perjantai 13. toukokuuta 2011

Bloggeri toimii taas:)

Pitkän tauon jälkeen bloggeri näkyy taas toimivan jotenkuten. Siellähän tehtiin huoltotöitä,jotka taisivat kestää oletettua pitempään,ja sen vuoksi viimeisimmät blogikirjoitukset poistettiin väliaikaisesti ja koko bloggeri oli vain read only-tilassa,eli sitä pystyi lukemaan,eikä muuta. Oma eilen postaamani postaus,johon meni paljon aikaa kuvien asettelun ja linkkien laittamisen vuoksi,on edelleenkin kateissa, mutta toivon sen näkyvän taas jossain vaiheessa.

Jos tällaista tapahtuu,kannattaa kurkistaa vaikka Bloggerin Twitter-sivuilta,,mikä on viimeisin tilanne.

Täällä oli muuten tänään ihmeellinen toukokuinen sää,sillä satoi vettä (ei paljon,mutta satoi kuitenkin) ja oli jopa viileää.Tällaista tähän aikaan vuodesta on kai viimeksi ollut parikymmentä vuotta sitten.

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Granaattiomena kukkii

Joskus on kauhean vaikeaa keksiä otsikolle nimi.....Tuo alempi kissa näkyy usein puiston toisella puolella tai sen vieressä.Kaunis puolipitkäkarvainen,mutta säikky.
Granaattiomena kukkii parhaillaan ja hedelmien alkuja on jo näkyvissä. Ne kypsyvät syksyä kohti.
Eilen oli itsenäisyyspäivä,ja viereisessä puistossa vuoden suurin grillauspäivä,sillä se onkin itsenäisyyspäivän suurin huvi monelle. Aamulla aikaisin Bambia ulkoiluttaessa oli useassa kohtaa puistoa tällainen näky: roskia ja vielä roskiksen vieressä.Ihmiset kyllä ottavat roskapusseja mukaansa,ja keräävät roskiaan,mutta eiväthän ne mahdu puiston pieniin roskiksiin. Puiston laidalla on suuri roskasäiliö,mutta ei tainnnut kenenkään mieleen tulla,että sinnekin voisi roskapussinsa heittää.Koska puistossa on kissoja ja pusseissa lihanjätteitä,voi vain kuvitella,etteivät pussit jää ehjiksi...Tunti tämän kuvanoton jälkeen puisto oli jälleen putipuhdas.
Pari postausta sitten kuvasin yhden uusista vuokrapyöräasemista,ja nyt osaan niistä on jo laitettu pyörät. Ihan näin alussa näitä voi vuokrata vain vuosikortin hankkineet,mutta jatkossa näitä voi vuokrata päivä-kuukausi-tai viikkovuokralla. Vuokrapyöräasemilla on laite,jossa maksetaan pyörävuokra luottokortilla,jolloin saa jonkinlaisen koodin,jonka avulla pyörä vapautetaan telineestä. Ensimmäinen puoli tuntia kuuluu hintaan,mutta sen jälkeen siihen lisätään n.euro per puoli tuntia. Se,että pyöriä pystyy vuokraamaan vain luottokorteilla maksamalla on hyvä asia,sillä silloin tiedetään,kuka pyörän vuokrasi.Jos pyörää ei palauteta,on sakko melkoinen. Muistan,kuinka Helsingissä vuokrapyöriä varastettiin ja hajoitettiin,eikä ollut minkäanlaista kontrollia siitä,kuka sen vuokrasi,joka mahdollisti ilkiteon.En edes muista,toimiiko vuokrapyöräsysteemi vielä Helsingissä.

maanantai 9. toukokuuta 2011

Värikollaasihaaste # 34

Tämän viikon kollaasissa oli eräitä vihreitä sävyjä sekä mustaa. Minun värejäni juuri nyt,sillä minulla on jo pitkään ollut vihreä kausi,joka näkyy esimerkiksi noista eri vihreänsävyisistä topeista ja Vallilan kankaasta,josta olen teettänyt pöytäliinan..Pyöränikin on vihreä ja olohuoneesta löytyy sekä mustaa ja vihreää,tosin ei tähän kollaasiin sopivaa vihreää.  Tosin ei kollaasissakaan kaikki vihreä oli juuri tuota vaadittua vihreää...
 Muut vihertävät kollaasit löydät täältä

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Kaipuu

Äiti,kissa ja minä
Äitienpäivä tuo mieleeni oman äitini,ja lapsuuden muistot äitienpäivien vietosta.Muistan kuinka yllätimme äidin  aamulla herkkutarjottimella ja muistaakseni lauloimmekin jotain.Äitini oli hyvin nuori minut saadessaan ja myös kuoli aika nuorena. Kuva on hieman haalea,sillä kuvasin albumista kameralla.Printteri skannereineen on rikki,ja muutenkin albumin liima on niin vahvaa,etteivät kuvat irtoa rikki menemättä.Olen jo pitkään halunnut siirtää  lapsuuden kuvia myös digimuotoon,mutta pitää kai skannata sivu kerrallaan,ei taida muuten onnistua.

Täällä ei äitienpäivää vietetä;sen sijaan täällä vietetään perhepäivää,joka oli helmikuussa ja joka meni minulta täysin ohi,sillä sitä ei markkinoida kuten Suomessa markkinoidaan äitien-tai isäinpäivää. Ennen vietettiin täälläkin äitienpäivää,mutta jossain vaiheessa se muutettiin perhepäiväksi.Silloin juhlitaan vanhempia ja isovanhempia,mutta kaikenlainen kaupallisuus puuttuu tästä päivästä;sen sijaan lapset valmistavat koulussa jotain kivaa vanhemmille.
Oikein hyvää äitienpäivää !

torstai 5. toukokuuta 2011

Huh huh kuumaa!

Viereisen kaktuspuiston sisäänkäynnin vieressä olevassa kukkaruukussa kasvaa joulutähti
Kahden viimeisen päivän aikana on ollut kamalan kuumaa,ja yölläkin lämpötila yli 20 asteen.Nämä ovat näitä kevään sääilmiöitä,kuumia aavikkotuulia,enteitä kesästä....Huomisesta pitäisi hieman helpottaa. Että sitten inhoan näitä kuumia aavikkotuulia!
Aikaisin aamulla kävelin ortopedin vastaanotolle.Ortopedin vastaanotto oli ennen ihan lähellä ,mutta muutti pari viikkoa sitten uuteen paikkaan.Ei kuitenkaan 20 minuutin kävelymatkaa pitempi. Vasen ranteeni on jo pitkään ollut kivulias,ja olen pitänyt siinä sellaista rannetukea aina välillä.Sain lähetteen röngteniin ja fysioterapiaan.Matkalla ortopedille kävelen läpi alueen,jossa paljon omakotitaloja. Useilla pihoilla on sitruspuita,jotka nyt ovat tuossa vauvavaiheessa. Kukinta on melkein loppunut ja uudet pienet appelsiinit kypsymässä.
Ja kodin viereisen puiston 2 suuren  oliivipuun kukinta on lopuillaan,ja kukat jo kuihtumassa.Saapa nähdä tuleeko niihin paljon oliiveja kun tuo kukintakin on niin runsasta.Oliivipuu on kukkiessaan allergeeninen,ja monet saavat allergisia oireita sen kukkiessa.
Kun oliivipuiden alla olevia portaita mennään alaspäin ,vastaan  tulee tämä Holocaust-uhrien muistomerkki,nimeltään "6 miljoonaa valoa".Jos katsoo tarkkaan,huomaa,että vasemmalla keskellä on pieni keltainen laatikko.Koirien kakkapussilaatikkoon oli vihdoinkin laitettu koirankakkapusseja. 2 vuotta olen tällä alueella asunut,ja nyt oli ensimmäinen kerta kun näin siinä pusseja. Ja kuitenkin ihan sen läheisyydessä olivat jotkut unohtaneet puhdistaa koiransa jätökset,vaikka ilmaisia pusseja oli nokan edessä!
Jotain tapahtui bloggerissa,sillä olin laittanut tähän kuvan,joka hävis.Ja olin poistanut sen koneestakin ja kamerasta,joten se siitä,
Viime maanantaina  muistomerkkiin sytytettiin tuli,sillä silloin täällä oli Holocaust-uhrien muistopäivä.  Tuolloin muistomerkin vierellä pidetään muistoseremonia,ja muistomerkin "kynttilät" sytytetään.

maanantai 2. toukokuuta 2011

Värikollaasi numero #33

Viikon värikollaasissa on siniset sävyt tällä kertaa.Pidän paljon sinisestä,ja sen värisiä esineitä löytyykin kotoa ja vaatekaapistakin. Ennenkin on ollut sinisävyisten kollaasien vuoro,joten yritin etsiä sellaista,mitä en ehkä aiemmin ole laittanut.
Tässä ne värit ovat
Muut viikon siniset kollaasit löytyvät täältä

lauantai 30. huhtikuuta 2011

Tutustuminen Amerikan-pikkuserkkuun

Matkustin tänään Haifaan tapaamaan Amerikan pikkuserkkua ,jota en ollut aiemmin tavannut.Minulla on Yhdysvalloissa aika montakin pikkuserkkua,sekä äidin että isän puolelta,mutta äidin puoleisia en ole tavannut yhtäkään,ja isän puolelta olen aiemmin tavannut Chicagon pikkuserkun perheineen sekä hänen New Jerseyssä asuvan isänsä,joka on isäni serkku. Nyt tuli tavattua Kaliforniassa asuva pikkuserkku,joka on Välimeren risteilyllä miehineen. Laiva lastautui tänne kahdeksi päiväksi,ja tänään oli aikaa tavata.Olisin heti tunnistanut hänet,niin paljon tuttua näköä hänessä  oli:)
Istuimme kahvilla lähellä Bahain kauniita puutarhoja.Tältä näyttää alhaalta ylöspäin katseltuna.Vielä paremmalta näyttää,jos kuvan ottaa tuolla ylhäällä...
Kävelimme vielä jonkun aikaa Wadi Nisnasissa,jossa näin tämän kauniin talon.
Sitten Amerikan serkkujen pitikin palata laivalleen ja minä lähdin kohti kotia Tel Avivin suuntaan.