torstai 28. toukokuuta 2020

Vuohia ja juustoja

Ihana vuohi joka halusin pään taputuksia koko ajan:)
Tänään iltana täällä perheissä kokoonnutaan  viettämään  Shavuot-juhlaa, jolla on eri merkityksiä, mutta yksi niistä on sadonkorjuujuhla. Shavuot osuu yleensä aina samoihin aikoihin kuin kristitty Helluntai, joka liittyy alkuperältään ja ajankohdaltaan tuohon Shavuot-juhlaan. Shavuotin juhlapäivällisellä kuuluu syödä  juustoisia ruokia,  ja   juustokakut kuuluvat lähes joka pöytään silloin.  Kun kaikki edellisten korona-ajan juhlien aikana  oli täysi ulkonaliikkumiskielto,  ei sitä nyt ole, eli  sukulaiset voivat kokontua toistenssa luokse, ja täällähän kokoonnutaan tällaisille aterioille koko suvun voimin,  yleensä.  Ennen  pyhää monilla juustoloilla on myös ovet auki,   ja niissä vieraillaan ahkerasti,  ainakin normaalina aikana.  Eksä ehdotti että menemme  erääseen juustolaan josta  en ollut aiemmin kuullut,  ja kuin luin juustolan (sivut harmi kyllä vain hepreaksi) taustasta,  huomasin että perheen äiti on Suomesta.
Ajoimme sinne, ja  menimme sisälle juustolan  rakennukseen . Juustola sijaitsee alueella jota jotkut kutsuvat Israelin Toscanaksi, ja  alueella on useita juustoloita sekä viinitarhoja. Kaunista oli nytkin matkan varrella vaikka luonto on jo  kuivunut pois.
Tuolla voi syödä paikan päällä juustolan vuohenjuustoja ja jugurtteja,  ja paikka oli auki, vaikka ravintolat ja kahvilat täällä avasivat vasta eilen, keskiviikkona. Mutta ei hätää , välimatkaa muihin oli reilusti.  Kun tuonne astui sisälle tuli jotenkuten tuttu olo kun rakennuksessa oli käytetty niin paljon puuta.
Salissa oli paljon kivoja yksityiskohtia.
Olisi ollut niin kiva puhua tuolla suomea, mutta  juustolan emäntä on töissä Suomen suurlähetystössä, eikä  ollut paikalla. Hänen miehensä ,  juustomestari,  kertoi että perhe  oli asunut Oulussa 4 vuotta, kunnes  tulivat tänne vuonna 2006,  ja avasivat vuohifarmin ja juustolan. 
Ihania vuohenjuustoja.
Juustotiskin kohdalla on ikkuna, josta näkyy missä juustot tehdään. Varjoni taisi tulla mukaan tuonne;D
Jaoimme juustolautasellisen  eksän kanssa.
Ulkopuolella oli suuri katettu terassi.   Ihan mahtava paikka tämä.
Ja sitten pääsin katsomaan vuohia . Olen käynyt monessa juustolassa, mutta en ole päässyt katsomaan vuohia, mutta täälläpä pääsi.  Vuohet ovat ihania , samoin lampaat ja lehmätkin.
Oli valkoisia,  ruskeita ja mustia vuohia.
Olisin voinut jäädä tuonne  vielä katsomaan vuohia, mutta eksällä oli kiire, eivätkä vuohet häntä kiinnostaneet. Tälle farmille on kyllä pakko päästä joskus uudestaankin.
Koska vielä ei voi järjestää mitään kunnon tapahtumia,  kaupunki oli laittanut kuvauspisteitä eri puolille kaupunkia.  Tämä oli lyhyen kävelymatkan päässä,  ja  kun vein Bambin ulos poikkesin katsomaan mitä sinne oli laitettu.   Edestä en voinut kuvata koska siellä oli jonollinen äitejä ja pikkulapsia odottamassa kuvausvuoroaan. Shavuot-juhlaan kuuluu  valkoiset asut, ja kukkaseppele päässä,  ja monella pikkuisella olikin tekokukkaseppele päässä.
Jokaiseen kuvauspisteeseen oli laitettu myös näyttelijä , ja kun hän huomasi että yritin kuvata, hän kääntyi ja poseerasi.
Minullakin on valkoinen tekokukkaseppele,  ja leikin hieman puhelimen filttereillä;D

sunnuntai 24. toukokuuta 2020

Ihmeellinen toukokuu

Päivänliljat kukkivat puistossa
Aivan kuten Suomessa, jossa lunta tuli toukokuussa,  on täälläkin ollut erittäin kummallinen ilmasto toukokuussa.  Edellisessä postauksessa   mainitsemani extreme kuumuus kesti kokonaisen viikon, ja  se oli aivan kamalaa.   Ensinnäkin se väsytti ihan kamalasti,  ja  oli koko ajan janoinen olo. Mutta oli siinä jotain hyvääkin,  eli pyykki kuivui ennätysajassa;D
Bambi oli täysin väsähtänyt jokaisen ulkoilun jälkeen.   Minullahan ei ole  ilmastointia joka tuli asunnon mukana mutta hajosi muutama vuosi sen jälkeen,  joten asunnossakin oli tosi kuumaa, mutta onneksi  joka huoneessa tuulettimet. Bambilta hävisi  ruokahalu,  ja olin ensin kovin huolissani siitä. Yritin maanitella Bambia syömään lisäämällä  ruokaan raejuustoa tai tonnikalaa, jonka Bambi normaalisti hotkisi hetkessä, mutta ei... Ihan vähän söi, ja sitten luin Googlesta että koirat tosiaankin menettävät ruokahaluaan kun on tosi kuuma. Mutta niinhän käy ihmisillekin.  Teki mieli vain kylmiä juomia.
Kun ´superhelle loppui  perjantaina, oli vielä aika kuumaa, mutta ei kuitenkaan yhtä pahasti, ja eilen, lauantaina,  aikaisin aamulla oli pilvistä ja viileähkö tuuli, joten  pystyin tekemään pitkän lenkin Bambin kanssa. Tänään on sitten ollut aivan ihanaa: niin miellyttävä tuuli ja jopa hieman viileää,   ehkä  korvaus siitä että oli niin pirun kuumaa....
Kävin samalla kadulla asuvan naapurini Evelynin luona,  ja hänen kissansa Grey (jonka pelastin kadulta pienenä rääpäleenä syksyllä) on kasvanut kauniiksi isoksi kissaksi, mutta nyt se murisi minulle eikä ollut lähelle tulemista. Vähän oikukas kissa...
Eläimistä vielä että vaikka inhoan puluja jotka jatkuvasti  yrittävät pesiä joka ikkunani viereen, (yhtenä aamuna hätyytin pulun pois kylppärin ikkunasta)  niin   tämä kyyhkynen torin lähellä oli ihan eri juttu:  miten jännä kuvio sillä olikaan selässä. Torilla on vielä aika monta  kiinni olevaa kojua, ja kuume mitataan edelleenkin torille tullessa.  Täällä ei ole ollut nyt moneen päivään yhtäkään koronaan kuollutta,  ja sairastuneita tosi vähän,  joten ehkä maskipakko on sittenkin hyvä asia:  täällähän pelättiin että kun paikat avataan niin luvut pomppaavat ylöspäin mutta  kävi täysin päinvastoin.
Tänään kävin  kauppakeskuksessa ensimmäistä kertaa 2.5 kuukauteen! Olinkin jo kaivannut tätä keskutan vanhaa ja mielenkiintoista kauppakeskusta (josta olen usein kirjoittanut). En viipynyt siellä kauan, mutta huomasin että keskuksen 2 osaa yhdistävällä käytävällä oli uusi mielenkiintoinen taidenäyttely.
Taulut oli maalannut taiteilija Itamar Tal, joka muutama vuosi sitten kiinnostui mehiläisten maailmasta, ja kaikissä töissä oli jotain mehiläisten maailmasta.  Tässä  on Honey Mona;D

maanantai 18. toukokuuta 2020

Lämpöaalto

Pienet avokaadon alut , joista todennäköisesti ei kehity avokaadoja. Myös viime vuonna  puu oli täynnä avokaadon alkuja
mutta vain muutama  niistä kasvoi  kypsiksi avokaadoiksi.
Otsikko viittaa  ihan kamalaan lämpöaaltoon,  joka alkoi viime torstaina ,  ja jatkuu koko tämän viikon. Asteita on ollut yli 40,  ja myös pari viimeistä yötä ovat olleet tukalan kuumia. Kevääseen ja syksyyn kuuluu aina välillä kuumia aavikkotuulia, mutta  ne kestävät päivän pari, mutta eivät yli viikon kuten nyt.  Tällaista ei ole koskaan aikaisemmin tapahtunut toukokuussa ,  ja toivottavasti  se ei tarkoita sitä että tästä lähtien kevään lopussa on tällaista....Tuon kuivan kuumuuden vuoksi täällä on ollut paljon tulipaloja, ja muutama ihminen on jo kuollut lämpohalvaukseen.
Viime torstaina alkoi jo olla  tukalan kuumaa, ja ajoimme eksän kanssa erääseen paikkaan , jossa kuulemma sai ostaa kirsikoita suoraan  kasvattajalta.  Matkalla sinne pysähdyimme tauolle tänne metsään, joka sijaitsee  Jerusalemin lähellä olevalla vuoristoisella alueella. Kun tulimme perille,   selvisi että  kirsikoita myytin vain netin kautta, ja toimitettiin tilausosoitteisiin.  Eksä sai  kuitenkin ostettua pari rasiaa sieltä.
Ajomatkan varrella näin useassa paikassa  näitä upeita keltakukkaisia  pensasmaisia puita. Perillä nousimme autosta,  ja vastaan tuli aivan ihana tuoksu, joka tuli näistä kukista.  Tuo kukkiva pensas on Välimeren, etenkin itäisen Välimeren  , alueella kasvava  karvapiikkivihma (mikä kamala nimi noin kauniille kukkivalle pensaalle), joka kuuluu hernekasveihin.  Nyt hieman harmittaa etten  ottanut vähän noita kukkia mukaan, se tuoksu on kertakaikkiaan huumaavan ihana.
Viime viikolla  torit avattiin vihdoin viimein, tosin rajoituksin,  ja ehdinkin käydä siellä jo muutaman kerran.  Viereisellä  kävelykadulla törmäsin Eliseteen,  joka oli tyylikäs kuten aina, myös  kahdella erilaisella  kasvomaskillaan, joita hän valmistaa itse. Mischka-koiralla on aina töppöset tassuissa, ja kun kysyin   kuinka monta paria töppösiä Mischkalla on , Elisete ei edes muistanut määrää. No ainakaan Mischka  ei tuo hiekkaa kotiin. Kun lakaisen lattioita huomaan aina miten paljon hiekkaa tulee  Bambin tassujen mukana. 

Koulutkin avattiin,  mutta  kun jo 8-vuotiaitten pitää olla koko päivän koulussa  kasvomaski  päällään,  tekee se koulunkäynnin  vaikeaksi,  ja  monet vanhemmat eivät ole  lähettäneet   lapsia kouluun, ja luin myös että jotkut koulut eivät myöskään avanneet oviaan rajoitusten vuoksi.  Edit: Onneksi koululaisten pakko pitää maskeja tunneilla peruttiin. Korona-luvut ovat nyt laskeneet niin että viimeisen päivän aikana  uusia sairastuneita on 0! , ja tämä siitä huolimatta että  torit , kaupat ja kauppakeskukset avattiin. Onkohan korona jo ohi  täällä Israelissa?    Edelleenkin tänne ei voi tulla ulkomaalaisia ja kaikki täkäläiset tänne palaavat  joutuvat 2 viikon karanteeniin ,  ja tottahan se on että suurin osa tartunnoista tuli tänne lentokoneilla saapuvien ihmisten kautta.  Finnair perui lennot tänne  ensi kevääseen saakka,   mikä on tosi kurjaa,  sillä vaikka korona näkyy olevan voitettu täällä (toivottavasti)  ei ole päivämäärää lentorajoitusten poistumiselle. Minua  harmittaa sillä minulta tilattu Tel Avivin kaupunkiopas ei nyt tule kenellekään käyttöön (sen piti olla  aplikaatiossa).
Kun katutason ja avointen kauppakeskusten kaupat avattiin ensimmäisenä,  kävin kaupassa, jonka avaamista olin odottanut 2 kk  ajan.   Ulkopuolella  kaikki ihmiset  pitivät sopivasti väliä,  ja kaikilla tietysti kasvomaski. Kaupassa sai kerralla olla vain 8 ihmistä.
Lopuksi vielä jakarandat , jotka kukkivat ikkunani edessä.

tiistai 12. toukokuuta 2020

Telkkariromantiikkaa

Tällä kuvalla ei mitään tekemistä ohjelman kanssa, mutta kaukaa tämän ravintolan ovi näytti romanttiselta
Korona-rajoitusten ollessa  tiukimmillaan yksi lohtu oli televisio, ja sen kautta näkyvät viihdyttävät ohjelmat.   Olen täysin koukkuuntunut Israelin versioon  "Ensitreffit Alttarilla"-sarjasta,  ja  en näköjään ole ainoa, sillä ohjelman 3. kaudella täällä  katseluprosentit  ovat  olleet tosi korkeita. Olen katsellut aiemmin myös   Suomen  ja Ruotsin versioita,  ja vaikka formaatti on periaatteessa sama,  ovat ohjelmat kuitenkin erilaiset riippuen siitä missä maassa sarjaa on tehty. Minulla ei ole televisiota, mutta katson ohjelmia (myös suomalaisia ohjelmia )  netin kautta. Israelin versiossa tälla kaudella on 6 paria,  ja  Suomeen verrattuna  häät ovat näyttävämmät ja suuremmat,  ja  parien välillä myös enemmän draamaa kuin vastaavassa suomalaisessa versiossa.  Hakuprosessi on todella pitkä , ja  siihen kuuluu jopa haistelua,  kun potentiaaliset morsiamet  haistelevat  potentiaalisten sulhasten  käyttämiä T-paitoja, sillä myös feromonit ovat osa prosessia.... En tiedä tehdäänkö tuota Suomen valintaprosessin aikana.  Täällä myös esitellään pareja enemmän kuin Suomessa.  Täkäläiset parit tapaavat myös toisensa kivoissa puitteissa yhden viikonlopun ajan,   enkä muista että Suomen versiossa olisi tällaista viikonloppua. On jännää nähdä miten sama formaatti on kuitenkin niin erilainen eri kulttuureissa.  Ensitreffit Alttarilla  kiinnosti myös Kukkapilli-blogin Satua, joten tämä on sinulle Satu:)
Ohjelman 3.kauden uusi juttu on ollut se että yhden parin osapuolet ovat vanhempia ,  eronneita ja jo aikuisten lasten vanhempia.   Arik ja Dubi  lähentelevät 60 . vuotta, ja Arik on menestynyt rakennusurakoitsija ja Dubilla on lastentarha.  Häävieraiden joukossa oli myös  Arikin ex-vaimo uuden miehensä kanssa,  sekä  molempien jo aikuiset lapset. Tämä  pari on kaikista huonoiten  toisilleen sopiva,   ja mitäköhän oli  ohjelman psykologien mielessä tätä paria yhdistäessä.  Ongelmat alkoivat jo häissä, kun Dubi saapui tanssien alttarille , eikä siinä myllerryksessä huomioinut tarpeeksi sulhasta, mikä  loukkasi sulhasta ja ärsytti myös sulhasen ystäviä.  Tämä pari on ollut vähän kuin kissa  ja koira, eikä Arik millään näytä unohtavan hääpäivän fiaskoa,   ja välillä tuntuu että tämä vanhin pariskunta on kaikkein lapsellisin. Tämä tarina ei ainakaan heidän kohdallaan jatku, sillä Arik on välillä täysin tollo:  hänellä on sijoitusasuntoja Barcelonassa  ja kun pari kävi siellä,  Arik ärsyyntyi siitä että Dubi laittoi jalat   tuolille kahvilassa, ja siitä ettei Dubi kehunut hänen espanjankielen taitoaan....Huomatkaa muuten miten sileä otsa Arikilla on, kiitos botoxin, josta hän kertoi jo esittelyvideossa.  Arik toivoi paljon nuorempaa morsianta, mutta saikin samanikäisen  morsiamen....
Amir, ja Danit. Amir on tietokonealalla ja Danit on asianajaja.  Amirilla on Suomi-yhteys.  sillä hän oli jonkun aikaa töissä Suomessa , ja rakastui niin Suomen luontoon että hankki pienen kesämökin  Joensuun läheltä. Mökkiä hän  on käynyt kunnostamassa aina kun on voinut.  Näillä kahdella kemiat näyttivät kohtaavat  hyvin heti alussa, ja häämatkallakin  oli paljon koskettelua ja Danit näytti selvästi ihastuneen sulhaseensa.  Kaikki näytti hyvältä kunnes  ohjelmassa esitettiin Amirin monologi, jossa hän kertoo miten ihana Danit on , mutta että hän ei tunne mnkäänlaista intohimoa häntä kohtaan, ja ei voi valehdella enempää... Hmmm...No kun he muuttivat Danitin pikku asunnosta  ja yhteisestä sängystä   isompaan vuokra-asuntoon,  Amir päätti ottaa asian esille , kertomalla että  hän haluaa  edetä hitaasti , eikä nopeasti kuten siihen asti. Hän myös halusi nukkua eri huoneessa kuin Danit, eikä samassa sängyssä hänen kanssaan. Danit oli jonkun aikaa musertunut, mutta toipui siitä jonkun verran. Välillä tuntui että Amir on ihastunut enemmän  Danitin koiraan kuin itse Danitiin. Tästä parista on vaikeaa sanoa mitä seuraa jatkossa, mutta todennäköisesti he eivät jatka yhdessä. 
Roni ja Noam. Kummatkin ovat asuneet vuosia ulkomailla, Roni Miamissa jossa hänellä edelleenkin joku lastenvaateyritys,  ja Noam Australiassa, missä hänellä oli erilaisia yrityksiä.  Roni tuli tänne Israeliin pienenä tyttönä, pakolaisena  Sarajevosta  Balkanin sodan aikana, ja hänellä on tuon kokemuksen vuoksi joitakin  patoutumia.  Roni myös korosti että hän  haluaa pitkän miehen,  ja alussa  häntä ärsytti  se että oli saanut jotain aivan muuta, eli samanpituisen sulhasen, mutta aika nopeasti Roni huomasi miten ihana Noam on , ja  miten vähäpätöinen seikka se pituustoive on kun kaikki muu stemmaa.   Tämä pari vaikuttaa siltä kuin   tarina jatkuisi  onnellisesti  mutta sitä ei koskaan tiedä. Viime vuonna oli pari jotka olivat myös niin kyyhkyläisiä , mutta ohjelman loputtua  suhde kesti vain muutaman kuukauden.
Denis ja Hadar.  Denis on    menestynyt tietokonealalla, ja Hadar  on entinen ballerina, nykyinen  biologi sekä  balettiopettaja . Denis on oikea gentleman, ja  alussa  Hadaria hieman häiritsi liiallinen gentlemannisyys,  sekä se että Denis on alunperin kotoisin Venäjältä. Hadarin isä oli venäläinen,  ja  siitä syystä hän ei halunnut venäläistä miestä, mutta saikin sellaisen.  Hadar oli alussa   aika kylmäkiskoinen Deniksen suhteen,  mutta vähitellen  hän huomasi Deniksen hyvät puolet,  ja pari onkin tässä vaiheessa  oikea kyyhkyläispari. Tällä parilla onkin hyvät mahdollisuudet jatkoon. Hadar on jopa ihastunut Deniksen kissaan,  josta ei alussa niin välittänyt,
Nir ja Hagar.  Tässä on pari jolla yhteensä liuta tutkintoja: Nirillä ainakin 4  loppututkintoa, ja hän asui monta vuotta  USAssa, tehden tutkimustyötä  huippuyliopistossa. , Hagarillakin erilaisia tutkintoja, mutta päätti lopulta opiskella lääkäriksi.  Niristä paljastui superromanttinen mies: aamuisin  Hadar  löysi kukkia, tai leivoksia tai voileipiä tai muuta kivaa töihin lähtiessään mutta hänen oli niin vaikeaa  vastaanottaa näitä romanttisia  eleitä että hän soitti Nirille ja pyysi ettei tämä enään toisi hänelle mitään. What? Miten sellaisesta voi kieltäytyä...Ja kun Hadar vielä toisti samaa autossa, säälin Niriä, joka oli näköjään jo häissä päättänyt että tämä on todellakin se hänen valittunsa.  Hadar on ollut niin kylmäkiskoinen että on ihan hirvittänyt , etenkin kun Nir on niin yrittänyt huomioida , mutta pientä lämpiämistä on ilmassa;  etenkin sen jälkeen kun Hagar kertoi Nirille suuresta  traumastaan.  Ehkä tämä pari vielä yllättää...
Maor ja Mor, viimeinen pari. Maor, sulhanen,  on ravintola-alalla ja Mor on  asianajaja,  Jo häämatkalla selvisi ettei Mor saanut sitä mitä oli toivonut, ja  toistaiseksi ei tämän parin suhteen näy olevan erityisen paljon toivoa, mutta saa nähdä mitä jatkossa tapahtuu. Maorilla  ei ole kärsivällisyyttä odottaa, vaan haluaisi edetä nopeasti. Viimeinen täällä esitetty jakso oli  parien yhteistapaamisesta, ja ainakin siellä pari näytti  sietävän toisiaan paremmin kuin aikaisemmin.
Tässä kaikki parit ovat saapuneet hotelliin,  jossa parien yhteinen viikonloppu. Joka kaudella viikonloppupaikka on ollut eri paikassa,  ja tämä Safedin kaupungissa oleva hotelli näyttää  ruudun takaa aah niin ihanalta. Yhteisen viikonlopun aikana  parit tietenkin vertaavat toisiaan, ja koska  heitä yhdistävät  nyt samat asiat, toisia voi auttaa se miten joku muu pari on kokenut prosessin.
Ohjelman ihanan sympaattiset ja viisaat psykologit:)

sunnuntai 10. toukokuuta 2020

Miksi Israelissa ei vietetä äitienpäivää?

Tässä puiston palmun rungossa kasvaa muitakin kasveja. En tiedä ovatko siemenet lentäneet tuonne, vai  onko
ne tarkoituksella istutettu palmun runkoon.
Hyvää äitienpäivää niille jotka sitä viettävät.  Täällä Israelissahan  ei vietetä  äitien-eikä isienpäivää, vaan  aika huomaamatonta perhepäivää,  jonka huomioivat etupäässä tarha-ja kouluikäiset sekä heidän vanhempansa.  Miksi näin?`Olen kyllä arvioinut että  jotkut järjestöt aikanaan ajoivat  asiaa niin että äitienpäivä (täällä taidettiin viettää silloin vain äitienpäivää)  niin että  päivä muutettaisiin perhepäiväksi. Ystäväni Shirlee  kertoi minulle mikä on ajatuksen takana:
         
            "Muutos täällä perhepäivään johtuu siitä, että maailma on muuttunut. Molempien vanhempien     oletetaan olevan tasa-arvoisia, joten tämä on yhtäläinen päivä molemmille      vanhemmille.    Israelissa on myös monenlaisia perheitä, joissa on joskus vain kaksi äitiä tai                vain kaksi isää tai vain yksi kumpaakin. Perhepäivä auttaa muun tyyppisten perheiden lapsia tuntemaan kuuluvansa eikä erottamaan heitä "normaali" perheistä. Nykyään kaikki on normaalia, ja on tärkeää tunnustaa se jo varhaisessa iässä. 😊"

Aika järkevältähän tuo kuulostaa kun ajatellaan monia nykyajan   perheitä, ja varmaan helpottavaa monelle.
Mutta äitienpäivänä minulle aina tulee  mieleen oma rakas äiti, joka oli vain 19 v. kun synnyin. Olen jo monta vuotta vanhempi kuin hän oli ikinä.
Täällä kukkivat nyt  ihanat liilat  jakarandapuut.   Torit  ja kauppakeskukset avattiin täällä   viime torstaina,  tiukin rajoituksin tosin,  enkä voinut mennä torille silloin,  sillä olin viime viikolla pari päivää niin pahan  selkäkivun kourissa , etten voinut mennä minnekkään. Kun kipua säteili myös jalkoihin ja sitä oli vain yhdellä puolella,  tajusin että minulla on  iskias. Kamalaa!  Särkylääkkeiden ja venytysten jälkeen  olo oli jo parempi, ja vaikka nyt tunnen sen epämiellyvän tunteen alaselän alueella monessa liikkeessä, niin  siihen ei enän pahemmin satu, paitsi tietyissä tilainteissa.  Kävely ja liikkuminen auttaa, joten olen yrittänyt nyt kävellä  taas kunnolla. Tänään meninkin torille  ensimmäistä kertaa 2 kuukauteen!  Kävelin sinne tämän kävelykadun kautta,  ja heti ensimmäiseksi  torin edustalla mitattiin kuume ennenkuin pääsi sisälle.  Kävin juomassa kahvit tutussa  kahvikaupassa jossa ei nyt saa istua mutta voi kuitenkin jutella tutun baristan Itain kanssa. Torilla oli aika vähän ihmisiä,  ja kun kyselin torikauppiailta ,  he sanoivat että kaupankäynti on heikkoa. Ihmiset eivät oikein vielä uskalla kai tulla torille.

tiistai 5. toukokuuta 2020

Kumma sää toukokuussa ja korona-vapautuksia


En meinannut uskoa tänään keskipäivällä kun alkoi sataa ja ukkostaa. Oli kyllä mainittu sateesta  sääennusteessa,  mutta  tällainen sää   toukokuussa on niin harvinaista, etten muista vastaavaa, sillä  sadetta tuli aika kivasti, ja ukkonen jyrisi. Kuuluukohan tämäkin ilmastonmuutokseen?  Oli miten oli,  oli ihanaa saada pieni syksyinen fiilis  toukokuussa, vaikkakin lämmin sellainen. Tämä harvinaisuus  on sellaista mitä pitää dokumentoida tänne blogiin.
Eilen täällä  ilmoitettiin että  100 metrin  rajoitus on peruttu ja nyt saa liikkua melkein vapaasti. Uudet sairastumisluvut ovat nyt sen verran pienet, että   loppuviikosta  pitäisi kauppakeskusten ja  torienkin avautua. Tosin eri tavoin kuin ennen,  ja  kaikenlaisia rajoituksia niissä sen verran  että ihmettelen miten ne oikein tulevat toimimaan.  Esim  torilla saisi 20 metrin alueella olla vain yksi ihminen!    Kun näistä rajoitusten purkamisesta ilmoitettiin , varoiteltiin samalla että jos sairastumisluvut nousevat yli 100 päivässä,  rajoitukset astuvat uudestaan voimaan. Koulutkin avautuivat tällä viikolla, mutta vain alemmille luokille,  ja muutamalle ylemmälle luokalle,  ja  niin että koululaiset ovat pienissä ryhmissä,  myös välitunneilla. Lapsenlapset  ja isovanhemmat saivat vihdoinkin tavata  lähes 2 kuukauden tauon jälkeen, mutta 2 metrin etäisyydeltä kuitenkin,  halaamiset on vielä kielletty, ja maskipakko edelleen voimassa.

Näistä  rajoitusten purkamisesta ilmoitettiin eilen  kun kesken  uutislähetystä pääministeri jota inhoan tuli pitämään   lehdistötilaisuutta, joka kesti kokonaisen tunnin, ja jonka aikana hän marssitti   paikalle myös osan  epäpätevistä ministereistään kertomaan   rajoitusten purkamisesta. Aloin hermostua , sillä odottelin  Ensitreffit Alttarilla- paikallisen version alkamista,  ja lehdistötilaisuudessa  jauhettiin samaa asiaa niin kauan, vaikka saman asian  olisi voinut   sanoa 10 minuutissa.   No ohjelma alkoi sitten  reilusti myöhässä ja rauhoituin. 
Ennen sadetta  tulin kotiin ,  ja vein Bambin ulos.  Kaktuspuiston portti oli taas auki, joten menin sinne Bambin kanssa.  Nämä kaktukset ovat kyllä niin upeita: en halua kotiini kaktuksia, mutta tykkään katsella niitä tässä puistossa.
Ei kannata mennä liian lähelle.
Jänniä kaktuksia.
Lähellä kotia huomasin että  vastapäätä olevan talon pihassa  oleva japaninmistelipuu on täynnä hedelmiä. 

keskiviikko 29. huhtikuuta 2020

Vapun alla

Pienet pomeranssivauvat
Jestas kuinka aika on mennyt nopeasti, huomenna jo vappuaatto.  Tuntuu välillä että  tämä aika on mennyt kuin unessa, ja se aika  ennen sitä oli kauan sitten.   Vappuhan täällä ei ole kuten Suomessa ja Ruotsissa:yleensä työväenliikkeet ovat jotain pientä marssia järjestäneet, mutta tänä vuonna sekin on poissa laskuista. Korona-luvut täällä ovat nyt suotuisammat,  ja niinpä huomisesta  lähtien saakin liikkua jo ilman rajoituksia, jos se liittyy urheilulliseen toimintaan.  Jee, saa kävellä nyt kauemmas:)
Tänään täällä  on vietetty 72, itsenäisyyspäivää,  joka alkoi eilen iltapäivällä ulkonaliikkumiskiellolla, tähän iltaan klo 20 saakka. Tosin tässä kodin edessä olevassa puistossa on nyt  tätä kirjoittaessa niin paljon lapsiperheitä, että ovat näköjään  jättäneet sen huomioimatta... Täällähän mennään aina surusta iloon  kun ensin on kaatuneitten päivä, ja heti sen jälkeen itsenäisyyspäivä. Kaikki oli niin erilaista  tänä vuonna:  kaatuneitten päivänä  hautausmaat suljettiin ,  ja itsenäisyyspäivän aattona -ja päivänä ulkonaliikkumiskielto. Eilen  kaupunki järjesti ilotulituksen , jonka vain kuulin ,  sillä  rakenteilla oleva  toimistotorni esti niiden näkemisen.  Iso osa kaupungin asukkaista, minäkin,  olimme sitä mieltä että nyt ei pitäisi käyttää rahaa   ilotulituksiin , vaan käyttää siihen menevä raha  niille jotka sitä nyt niin tarvitsevat,   mutta kaupunginjohtaja piti päänsä.  Illalla kaupungin katuja  kiersivät kuorma-autot, joiden lavalla esiintyivät tiskijukat ja muutakin,   mutta sekin jäi näkemättä ja kuulematta,  koska asuntoni ei ole kadulle vaan puistoon päin. 

Täällä on tapana järjestää myös ilmailuesityksiä  itsenäisyyspäivänä. Tänä vuonna lentokoneet lensivät pohjoisesta   etelään , ja tekivät kierroksia sairaaloiden yläpuolella.
Täällähän on kasvomaskipakko,  ja ihana suomalainen Viivi täällä ompeli minulle nätin kangasmaskin. Kuva on otettu ennenkuin sain Viivin tekemän maskin.
Huomasin että  puhelimella oli muutama kuva lähiseudusta , joten laitan ne tänne sillä puhelin on siinä vaiheessa että muistia pitää tyhjentää usein.  Kuvat otin Bambia ulkoiluttaessa helmikuun lopulla, kun vielä olimme tietämättömiä tulevasta. Silloin luonto oli kauneimmillaan,  ja tällä hetkellä kaikki tässä näkyvä vihreä on kuivunut pois.  Tämä on kaupungin ja teollisuusaluen rajalla oleva pieni kylämainen kaupunginosa, jonka nimeä en löydä , eikä sitä edes näy kartalla, ja  joku joskus kertoi että  alue on sellainen minne ihmiset ovat joskus asettuneet ilman virallista järjestelelyä,  ja  sen vuoksi alueella ei edes ole asvalttia eikä mitään, mutta siinä piileekin tämän alueen viehätys, aivan kuin tulisi maaseudulle. Joku päivä varmaankin tämänkin  alueen tilalle rakennetaan jotain tornitaloja...
Alue on kodin lähellä,   ja viileänä kautena se on mukava alue Bambin ulkoiluttamista varten. Alueella on pieniä taloja, ja jokaisen talon pihalla sitruspuita. Tämä talo on pitkään ollut autiona, ja katselin noita sitruunoita, joita olisin niin halunnut poimia....
Tuolloin helmikuussa  näyttikin siltä että siellä nyt asui joku, sillä pihalla on tuoleja ja pyykkiä kuivumassa.   Muutenkin näytti siltä että taloa oli vähän maalattu sitten viime kerran.

Oikein hauskaa Vappua :)