maanantai 24. elokuuta 2009

Portrettini ;-)

SusuPetalin ja Lepiksen blogeissa näin parisen päivää sitten hienot taideteokset, jotka oli tehty nettipohjaisella PhotoFunia-ohjelmalla. Niinpä minäkin kävin siellä portrettikuvan teettämässä ,ja ylemmässä kuvassa taiteilija juuri viimeistelee kuvaa. Tuossa leuan kohdalla on Bambi-koirani pää,mutta se ei näy vielä kunnolla....kun työ oli vielä kesken. Eikä tarttenut kuin pari minuutttia siellä taiteilijan mallina istua..Käykääpä kurkkimassa, tosi kiva ohjelma!

Niilosta ei ole oikein kuulunut mitään. Toissayönä olivat poikani ja tyttöystävä kuulleet naukumista,mutta eivät löytäneet Niiloa kuitenkaan.Se on kohta ollut jo viikon kateissa,mutta toivon,ettei se siltä samalta alueelta, eli Puu-Vallilasta katoa. Onneksi yöt eivät vielä ole kauhean kylmiä. Jos Niilo sielläpäin liikkuu,sitä ei voi olla huomaamatta:iso eurooppalainen kissa, yli 7 kiloa, kauniin siniharmaa valkoisilla tassuilla,rintakehällä ja naamiolla,ja aivan vaaleanpunainen nenä. Ehdotin heille,että menisivät sinne Otto-kissan kanssa,niin että Otto olisi valjaissa.Ehkä se houkuttelisi Niilon esille. En vieläkään ymmärrä,miten se ei oikein tule esille ihmisten ilmoille siellä,kesy kun on.Ainoa selitys on se,että se on edelleenkin aivan paniikissa.

25. 8 Poikani soitti juuri Suomesta ja kertoi,että Niilo oli saatu vihdoinkin kiinni. Hoitopaikan emäntä oli saanut sen houkuteltua sisälle, mutta siihen oli kuulemma mennyt parisen tuntia, siihen houkuttelemiseen.Ihanaa,että se löytyi;puhelimesta kuului helpottunut ääni:-) Ja kiitos kaikille rohkaisevista kommenteista!

perjantai 21. elokuuta 2009

Unohtuneita tuliaisia ja kadonnut kissa

Poikani ja hänen tyttöystävänsä lähtivät takaisin Suomeen toissayönä;keskiviikon ja torstain välisenä yönä.Lento oli epäinhimilliseen aikaan aamulla, ja lentokentälle piti lähteä keskellä yötä.Menin saattajaksi, ja nukkumattoman yön vuoksi olin eilen kuin zombie;pää ja kroppa toimivat kuin olisivat tarvinneet patterien latausta.

Lähtökiireessä unohtuivat tyttöystävän ostamat baklawa-tuliaiset.Ennen pidin kovasti tämän tyyppisistä leivonnaisista,mutta nykyään ne tuntuvat liian makeilta.

Illalla,kun olin jo menossa nukkumaan,sain hätääntyneen puhelinsoiton Suomesta. Pojan ja tyttöystävän kissat olivat päässeet paluuta edeltävä yönä karkuun hoitopaikasta. Eilen niitä sitten etsittiin Helsingin Puu-Vallilan alueelta taskulamppujen kanssa.Kovin hätääntyneiltä kuulostivat,ja minunkin oli vaikeaa nukkua, koska itsekin huolestuin.Vähän myöhemmin poikani soitti,että vanhempi kissa, Otto, oli löytynyt hoitopaikan viereisestä koirapuistosta.Iäkäs kissa,joka koko elämänsä aikana on ollut sisäkissa, ei kai jaksanut enempää seikkailla.Pieni helpotus, että se löytyi,mutta ylläoleva Niilo-kissa on edelleenkin kateissa jossain Puu-Vallilan alueella. Toivon kovasti ,että Niilo löytyy:se on erittäin rakas pojalle ja tyttöystävälle,jotka hankkivat sen yhdessä.

Tilannekatsaus: Eilen olivat myöhään illalla nähneet ja päässeet aika lähellekin,mutta Niilo oli kai niin paniikissa,ettei sitä saanut kiinni,aika ihmeellistä.Äsken puhuin pojan kanssa, ja olivat menossa ostamaan jotain kissojen houkutinjuttua. Illalla kuulemma on helpompi etsiä,taskulampun avulla.Nyt aamupäivällä ei ollut minkäänlaista havaintoa..

22.8 aamu: eilen ei ollut minkäänlaista näköhavaintoa. Luin netistä,että leikatut sisäkissat eivät yleensä mene kauas katoamispaikalta, toivon,että näin on myös Niilon suhteen,ja että se pian lähtisi etsimään vaikka ruokaa. Poikani ja tyttöystävä ovat aika onnettomia jo kun Niiloa ei vaan löydy..

22.8 ilta:Puhuin juuri poikani kanssa, ja ovat nyt illalla taas menemässä etsimään.Joku oli eilen yöllä nähnyt Niilon raapivan ulko-ovea 2 taloa katoamistalosta eteenpäin , mutta se oli ennen,kun tämä joku oli nähnyt katoamisilmoitukset.Eli Niilo on pysynyt siellä samalla alueella, mikä on hyvä juttu.

sunnuntai 16. elokuuta 2009

Sunnuntaiklassikko 16.8 Woodstock-teemasoitto

Woodstockin festareista on kulunut kokonaiset 40 vuotta ja sen kunniaksi Lepis laittoi mahtavan biisilistan, josta sai valita oman suosikkinsa tämänkertaiseen teemasoittoon. Listalla oli monta loistavaa kappaletta,joista laitan tänne pari kappaletta (niitä olisi saanut laittaa kuulemma vaikka kuinka monta)

Listalta valitsin ykköseksi kappaleen "Helplessly Hoping" Tutustuin tähän ja muuhunkin Woodstockiin liittyvään musiikkiin joskus 70-luvulla, ja etenkin Crosby,Still,Nash and Young olivat suosikkejani. "Helplessly Hoping" on kaunis,kaunis kappale,ja yhtyeen jäsenien äänellinen harmonia kadehdittavan upeaa!Tänne laittamani versio on nauhoitetettu joskus 90-luvun alussa;YouTubessa oli myös ihan Woodstock-festareilla nauhoitettu versio,mutta se on aika huonolaatuinen,joten laitan tämän.



Kakkoseni on Joe Cockerin versio Lennonin ja McCartneyn kappaleesta " With a little help of my friends"Aivan mahtava kappale, nimenomaan Cockerin versiona,kunnon klassikkokamaa! Richie Havensin versio on myös loistava, mutta valitsen näistä Cockerin version.

Kolmoseni on Jefferson Airplanen ja Grace Slickin "Somebody to love" Kappaleen oli alunperin Great Society-yhtyeen kappale,jonka Jefferson Airplane myöhemmin levytti.Myös Grace Slick lauloi ensin tuossa Great Society-yhtyeessä. Aah,Grace,mikä mahtava ääni!!

Ja neljänneksi suosikikseni laittaisin Tim Hardinin "If I were a carpenter" Netistä en löytänyt yhtäkään Hardinin laulamaa versiota;löysin ainoastaan tämän lyhyen kuunneltavan pätkän.Muistan pitäneeni paljon tästä kauniista kappaleesta ja Hardinin äänestä.

Kyllä vaan oli mahtavaa musaa Woodstockissa! Muita Woodstock-biisejä löytyy täältä

torstai 13. elokuuta 2009

Vieraita käymässä

Poikani ja hänen tyttöystävänsä ovat parhaillaan vierailulla Suomesta täällä luonani.Tulivat tiistaina aikaisin aamulla 9 päivän visiitille.Aikaisin tiistai-aamuna suuntasin lentokentälle heitä hakemaan. Lentokentän saapuneitten aulasta on otettu tämä kuva. Monet ostavat kentällä olevasta kaupasta ilmapalloja saapujia varten, ja tästä johtuen tuo katto onkin täynnä (karanneita)ilmapalloja,joissa lukee "Welcome" tai vaikka " I love you".
Ensimmäisenä iltana suuntasimme poikani isän luokse. Otin tämän kuvan hänen asunnostaan.Asunto on entinen toimisto,ja oli alussa ,kun näin sen tyhjänä, aika kylmän näköinen,mutta kalusteet ja matot tekevät siitä lämpimän näköisen.Tässä näkyy yksi puoli olohuoneesta/ruokailutilasta.

Eilen kävimme vähän siellä sun täällä ,toimin oppaana,ja tänään vain vein heidät lähelle Tel Avivin Carmel-toria, josta he sitten lähtivät kaksinkesken liikkeelle(kauniisti vihjattiin,että äitimuorin olisi jo aika jättää nuoripari kaksisteen,ihan ymmärrettävää ;-). Matkalla torille kuvasin tämän talon,jossa on kauniit kaari-ikkunat.

perjantai 7. elokuuta 2009

Eukalyptuspuu kuoriutuu....

Kotini viereisessä puistossa on paljon erilaisia puita, joiden nimistä tunnen vain muutaman.Käyn puistossa päivittäin parisen kertaa Bambi-koiraa ulkoiluttamassa, ja viime aikoina olen uteliaana katsellut,miten eukalyptuspuu kuoriutuu,ja miten siitä irtoavat suuret kaarnapalat kerääntyvät puun ympärille. Eukalyptuspuita on maailmassa yli 700 lajia ja tämä puistossa oleva lajike on nimeltään Eucalyptus camaldulensis. Eukalyptus ei ole alunperin täältä kotoisin,vaan sitä alettiin viljellä täällä 1880-luvulla,asuinkaupungissani olevassa maatalouskoulussa. Kaarnapalat herättivät heti mielenkiintoni,ja etsin netistä, mihin niitä voisi käyttää.
Tässä kuvassa näkyy miten puun kaarna kuoriutuu.Eukalyptuspuu "uusii nahkansa" kerran vuodessa.

Etsiessäni tietoa puun kaarnan käytöstä huomasin,että Australian aborginaalit käyttävät sitä taiteessaan. He suoristavat ensin puusta pudonneet kaarnapätkät ja sitten maalaavat niiden päälle.Vasemmalla oleva kuva on esimerkki aborginaalien taiteesta ja kuten huomaa, käyttävät he töissään maanläheisiä värejä. Niinpä otin kassin mukaani tänään mennessäni ulkoiluttamaan koiraa.Keräsin niitä maahan pudonneita kaarnapaloja,mitkä näyttivät puhtailta. Toiset olivat kovempia kuin toiset, ja ne hauraammat hajosivat helposti, joten taitaa olla vähän eri lajiketta kuin mitä aborginaalit käyttävät.

Netistä luin myös, että aborginaalit ensin kastelevat kaarnapalaset, ja sitten polttavat niitä palavien hiilien päällä,jonka jälkeen kaarnapalojen suoristaminen onnistuu hyvin.Ne kun ovat kaikki rullalla alunperin. Niinpä minäkin kastelin ensin kotiin raahaamiani kaarnapaloja, ja sitten laitoin ne kaasuliekille, ja kas, kun laitoin painon päälle,niin ne suoristuivat.Tosin osa oli niin hauraita,että menivät rikki. Nyt vois hankkia uusia värejä kuivuneiden sijaan ja yrittää maalata jotain keräämieni kaarnapalojen päällä,jospa ne kestäisivät sen maalaamisen,vaikka aika hauraita ovatkin.

Puistossa oleva eukalyptuspuu.

torstai 6. elokuuta 2009

Myyjäistapahtumassa

Kuva ei ole kovin selkeä;klikkaa suuremmaksi niin näkyy paremmin
Kävin tänään myyjäistapahtumassa Tel Avivin satamassa (satama ei ole vene/laivasatama, vaan alue ,jossa on kauppoja, ravintoloita,baareja, tapahtumia) Myyjäistapahtumassa oli esillä myös paljon Israelin arabien ja beduiinien tuotteita.
Pysähdyin beduiininaisten pöydän edessä. Naiset olivat Tel Shevan beduiinikaupungista ja joitakin vuosia sitten joukko sikäläisiä naisia perusti ryhmän,joka ensin perehtyi perinteiseen parantamiseen yrttien avulla.Sen jälkeen naiset kävivät kurssilla, jossa selvisi kosmetiikan valmistusprosessi.He oppivat myös miten perustetaan yritys . Kaikki tämä mahdollistui CJAED-organisaation avulla.CJAED(Center for Jewish-Arabic Economic Development) on voittoa tavoittelematon yhdistys,ja heidän kauttaan naiset pääsivät kursseille, ja pistivät kosmetiikkayrityksen pystyyn.Alunperin naisia oli 48, mutta tänään heitä on vaan 9.

Myynnissä oli erilaisia voiteita, kuten kuivan ja halkeilevan ihon voide,ihon vaalennusvoide, laihdutusvoide (!), aurinkosuojavoide ja voide lihas-ja selkäsärkyyn,jonka ostin. Voide maksoi n. 8½ euroa ja oli,kuten muutkin sarjan voiteet, pakattu yksinkertaisiin purkkeihin. Tämä oli ensimmäinen kerta,kun törmäsin heidän tuotteihinsa, ja sain selville,ettei heillä myöskään ole vielä internetsivustoa,mikä olisi hyödyllinen myynnin suhteen.
Kotona kokeilin voidetta nilkkoihin,jotka ovat olleet hieman kivuliaita viime aikoina.Kuvittelenko vain,mutta niitä särkee nyt vähemmän.......

P.S.Tarkistin mikä oli vaikuttavana aineena tuossa ostamassani voiteessa, ja se oli Colocynth eli Bitter Apple tai Bitter Gourd, (en löytänyt suomenkielistä nimeä)joka kasvaa villinä Negevissä täällä Israelissa. Etsin siitä tietoa netistä ,ja löysin Google Booksin kautta tällaista tietoa.

sunnuntai 2. elokuuta 2009

Sunnuntaiklassikko 2.8.2009

Tällä viikolla laitankin vanhaa kunnon Aretha Franklinia, vuodelta 1968..
"I never loved a man (the way I love you)-kappale on Arethan samannimisestä albumista. Tällä kyseisellä albumilla Aretha löi itsensä läpi artistina,mutta albumi oli jo 10. Arethan albumi siinä vaiheessa.

Arethaa onkin aina löytynyt levyhyllystäni,ja joitakin päiviä sitten taas kuulin tämän upean kappaleen,aaahh!! Pakko oli se tänne laittaa, mielestäni mahtava tulkinta,jota on parasta kuunnella silmät kiinni,sillä video ei ole mitenkään hyvälaatuinen.
Laitan tähän myös linkin Jennifer Hudsonin tulkintaan samasta kappaleesta.Myös Jenniferin tulkinta on upea;Arethoja on vain yksi,mutta Jennifer olisi sopiva Arethan manttelinperijäksi.
Lisää klassikkoja löytyy täältä...