lauantai 4. joulukuuta 2010

Blogimiitti italialaisessa ravintolassa

Fabiana ravintola. Kuva netistä
Viime torstaina tapasin taas tuttuja ja muutaman uudenkin bloggarituttavan italialaisessa Fabiana-ravintolassa Tel Avivissa.Meillä on ollut jo aika monta tapaamista ja näistä on näköjään muodostumassa jonkunlainen perinne,jolloin tavataan 6-8 viikon välein.Suurin osa on englanninkielisiä ruokabloggareita;minä olen ainoa muulla kielellä kirjoittava. Todellakin mukava tapahtuma,ja toivottavasti näitä tulee vielä monta lisää. Tässä kuvassa heitä näkyy 3,Avi,Kassandra ja Emily.  Avilla on ruokablogi,Kassandra on yksi englanninkielisen Taste TLV-sivuston perustajista,ja Emilyllä on terveelliseen ruokaan keskittynyt sivusto. Mukana olivat myös ennestään tutut Mimi,Liz, Ben sekä Michelle  miehineen. Kaukaa pohjoisesta oli tullut tapaamiseen myös Abbie. Sekä Abbiella että Benillä on kulinaarisiin ruokamatkoihin keskittyvä palvelu.
Ruoka tuossa paikassa oli ok,muttei sen enempää. Palvelukin oli hieman hidasta,tosin ravintola oli tupaten täynnä,mutta kuitenkin...Munakoisorullieni ja antipastisalaattini perusteella en tuohon ravintolaan menisi toista kertaa...



Tuossa ensimmäisessä kuvassa näkyvä nuorimies,Avi,oli aika uskomaton tyyppi. Diplomaatiksi opiskeleva nuorimies toimii myös kokkina,ja osaa täydellsesti 6 kieltä:englantia,ranskaa,italiaa,espanjaa,hepreaa ja arabiaa. Hänen espanjassaan on täydellinen andalucialainen aksentti!
Laitan tähän hänen tähdittämänsä englanninkielisen videon,jossa hän esittelee suuresti rakastamaani Tel Avivin Carmel-toria. Kannattaa katsella,video on hyvä!
Sammutusta palon alle joutuneessa hotellissa.Kuva netistä
Tulipalo sen sijaan riehuu edelleenkin,jo kolmatta päivää,mutta se on onneksi jo osittain taltutettu. Venäjältä apuun tullut jättisammutuslentokone on auttanut jonkun verran. Sammutuslentokone voi kerralla ottaa meresta 47 tonnia vettä sammutustöitä varten.Mutta vielä ei ole syytä olla optimistinen,tuli riehuu vielä liian monessa pisteessä.Tänään selvisi,että 16-vuotias poika,äitinsä ainoa lapsi,joka oli mennyt auttamaan palomiehiä,oli myös menehtynyt palossa.

perjantai 3. joulukuuta 2010

Kollaasi numero 11

Paprikoita syödessä syntyikin tämän viikon kollaasi...Värit olivat tällä kertaa  punainen-oranssi-keltainen-siniturkoosi.


Muut värikkäät kollaasit löytyvät täältä


.

torstai 2. joulukuuta 2010

Hanukkah-eli valonjuhla ja tulen toiset kasvot


Tänään sytytettiin toinen kynttilä 9-haaraisessa kynttelikössä ,eli menorassa..Eilen alkaneen hanukka-juhlan aikana sytytetään joka päivä yksi kynttilä lisää,kunnes kaikki 8 kynttilää palavat viimeisenä päivänä. 9.kynttilä on se,jolla ne muut sytytetään.
Menora voi myös olla tällainen nätti pinkki menora tai 
Jerusalem Wall Brass Hanukkah Menorah by aJudaica
tai tällainen....Eilen eräässä koulussa käydessäni lapset olivat tehneet erilaisia menora-kynttelikköjä.
Tänään tuli ja sen sytyttäminen saivat kuitenkin erilaisen merkityksen,kun Haifan alueella syttyi jättipalo (ihmisten huolimattomuuden johdosta)ja 40 vanginvartijaa sai surmansa,kun heidän bussinsa jäi tulen vangiksi.Monet ovat menettäneet kotinsa. Tätä kirjoittaessa tuli roihuaa edelleenkin ja vahingot ovat mittavat. Harvinaisen lämpimän ja kuivan talven johdosta maaperä on erittäin kuivaa,joten se syttyy myös helposti.
Edit: 7.15 Tuli raivoaa edelleenkin, Se on niin suuri ,että ulkomaan apua tarvitaan. Minun oli tarkoitus mennä retkelle tänään pohjoiseen päin,mutta palon vuoksi se peruttiin.

maanantai 29. marraskuuta 2010

Tanssia puheitten välissä

Olin tänään konferenssissa Ramlen kaupungissa.Tiedättehän sellaisessa,jossa pidetään paljon puheita ja sitten alkaa haukottelemaan....Mutta tässä konferenssissa olikin laitettu aina välillä erilaisia tansseja puheitten väliin,mikä teki koko tapahtumasta erittäin mukavan.Aloitimme gruusialaisella tanssilla.Nuoret pojat tanssivat ja tekivät hurjia hyppyjä ja pyörähdyksiä välillä.Gruusialaisia kansantansseja on monta erilaista,mutten tiedä mikä niistä tämä oli.Pojilla oli tuollaiset hassut peruukkeja muistuttavat hatut päässään.
Kahden pikkuisen junioritanssijan esiintyessä yleisö oli aivan otettu! Kuvat ovat aika huonoja,sillä olen surkea kuvaamaan  pimeässä,tai  kun sisällä on pimeää.Pitää harjoitella....  
     Taas oli puheita,mutta sitten olikin etiopialaisten naisten vuoro tanssia.Maa-äiti oli tanssin nimi.  
   Etiopialaiset ovat niin kauniita....
Puheita ja taas puheita,ja viimeisenä vuorossa olivat nämä tanssivat pojat Qalansuwan  kaupungista.   He tosin liikkuivat sellaista vauhtia,että tasaista kuvaa oli mahdotonta ottaa....                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                         

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Sunnuntaiklassikko 28.11


Viime kuussa kuulin Onnen Maa-blogissa Carolan laulaman version laulusta Perfidia.Olin kokonaan unohtanut hänet ja miten hieno tulkitsija hän olikaan,ja menin YouTubeen kuuntelemaan kaikki siellä olevat Carolan kappaleet. Valitsin lopulta  tämän vuonna 1968 levytetyn Udo Jurgensin kauniin kappaleen,jonka Carola tulkitsee niin upeasti.Carola kuoli Alzheimeriin vain 56 vuoden ikäisenä.
Kuunnellessani Carolan lauluja alkoi mieleen muistua jotain kaukaista ,lapsuudesta. Carola oli vanhempieni tuttuja ,ja tämä hänen kuvansa löytyikin vanhempieni vanhasta valokuva-albumista.

Muut klassikot löytyvät täältä

lauantai 27. marraskuuta 2010

Uusi hieno artisti


Burt Bacharachin ihana "Alfie" uuden artistin,Rumerin,laulamana.Rumer on Pakistanissa syntynyt englantilaisten vanhempien lauluntekijä/laulajatytär,jonka debyyttilevy "Seasons of my soul" ilmestyi marraskuun 1. päivänä. Hänen ääntään on verrattu Karen Carpenterin ääneen.Minusta hän tulkitsee Alfien tosi kauniisti.

perjantai 26. marraskuuta 2010

Kysymyksiä ja vastauksia -haaste

Kävelin viikon alussa Tel Avivissa alueella,jossa monen talon pihalla oli appelsiinipuita täynnä hedelmiä!

Sain  Susannelta  joitakin viikkoja sitten tälläisen haasteen:

  1. Miksi loit blogisi?  Muutettuani takaisin tänne hankin tietokoneen syksyllä  2007,ja aika pian löysin ihanat suomalaiset leivontablogit.Vaikka söin terveellisesti ,niin sokeria tihkuvien koristeltujen kakkujen tekeminen kiinnosti silloin. Taisin ensin löytää superupean  Mansikkamäki-blogin,ja sen kautta sitten muita ihania leivontablogeja ,joita luin kiinnostuneena,ja hankin samalla hieman kakkujentekotarvikkeitakin.Vähitellen teki mieli laittaa monet omat,erilaisilla lappusilla ja vihkosissa olevat reseptini omaan blogiin,kuvien kanssa ,ja näin syntyi ruokablogini Appelsiineja ja Hunajaa. Jonkun ajan kuluttua alkoi herätä tarve erotella ruokareseptit ja muita asioita koskevat postaukset,ja näin syntyi tämä kakkosblogini.
 2.Minkälaisia blogeja seuraat? Huh,seuraan niin monta sellaista.Ulkosuomalaisena minua kiinnostavat monen ulkosuomalaisen blogit,mutta minua kiinnostavat myös monen Suomessa asuvan mielenkiintoiset blogit. Myös englanniksi kirjoittavia blogeja löytyy blogilistaltani.Bloggaus on avannut aivan uuden maailman,ja olen sitä kautta löytänyt uusia ystäviä ihan oikeasti sekä virtuaalisesti. 
3.Lempimeikkimerkkisi? Minulla ei ole mitään lempimeikkimerkkejä,mutta pari vuotta sitten löysin mineraalimeikit,eikä paluuta nestemäisiin enään ollut. Täältä oli tosi vaikeaa löytää tuollaista puuterimaista mineraalimeikkiä,joten olen sitä tilannut ulkomailta. Ja tuli paljon halvemmaksi,kuin esim. Suomessa joissain meikkikauppaketjujen liikkeissä.......

4. Lempivaatemerkkisi? Ei kyllä löydy mitään sellaista.Vähän sieltä sun täältä ovat vaatteeni.

5.Välttämätön meikkituotteesi? hmmmm,silmänrajauskynä,poskipuna ja huulikiilto.
6. Lempivärisi? Tämäkin vaihtelee.....Kerran vuosia sitten oli pinkki kausi,jolloin aika suuri osa vaatteista oli pinkkiä,nyt ei taida oikein mitään pinkkiä löytyä.Mustaa on paljon vaatekaapissa ainakin.Vihreästä ja sen eri värisävyistä olen pitänyt viime aikoina,ja  sen värisiä vaatteita onkin tullut hankittua.Vihreä on kaunis väri!

7.Lempihajuvetesi? Olen yrittänyt hiljalleen vähentää hajuveden käyttöä ja nyt kaapissani on Estee Lauderin Pleasures,joka aina vähän välein palaa lemppariksini.Mutta tavoite on päästä eroon melkein kokonaan hajuvesistä.Miksi? Koska niissä on liikaa sellaisia kemikaaleja,joita en haluaisi jatkuvalla syötöllä suihkuttaa iholleni.  Muutenkin pyrin luonnonmukaiseen kosmetiikkaan,ja kaikki voiteeni ovatkin parabeenittomia eivätkä sisällä SLS(natriumlauryylisulfaattia)

8. Lempielokuvasi? Tämä ei ole mitenkään helppo kysymys,mutta minulla on jonkinlainen heikkous gansterielokuviin.Pidän myös trillereistä sekä ns.Film Noir-leffoista.

9.Missä maassa haluaisit vierailla ja miksi? Olen vieraillut aika monessa maassa,kiitos eksän:-) Haluaisin vielä mennä uudelleen Venezuelaan ,jossa asuin jonkun  aikaa.Samoin USA:ssa on vielä monta paikkaa näkemättä.Ja Aasia on kokonaan näkemättä,siellähaluaisin käydä!

10.Keksi vielä oma kysymyksesi....En nyt keksi...Viime yönä iski flunssa tai joku vastaava ja olo on nyt kuin jyrän alla.  

Tämä haaste on aika lailla kiertänyt eri blogeissa,joten en jaa sitä eteenpäin,vaan jokainen haluava voi sen tästä poimia. Oikein mukavaa viikonloppua kaikille lukijoille!