perjantai 22. helmikuuta 2013

Esimakua Purim-juhlasta

Pellepositiivari Nahalat Binyamin-käsityötorikadun läheltä
Tänään saikin sitten jo kunnolla esimakua sunnuntaisesta Purim-juhlasta (Jerusalemissa sitä vietetään päivää myöhemmin)
Aamulla bussin ikkunasta näkyi jo monta lasta naamioasuissa.Lapsia meni kouluun ja tarhaan naamioituneina;D
Menin aamulla aikaisin lempikahvilaani ,jossa henkilökunta oli myös naamioasuissa.Luulin että kahvilan omistaja Gideon oli pukeutunut lampaaksi (valkoinen peruukki) mutta hän olikin pukeutunut pilveksi ja tytöt edustivat sateenkaaren värejä;D
Viereisen kukkakaupan omistaja Billie oli myös naamioasussa
Sieltä kävelin eteenpäin bussipysäkille,jossa oli lasin takana Tuborgin oluttölkkejä.Ennenhän näillä bussipysäkeillä on ollut lasin takana kenkämainoksia ja oikeita kenkiä.Toivottavasti lasi on tarpeeksi paksua ettei kukaan erehdy ottamaan kaljatölkiä tuosta;D
Erään kaupan vitriinissä oli kissa! Kaupan vakituinen kissa,kuulemma...
Hamanin korva-leivonnaisia konditorian ikkunassa.Hyvä ohje sellaisiin löytyy täältä.
Kaupan myyjätyttö oli pukeutunut Smurffiksi.
Poikani ja miniäni lentävät huomenna takaisin Suomeen,ja onneksi he kuitenkin ehtivät hieman kokea tätä Purim-tunnelmaa ennen kotiin paluuta.

tiistai 19. helmikuuta 2013

Lenkillä puistossa

Srutsin hellyttävä ilme
Minellä oli tänään kaunis lenkkipostaus ja tässä tämän aamuinen kuvasato lenkistäni Yarkon -puistossa.
Lenkkipolkuni ei ole mitenkään lähellä kotiani,mutta ihan kodin ulkopuolelta menee bussi,joka pysähtyy puiston eteen.Olen päättänyt että kun kerran pääsen sinne niin helposti ,nousen pari kertaa viikossa hyvin aikaisin(nousen muutenkin aikaisin mutta tätä lenkkiä varten vieläkin aikaisemmin) ja suuntaan kohti puistoa. Jään pois linja-autosta ja lenkkini alkaa kohdasta,jossa on pieni eläinpuisto:lintuja,strutseja ,peuroja ja muitakin eläimiä.
Mitkä värit näillä linnnuilla!
Peuroja olisin kuvannut enemmänkin mutta niiden kanssa asustaa strutsi
joka yritti näykkiä kättäni joka kerta kun yritin kurkotella ja kuvata peuroja aidan läpi.Mokoma peuranvartija!
Aamulla aikaisin on niin kaunista tähän aikaan vuodesta
Välillä hidastelen sillä kerään kiiltomalvaa,jota paistan myöhemmin sipulin kanssa.
Ohitan tämän
Tekojärven lintuja
ja lisää sellaisia
Kävelylenkkini kesti puolitoista tuntia.Niin kauan kun aamuisin on viileää jaksan tuolla kävellä ;kesällä on liian kosteaa,kuumaa eikä tuota vehreää vihreyttäkään enään ole.

maanantai 18. helmikuuta 2013

Pääsispä jo luistelemaan ja havaintoja ympäristöstä

Poikani ja miniäni tulivat Suomesta käymään perjantain ja lauantain välisenä yönä. Launtaina teimme sitten pitkän kävelyretken lähiseudulla ja heti ensimmäiseksi ihmettelimme miksi tämän omakotitalon pihalla olevia, selvästi kypsiä kumkvatteja ei vielä ole poimittu.(teki mieli poimia nuo;D)
Kävelimme lähellä olevaan pieneen eläintarhaan ja ihastelimme kilejä.Seuraavana päivänä nuoret menivät jo muualle ja näemme taas ennen paluuta Suomeen viikonloppuna.
Tänään kävelin Bambin kanssa kaupungin pääpuistoon,ja näin vihdoinkin jo valmiin näköisen jäähallin, mutta ei se vielä olekaan valmis.Olisi kiva jo päästä tuonne luistelemaan!

Kodin viereiseen puistoon on istutettu kauniita kukkia
Ja puiston kahden oliivipuun juurista kasvaa uusia oksia.Tuleekohan niihinkin oliiveja....

perjantai 15. helmikuuta 2013

Musiikkia viikonlopuksi


Viikonloppumusiikkina Fatoumata Diawaran kappale "Bissa".Malilainen,Ranskassa asuva Diawara laulaa wassouloun kielellä ja hänen albuminsa Fatou oli yksi vuoden 2011 parhaimmista maailmanmusiikkialbumeista. Diawara esiintyy maaliskuun ensimmäisenä päivänä täällä kotikaupunkini vuotuisilla naisten festivaaleilla.Ihanan rytmikäs kappale!

torstai 14. helmikuuta 2013

Kukkainen ystävänpäivätervehdys

Kukkakaupan ikkuna oli tänä aamuna sonnustautunut rakkaudenpäivän teemaan.Täällä ja muualla maailmassa helmikuun 14. yhdistetään rakkaudenpäivään,mutta  sitä näkee lähinnä kukkakaupoissa,joissain ravintoloissa ja kahviloissa ja ehkä lahjakaupoissa.Tärkeämpi rakkauden päivä täällä on kesällä,juutalaisen kalenterin Av-kuussa ja tänä vuonna se osuu heinäkuun 22. päivään.
Puistossa kukkivat nyt rohtoaloet.
sekä nämä punapilkkuiset valkoiset ruusut
Nämä joutsenet näin bussin ikkunasta matkalla kotiin hammaslääkäristä
Ja kotona odotti ihana ystävänpäivätervehdys Hannelta.Kiitos:)
Suklaafestareilla oli paljon suklaasydämiä...

Oikein hyvää ystävänpäivää!

tiistai 12. helmikuuta 2013

Vuokkoja ja naamiaisasuja

Pienellä pläntillä kodin lähellä kukkii joukko unikkovuokkoja(anemone coronaria)
Eteläisessä ja pohjoisessa Israelissa näitä voi nyt nähdä silmiin kantamattomiin. Kukkien intensiivisen punainen väri on hurmaava! Vuokot ovat rauhoitettuja ja niitä voi ihailla läheltä tai kameralla mutta ei poimia.
Ja Purim-juhlan lähestyessä naamiaisasuja näkyy yhä enemmän.
Enimmäkseen näkee lapsille tarkoitettuja naamiaisasuja ja tarvikkeita,mutta eteläisessä Tel Avivissa oli taas avattu muutama teemakauppa,jossa oli pelkästään nuorille ja aikuisille tarkoitettuja naamiaisasuja ja tarvikkeita. Nämä kaupat sulkeutuvat sitten Purim-juhlan loputtua ja palaavat taas ensi vuonna ennen sitä.
Miehiäkään ei ole unohdettu....
Tällainen juliste oli bussipysäkillä Tel Avivissa.Siinä sanotaan suurin piirtein näin:"Tein tarpeeni!!Etkö kerää jälkeeni...häpeän!" ja sitten: "kerätkää jätökseni jotta vältätte 475 sheqelin (noin 100 Eur) sakon." Tel Avivissa on 50 koirapuistoa joissa voi antaa koiran juosta vapaana ja leikkiä koirille tarkoitetuissa telineissä.
Ihan alhaalla kehoitetaan soittamaan alla olevaan puhelinnumeroon,jos sattuu törmäämään sellaiseen koiranomistajaan ,joka ei kerää koiransa kakkaa pois.Mitäs mieltä olette tällaisesta "kantelusta"? Minua ärsyttävät sellaiset koiranomistajat,jotka eivät kerää pois koiriensa jätöksiä,mutta vähän ihmettelen miten tuo kantelusysteemi toimii; etenkin jos on kyseessä ihan vieras koiranomistaja. 



Huomenna on Jerusalemissa alkamassa todella kiehtova näyttely:se kertoo kuningas Herodeksen viimeisestä matkasta ja koskaan aikaisemmin ei Herodes ole ollut näyttelyn aiheena.Näyttelyssä on Herodionista kaivauksissa löytyneitä esineitä;mm. Herodeksen ruumisarkku.Tuo näyttely on avoinna lokakuun alkuun saakka ja jossain vaiheessa aion kyllä mennä katsomaan tuon näyttelyn.Videossa on lyhyt intro näyttelyyn.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Mantelipuu kukkii

Botaanisen puutarhan jälkeen kiersin Mikve Israelin alueella ja keskellä pientä peltoa näin mantelipuun täydessä kukassa.Mantelipuu on kyllä kaunis kukkiessaan!
Pian tulikin hevostalli vastaan.Talli tarjoaa ratsastustunteja sekä myös   terapeuttista ratsastusta. Ryhmä muualta tulleita oppilaita odotti pian jonossa ratsastusvuoroaan.
Samalla kun ryhmä ja hevosten hoitajat touhusivat ulkona olevien hevosten kanssa;kävelin sisään hevostallille.Siellä ei ollut kukaan...Juttelin parin hevosen kanssa;etenkin tuon toffeevärisen Blondien kanssa tuli juteltua vähän pitempääkin;D
Vastapäätä tallia  oli kiviveistämö.
Minneköhän tämä kivinen joukkue oli menossa....
Ylempänä oli sitten tämä  mantelipuu,yksi ainoa.
Navetta oli mantelipuuta vastapäätä ja sen toisella puolella oli vasikoita pienissä aitauksissaan.En pidä siitä että vasikat laitetaan tällaiseen pieneen tilaan.
Navetassa lehmät olivat juuri aterioimassa.Mikve Israelin maatila eläimineen (kanalakin on) on osa oppilaiden biologian opetusta ja oppilaat osallistuvat maatilan hoitoon.