maanantai 10. helmikuuta 2014

Kävelin puistossa

Jo  pari kuukautta olen suunnitellut herääväni tosi aikaisin ja ottavani bussin Tel Avivin Yarkon.-puistoon. Olen odotellut että sataisi,että olisi viileää mutta aika kuluu eikä sadetta kuulu ja aurinko vaan aina paistaa. Kun lopetin kuntosalissa käynnin viime lokakuun lopulla ,sanoin että menen muutaman kerran viikossa kuntosalin sijasta puistoon lenkkeilemään.No ei siitä ole mitään tullut ja vasta tänään sain sen aikaiseksi,nyt kun aamut ovat mukavan viileitä.Parin päivän kuluttua on kuulemma jo normaalia lämpimämpää.Klo kuuden jälkeen alkaa jo olla valoisaa.
Aamulla nousin klo 5,vein Bambin ulos ja varttia vaille kuusi olin jo bussissa. Aamulla liikenne sujuu nopeasti ja vähän yli puolen tunnin matkan jälkeen olin puistossa.Jään aina pois pysäkillä,joka on lähellä puiston eläinaitauksia.
Strutseja tuolla on aika montakin.
Tämmöinen kaveri ,joka liikkui häkin sisällä niin vikkelästi ettei sitä millään saanut kuvaan.Näitäkin oli aika monta.En nyt millään osaa sanoa mikä eläin tämä on,tietäiskö joku lukija?
Kiitos ihanien kommentoijien;sain selville että tämä on koati eli nenäkarhu:)
Mutta kaikkein kauneimmat eläimet tuossa puiston eläinnurkkauksessa ovat peurat.
Nämä olivat selvästi lisääntyneet viime vuodesta ,ja pienokaisiakin oli tuolla.
Ja peurojen kanssa samassa isossa aitauksessa elävä emu,joka työntää päänsä ulos joka kerta kun peuroja haluaa kuvata.Emu tykkää että sitä taputellaan päälaelle ja sai aika monta taputusta minulta....
Olen tullut puistoon paitsi kävelemään,myös keräämään villiyrttejä ja repussa onkin pari pussia sitä varten.Kävelen ja kävelen,sillä haluan tuonne toiselle puolelle,missä syötäviä villiyrttejä yleensä kasvaa. Yarkon-joki on huolestuttavan matala koska ei ole satanut.
Vaikka puistossa on vihreää,on kuitenkin surulista nähdä mitä sadeton talvi saa aikaan....
Linnuillakin on nyt monta uutta saareketta kun joki on niin matala
Sorsia
ja ankkoja uimassa.Puistossa on paljon erilaisia vesilintuja.
Kävelen ja kävelen ja pian huomaan kaupungin korkeat talot taustalla.Olen siis mennyt väärään suuntaan...
Aamulla aikaisin puistossa vilahtaa vähän väliä ohitse ryhmä pyöräilijöitä tai juoksijoita. Tel Avivin maraton on helmikuun viimeisenä päivänä .Pyöräilymaratoni on vasta lokakuussa..
Jotkut liikkuvat kanooteilla,,,
Puistossa on kyllä vihreää mutta missä ovat kaikki syötävät villiyrtit,joita olen aina kerännyt tähän aikaan vuodesta...,missä ovat malvat,villisinaapit ja muut....
Joen varrella löydän hieman malvaa mutta niin matalaa että koirat ovat varmaankin pissanneet päälle ja jopa nuoretkin lehdet ovat hieman reikäisiä.Jätän ne sinne....
Kauniin Israelin neuvoston kohdalla poimin puutarhasta muutaman geraniumin lehden,Rakastan niiden sitruunaista tuoksua.Puutarhassa on niitä 2 eri lajiketta.
Kävelen vielä pitkän matkan ennenkuin saavun bussipysäkille ja kuvaan pensaan kauniin kukan.
Nyt on pakko saada kahvia ja pysähdyn Sugar-cafen kohdalla. Kukkakaupan Billie pyytää kuvaamaan hänen juuri kahvilaan tuomansa kukkakimpun.Mitkä värit!

Ja vielä sellaista että tämä blogi pääsi SuperSaverin matkablogikilpailussa toiselle kierrokselle omassa kategoriassaan:) Kiitos teille ihanaiset jotka minua äänestivät. Ja nyt sitten blogi tarvitsee ääniänne myös tuossa toisessa kierroksessa,ja äänestämään pääsee kun klikkaa tänne.

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

En voinut olla huomaamatta.....

Kävelin Tel Avivin Carmel-torin viereisellä kävelykadulla,jossa suurin osa kaupoista on kangaskauppoja,ja pysähdyin....kun näin tämän.Heti tunnistin. Näitä jäännöseriä tai pintaviallisia Vallilan kankaitahan näkee täällä aina välillä,mutta tämän näin nyt ensimmäistä kertaa. Vallila ja Ateneumhan tuovat Albert Edelfeltin 2 tunnettua teosta kankaalle,ja tässä niistä toinen:niin kaunis "Pariisin Luxembourgin puistossa".Tätä ei myyty metreittäin vaan per kuva,ja se oli myös hintavampi kuin nämä kankaat  täällä yleensä.
Täällä on edelleenkin kuivaa,sadetta ei ole tullut tipan tippaa eikä näy olevan tulossakaan. Ja koska puistossa ei talvikuukausina kastella nurmikkoja,näkyy tuo kuivuus nurmikossa,joka ihan kuivahtanut. Nyt on ollut aamuisin ja öisin todella viileää mutta päiväsaikaan sitten 20 asteen paikkeilla ja aina aurinkoa..:Tulis nyt sadetta;joissain päin maailmaa sataa liikaa ja täällä ,ei tippaakaan!
Mutta muutama ruusu sentään jaksaa kukkia puistossa...
Ja asuinkaupunkini Holon sai vihdoinkin lasinkeräyssäiliöt. Kivasti violetit:)

torstai 6. helmikuuta 2014

Saronaa tutkimassa

Eräänän aamuna kävelin pitkästä aikaa Saronan ohi,ja huomasin että sinne pääsee jo katsomaan,joten poikkesin alueelle.Sarona on saksalaisten Templerien vuonna 1871 perustama kylä josta,kuten myös templereistä , olen kertonut enemmän tässä postauksessa lähes 5 vuotta sitten.  Viime vuosina Saronan aluetta on kunnostettu:sen piti avautua jo viime syksynä ja sitten heti vuoden alussa,mutta kuten monet rakennusprojektit  täälläpäin,niin Saronakaan ei ole ihan valmistunut aikataulun mukaan,mutta nyt englanninkielisten nettisivujen mukaan H-hetki on vihdoinkin lähellä eli  maalis-huhtikuussa. 
Saronaan tulee ravintoloita,kahviloita ,kauppoja ,gallerioita ,ja ensimmäinen kahvila on äskettäin avattu tässä talossa. 
Talot eivät ole mitenkään erityisen kauniita mutta ihan hyvältä näyttävät nyt kun niitä on suurella työllä kunnostettu. Jännää sitten nähdä tuo alue kun se on kokonaan valmis
Talo vuodelta 1872
Saronan alueella on muutama suuri aukio ja muutama ekologinen lammikko.Aukioilla tulee varmaan olemaan tapahtumia sitten kun Sarona on valmis. Saronan sijainti on paljon keskeisempi kuin vaikka Tel Avivin vanhan juna-aseman alue,jonka kilpailija Sarona on,ja saapa nähdä miten käy
Löysin jostain vanhan arkistokuvan Saronasta,ja tältä siellä näytti silloin joskus.
Saronan reunalla nousevat nämä torniasuintalot,ja niiden alueelle taas pitäisi kesällä valmistua kaikkien täkäläisten kulinaristien unelmapaikka;suuri ruokahalli eli Sarona Market.Vähän epäilen että se ehtii valmistua kesään mennessä ,mutta ehkä tämän vuoden puolella.....
Saronan alueella on 37 vanhaa ja uudistettua templeritaloa,joista 3 kuuluu Haifan Technion-yliopiston Tel Avivin kampukselle, ja kuvassa oleva talo on niistä yksi.
Tänne täytyy sitten tulla uudestaan keväällä,jos alue vihdoinkin on silloin valmis....

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Puluja ja tulppaaneja

Minähän en erityisesti pidä puluista,mikä johtuu siitä että ovat täysin sotkeneet pyykinkuivaustasanteeni lattian,niin etten voi sitä enään käyttää ,ja vielä tulevat koko ajan sinne munimaan. Mutta on kyllä aika hellyttävää nähdä nämä pulunsyöttäjät Rabin-aukiolla Tel Avivin kaupungintalon edessä.Tuntuu että aina kun menen läheltä ohi on siinä joku syöttämässä puluja ja valtava määrä lintuja tuolla.Mutta kappas,kuvaa katsellessani huomasin että joku on unohtanut tuolin pensaitten päälle;D Nuo ovat kaupungin aukiolle laittamia tuoleja,mitenköhän sekin on tuonne joutunut.....
Ja tulppaanit olivat taas niin kauniin värisiä tänä aamuna......

tiistai 4. helmikuuta 2014

Ja arvonnan voitti.......

Bussipysäkillä huomasin yläpuolellani olevassa puussa näin komeat kukat.-Kyseessä taitaa olla Bombax Ceiba
Blogin 5-vuotis arvonta on nyt sitten suoritettu.....
Ja arpa osui Minnan kohdalle! Onnea vaan Minna! Ja kiitos kaikiille synttärirarvontaan osallistuneille:)
Minna,laitappa osoitetietosi osoitteeseen yaelian2008@gmail.com niin pääsen lähettämään paketin sinulle.

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Vierailu St.Tabithan ortodoksisessa kirkossa Tel Avivissa

Pari postausta sitten laitoin kuvan tästä lohenpunaisesta St.Tabithan ortodoksisesta  kirkosta,joka on aivan uuden puiston reunalla.Kirkko on Moskovan patriarkaatin alainen ja palvelee etupäässä Tel Avivin ja sen lähistön venäläisiä kristittyjä. Netistä on aika  vaikeaa löytää tietoa tästä kirkosta,mutta oletan että venäjäksi sellaista ehkä löytyy paremmin. Kirkko valmistui vuonna 1894.Kirkon alue on aika suuri ja korkeiden muurien ympäröimä,joten oli mielenkiintoista kerrankin päästä myös muurien sisäpuolelle katsomaan miltä siellä näyttää.
Heti alussa on useita vaaleanpunaisia rakennuksia ja kauniisti hoidettua puutarhaa
Ennen kirkon tasannetta ihmiset pysähtyvät Tabithan rukouspaikalle
Tekstit marmorisessa kirjassa.Tabitha oli hyväsydäminen nainen,joka eli Joppassa eli nykypäivän Jaffassa. Hänet tunnettiin hyvistä teoistaan  ja almujen antamisesta. Tabitha sairastui vakavasti ja kuoli pian sairauteen. Pyhä Pietari oli Tabithan sairastuessa saarnaamassa Lyddassa (Lod) ja sanansaattajat tulivat hänen luokseen pyytämään kiireistä apua Tabithalle,mutta kun Pietari saapui Jaffaan,oli Tabitha jo kuollut. Pietari rukoili ja nosti Tabithan kuolleista. Tabitha oli  ompelijatar,joten hänet tunnetaan räätälien ja ompelijoiden pyhimyksenä.
Kirkossa oli jumalanpalvelus menossa ja paikalla oli todella paljon ihmisiä.Saimme hieman moittivia katseita koska emme olleet pukeutuneet hameeseen.
Odotin,että jumalanpalvelus loppuisi ja ihmiset poistuisivat kirkosta ja otin sen jälkeen muutaman kuvan sisältä. Tunnelma jumalanpalveluksen aikana oli kaunis ja harras.
Mehiläisvahakynttilöiden tuoksu on aina miellyttävä
Kirkon ympärillä oli paljon puutarha-alueita
Ylhäältä kirkon tasanteelta näkyi hauta,näköjään tärkeä sellainen.
Näimme riikinkukon ,joka pian hävisi jonnekin
Näky toiselta puolelta.Vasemmalla reunalla näkyy vähän muuria,joka kokonaan peittää kirkon vihreät alueet.Takana näkyvät puut kuuluvat jo uudelle puistolle(puut siellä kuitenkin vanhoja)
Menimme kirkon tasanteelta rappuset alas ja siellä alkoi  käytävä,jonka varrella,oliivipuiden varjossa,oli hautoja.Käytävän päässä oli pieni kappeli,josta portaat johtavat alas ,ja siellä on Tabithan hauta,tosin ei ole minkäänlaisia todisteita siitä ,että hauta on nimenomaan Tabithan.
Käytäväalueen toisella puolella oli sitrushedelmälehtoja. Puutarha-alueelle ei ollut asiaa asiaankuulumattomille....vaikka nuo hedelmäpuut niin houkuttelivat...
Ennen poislähtöä vielä kuva kirkon kellotornista...