuin ajattelee..ja joka laittaa upeita blogipohjia
  2. Lepis, joka ymmärtääkseni on sunnuntaiklassikkojen äiti, ja jolla on ihania kuvia blogissaan
  3. Ciacionia, jonka blogista huokuu positiivisuutta ja josta saa hyvän mielen
  4. Sooloilija , joka kirjoittaa elokuvista ja muistakin kivoista asioista
  5. Katriina,jonka blogissa on aina ilo käydä

maanantai 23. helmikuuta 2009

Punaisen kollaasin viikko


Inkiväärin sivuilla huomasin,että oli tullut punaisen kollaasin vuoro. Sinne voi linkittää punaiset kollaasit, mikä on mukavaa:sitä kautta on sitten helppo löytää muidenkin kollaasit.Näitä on tosi kiva tehdä! Punaista löytyikin kotoa aika kivasti ja tässä sitten on punainen kollaasini, jonka kuvat esittävät:
  1. Punainen savikukko, joka löytyi kesällä lähellä Porvoota
  2. Osa punaista rakasta KitchenAid tehosekoitinta, joka on melkein rakkain keittiövälineeni
  3. Osa eksälle maalaamaani kuvaa.Maalasin eksälle 2 nakukuvaa;toinen on keltaisessa kollaasissa, eksä jäi etelä Amerikkaan ja kuvat jäi mulle....käsiä en osaa maalata kuten huomaa kuvista..
  4. Kivan punaisia kynsilakkoja
  5. Marimekon pieni Unikko kulho, jonka sain syntymäpäivälahjaksi.
  6. Sen alla on ihana kissakuvioinen viinipullo,jonka olen säästänyt.Nyt kuvaa katsellessa huomasin,että pölyt olisi pitänyt päältä pyyhkiä...
  7. Ranskankielen verbikirja
  8. Ihania kirsikkaterttutomaatteja.Todella kauniin näköisiä.
  9. Ja keskellä sitten tuo kiva pannulappu

Sade saa luonnon kukkimaan....

Eilen näin säätiedotuksesta että tänäänkin piti olla talvista, mutta aurinko onkin paistanut ja on ollut kaunista,miellyttävän viileää.Sadetta ei tänään ainakaan tänne keskeiseen Israeliin ole satanut,mutta huomasin koiraa kävellyttäessäni,mitä parin päivän sade saa aikaiseksi luonnossa kuivuuden jälkeen:keltaisia kukkia siellä sun täällä!Ihan kuin hetkessä ne ilmeentyvät sateen jälkeen! Voi kun tulisi vielä paljon sadetta!

Puistossa on myös pari puuta, joissa kauniita punaisia kukkia.En tunne puun nimeä , ja kukat ovat jo pudottamassa terälehtiään.Ehdin ottaa puun kukista kuvan ennenkuin ne kokonaan häviävät.Puun oksat ovat täysin lehdettömiä, en tiedä johtuuko se kuivuudesta vai onko puu yleensä tällainen kukkiessaan.