torstai 19. syyskuuta 2013

Grrrr suutuin

Säät ovat jo hieman parantuneet;päivisin on hellettä muttei niin kosteaa kuin elokuussa ja yöllä on ollut välillä jopa hieman viileää.Ja tänään välillä pilvistä.
Ihan unohdin että tänään (on pyhäpäivä) on taas yleinen grillauspäivä.Israelilaisten yksi lempitouhu pyhäpäivinä(ja muutenkin) on ulkona grillaaminen ja jos ei ole omaa pihaa,niin tungetaan puistoon grillaamaan ,vaikka se ei olisi sallittua.Tässä omassa kaupungissani on 4 puistoa,jonne on laitettu grillausalueet ja tämä heti kotini vieressä oleva puisto ei niihin kuulu.Joskus puoli kahden maissa alkoi olohuoneen ikkunan alta kuulua jo aika paljon ääniä ja huomasin tämän perhekunnan pystyttäneet pöydän ihan  melkein ikkunani alle.
Pian sitten laitettiin  pöytäliinakin pöydän päälle ja grillauskäryt alkoivat tuntua olohuoneessani.Soitin kaupungin päivystysnumeroon ja kerroin,että käryt sekä äänet ovat liian lähellä asuintaloja.(puistossa on paljon tilaa ja kadun toiselle puolelle on varta vasten laitettu kaupungin toimesta piknikpöytiä ja tuoleja,ja siellä saa ihan vapaasti grillata,ei ole talojen vieressä).Menin Bambin kanssa ulos ja näin,että aivan talojen alla melkein grillattiin.Pyysin muutamaa miestä,jotka siinä grillasivat,siirtämään grilliään kauemmaksi,ja he kieltäytyivät! Silloin suutuin ja kunnolla,ja onneksi klaanin naiset olivat sen verran fiksumpia,että lupasivat siirtävänsä grillinsä kauemmaksi. Puisto oli muuten muutenkin täynnä grillaajia.Syytän lähinnä kaupunkia,joka ei ole laittanut puistoon kylttejä,joissa kielletään tuo grillaamiinen,vaikka täällä ei siis saisi grillata.
Tuolla taisi olla koko suku koossa,sillä samalla joukolla oli tuolla muutama pöytä.En kyllä mitenkään tajua mikä nautinto on tulla piknikille ihan asuintalojen viereen....Niin,tiedän että olen ennenkin tästä asiasta marmattanut mutta heti tuli parempi olo kun tämän tänne laittoi;D

tiistai 17. syyskuuta 2013

Lehtimajajuhla ja ylimääräisen kuukauden erikoisuuksia


Huomenna illalla täällä alkaa viikon kestävä lehtimajajuhla,joka päättyy Simhat Toraan eli Tooran ilojuhlaan.
Nämä kuvien majat eivät mitenkään liity lehtimajajuhlaan,muuten vain ihailin hämähäkkien rakentamia majoja.
Lehtimajat pystytetään yleensä heti Yom Kipurin eli sovituspäivän jälkeen ja ovat useimmiten rumia,halpoja ,Kiinassa tehtyjä tee se itse-muovimajoja.Tuo kuvassa näkyvä,naapuritalon pihassa oleva maja on sentään hieman paremman näköinen. Lehtimajojen kattoina on yleensä palmunlehtiä ja palmuja onkin parturoitu viime aikoina...Samoin tässä kodin viereisessä puistossa on nyt ollut muutaman päivän ajan vartija vahtimassa ettei kukaan käy pihistämässä puiston palmuista mitään lehtimajojen kattoa varten,sitä varten on kaupungilla myyntipiste ,josta noita lehdyköitä saa halvalla kun taas siitä ilman lupaa ottamisesta voi saada hieman yli 200 euron sakon.....

Simhat Tora-juhlan jälkeen juhlat onkin sitten tältä erää juhlittu ja seuraava juhla on vasta marraskuun lopussa;Hanuka eli valonjuhla.Tänä vuonna pyhät alkoivat todella aikaisin eli jo syyskuun alussa kun taas viime vuonna uutta vuotta vietettiin syyskuun puolivälin jälkeen ja ensi vuonna taas syyskuun lopussa.
Tämä johtuu siitä,että juutalaisessa kalenterissa  kuukauden pituutta mitataan kuun kierron mukaan mutta vuotta taas mitataan auringonkierron mukaan.12 kuunkierrossa on 354 päivää kun taas auringonkierrossa on noin 11 päivää enemmän eli 365,25 päivää.Tuota asiaa on sitten kompensoitu niin että 19 vuoden aikana lisätään ylimääräinen kuukausi joka toinen tai kolmas vuosi,yhteensä 7 kertaa.Jos noin ei olisi,pyhät kuten lehtimajajuhla,joka on myös syksyn sadonkorjuujuhla,osuisi muuten kesäaikaan, mutta  ylimääräisen Adar Aleph-kuun lisäys ennen varsinaista Adar-kuuta (helmi-maaliskuussa) mahdollistaa sen,että pyhät osuvat oikeaan aikaan .Ensi keväänä täällä siis on taas ylimääräinen kuukausi,mutta normaalissa elämässä  seurataan gregoriaanista kalenteria,joka perustuu auringonkiertoon,kun taas islamilainen kalenteri perustuu kuunkiertoon.
Kommentissa kysyttiin mitä siellä lehtimajassa tehdään.Ensinnäkin,ne koristellaan nätisti ja yleensä niissä syödään ja otetaan vieraita vastaan. Löysin netistä tämän kuvan jerusalemilaisen talon parvekkeella olevasta lehtimajasta.

maanantai 16. syyskuuta 2013

Kivoja yksityiskohtia

Kaikenlaista mukavaa tulee huomattua kävellessä.Tämä on ihan lähellä;punaiset taatelit talon seinää vasten.Aika kivan näköistä!
Ja yksityiskohta eräästä kahvilasta Tel Avivin keskustassa.Nuo kuivatut jutut ovat kuivattuja artisokkia. Tuon tynnyrin päällä on aina erilaisia juttuja,riippuen vuodenajasta.Talvisin sen päällä saattaa nähdä sitrushedelmiä.
Ja Ludwig-kahvilan terassille kun astuu niin huomaa,että sielläkin on kuivattuja artisokkia ja muitakin kuivattuja kasviksia mutta myös tuoreita sellaisia:)

perjantai 13. syyskuuta 2013

Pyhin päivä

Tänään täällä alkaa taas auringon laskettua vuoden pyhin päivä,sovituspäivä eli Jom Kippur,joka kestää huomiseen iltaan saakka.25 tunnin ajan ihmiset paastoavat,liikennettä ei ole,ei televisiolähetyksiä,ei lentoliikennettä.

Pidän tästä pyhästä koska se,että kaikki pysähtyy totaalisesti kerran vuodessa on rauhoittavaa.Autojen sijaan kaduilla nähdään huomenna laumoittain pyöräileviä lapsia ja iltapäiväkerhossakin toissapäivänä päivän puheenaihe oli polkupyörä. 

Autoja on kyllä ambulanssien,poliisien ja paloautojen muodossa,jos niitä tarvitsee. Ja ehkä ambulansseja tarvitseekin,sillä pyhän aikana on hurjan kuumaa ja voi vain kuvitella että paastoaminen ja nesteistä luopuminen päiväksikin voi kuumalla ilmalla aiheuttaa ongelmia.

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Tuttuja hommia taas

Tällä viikolla palasin taas vapaaehtoishommieni pariin;kesätauon jälkeen.Eilen kävin sitten pitkästä aikaa sydänsairaitten lasten hoitokodissa. Elokuussa hoitokodissa kävi niin paljon opiskelijoita ulkomailta lapsia viihdyttämässä ,joten vasta tällä viikolla aloitin uudelleen siellä. Tuo suloinen poika kuvassa on Lilu,5-vuotias poika läheltä Hangzhouta,Kiinassa. Lilu asuu siellä orpodissa,jonne hänen vanhempansa toivat hänet 2 viikon ikäisenä,koska eivät osanneet hoitaa sydänsairasta lasta. Lilun mukana täällä Israelissa on  orpokodin hoitaja,joka on itsekin kasvanut samaisessa orpokodissa.

Lilu on aivan ihana:vaatii paljon huomiota,mutta häneen ei voi olla rakastumatta. Hyvin laiha,heiveröinen poika mutta täynnä energiaa! Ja ihan mielettömän musikaalinen;eilen Lilu tanssi tuolla musiikin tahdissa  kuin joku ammattilainen.On ihanaa että hän on saanut täällä hoitoa mutta surullista,että hän joutuu kasvamaan orpokodissa. Lilu on nyt sen verran hyvässä kunnossa,että pian koittaa kotimatka takaisin Hangzhouhin.
Ja suureksi ilokseni ihana etiopialainen sairaanhoitaja Workie oli palannut hoitokotiin Suomen -matkani aikana. Kesäkuussa 2012 kävimme Workien kanssa Jerusalemissa,josta kirjoitin täällä.
Ja tänään palasin toiseen vapaaehtoispaikkaani ,jossa minulla on uusi ohjattava,kuvassa näkyvä E. E on jo vanha tuttavuus,sillä kun tulin iltapäiväkerhoon muutama vuosi sitten,oli hän siellä mutta ihan pienimpien ryhmässä. Nyt E on jo isompien lasten ryhmässä. 

maanantai 9. syyskuuta 2013

Papukaijoja sekä liskoja

Aamulla aikaisin lempikahvilassani huomasin siellä erikoisen vieraan.
Älä nyt häiritse,etkö huomaa että minulla on aamiainen kesken!
Aika mainio tyyppi tämä Popeye
Ja nuo värit!
Nyt äsken puistossa Bambia ulkoiluttaessa näin tämän liskon.Vähän erilainen kuin yleensä siellä näkyvät liskot.Täällä Israelissa on monta liskolajia,mutta näin kaupungissa näkee niitä tavallisempia,joten kotiin tullessa yritin etsiä netistä,mutten nyt ole ihan varma..Oliskohan tämä joku gekko? Tiskiharjafeministi vinkkasi että tämä on kameleontti ja kun googletin,niin sehän se taitaakin olla.
Ja Google näkyy tietävän meistä kaiken.....tänään avatessani Googlen siellä tervehti tällainen ja kun ihmettelin että mikäs tämä on huomasin,että se olikin minulle tarkoitettu..

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Pyhien välissä

Tämä elefantti on roikkunut puiston puussa jo 2 vuotta!
Ennen Rosh Hashanaa eli uuden vuoden pyhän alkamista ahdistuin siitä,että kaupat ovat pyhän aikana  kiinni 3 päivää ja julkista liikennettä ei ole . Mutta ihan hyvinhän nuo päivät menivät:keskiviikkoiltana olin todella mukavalla uuden vuoden juhla-aterialla,ja torstai,perjantai sekä launtai menivät laiskotellessa ja ihan ollessa:paljon tuli luettua ja tabletin kautta tuli katsottua kaikenlaisia tv-ohjelmia.
Eilen iltapäivällä tein vähän pidemmän lenkin Bambin kanssa lähiseudulle,ei tosi kauhean pitkää sillä aurinkoa ja kuumuutta riittää ,vaikkakin eilen kosteus tuntui mukavasti laskeneen. Ihan lähelle nouseva iso business-keskus ei vieläkään ole valmis,vaikka sen pitäisi olla täysin valmis tämän vuoden loppuun mennessä.Mutta siltä ei  vielä näytä...takana  on vielä 2 rakentieilla olevaa rakennusta,ja sinne pitäisi tulla monta kahvilaa ja ravintolaa ,sekä posti,pankki ja kuntosalikin ,mutta näköjään niitä pitää vielä odotella vaikka kuvittelin juovani tuolla kahvit lähitulevaisuudessa.Vartijan mukaan rakennusmiehiä ei ole tarpeeksi....
Granaattiomenat ovat kypsiä,ja tuo ylempi näyttää olevan liiankin kypsä ,sillä siitä näkyy valuvan ikäänkuin siirappia.Ehkä aurinko on kuumentanut granaattiomenan sisällön granaattiomenasiirapiksi...
Puiston taatelipalmuissa on taas taateleita,mutta nämähän eivät ole sitä syötävää laatua.
Bambi lukee uutisia.....